Hei!
Olen jo muutaman vuoden ihmetellyt "outouksiani". Olen kovin ylpeä erilaisuudestani ja omalaatuisuudestani, mutta pakko myöntää, että tietyillä elämänaloilla outouksistani on haittaa.
Olen 17-vuotias lukiolainen. En tunne kuuluvani joukkoon, en tunne kuuluvani mihinkään. Ei kyllä edes kiinnostaisi kuulua. Minulla on vain yksi suuri mielenkiinnon kohde, ja sille tulen omistamaan koko elämäni. En tunne oikein ketään joka pitäisi samoista asioista kuin minä.
Olen aina ollut hätkähdyttävästi asioille omistautuva. Ala-asteella tutkin Aasian kulttuureja, Euroopan kieliä, 1930-luvun kauhuelokuvia.... Minulla oli aina jokin suuri epätavallinen mielenkiinto, nykyään ne ovat karsiutuneet siihen yhteen ja suurimpaan.
Vaikka en lukisi paljon koulun kokeisiin, saan hämmästyttäviä numeroita. Mutta vain tietyissä aineissa, kun taas muissa pääsen juuri ja juuri läpi. Yhteen isoon kokeeseen en jaksanut lukea ollenkaan ja sain siitä ysin. Noin puolet aineista menee kiitettävästi tai erinomaisesti, ja toisista puolista saan numeroiksi 4-6.
Sosiaaliset suhteet ovat suurin ongelmani. Suorastaan kammoan uusia tuttavuuksia ja tilanteita joissa on "laumoja". Parhaiten pärjään kaksistaan tai vaikka kolmistaan tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Toisaalta he eivät aina jaksa minua: olen nimittäin kova "paasaamaan" mielenkiinnon kohteistani tai yhteiskunnan ongelmista. Olen ehdoton, joskus säikähdän itsekin omaa ehdottomuuttani.
Olen aina ollut liikuntatunneilla pilkattu ja syrjitty koska olen TODELLA kömpelö eikä silmä-käsi-koordinaationi toimi lähes ollenkaan...
Voisiko tämä olla jopa aspergeria? Kysyin äidiltäni, vaikutanko siltä että minulla voisi olla asperger, ja hän sanoi: "Et, koska sulla ei oo mitään puhe-vikaa, oot aina puhunut selkeästi." Onko aspergereilla aina myös verbaalisia ongelmia? Mitäköhän tää sitten olisi? Sosiaalisissa suhteissa kuvailemani ongelmat todella häiritsevät koska läheisten ihmissuhteiden luominen on vaikeaa, ja tunnen usein olevani omassa maailmassani.
Olen jo muutaman vuoden ihmetellyt "outouksiani". Olen kovin ylpeä erilaisuudestani ja omalaatuisuudestani, mutta pakko myöntää, että tietyillä elämänaloilla outouksistani on haittaa.
Olen 17-vuotias lukiolainen. En tunne kuuluvani joukkoon, en tunne kuuluvani mihinkään. Ei kyllä edes kiinnostaisi kuulua. Minulla on vain yksi suuri mielenkiinnon kohde, ja sille tulen omistamaan koko elämäni. En tunne oikein ketään joka pitäisi samoista asioista kuin minä.
Olen aina ollut hätkähdyttävästi asioille omistautuva. Ala-asteella tutkin Aasian kulttuureja, Euroopan kieliä, 1930-luvun kauhuelokuvia.... Minulla oli aina jokin suuri epätavallinen mielenkiinto, nykyään ne ovat karsiutuneet siihen yhteen ja suurimpaan.
Vaikka en lukisi paljon koulun kokeisiin, saan hämmästyttäviä numeroita. Mutta vain tietyissä aineissa, kun taas muissa pääsen juuri ja juuri läpi. Yhteen isoon kokeeseen en jaksanut lukea ollenkaan ja sain siitä ysin. Noin puolet aineista menee kiitettävästi tai erinomaisesti, ja toisista puolista saan numeroiksi 4-6.
Sosiaaliset suhteet ovat suurin ongelmani. Suorastaan kammoan uusia tuttavuuksia ja tilanteita joissa on "laumoja". Parhaiten pärjään kaksistaan tai vaikka kolmistaan tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Toisaalta he eivät aina jaksa minua: olen nimittäin kova "paasaamaan" mielenkiinnon kohteistani tai yhteiskunnan ongelmista. Olen ehdoton, joskus säikähdän itsekin omaa ehdottomuuttani.
Olen aina ollut liikuntatunneilla pilkattu ja syrjitty koska olen TODELLA kömpelö eikä silmä-käsi-koordinaationi toimi lähes ollenkaan...
Voisiko tämä olla jopa aspergeria? Kysyin äidiltäni, vaikutanko siltä että minulla voisi olla asperger, ja hän sanoi: "Et, koska sulla ei oo mitään puhe-vikaa, oot aina puhunut selkeästi." Onko aspergereilla aina myös verbaalisia ongelmia? Mitäköhän tää sitten olisi? Sosiaalisissa suhteissa kuvailemani ongelmat todella häiritsevät koska läheisten ihmissuhteiden luominen on vaikeaa, ja tunnen usein olevani omassa maailmassani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis sinähän olet ilmiselvästi asperger. Eihän tuossa nyt pitäisi olla pienintäkään epäilystä. Kai olet lukenut aspergerista? Sulla tuntuu kaikki mahdolliset kriteerit täyttyvän.
Ensinnäkin nuo epätavalliset kiinnostuksen kohteet, joille antaudut kokonaan. Sitten sulla on epätasainen kykyprofiili, eli olet joissain jutuissa älyn hyvä ja joissain sitten menee epätavallisne huonosti. Sosiaaliset suhteet ovat kolmas diagnoosin kriteeri. Just tuo paasaaminen voi olla ongelma. Puhutko lisäksi vielä kirjakieltä? Kömpelyys on myös piirre, jota asperger-ihmisillä voi esiintyä, mutta se ei ole välttämätön kriteeri diagnoosille.
Sun äitis ei taida tietää mitään aspergerin oireyhtymästä. Googletapa vähän sille tietoa netistä. Osaa sitten olla sinusta oikealla tavalla ylpeä, sillä sinä olet hyvä tyyppi aspergerista huolimatta, tai ehkä juuri sen takia.
Meillä on asperger-poika ja hänellä ei ole ainakaan verbaalisia ongelmia ollut koulun aloittamisen jälkeen. Ennen kouluikää hän tarvitsi puheterapiaa, mutta nykyään ei ole mitään ongelmia puhumisessa. Paitsi tietysti se, että puhetta tulee tulvimalla, kun on se oma juttu kyseessä. Sellasta paasaamista ja luennoimistahan tuo on aamusta iltaan ja sitten ihan outoja kysymyksiä välillä, joihin ei kukaan osaa vastata.
Kerrotko vielä lisää itsestäsi? Eikö kukaan ole koskaan ehdottanut aspergerin mahdollisuutta?
Oon kyllä jonkin verran lukenut aspergerista ja kyllähän se monessa kohtaa tutulta kuulosti. Puhun kuitenkin ihan "normaalisti" paitsi tietyistä asioista puhuessani käytän kirjakieltä, eikä kukaan ole koskaan epäillyt minulla aspergeria.
Miten voi tutkituttaa itsensä että onko asperger? Maksaako se?
Tunnen suorastaan oksettavaa ahdistusta paikoissa joissa on paljon ihmisiä ja kaikki vielä tuntuvat olevan "massaa". Minulla on muutama hyvä ystävä mutta tuntuu että hekään eivät ole oikein jyvällä minusta ja yrittävät ihan tiedostamattaankin tunkea minua normaalin ihmisen muottiin. En tiedä miten sosiaalisissa tilanteissa tulisi toimia: joko olen aivan yltiöpäisen kohtelias ja hymyilevä tai sitten välttelen kaikkea sosiaalista kontaktia.
Joskus tunnen olevani niin epätasapainoinen että huolestuttaa, eikä asiaa auta että saan osakseni halveksuntaa, etenkin koulussa niissä aineissa joissa olen säälittävän huono. Varsinkin liikuntatunneilla voisin aina vajota vaikka maan alle sillä mikään joukkue-toiminta ei minua kiinnosta, ja aina saan paheksuvia katseita kun esim. pelkään palloa kaikissa pallopeleissä.
kenelle sun pitäis ensin puhua, että pääsisit tutkimuksiin. Toisaalta, jos olet selvinnyt noin pitkälle ilman tukitoimia, nin kai sä sitten selviät edelleen. Oiskohan aihetta puhua kouluterveydenhoitajan kanssa, tai sitten käydä ihan lääkärillä ja pyytää lähetettä jonnekin neurologiselle. Mä en kyllä tiedä varmaa, miten sun kannattais toimia. Toivottavasti joku osaa vastata paremmin. Voisit kysyä tuolla toisella palstalla tuosta vielä. Muistaakseni täälläkin suomi24:lla on palsta neurologiset sairaudet, tai jotain vastaavaa. Etsi ja kysele. Kyllähän se on helpottavaa, kun huomaa, että on paljon muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia.