Olen aikalailla sosiaalinen ja rento häiskä, naisten mielestä myös komea. Lisäksi olen aika iso. Mutta ongelmana on se, että naisten seura ei viehätä minua ollenkaan. Olen kuullut muiden miesten kertovan, miten he joutuvat jonkinlaiseen ekstaasiin kun käyvät ulkona kauniiden naisten kanssa. Itse en naisten seurassa koe koskaan mitenkään miellyttäviä tunteita. Naisten jutut tympäisevät minua, heidän asenteensa ärsyttää minua ja pian huomaan vain haluavani heidän seurasta pois mahdollisimman nopeasti. Se pätee erityisen hyvin kauniisiin ja älykkäisiin naisiin. Jos nainen on ruma ja miesmäinen, niin saattaa olla vain hauskaa heittää rentoa läppää hänen kanssaan. Mutta kauniit ja naiselliset naiset elävät jossain ihan eri maailmassa kuin minä. He myös ovat naisille tyypillisellä tavalla nipottajia, eli perfektionistisia ja yksityiskohtiin takertuvia. Sellainen rasittaa minua aivan suunnattomasti. Jollain lailla vaistoan sen, jos nainen tarkkailee minua kriittisesti, kenties pohtien, olisiko minusta hänelle kumppaniksi. Se tekee oloni äärettömän kiusaantuneeksi ja haluan vain paeta tilanteesta.
Outoa. Minusta puuttuu se jokin pelimies-juttu aivoista. En pidä naisista, vaikka olen hetero ja vaikka naiset yleensä kertovat rankkaavansa minut aikalailla korkeammalle kuin perusmiehet.
Outoa. Minusta puuttuu se jokin pelimies-juttu aivoista. En pidä naisista, vaikka olen hetero ja vaikka naiset yleensä kertovat rankkaavansa minut aikalailla korkeammalle kuin perusmiehet.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"naisten mielestä myös komea."
älä naurata
"Lisäksi olen aika iso."
eli läski
"naisten seura ei viehätä minua ollenkaan."
homo
"Jos nainen on ruma ja miesmäinen"
sopis sulle
"nainen tarkkailee minua kriittisesti"
kaikki muutkin
"Minusta puuttuu se jokin pelimies-juttu aivoista"
tai penis
"vaikka olen hetero"
niin varmaan.....
"perusmiehet"
ne vaan mielessäs?
Ei nykyaikana tarvitse piilotella homouttaan, jos on homo niin on homo ei mitään ihmeellistä, että jos sanoo olevansa hetero niin ei tarvitse luulla muuta.
Ei kaikista naisista vaan tarvi pitää.
ole kerta kaikkiaan uskominen. Kehumalla kehuvat lähestulkoon joka jätkää. Lisäksi neidot lukevat paljon horoskooppi- ynnä muita hömppälehtiä, joista keräävät sanavarastoa kehuille. Harva kaunis nainen nimittäin tietää olevansa oikeasti kaunis. Naiset pelkäävät jäävänsä vanhoiksi piioiksi, jos eivät latele kohteliaisuuksia vastakkaiselle sukupuolelle.
taidat olla homo.....
Ihanaa että tollasia miehiäkin on! Siis tarkoitan että ei silleen "lumoonnu" jostain naisten kauneudesta ja naisellisuudesta niin että kiinnittää huomionsa vaan ulkoisiin seikkoihin. Ite oon tällanen poikatyttö, jolla ei kyllä mistään "naisten jutuista" ole hajuakaan... Mitäköhän niilläkin tarkotetaan. x) Ärsyttää vaan koska kuulun kuitenkin "kauniisiin ja söpöihin naisiin" niin miehet sit heti olettaa että oon myös persoonaltani ja käytökseltäni jotenkin "herttainen ja naisellinen"... Tsiisus. Antais mun vaan olla mikä oon.
Miehet: ÄLKÄÄ olettako että kaikki tytöt ja naiset olis kiinnostunut jostain kevätmuodista, manikyyreistä, kodinhoidosta tai kosmetiikasta. Esim. omat kiinnostuksenkohteeni on historia, kirjallisuus ja "vanha" musiikki. En silti pidä itteäni minään älykkönä vaan ihan rentona poikatyttönä, tosi ujona kylläkin. Meitä on moneksi, vaikka valtavirta voi antaa ymmärtää muuta. ;)
Oon edellisen kanssa samoilla linjoilla. Itsekin olen käynyt treffeillä miesten kanssa, jotka eivät sytytä sitten yhtään.. Yleensä onnistun kiertämään nämä pelurit kaukaa, mutta ilmeisesti peluria löytyy, joskus kuorenkin alta. Missä ympyröissä tutustut naisiin? baarissa? oisko aika vaihtaa baaria tai keksiä jtn muuta? toiset tykkää muhkummasta eli kattele ympärilles ja kyllä se neitokin kävelee vastaan, joka saa sulta polvet veteläks. ;D tsemppiä!
Mikset sitten hanki itsellesi helvetin rumaa naista kun kauniit ja naiselliset ei kelpaa? Tosi omituinen teksti oli kyllä. Voit aivan hyvin hankkia miehekkään, ruman, kananpersetukkaisen rekkalesbo-look-naisen, koska luultavasti et OIKEASTI ole mitenkään erityinen, erityisen komea alfauros niin kuin kuvittelet. Yleensä miehet arvostavat naisellisia ja kauniita naisia ja kommunikoinnissakaan ei ole mitään ongelmia, ehkä päässäsi on vikaa?