Mikkosista

Timon vuositulot (12000e) ovat niin pienet, että Nina on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, jos on työkkärin listoilla. Eikö?
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aivan uskomattoman typerä, naurettava, inhottava ja kaikin puolin halveksittava pariskunta, joka yrittää esiintyä kovinkin työteliäänä vaikka tosiasiassa keplottelevat miten sattuu. Eihän ne kumpikaan tee mitään työkseen. Toinen syleilee lapsensa hengiltä (siis tämä kotiäiti jumalan armosta tai mikä hiustenmuotoilun maisteri lieneekään), toinen pieksee suutaan (siis tämä reservin majuri, ö-luokan toimittaja sekä säälittävä avionrikkoja, jolle ruk järjesti pariksi vuodeksi suojatyöpaikan jonakin "mediataitojen kouluttajana", nyt taitaa kyvyttömän kaunakolumnistin kysyntä olla hiipunut).

Voi luojan tähden, mitä kaikkia otuksia maa päällään kantaakaan. No, jumalan kuvia kai nuokin lienevät. Sääliksi käy niitä poikia.

Äänestä
  • asioita,on vaan hyvä että joku osaa ja viitsii ottaa kantaa asioihin joista ollaan ihan neutraaleja.
    Lut.kirkossa on asiat niinkuin Mikkoset kertoo.
    Näin jostain kirjoituksen jossa sanottiin, että lut.kirkko on kuin murrosikäinen teini joka poukkoilee kaikkien muotivirtauksien perässä.

    Pitäähän kirkonkin ottaa jonkunlaista kantaa moraalisiin asioihin!

    Homous on kauhistus Jumalan silmissä, mutta se ei
    edellytä että panetellaan ja tuomitaan ihminen.
    Tuomitaan vain se teko.

    Osoitetaan vaan rakkautta homoille ja lespoille teoistaan huolimatta ,Uskon että Jumala rakastaa heitä yhtäpaljon kuin muitakin.

    Äänestä

Niina-rouvahan on töissä kotiäitinä, petaa ja huusaa, tekee jääkapin oveen pistelistoja, mitä kukin on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kehuu kamalalla äänellään ukkoaan niin taitavaksi roskien viejäksi, selittää lapsille miksi ei saa ampua kaikkia koulussa... täyspäivätyöllistetty ei voi saada työkkärikorvauksia.

Voi tätä surkeutta. Mutta hyvä-haltija-nelonen otti jumalanhylkäämät poloiset suojiinsa ja antaa ruokarahaa muutamaksi viikoksi.

Siksi koko ei-valikoiva-teeveetöllöttäjäkansa joutuu kestämään tuota sietämätöntä vuodatusta. Eikö se koskaan lopu?

Kuulun siihen valikoivaan, tasokkaampaa ajanvietettä hakevaan ryhmään (suureen enemmistöön), joka EI katso nelosta, silloin kun nuomikkoset päästelevät haiseviaan...

Äänestä

Eikö sitä natsipelleä narisevine akkoineen voida sulkea korkeasaareen?

Äänestä

uskon että meitä samoin ajattelevia on täällä ihan tarpeeksi, että kannattaa tuottaa ohjelmaa.
On suorastaan ilo katsella ja kuunnella Mikkoseten sanomaa!
Olkaa hieman edes suvaitsevaisempia, yhden asian ihmiset on vanhanaikaista kamaa, mutta Mikkoset eivät sitä todellakaan ole.

Äänestä
  • Mikkosten mielipiteet on suoraan kivikaudelta. Eivät sovi moderniin yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • ei hyvä kirjoitti:

    Mikkosten mielipiteet on suoraan kivikaudelta. Eivät sovi moderniin yhteiskuntaan.

    Varatkaa mikkoset aika psykiatrille. Normaalissa perheessä ainakin toinen menee duuniin hankkiakseen rahaa perheelleen. Te tuijotatte toisianne ja raivo yltyy. Kohteena Moilaset, seksuaaliset vähemmistöt, maahanmuuttajat jne. Loppuiko rahar Timo kun piti panna akka ja lapset duuniin? Koko kansan töllisteltäväksi.
    Mikkoska kerjää säälipisteitä äänestään, lapset julistaa jumalansanaa sormi pystyssä ja näkee jumalan leivässä, jonka vieraileva pappi taittoi mikkosten ruokapöydässä.
    Ei naurattanut, tunsin myötähäpeää ja sääliä lapsia kohtaan.
    Ne edut jotka suomalainen yhteiskunta teillekin antaa, esim. lapsilisät, ja kotihoidontuet, ovat vasemmistopuolueiden taistelemia etuja.

    Äänestä

  • UPDATE_8679367 kirjoitti:

    Varatkaa mikkoset aika psykiatrille. Normaalissa perheessä ainakin toinen menee duuniin hankkiakseen rahaa perheelleen. Te tuijotatte toisianne ja raivo yltyy. Kohteena Moilaset, seksuaaliset vähemmistöt, maahanmuuttajat jne. Loppuiko rahar Timo kun piti panna akka ja lapset duuniin? Koko kansan töllisteltäväksi.
    Mikkoska kerjää säälipisteitä äänestään, lapset julistaa jumalansanaa sormi pystyssä ja näkee jumalan leivässä, jonka vieraileva pappi taittoi mikkosten ruokapöydässä.
    Ei naurattanut, tunsin myötähäpeää ja sääliä lapsia kohtaan.
    Ne edut jotka suomalainen yhteiskunta teillekin antaa, esim. lapsilisät, ja kotihoidontuet, ovat vasemmistopuolueiden taistelemia etuja.

    Sääliksi käy, vaikka kuin avoimin mielin yritin ohjelmaa katsoa.
    Uskomattoman itsekästä julistaa oma mielipiteensä ainoana oikeana ja vieläpä lapsiparat on aivopesty.
    Säälittävää, säälittävää!! Pelastaisivat edes lapset tuosta ohjelmasta!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vai miten on? kirjoitti:

Timon vuositulot (12000e) ovat niin pienet, että Nina on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, jos on työkkärin listoilla. Eikö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu