Äitini s. -41 ottaa vastaan kaiken, aivan normaalit asiat negatiivisesti, hänen kanssaan ei pysty puhumaan mitään. Hän on puolustus/hyökkäys asenteella, vaikka puhun kauniisti ja tarkoitan hyvää. Hän puhuu paljon sairauksista ym, ihan kuin se olisi koko elämä. Hän elää negatiivisessa maailmassa, hän on varustautunut kaikkeen ja joka hetkeen jos jotain tapahtuu vaikka ei olisi syytä, ei osaa hellittää ja olla rennosti eli voisi sanoa yli huolehtivainen aikuinen.
Aina pipo tiukalla, vaikka mä kuinka yrittäisin auttaa, saada mieltä rentoutumaan. Usein voi voi sitä ja tätä. Ei kestä. Huumorintajukin on ollut kadoksissa vuosikausia.
Tämän hetkiseen elämään vaikuttaa hänen isän, pappani poismeno. Mutta muutoin hän ja hänen kotona poikansa kanssa asuva äitinsä -20 syntynyt ja myös isäni elävät ulkopuolisen silmin rasittavaa ja henkisesti negatiivista, sulkeutunutta elämää. Olen kyllä saanut osani tästä super hyper pelkäävästä halleluja elämästä!
Olen 2 sisaruksista pikkusisko ja ainoana lähellä oleva, niin miettinyt mitä tekee äitini kanssa. Haluaisin auttaa, saada hänet liikkumaan, enimmäkseen isäni kanssa istuvat tv:n ääressä ja jos vähänkin sanoo tv:n tunti tolkulla katsomisesta, niin saa vasta palautteena negatiivista palautetta, puolustusta, hyökkäystä.
Jos jotain äitiäni kiinnostaa kysellä, niin huudellaan telkan äärestä, ystävällisesti sanon että en ala keskustelemaan mitä elämääni kuuluu samaan aikaan kun hän katsoo tv:tä, hän ilmoittaa että hän kyllä kuulee samaan aikaan kummatkin.
Siihen loppuu kysely kun sanon että voi keskustella ohjelmiensa jälkeen. Olen kertonut äidilleni ystävällisesti että nyt olisi syytä mennä juttelemaan terveyskeskukseen. Ei hän sitä tee, jatkaa vain tuota ns. "marmatus" elämää ja muutenkin on anteeksipyytelevä ihminen, kotona jo lannistettu kiltti aikuinen "tyttö".
Hän on myös luonteelta, mielentilalta herkästi hysteerinen ja ei ole pystynyt keskustelemaan kanssani vuosien varrella murheistani, jopa hyvin pieniä murheita joita muut melkein jokaiset äidit keskustelevat tyttärien kanssa.
En ymmärrä mikä rikos siinä tapahtuisi ja kääntäisi kelkkansa ja nauttisi elämästä tai mikä siinä niin pelottaa tai kuka sitä syöttää hänelle. Hänen äitinsäkö. Hän varmaan on rajat näyttänyt tuon ikäisten ihmisillä ja useinkaan ei ole paljoa keskusteltavaa heidän seurassa. Eikä heitä kiinnosta keskustellakaan minulle muuta kuin olenko töissä ym siihen liittyvää.
En saisi kieltäytyä mistään annettavasta "lahja" vaatteesta jota he ovat käyttäneet ja jos sanon että valitettavasti ei ole tyyliäni, niin näkisitpä äitini ilmeen ja hänen äitinsä.
Mie elän elämääni ja pidän etäisyyttä heihin.
Aina pipo tiukalla, vaikka mä kuinka yrittäisin auttaa, saada mieltä rentoutumaan. Usein voi voi sitä ja tätä. Ei kestä. Huumorintajukin on ollut kadoksissa vuosikausia.
Tämän hetkiseen elämään vaikuttaa hänen isän, pappani poismeno. Mutta muutoin hän ja hänen kotona poikansa kanssa asuva äitinsä -20 syntynyt ja myös isäni elävät ulkopuolisen silmin rasittavaa ja henkisesti negatiivista, sulkeutunutta elämää. Olen kyllä saanut osani tästä super hyper pelkäävästä halleluja elämästä!
Olen 2 sisaruksista pikkusisko ja ainoana lähellä oleva, niin miettinyt mitä tekee äitini kanssa. Haluaisin auttaa, saada hänet liikkumaan, enimmäkseen isäni kanssa istuvat tv:n ääressä ja jos vähänkin sanoo tv:n tunti tolkulla katsomisesta, niin saa vasta palautteena negatiivista palautetta, puolustusta, hyökkäystä.
Jos jotain äitiäni kiinnostaa kysellä, niin huudellaan telkan äärestä, ystävällisesti sanon että en ala keskustelemaan mitä elämääni kuuluu samaan aikaan kun hän katsoo tv:tä, hän ilmoittaa että hän kyllä kuulee samaan aikaan kummatkin.
Siihen loppuu kysely kun sanon että voi keskustella ohjelmiensa jälkeen. Olen kertonut äidilleni ystävällisesti että nyt olisi syytä mennä juttelemaan terveyskeskukseen. Ei hän sitä tee, jatkaa vain tuota ns. "marmatus" elämää ja muutenkin on anteeksipyytelevä ihminen, kotona jo lannistettu kiltti aikuinen "tyttö".
Hän on myös luonteelta, mielentilalta herkästi hysteerinen ja ei ole pystynyt keskustelemaan kanssani vuosien varrella murheistani, jopa hyvin pieniä murheita joita muut melkein jokaiset äidit keskustelevat tyttärien kanssa.
En ymmärrä mikä rikos siinä tapahtuisi ja kääntäisi kelkkansa ja nauttisi elämästä tai mikä siinä niin pelottaa tai kuka sitä syöttää hänelle. Hänen äitinsäkö. Hän varmaan on rajat näyttänyt tuon ikäisten ihmisillä ja useinkaan ei ole paljoa keskusteltavaa heidän seurassa. Eikä heitä kiinnosta keskustellakaan minulle muuta kuin olenko töissä ym siihen liittyvää.
En saisi kieltäytyä mistään annettavasta "lahja" vaatteesta jota he ovat käyttäneet ja jos sanon että valitettavasti ei ole tyyliäni, niin näkisitpä äitini ilmeen ja hänen äitinsä.
Mie elän elämääni ja pidän etäisyyttä heihin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä kiinitä niin suurta huomiota kaikkeen äitisi touhuihi, kyllä hän sitten apua pyytää kuin sitä tarvitsee.
Elä ja anna äitisiki elää!
Riittää kun käyt häntä kattomassa, puhuminen ei ookkaan niin tärkeetä, paitsi jos se on sinulle!
Sitten puha polopa kaikki mikä mieltäsi painaa.Äitisi rakastaa sinua joka tapauksessa.
Olen samaa mieltä kuin edellinenkin, että anna äitisi olla sitä mitä hän on.
Hyväksy äitisi sellaisena kuin hän on, samoin isäsi ja keitä kaikkia perheeseesi kuuluu. Parasta on rakentaa oma elämä mahdollisimman oman näköiseksi. Vanhempana huomaamme omaavamme samoja luonteenpiirteitä kuin äidillämme, onneksi tai valitettavasti.
En tyrkyttäisi äidille ohjeita miten elää, sillä en itsekään pitäisi tyttäreni ohjailusta.
Mikä pakko sinun on kestää moista narinaa. Elä elämääsi ja öähetä jouluksi kortti.
En usko, että voi kääntää äitisi elämän suuntaa, sillä kyllä hän itse valitsee tapansa elää ja ajatella. Ikävää kyllä tietenkin on, jos negatiivisuus on tullut päällimmäiseksi suhtautumistavaksi asioihin.
Koeta kuitenkin hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, kaikkine puutteineen ja hyvine piirteineen. Meidänikäisiä ei oikein kukaan enää voi kasvattaa. Olet kaikesta huolimatta varmasti vanhemmillesi rakas.
Jos olisi kaltaisesi tytär, pitäisin minäkin etäisyyttä.
Hyvä kun olet tajunnut itse pitää myös.
No, tämä satuhan on aika ajoin näillä sivuilla, hieman erilaisena, asia sama.
On omaa kyvyttömyyttä, jos ongelmien tullessa, ainoa neuvo on, pidä etäisyyttä. Meidän ihmisten on tarkoitus elää yhdessä, toinen toistamme arvostaen. Ahtisaarta lainaten. Se on vain tahdosta kiinni!
Äitisi on jo 67, vikoineen ja puutteineen, niin kuin jokainen meistä, et sinä voi alkaa häntä kasvattaa, anna hänen olla. Hän elää omaa elämäänsä ei sinun. Ei elämä mene kuin saduissa,
eikä äidit ole täydellisiä, harvoin edes sellaisia kuin lapset haluaisivat hänen olevan.
On hyvä, että pidät vähän etäisyyttä koska äitisi saa piposi kiristymään.
Sinun pitäisi ikäsi perusteella olla aikuinen, keskity omaan elämään.
Siitä sinun on mahdollisuus tehdä oman näköisesi.
Täälläkin on 67 vuotias äiti. Kun poikani oli murros ikäinen, tuli jostain kovaa kärhämää, en enää edes muista mistä. Ja minä sain kuulla kunniani. Niin minä ehdotin hänelle, että kun minä olen niin huono äiti, niin jos sinun täytyy vaihtaa minut. Ruvettiin käymään kavereiden äitejä läpi, ja siinä yksi toisensa jälkeen tuli esille, että se ,ja se on ihan kauheita. Ja kun koko porukka oli läpi käyty, niin minä se jäin parhaimmaksi äidiksi.Ja sen jälkeen ei ole meillä äitiä vaihdettu. Ja välit on hyvät edelleen. Mietippä sinäkin, haluaisitko äitiäsi vaihtaa? ehkä se sinulle kuitenkin on se paras äiti.
Kuten jo moni sanoikin, anna äitisi olla sellainen kuin on ja elä sinäkin elämääsi haluamallasi tavalla. Äitisi ei ilmeisesti ole sellainen äiti kuin olisit halunnut hänen olevan, mutta kukin on sellainen kuin on, omien olosuhteidensa "uhri". Se pitää hyväksyä, muutakaan ei voi. Te lapset olette aikuisia ja vanhempanne ovat tehneet osuutensa kasvattaessaan teidät aikuisiksi, joten he ovat oikeutettuja elämään haluamallaan tavalla. Ettekä te lapset ole velvollisia puuttumaan siihen tai "auttamaan", ja tarvittaessa kunnan vanhustenhoidon ammattilaisia on saatavissa apuun.
Sinä olet aikuinen, et tarvitse enää äitisi ohjausta ja neuvoja, vaan voit hyvällä omallatunnolla elää omaa elämääsi; auta vanhempiasi vasta kun he pyytävät sitä. Ja sittenkään sinä et ole velvollinen alkamaan omaishoitajaksi, mikä on ihan ok.
on kinkkinen asia. Sitä kannattaa pohtia. Meillä on niin erilaiset lähtökohdat lapsuudessa, nuoruudessa.
Olen huomannut kohdallani miten venytän senttejä, haen aletuotteita, kuljen kirppiksillä, en heitä turhaakaan tavaraa pois. Nuo piirteet vain korostui kun jäin eläkkeelle.
Ymmärrän sen ärsyttävän lapsiani jotka ovat työelämässä ja tienaavat paremmin. Käännämme nuo huumoriksi ja nauramme tyttäreni kanssa minun ylitsepursuaville vaatekaapeille.
Muutoin olemme molemat kovia lukemaan. Kirjoja lojuu joka puolella.
Minä luulen että parhaan yhteistyön ja avunannon saavutamme lapsenlapsien hoidossa ja hellimisessä. Siinä ainakin minä tunnen olevani hyväksytty jopa kiitetty.
Olen huomannut että varon puuttumasta pojan perheen elämään. Tuen silloin kun pyydetään lapsen hoidossa. Heidän sisäisiin ristiriitoihin olen oppinut olemaan puuttumatta.
Tyttäeni kanssa meillä on ehkä liiankin läheiset välit. Siitä johtuen on ollut omat konfliktit. Olemme ottaneet välillä tuimasti mittaa toisistamme. Kuitenkin olemme rakkaita ja läheisiä toisillemme. Aina kun tarvitsemme apua tai tukea pyydämme ja saamme sitä toisiltamme.
En pystyisi tai haluaisi kertoa kaikkia tekemisiäni lapsilleni. En myöskään halua tietää heidän omia salaisia tekemisiä.Parhaimmillaan suhde pysyy kun muistaa "elä ja anna nuorison elää omaa elämää"
samaa mieltä tällä kerralla!
Minusta tyttäressä oli jo äitinsä piirteet esillä, perässä mennään.
Vanhempi ei enää jaksa, kuten nuoremmat. Ollaan myös aktiviteetiltakin erilaisia.
elämääsi. Hänellähän on paljon ihmisiä ympärillään. Pidä taukoa ja ota muutenkin etäisyyttä. Ei tämän ikäisen elämää voi lapsi muuttaa. Voi olla, että vain suuri rakkaus voisi vähäksi aikaa antaa uutta puhtia. Ovatko vanhempasi olleet yhdessä lomalla?
se on hänen tapansa elää,vaikea sitä on toista ihmistä muuttaa.ehkä tuon negatiivisen asenteen olemme saaneet jo äidin maidosta.älä sinä anna tuon perinteen jatkua omille lapsillesi.itse olen tuosta taistellut irti ,ei siitä helpolla pääse.mutta muuta se minkä voit ja hyväksy se mitä et voi muuttaa.tämä on minua vienyt helpompaan ja elämäniloista nauttivaan tulevaisuuteen.pienistä iloista tulee joskus suuria.