lääkäriä. oli varoittanut viime kerralla, kun makasi letkuissa 6pv. nyt ei ole enää kiire, makaa ihan keltaisena kylmäkaapissa. kuoli pitkäperj. 47 vuotiaana.
ei uskonut
tuttavani
181160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mikähän vika terveydenhoidossa on, kun hengenpelastuksen jälkeen ei oikein ole järjestetty jatkohoitoa. Sairaalareissun jälkeen pitäisi ehdottomasti olla kuntoutukset ja terapiat ja ties mitä.
Näyttää monikin ensitöikseen hilpaisevan kaljalle sairaalasta päästyään. Tietenkinhän se on itsestä kiinni mitä tekee, mutta on siinä vähän hoidon keskenjättämisen makua hoitavalta osapuolelta. Pakkokatkolle, ei paariin. Sillä voisi saada tuloksiakin.
tässä maassa.
eikä kukaan raitistu ilman omaa tahtoaan.
eikä kukaan juo jos haluaa raitistua oikeasti.
tervetuloa maailmaan.
Ikäänkuin järveen hypännyt revitään kuiville takaisin, mutta jätetään samoin tein rannalle hyppäämään uudestaan.
Mielenterveyspotilaat potkaistaan avohoitoon pillereineen, mutta valvotaanko, miten potilas pärjää, vai pärjääkö ollenkaan?
Eräs itsetuhoinen, ei ollenkaan varaton tuttava alkoi kiskomaan huoltoaseman Sinolia, ja kovat oli kännit. Päätyi sairaalaan. Siellä oli diagnosoitu itsemurhahakuiseksi, kun päässä pyöri asuntonsa kahdeksannesta kerroksesta hyppääminen, hengiltä ryyppääminen yms. Lähete psykiatriseen sairaalaan, jonne yleissairaalasta myös kuskasin.
Jo viikon päästä piti hakea pois, kun kai katsottiin kustannustekijäksi.
Hoito oli pelkästään kyllästyshoitoa Diapamilla, eli sitä nestemäisenä pumpattiin ukkoon todella suuria määriä.
Suurimman osan siitä viikosta oli siis vähintään yhtä sekaisin kuin Sinolista, mutta rauhallinen, kävelevä muumio. Puhua ei tarvinnut kenenkään kanssa, kun ei siinä tokkurassa edes kyennyt.
Eli pikapikaa avohoitoon ja hän sitten hyppäsi.
Psykiatrista hoitoa - Diapamilla..Hah.
Itsensä sairaalan letkuihin haimatulehduksessa juonut potkaistaan mahdollisimman nopeasti baanalle, jos sattuu henkiin jäämään. Lähtöevästyksenä ei muuta, kuin lääkärin varoittelut.
Haimatulehdukseen asti juonut on useimmiten selvästi itsetuhoinen, ja pitkän juopottelun ja sairaalakeikan jälkeen juopon psyyke on vielä niin romuna, että homma hyvin usein jatkuu juomisella ja loppuu veivin heitolla.
Niin on käynyt hyvin monelle tuttavalle.
Tahdonvastaisen psykiatrisen hoidon edellytyksenä on se, että psykoottinen ihminen on vaaraksi itselleen tai muille.
Mielestäni kaikki itsensä sairaalakuntoon ryypänneet ovat vaaraksi ainakin itselleen, eli täyttävät tahdonvastaisen hoidon kriteerit. Laitetaanko heidät tahdonvastaiseen hoitoon, elleivät ole kotiuduttuaan väkivaltaisia? Ei laiteta.
Ja mitä se tahdonvastainen psykiatrinen hoito auttaa, kun ei ole psykiatrista, vaan tulee vielä kovempi päihtymystila kuin viinalla? Aineet vain vaihtuvat.
Tämän yhteiskunnan kulmakiviä ovat yksilönvapaudet, ja yksi on ilmeisesti se, että saa täysin vapaasti tuhota itsensä, kun vaan on oikeat aineet. Eli lailliset reseptilääkkeet tai valtion myymä laillinen viina. Muutoin yhteiskunta ei puutu hidastettuun itsemurhaan mitenkään.
Itse arvelen oleellisimmaksi tekijäksi tähän yhteiskunnan rakenteelliseen välinpitämättömyyteen vain sen, että viinalla tai muilla päihteillä sairastuneen sairaus ei olekaan tärkein, vaan se, että hän on jo tuottamaton yksilö, eli pelkkä kustannustekijä, jonka joutaakin kadota.
Ei ole pelkästään itsetuhoisen alkoholismin perusteella.
Se on taas täysin tulkinnanvarainen kysymys, eikö itsetuhoinen juominen ole psykoottinen sairaustila?
Lainsäädännön perusteella ei ole.
".. täysi-ikäistä henkilöä ei voida toimittaa tai määrätä mielisairaslain perusteella tahdonvastaiseen sairaalahoitoon alkoholismiin tai päihderiippuvuuteen liittyvän terveysvaaran tai väkivaltaisuuden vuoksi, ellei siihen liity samanaikaisesti psykoottinen sairaustila."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00512
Kyllä minun mielestäni kuolemaan mahdollisesti johtava itsetuhovietti on psykoottinen sairaustila.
Toisekseen, aivonsa vasta kaurapuuroksi juonut ihminen ei ole täysissä sielun, eikä ruumiinkaan voimissa. Sellainen pitäisi saada edes joksikin kuukaudeksi hoitoon, että polttimo vähän järjestyy alkaa kuivistelu kiinnostamaan enemmän kuin kännäämällä tehty itsemurha.
Taitaa olla yleisistä asenteista ja rahapulasta kiinni koko homma. Ja lääkäriellä joko dianisointi-osaamisesta tai jostain eettiseen ajatteluun liittyvästä tuhovietistä potilaita kohtaan.
Sitäpaitsi jos potilaalla on ollut väkivaltaista käyttäytymistä kanssaihmisiä kohtaan tai rikoksia aiheesta. On suorastaan edesvastuutonta päästää sekaisin oleva ihminen vapaalle jalalle.
Kirjoituksesi sai minut miettimään miksi lääkärit niin harvoin ottavat puheeksi potilaan alkoholin käytön. Onko syy siinä, että he jo päältäpäin näkevät ongelman, mutta eivät halua kustannussyistä lähteä hoitamaan sitä?
Olin muutama vuosi sitten useaan otteeseen todella sairaana. Ambulanssilla kyllä kuskattiin sairaalasta toiseen ja teho-osastollakin makoilin aikani, mutta kertaakaan ei kukaan kysynyt alkoholinkäytöstäni yhtään mitään, vaikka kyllä ainakin niistä laboratoriokokeista on täytynyt jotakin viitteitä olla alkoholin suurkulutuksestani. Sairaalassaoloakin tuli muutama kuukausi (eri jaksoissa) ja väliajat kiskoin viinaa entiseen malliin.
Työkykyistä minusta koko ajan oltiin tekemässä ja se minusta tulikin, mutta alkoholismistani ei puhuttu halaistua sanaa. Kustannussyistäkö? Saatat olla hyvinkin oikeassa.
jos sairaalasta kotiutetaan niin sekö on päästämistä "vapaalle jalalle" ? häh ?
kun laki ei salli ihmisen pakkohoitoa noilla perusteilla (sairaalaassakaan) niin ei salli !
mikä helvetti siinä on niin vaikeaa ymmärtää ?
kuolemaan johtaa niin liika juominen kuin syöminenkin. ja ilman turvavyötä ajaminen ja kaahaaminen ja moni, moni muu asia.
että kaikki vaan tahdonvastaiseen hoitoon "jotta polttimo selviää".
mites 18v-kaaharin polttimo siitä selviää. sellainen sälli kun se vasta superääliö on kun siinä kaahatessa tuppaa menemään sivullisiakin eikä vain kaahari itse. kuten juomisessa menee.
"Taitaa olla yleisistä asenteista ja rahapulasta kiinni koko homma."
paljonko tuollaiselle 18v-kaaharille pitää sinun mielestäsi maksaa, jotta alkaa elämään kuten pitääkin ? jos se on rahapulasta kiinni ?
Minun kaverini kuoli kuukausi sitten 45-vuotiaana.
Alkoholistien keski-ikä on erään tilaston mukaan 48 vuotta.
Meillä olisi kyllä tieto ja taito estää suurin osa noista kymmenestä kuolemasta/päivä, jos vain olisi tahtoa.
Rahastakaan se ei ole kiinni, sillä nykyinen toimimattomuus tulee kalliimmaksi.
Sinä et voi syyttää itseäsi kaverisi kuolemasta, sillä juovaa alkoholistia ei voi auttaa - muuta kuin juomaan lisää.
Ja tätä apua sinunkin ystäväsi sai.
"Juova alkoholisti" höh, jos juo niin ehkä on jonkinlainen alkoholi ongelmainen. Mutta jos ei juo ei ole alkoholistikaan.
Toisekseen, miten niin ei voi auttaa? Onhan noita parantuneita entisiä tenuneniä joka paikassa.
alkoholisti on alkoholisti lopun elämäänsä, vaikka lopettaisi juomisen
Alkoholisti voi tosin olla ENTINEN alkoholisti lopun ikänsä. Mutta parannuttuaan sairaudesta hän EI ENÄÄ ole alkoholisti.
Esittämässäsi perättömässä ja epäloogisessa väittämässä ei ole yhtään mitään järkeä. Mistä ihmeestä ihmiset voivat saada päähänsä jotain täysin lääketieteen vastaisia väittämiä, joilla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
alkoholisti voi ruveta juomaan parannuttuaan muuttumatta uudelleen alkoholistiksi.
Olen lähinnä koitanut seurailla kuinka paljon paskaa entinen alkoholisti, joka ei enää ole alkoholisti, koska ei ole juonut vuosikausiin, voi puhua ulostetta :)))
Lopeta trollaus, jos aloitukseen ei tosiaan ole kerrassaan mitään sanottavaa, mene kirjoittamaan uusia juttuja Pikku Kakkoseen. :)))))))
Kuinka kauan pitää olla juomatta, että ei enää ole alkoholisti?
Riittääkö päivä tai kaksi, entäs viikko tai kuukausi? Kenties vuosi?
Kun on kuukauden juomatta, eikä näin ollen ole enää alkoholisti, entäs kun taas alkaa juomaan. Tuleeko sitten uudestaan alkoholistiksi? Tuloeeko, vaikka ottaisi vain yhden oluen? Vai paljonko pitää juoda?
Eli tarkenna hieman.
Kauanko pitää olla juomatta, että ei enää olisi alkoholisti?
Ja paljhonko saa sitten juoda, että ei vielä tulisi uudestaan alkoholistiksi?
Yritin nyt vain seurata tuota sinun logiikkaasi, eli sillä lailla.
lopun ikäänsä. raittiina hän kylläkin voi olla.
muuten mulle on ihan sama miten joku kokeilee kusettaa itseään ja muita.
terveisin alkoholisti, joka ei ole juonut enää vuosiin.
maannut kolmisen viikkoa sairaalassa pitkään jatkuneen juomisen seurauksena. Saap nähhä palaako ja missä kunnossa. Itse en ole täysin absolutisti, mutta vähenemään päin on. Liikaa porukkata mennyt niin oikealta kuin vasemmalta, pistää ajattelemaan.
Talvella kuoli eräs hyvä tuttavani just samanikäisenä samaan tautiin. Näitä on ollut muutamia tässä viime aikoina. Samoissa porukoissa minäkin hilluin jo nuorena, mutta oli pakko viheltää peli poikki omalta osaltani, sillä tiesin mitä tulee, jos meno ei lopu. Tai siis elämäni alkoi käydä niin vaikeaksi, ettei voinut jatkaa enää ryyppäämistä.
Moni kyllä on tässä vaiheessa jo niin masentunut, ettei huvita edes avun hakeminen. Paha kierre ja kova kielto päällä.
Kyllä se vaatii rohkeutta hypätä kelkasta pois, kun muuta vaan jatkaa tuhon tiellä. Kuolleisuusprosentti on aika korkea ollut ryyppyjengissä, mutta osa on pystynyt lopettamaan.
Aika monet kestää hommaa rauhoittavien avulla, sitäkään en omalle kohdalleni halunnut. Kyllä välillä tuntuu siltä, kuin olisi pahaa unta koko se entinen juopon elämä..