Allergia??

Söin viime torstaina kebab aterian. Perjantaina aamusta ylähuulen yläpuolella alkoi hirmuinen kutina ja sen jälkeen huuli turposi hieman. Otin allergialääkkeen (reseptilääke) ja oireet hävisi. Lauantai aamuna huomasin sitten enimmäkseen poskien seudulla isohkoja punaisia läikkiä. Läikkiä ei pahemmin kutita, ei ole turvoksissa eikä muuten häiritse ellei peilistä katso. Otin uudestaan lääkkeen josta ei tällä kertaa ollut vaikutusta. Nyt sunnuntaina naamassani on sama tilanne, läikkiä edelleen. Aloin tuossa miettimään, että mistä hetkestä läikät ilmestyi ja olinko pistänyt suuhuni mitään erikoista. Samasta paikasta olen ennenkin kebabin tilannut eikä mitään oireita ole tullut.

Kävin äsken lukemassa ruoka-aine allergioista ja huomasin oireissa astman. Minulla on astma ja olen näiden läikkien ilmestymisen jälkeen joutunut ottamaan aika reilustikin avaavaa.

Lämpöä on 37,8, vaikka en tietenkään osaa sanoa liittyykö lämpöily mitenkään näihin muihin oireisiin. Mieheni äsken myös sanoi, että poskeni ovat turvoksissa.

Tässä siis kysynkin, että voiko tosiaan näin yhtäkkiä tulla ruoka-aine allergia aineesta josta en ole aikaisemmin reagoinut mitenkään??
Lääkäriin varmaan kannattaa mennä jos ei pikkuhiljaa ala läikät häviämään.
0570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Läikykäs naama kirjoitti:

Söin viime torstaina kebab aterian. Perjantaina aamusta ylähuulen yläpuolella alkoi hirmuinen kutina ja sen jälkeen huuli turposi hieman. Otin allergialääkkeen (reseptilääke) ja oireet hävisi. Lauantai aamuna huomasin sitten enimmäkseen poskien seudulla isohkoja punaisia läikkiä. Läikkiä ei pahemmin kutita, ei ole turvoksissa eikä muuten häiritse ellei peilistä katso. Otin uudestaan lääkkeen josta ei tällä kertaa ollut vaikutusta. Nyt sunnuntaina naamassani on sama tilanne, läikkiä edelleen. Aloin tuossa miettimään, että mistä hetkestä läikät ilmestyi ja olinko pistänyt suuhuni mitään erikoista. Samasta paikasta olen ennenkin kebabin tilannut eikä mitään oireita ole tullut.

Kävin äsken lukemassa ruoka-aine allergioista ja huomasin oireissa astman. Minulla on astma ja olen näiden läikkien ilmestymisen jälkeen joutunut ottamaan aika reilustikin avaavaa.

Lämpöä on 37,8, vaikka en tietenkään osaa sanoa liittyykö lämpöily mitenkään näihin muihin oireisiin. Mieheni äsken myös sanoi, että poskeni ovat turvoksissa.

Tässä siis kysynkin, että voiko tosiaan näin yhtäkkiä tulla ruoka-aine allergia aineesta josta en ole aikaisemmin reagoinut mitenkään??
Lääkäriin varmaan kannattaa mennä jos ei pikkuhiljaa ala läikät häviämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu