Minä en tiedä, rakastanko vai olenko vain läheisriippuvainen :( Avioerosta on jo yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen olen etsinyt "onnea" enemmän ja vähemmän epätoivoisesti. Nyt tunnen löytäneeni itsenäisen minäni.
Voiko parisuhteessa elävä olla itsenäinen yksilö? Mistä tietää, että rakastaa oikeasti, eikä vain "uhraa" itseään...
Kiitos.
Voiko parisuhteessa elävä olla itsenäinen yksilö? Mistä tietää, että rakastaa oikeasti, eikä vain "uhraa" itseään...
Kiitos.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kun rakkaus on molemminpuolista ja molemmat kunnioittaa toisiaan,niin silloin se on tasapainoinen rakkaussuhde...Itsensä uhraaminen tuskin kuuluu asiaan,sillä eihän rakkaus voi olla sitä,että toinen tuntee itsensä uhriksi.Silloin mättää tosi pahasti jossakin..
Molempien täytyy antaa tilaa toiselle,että voi olla omiakin juttuja.Se on sitä molemminpuolista luottamusta.Jos toista pitä vahtia,niin sillonkin joku on pahasti pielessä...
Olen oollut yli 20v saman miehen kanssa,mutta en voi sanoa rakastavani.Niin, mitä se rakkaus on?
Olen vain tottunut siihen elämään hänen kanssa.Taloudellisesti kaikki on ok.Se sellainen säpinä puuttuu.Sitä säpinää en halua lähteä hakemaan mistään muuallta,koska tiedän että voi mennä ojasta allikkoon.
Ei sitä nyt aina tartte olla rakastunut. Mutta auttaa jos alussa on.
kanssa kerran juteltiin juuri tästä aiheesta.Kyllä se vuosien myötä muuttuu se yhteiselämä.Harvoilla se pysyy aitona rakkautena.Enempi se on vaan sellaista pitämistä toisesta.
Ainahan voi yhdessä kumppanin kanssa tehdä siitä yhteiselämästä uudestaan sellaista,että saa siihen sitä säpinää.Ei se välttämättä kaikilla onnistu,mutta ainahan voi yrittää...
Tunnen avioparin,jotka ovat olleet naimisissa 35v.Vieläkin heillä on suhde pysynyt samana,kuin silloin aloittaessakin.Tuntuu uskomattomalta,että se rakkaus on voinut säilyä niin lämpimänä...
1. nuori rakkaus
tai uusi rakkaus
2. alkuvuodet..yhteistä tekemistä
3. lapset...tästä vaiheesta voisi kirjoittaa kirjan
4. lasten lähdettyä..
tässä sitten linnottaudutaan pesään tai mennään maailmalle...kukin oman tapansa mukaan
5. jos liitto kestää, ollaan lopulta isovanhempia
se menee...:)
Ennen vanhaan tunnuttiin kuitenkin enempi pysyvän liitossa,vaikka se olisi ollut minkälaista helvettiä vain..Rakkaus oli karannut ovesta jo aikoja sitten,mutta sitkeesti pysyttiin yhdessä..
Varmaan eri juttu olla rakastunut ja rakastaa. Mitä se rakkaus on? Onko se toisen "sietämistä". Kukapa meistä liene täydellinen, mutta pitäisikö tiettyjen asioiden "natsata"...Jotenkin tuntuu siltä, että ehkäpä etsin jotain sellaista, jota ei ole...tai sitten Luoja rankaisee minua avioeron takia niin, ettei "uudet" jutut vain onnistu. Itse olisin kyllä halunnut jatkaa narsistin kanssa, mutta liitossa alkoi olla tungosta. Etsinkö alitajunnassa outoja tyyppejä, jotka käyttävät minua hyväkseen ja kohtelevat huonosti...vai olenko viimein heräämässä huomaamaan, ettei arvoni riipu siitä, "rakastaako" joku minua vai ei...
meistä monikin haaveile sellaisesta,mitä tuskin saa...
Tuskin on kysymyksessä Luojan rankaisut...
Et suinkaan asu Pietarsaaressa?
En asu jeppiksessä,mutta ei se kaukana ole..:))
Rakkaus on ennen kaikkea sitä, että haluaa olla lähellä.
Sitten kun yhteiselämää on mittarissa parikymmentä vuotta ja enemmänkin, tätä läheisyyden halua ei ehkä ole, tai se on, mutta sitä ei tajua. Silloin voi kysyä itseltään ja toiseltakin, millaista yksinäisyys olisi nykytilanteeseen verrattuna. Tai millaista olisi elämä jonkun uuden kaverin kanssa? Mielestäni näiden kysymysten avulla voi selvittää rakkautensa tilan.
paranee. Joku sanoikin, että se on toistensa sietämistä. Aina parempi, kun muutakin on. On se kuitenkin ajoittain sitä sietämistä.
Yhteiset tavoitteet kannattavat suhdetta. Jonkin verran ns. omaa elämää pitää olla, muuten voimat loppuvat. Eli suhdetta ja toisiaan on tietyllä tavalla hoidettava.
Vaihtaminen kyllä toisinaan kannattaa. Miksi riutua huonossa suhteessa, jos se on kurjaa. Jonkun toisen kanssa voi sujua paremmin.
itse ajattelen näin..kun huomaa alku ihastuksen menneen ja löytää toisesta niitä vikoja mutta kuitenkin sietää ne eikä marmata niistä ja antaa toisen olla se joka oli silloinkin kun ihastui häneen...mulla pari oikein hyvää esimerkkiä kun tuttava piirissä vaimo hoitaa miestään kotona yötä päivää ja vaimo sais vielä uudenkin miehen jos haluis...eikä nainen valita!!! se rakkautta..ikuista!!
Se on helppoa, mut sitten kun rakkaus hukkaantuu, ni se pitää etsiä takaisin ja jos sen eteen ei tehdä mitään, ni se menee menojaan ja jäljelle jää vain "yhdesssä" oloa, jos sitäkään...
tuo "itsensä uhraaminen" jonkinmoista kiltteyttä?! Hyvä kysymys sulla, mun mielestä nimenomaan pitäis voida olla itsenäinen yksilö, myös parisuhteessa! Itse en oo etsinyt, mutta uskon ettei se etsimällä löydykään. Eron jälkeen pariin hyvin erilaiseen henkilöön oon törmännyt, ja vähä samoja asioita mietin.. Onko naiset/ihmiset yleensäkin niin erilaisia, että toisilla vaan kolahtaa/menee jalat alta saman tien.. Muttei liika miettiminenkään voi olla hyväksi, elämä loppuu aina kesken! Ole hyvä! :)
Eikö se ole ittesä uhraamista? Kun on kolmantena pyöränä... Odottaa ja uskoo toisen puheisiin. Kun mies lupailee ottavansa eron??
Nykyään tuntuu, ettei mistään. On ollut juuri aika mystisiä kokemuksia, lähes valaistuminen ja nyt yhtäkkiä ei mitään. Toisaalta vaikka itse tietäisi olevansa rakastunut niin tietääkö toinen ja vaikka tietäisi niin silti ei etene. Aina vaan hurjempia rakastumisen kokemuksia. Tulee mieleen vertauskohta televisio, ensin oli mustavalkoinen, sitten väritv, sitten kävin elokuvissa, sitten cinema2000 ja lopulta tulee varmaa kolmiultteinen kuva. Mutta onko lopulta vielä jotain todellisempaa?
Mä teidän että mulla oli se oikea mies päässä, mutta se oli niin itserakas, että se pilas kaiken. Hän pitää itseään jonain ihmeellisenä. Siinä se vika on. Oikeasti olen lahjakkaampi, mutta estynyt.
Emme todellakaan tiedä mitä rakkaus on. Rakkautta ei voi koskaan määritellä sanoin, vain teoin ja tuntein:)
Minä tiedän, kun oikealla hetkellä selvinpäin kohtaavat 2 ihmistä .Heidän sielut kohtaavat ja
muuttuvat yhdeksi, tulee valtava lämmön tunne, aivan kuin olisit tullut kotiin kymmenien vuosien
jälkeen, silmistä sen näkee. Jos hänen silmänsä saavat mahanpohjassa tuntumaan kutinaa kun
hän katsoo sinua, sielu on sukupuoleton. Järki ei kulje tunteiden mukana. Jos pidät hänen
hien hajusta ja äänestä ja kuorsauksesta ja tavasta nukkua .....hän on se ja hän ajattelee samoin,
kaiken maailman hajusteet pilaavat ihmisten vaistot ja aistit,
jos internetissä olisi haju niin oikea löytyisi netistä muuten ei.
Molemminpuolista rakastumista ei pääse pakoon eikä sitä voi käsikirjoittaa,
kaikki ennen tärkeä menettää merkityksensä.
lujasti että parisuhteen onnellisuus perustuu juuri siihin että on kaksi itsenäistä yksilöä jotka haluavat jakaa sen itsenäisyyden toisen kanssa.
"onni" ei tarkoita rakkautta, eikä rakkaus onnea-ne voivat olla samassa paketissa jos on hyvä tuuri mutta joskus voi se rakkaus ei tuo onnea, tuo epätoivoa, surua, vastoinkäymisiä, valvottuja öitä, itkettyjä iltoja. Mutta rakkautta se on silti.
Siitä tietää että oikeasti rakastaa kun toisen pelkkä ajatteleminen saa hymyn huulille, vatsaan perhosia ja sellaisen puolileijuvan olon. Siitä tietää että oikeasti rakastaa kun haluaa samoja asioita kuin toinen, siitä tietää että oikeasti rakastaa kun osaa sulkea silmät toisen virheille ja tietää että toinenkin tekee niin. Siitä tietää että oikeasti rakastaa kun tuntee että osa toisesta kulkee mukana ja että omasta itsestä puuttuu pala kun toinen on poissa.