kerran sähköpostissa, kuinka olen sua kaivannut? Mitä jos säikähtäisitkin etkä enää vastaisi ollenkaan? En halua pilata sitä mitä meillä on haavelemalla siitä, mitä meillä voisi vielä olla.
Sanoisinko
sulle ens
5612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitä olen odottanut eikä mitään kiertoilmaisuja.
vastata suoraan, että sulla ei oo ollu ikävä enkä kiinnosta sua pätkääkään?
jotain herkistävää olisi kiva kuulla ,mut ymmärrän jos et pysty tai voi .,mut kuulla susta jotain haluaisin ,?=)
Nää tällaiset palstat saa ihmisen ihan sekopäiseksi. Ensin sanot jotain ja sen jälkeen juokset kuin heikkopäinen ympäri ämpäri miettien jos se toinen sittenkin ihan oikeesti olikin täällä pohtien että jos sitten vaikka satuttais yhteen tulemaan uudestaan jos siis edes kerran jo tultiin. Mistä sitä kuka tietää. Et sinä etkä minä. Mutta silti vastaan tähän saadakseni sanottua edes jotain vaikka sitten väärälle ihmiselle kun niin monelle armastikin väärälle olisin voinut jo vastata huutamalla sitten vaikka laulaen että "jos se voisi olla totta, eikä unta pettävää.." tai että "ole sellainen vain, jonka nähdä mä sain.." vaikka nuoruusmuistoista ei ollutkaan kyse mutta kun nuo sanat nyt vaan sopi tämän hetkiseen mielentilaani niin sopivasti sillä olla oma itsensä ja kohdata toinen ihminen sellaisena kuin todellisuudessa on on parasta mitä toiselle voi edes tarjota. Nuo omat sanat niinkuin sinun sanasi varmasti sopivat niin monen lukijan kohdalle että ei liene pahasti tehty jos mainitsen edes omalta kohdaltani, että miehelle menee, mutta menköön sillä on hän ne sanat varmasti ansainnut vaikka ei niitä todennäköisesti kuitenkaan koskaan edes lukisi täältä.
Sinulle sanoisin vaikka eihän se minulle edes pitäisi kuulua kun ei tämä minulle ollut että SANO SE KAIPAUS ÄÄNEEN, KIRJOITA SE SÄHKÖPOSTILLE TAI LAITA VAIKKA KIRJEKUORESSA PERILLE MENEMÄÄN, kunhan sanot sen sille haaveittesi kohteelle sillä kauheinta maailmassa on kaksi toisiaan kaipaavaa ihmistä, jotka ei tiedä toisaan kaipaavansa ja luulevat tekevän sen ihan yksin ilman minkäänlaista vastakaikua toiselta puolelta. Haaveet on pelkkiä haaveita niin kauan kunnes niistä yrittää oikeasti tehdä jotenkin totta. Ja sama pätee myös unelmiin. Mutta siihen voiko haaveista ja unelmista tehdä totta voi joku viisas varmaa esittää jotain fiksua jossa väitetään eriävävä mielipide omaan pohdintaani mutta maalaisjärjellä ajatellen en voi kuin sanoa kuin että mikä ettei sillä en usko että luoja olisi luonut ihmiselle unelmien ja haaveiden mahdollisuutta jos ei se olisi tarkoittanut niitä myös tavaksi pyrkiä johonkin tai tavoitella jotain ja kun haaveet tai unelmat saavutetaan voi aina luoda uusia vieläkin parempia haaveita ja unelmia ja mikä parasta jos haaveista ja unelmista tulee totta voi seuraavat haaveet ja unelmat laatia vaikka yhdessä sen haaveiden tai unelmien kohteen kanssa. Ja se mitä on on olevaa ja se mitä on tulemassa on tulevaa ja jos ei jo olemassa oleville haaveille jotka kertoo halusta johonkin parempaan tulevassa millään tavalla anna mahdollisuutta tulla esille ja sillä tavalla myös haaveittesi kohteen tietoisuuteen ne voi toteuttamatta jättämällä viedä kuitenkin jossain tulevaisuudessa pois sen jo olemassaolevankin hyvän jos se ei kerran vastaa sitä mitä syvällä sisimmässäsi jollakin tavalla haluaisit. Sillä se mitä tänään pidät riittävänä ei ehkä huomenna enää riitä ja silloin se on liian vähän koska haluat enemmän.
Kerro minulle,en säikähdä ja vastaan varmasti.Et pilaa mitään meidän juttuja- Rehellisyys maan perii.Kun ei ota susta sitten selvää niin se selventäis molempien ajatuksia.Haaveet voisi käydä toteen ole rohkea! sä kyllä tiedät mitä mä ajattelen.