Olenko ymmärtanyt oikein ettäsillä kuinka paljon roaa vetää päivässä ei ole lopullisen tuloksen kannalta niin suurta merkitystä? Merkitystä on sillä kokonaismäärällä lääkettä mitä on syönyt? Eli pitkä kuuri hiukan pienemmällä annoksella on yhtä tehokas kun lyhyempi kuuri suuremmalla päväannoksella jos lopullinen käyttömäärä on sama. Kysymys tuli vaan mieleen kun kuulin että annostusta voi laskea joksikin aikaan pahenemisvaiheen lievittämiseksi.
Roa annostus?
kuurittaja
2356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se niin menee. En mikään ihotautilääkäri ole, mutta olen lukenut, että kuurin kokonaisannostus tulisi olla 120-150mg/painokilo. Keskimääräinen vuorokausittainen annostusohje on 0.5-1mg/painokilo. Yleensä pyritään syömään mahdollisimman suurta päiväannostusta, siten että haittavaikutukset pysyisi mahdollisimman pieninä. Se kuinka paljon kroppaan koko kuurin aikana yhteensä tankataan isotretinoiinia on kuitenkin oleellisin asia ja sen määrän tulisi olla riittävän suuri, jotta yksi hoitokerta riittäisi.
Olen lukenut juttua kuureista, joiden pituus on vaihdellut 3kk-12kk keskiarvon ollessa jossakin puolen vuoden paikkeilla. Yleisimmät vuorokautiset annostukset tuntuu olevan 20-80mg henkilön painosta, aknen tyypistä ja sivuoireiden sietämisestä riippuen.
Itselläni 0.5mg/painokilo päivässä ja sivuoireet ihan minimissä. Aionkin ensi viikolla olla yhteydessä ihotautilääkäriin ja kysellä annostusen nostoa 0.75mg/vrk. Tällä saisi vähän kuurin kestoa sitten hyvällä paranemisella lyhennettyä.
Näin mäkin olen käsittänyt, lääkäri kun on ääneen laskeskellut, että kuinka monta pakkausta mun pitäisi syödä, että lääkkeen määrä täsmäis painoni kanssa.