Teiniäiti

Itse olin 19 kun sain esikoiseni, nyt 21 ja toista odotan.
Kyllä tuota jännitti ja olin itsekin vähän hukkateillä kun esikoista odotin :D Mutta sitten kun sen vauvan sai syliin tuntui että sekin jännitys loppui :) Alkuun kyllä ei tiennyt että miten vauvan kanssa on. Sairaalassa sitten onneksi neuvoivat asioiden kanssa mitkä askarrutti :)
Mutta hyvin tuota kyllä on mennyt! Vaikka ei sitä tukiverkostoa ole edes ollut. Mutta onhan tuo mies tuossa :)

Itseasiassa mun kaveri on saanut samassa iässä kuin sinä ensimmäisen lapsensa :) minun ikäinen ja kolmas jo on!

Hyvin se sullakin menee :) Vauva kun tulee kaikki unohtuu :) se jännitys ja hukassa olo :)

lapseni syntyi kun olin täyttänyt 16 :) nyt oon siis jo 22, syksyllä kouluun lähtevän, ihanan 6-vuotiaan tytön äiti.
Alussa on hukassa jokainen, oli 15 tai 45 vuotta. Tukiverkko on tärkeä, ei pidä jäädä yksin miettimään asioita eikä ole tarkoituskaa yksin jaksaa vauvan synnyttyä.
Kullanarvoinen neuvo jonka sain odotusaikana toiselta nuorena lapsen saaneelta oli se , ettei pidä hyväksyä huonoa kohtelua oman iän takia missään esim. neuvolassa. Olet yhtä tärkeä kuin täysi-ikäiset äiditkin.
Tottakai tulet kohtaamaan monenlaisia käytännön juttuja, joissa huomaa oman ikänsä, mutta se on omasta asennoitumisesta kiinni miten pärjää. Olin kyllä takuulla nuorin paikalla ollut äiti toissa viikolla, kun käytiin tytön koululla tutustumassa. :)
mukavaa ja onnellista loppuodotusta :)

Sain esikoisen 17 vuotiaana ja toisen 20 vuotiaana, nyt siis 21 lasissa.
Ennakkoluuloja ja juoruilijoita tuli kyllä vastaan, mutta kaikki mennyt hyvin enkä koskaan katunut, ei jäänyt "nuoruus elämättä".
Kävin lukion loppuun ja tällä hetkellä yliopistossa. Lapset eivät rajoita elämää kun on oikea asenne.
Kun lapsi syntyy kaikki tuntuu menevän luonnollisesti. KAikkia varmasti jännittää, oli äiti sitten 16 tai 36

Ensinnäkin onneksi olkoon! Kohta sinullakin on pieni vauva sylissä, se on ihaninta koko maailmassa, vaikka välillä äitinä oleminen onkin todella raskasta. :)
Voisin kertoa hieman omasta elämästäni. Minulla ja avopuolisollani on tytär, maailman ihanin, kultaisin ja rakkain! Mieheni kanssa olemme seurustelleet kohta neljä vuotta. Meidän lapsellamme on kaikkea, mitä on muillakin vauvoilla, vaikka rahat onkin välillä tiukilla. Sillon tingimme omista menoistamme, mutta emme vauvan tarvikkeista tai jutuista! Asumme yhdessä saman katon olla, suuressa kolmiossa. Meillä on oma piha, jossa vauva saa isompana temmeltää, sisäpiha jossa on suuret leikkipaikat, naapureilla paljon kaikenikäisiä lapsia, päiväkoti kivenheiton päässä jne. Raskaus ei ollu suunniteltu, mutta kun plussasin, tiesimme heti ettei meidän tarvitsisi tehdä aborttia. Me kumpikin halusimme pitää lapsen, vaikka ihan mutkaton ei tie vanhemmuuteen olekkaan ollut. (: Raskausaikana meni huonosti. Pyörtyilin joka paikkaan ja aina kun lähdin jonnekkin ovesta ulos, niin huimas. Vessassa piti käydä loppuraskaudesta puolen tunnin välein ja synnyskin oli rankka. Imetys lähti kyllä sujumaan, mutta se loppui lyhyeen. Hieman yli kuukauden päästä rintamaito ei enään riittänyt ja lopulta loppui melkein kokonaan. Enään saan kovalla yrittämisellä n. 15ml kummastakin rinnasta yhteensä. Rahaa vois aina olla enemmän, vuokraa ei aina voida heti maksaa, onneksi on joustava vuokraisäntä. Sossussa ei rampata, mutta välillä tuntuu, että sinnekkin pitäis mennä. Omaa aikaa ei ole, välillä tuntuu ettei edes omaa elämää. Miehen kanssa ei ehdi keskustella, emmekä ole vielä olleet edes kertaakaan kahdestaan ulkona! Koville se ottaa, mutta mitäpä ei tekis sen maailman tärkeimmän ihmisen puolesta, oman lapsen. (:
Itse en kadu päivääkään! Meillä on ollu onneksi suhteellisen helppo vauva, vaikka välillä itkuinen onkin. Yöt saadaan melko hyvin nukkua ja mahavaivoja oli muutamina ensimmäisinä viikkoina, muttei enään onneksi.

Jos jotain haluaisin enemmän, niin se olis omaa aikaa. Mutta sitä saa, jos osaa järjestää asiat niin. (: Ja ehtii sitä sitten myöhemmälläkin iällä käydä shoppailemassa, syömässä ja muuta!

ja yhtälailla ajatukset ja tunteet meni kuin vuoristorata. Jäin vielä alkuraskauden aikana yksin, mutta päivääkään en ole katunut. Lapseni aloitti viime syksynä koulun ja vaikka univelkaa on muidenkin edestä ehtinyt kertyä, niin hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Se tunne kun sain vastasyntyneen vauvani syliin on sanoinkuvaamatonta. Onko tämä ihana pieni ihminen minun - niin täydellinen. Imettämään pystyin vain noin 4 viikkoa, mutta mitä sitten - ei se tee minusta yhtään sen huonompaa äitiä kuin äidit, jotka imettävät vuoden. Eli älä ota stressiä jos neuvolassa paasaavat että imetä imetä imetä vaikka mitään ei tulisi. Korvikemaidot on keksitty. Ole ylpeä itsestäsi ihmisenä ja äitinä vaikka joskus ehkä tuntuisikin epätoivoiselta ja väsyttäisi ihan hirveästi.

Tosi ihanaa, että ympärilläsi on ystäviä ja tuttuja jotka tukevat ja kannustavat - se antaa kummasti voimia.

Tosi hienoa että olet rohkeasti nuoresta iästä huolimaatta päättänyt pitää lapsen :] Onnea! Itse olen pian 16 vuotta täyttävä, ja epäilen olevani raskaana. Olen poikaystäväni kanssa puhunut tilanteesta mutta hän sanoi heti ABORTTI! Jos siis olen raskaana joutuisin päättämään poikaystäväni ja lapsen väliltä -.- Olemme seurustelleet noin 2kk. En halua ajatella vielä asiaa ennen kuin se on ajankohtaista mutta vähän mietityttää.