syyliä

kuukauden aikana 12kpl.kaikki sormiin kämmenpuolelle.
30v meni ilman syyliä,ja nyt yhtäkkiä tuli.
mistä johtuu,ja millä pois?
104365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

voinut tulla yleisestä uimalasta,kylpylästä tai toiselta jolla on syyliä. Hankalampi hoitaa kun ovat käsissä.

aikoinaan minulta lähti jalan pohjasta syylät säännöllisellä rasvauksella,schollin foot care-voide, tavallaan se jotenkin kuivatti syylät tai nosti pintaan..tein rasvauksen joka päivä. käsiin on hankala samaa voidetta käyttää kun jatkuvasti pesee käsiä..ehkä sinun pitäisi mennä lääkärille näyttämään niin ja syylät olivat muistaakseni jotain virusperäisiä.

Äänestä

Noh, itse huomasin että kun pidin jalkaani polvea vasten (jalkapohjan alla oli syylä) sain syylän polveeni. Sitten "testasin" pitää peukaloa polvessa olevan syylän päällä vähän aikaa eikä kestänyt montakaan päivää ennen kuin sain syylän myös peukalooni. Olet siis voinut saada syyläsi mistä tahansa.

Syylän peukalossa menin poistattamaan terveyskeskukseen. Ensin sormeni puudutettiin pistoksella ja sitten otettiin lusikkamainen metallijuttu jolla iskä (hän oli lääkäri) kaivoi pois syylän kuin jäätelöpallot tehdään jäätelökioskeilla. Syylä ei koskaan tullut takaisin.

Syylän polvessa yritin poistaa jollakin jäähdytysmenetelmällä, sekin terveyskeskuksessa. Minun piti siis monta kertaa mennä terveyskeskukseen missä se syylä sitten jäädytettiin. Hoito lopetettiin kun katsottiin että syylää ei ollut paljon mitään jäljellä. Syylä tuli tosin takaisin joten jouduin uudestaan jäädytysrumbaan. En loppujen lopuksi muista mikä häivytti syylän loppujen lopuksi, mutta nyt sitä ei ainakaan ole enää.

Syylää jalkapohjassa oli vaikeinta saada pois. Se oli ollut siinä kauin aikaa ja koska se oli jalkapohjan alla eikä voinut kasvaa ulospäin niin kuin tavalliset syylät, niin se kasvoi sisäänpäin. Siihenkin yritettiin jäädytysmenetelmää, mutta ilman tulosta. Lopulta iskä toi minulle Verruxin geeliä apteekista, joka on oikeastaan tarkoitettu ihon känsiin ja kovettumiin mutta soveltuu hyvin myös syylien poistoon. Sitä siis pistin joka ilta ja annoin kovettua. Jossain vaiheessa minun oli pakko pitää tauko koska jalkaan sattui niin hemmetisti kun olin päässyt jalkapohjan sisäpuolle. Mutta vähän ajan päästä yritin uudellen, ei enää sattunut niin paljon ja sitten vihdoinkin pääsin eroon siitä syylästä.

Joten, suosittelisin ehdottomasti lääkärille menoa. Pyydä että he kaivavat ne syylät pois koska käsissä olevat syylät ovat niin tarttuvaisia. Jäädytysmenetelmää en suosittele niin hirveästi. Verruxin geeli olisi kai kotihoito vaihtoehto.

Äänestä
  • Mulla on vähän huonoja kokemuksia kyseisestä verruxin geelistä.. Voi kyllä luulla että auttaa kun syylät haviävät mutta kohta ovat taas takas. Mulla siis jalkapohjassa syylä "rykelmä". Nämä syylät kyllä ovat vain mustia pisteitä ei siis minkäänlaisia paiseita. Kun tarpeeksi kauan käyttäny iho on niin paljon lähteny pinnalta että kun ainetta laittaa se kirvelee tosi paljon.. Olen käyttänyt verruxinia nyt yli puoli vuotta toinen tuubi on menossa ja syyliä on edelleen. Varmaan yritän sillä vielä saada pois jos jotain kunnollista syylän poisto menetelmää ei ala ilmaantua.

    Syylät on viruksen aiheuttamia ja siis periaattessa niihin ei ole lääkettä niiden pitäisi hävitä itsekseen. Mutta minä en ainakaan voi toimettomana katsoa kun syylät vain levivät.. Jotain on pakko tehä auttaa tai ei :)

    Äänestä

  • kokemuksia.. kirjoitti:

    Mulla on vähän huonoja kokemuksia kyseisestä verruxin geelistä.. Voi kyllä luulla että auttaa kun syylät haviävät mutta kohta ovat taas takas. Mulla siis jalkapohjassa syylä "rykelmä". Nämä syylät kyllä ovat vain mustia pisteitä ei siis minkäänlaisia paiseita. Kun tarpeeksi kauan käyttäny iho on niin paljon lähteny pinnalta että kun ainetta laittaa se kirvelee tosi paljon.. Olen käyttänyt verruxinia nyt yli puoli vuotta toinen tuubi on menossa ja syyliä on edelleen. Varmaan yritän sillä vielä saada pois jos jotain kunnollista syylän poisto menetelmää ei ala ilmaantua.

    Syylät on viruksen aiheuttamia ja siis periaattessa niihin ei ole lääkettä niiden pitäisi hävitä itsekseen. Mutta minä en ainakaan voi toimettomana katsoa kun syylät vain levivät.. Jotain on pakko tehä auttaa tai ei :)

    ihan perus kalkkitabletteja pakkauksen ohjeen mukaan sisäisesti. Niin minä tein aina syylän ilmaannuttua. Hävisivät kohtuu joutuisaan, mutta aina kuitenkin nautiskelin sen koko purkin. Tän kokeileminen ei maksa paljoa, eikä satu.

    Äänestä

  • kokeilleet kirjoitti:

    ihan perus kalkkitabletteja pakkauksen ohjeen mukaan sisäisesti. Niin minä tein aina syylän ilmaannuttua. Hävisivät kohtuu joutuisaan, mutta aina kuitenkin nautiskelin sen koko purkin. Tän kokeileminen ei maksa paljoa, eikä satu.

    Fakiiri Kronblomin ohje: suolaa, suolaa, enemmän suolaa!
    Se auttoi minulla jkantapään syylään.

    Äänestä

  • kokeilleet kirjoitti:

    ihan perus kalkkitabletteja pakkauksen ohjeen mukaan sisäisesti. Niin minä tein aina syylän ilmaannuttua. Hävisivät kohtuu joutuisaan, mutta aina kuitenkin nautiskelin sen koko purkin. Tän kokeileminen ei maksa paljoa, eikä satu.

    niin jos on D-vitamiinia noissa mikä parantaa juurikin immuunipuolustusta

    Äänestä

Moi mulla on neljä syylää samassa kädessä niin onko mitään vaaraa olemassa

Äänestä

Boostaat elimistöäsi että se jaksaa ottaa asiakseen noiden tuhoamisen. Oli itsellä parisen vuotta rystysessä iso aika ajoin osumaa saanut ja uudelleen kasvava näkösällä , mistä näitä siirtyi kämmenpuolelle kin. Niitä sitten hioskelin ja jotain tea treeöljyä yms kokeilin. Mutta tuossa syksyllä söin päivittäin useamman omenan ja join puolukkatuoremehua. Uskn tuolla kunnon vitamiiniannoksella olleen vaikutusta että syylät siinä katosivat sen siliän tien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tullut kirjoitti:

kuukauden aikana 12kpl.kaikki sormiin kämmenpuolelle.
30v meni ilman syyliä,ja nyt yhtäkkiä tuli.
mistä johtuu,ja millä pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu