Yksi aborttiväestä kirjotti, että hän abortoi mummon.
Todella, lapsesta olisi tullut todennäköisesti itsekin äiti tai isä ja kerran mummo tai vaari.
Jokaisen aborttia harkitsevan on syytä katsoa perhevalokuvia ja miettiä, mitä abortti todella merkitsee. Abortin teettäjä todella abortoi lapsenlapsensa äidin ja seuraavan sukupolven mummon.
Kun lapsi surmautetaan abortissa pyyhkäistään olemattomiin ihmisen ilot, surut, lapset, työ, huolet, riemut... koko elämä ja sen jatkuvuus tuhotaan.
Kaikki tämä anti-sosiaalisuus tapahtuu yleensä nk. "sosiaalisista" syistä, eli näennäisten mukavuuksien ja huonon elämänhallinnan ja puutteellisen harkinnan tuloksena. Abortin seuraukset ovat tuhoisat ja laajat.
Todella, lapsesta olisi tullut todennäköisesti itsekin äiti tai isä ja kerran mummo tai vaari.
Jokaisen aborttia harkitsevan on syytä katsoa perhevalokuvia ja miettiä, mitä abortti todella merkitsee. Abortin teettäjä todella abortoi lapsenlapsensa äidin ja seuraavan sukupolven mummon.
Kun lapsi surmautetaan abortissa pyyhkäistään olemattomiin ihmisen ilot, surut, lapset, työ, huolet, riemut... koko elämä ja sen jatkuvuus tuhotaan.
Kaikki tämä anti-sosiaalisuus tapahtuu yleensä nk. "sosiaalisista" syistä, eli näennäisten mukavuuksien ja huonon elämänhallinnan ja puutteellisen harkinnan tuloksena. Abortin seuraukset ovat tuhoisat ja laajat.
Vastaukset 104
Vanhimmat
MInä olen saanut 4 keskenmenoa ja sikiöt on ollut 6 viikkoa, 9 viikkoa ja 10 viikkoa ja viimeinen keskari oli 17 viikkoa tiedän muuten miltä kuollut sikiö näyttää. Syy keskenmenoihini saatiin selville ja sain hoidon siihen nyt minulla on 2 lasta. En tuomitse niitä jotka tekevät abortin, MUTTA EN IKINÄ AJATTELE ETTÄ OLEN MENETTÄNYT MUMMOJA TAI VAAREJA.Silloin menettäisin loputkin järjen pilkkuni. Tuo on sairasta syyllistämistä.
Kyse on aborttiväen ivasta, joka otettiin vakavaan tarkasteluun.
Ps. et ole teettänyt aborttia, joten sinulla ei ole osuutta lapsiesi menehtymiseen.
Todella, hitler jäi ilman lapsia.
Jäikö maailma ilman jotain?
Perhekuvista puuttuu aina joku, vanhimmista kuvista ainakin. On setä tampereeltä tai täti äänislinnasta,
ei heitä näy..
Entä tyttö joka oli kotiapulaisena ja tuli raskaaksi. Olihan "enkelintekijöitä".
Siitähän tässä on kyse, olisi voinut tulla. Myös sukusoluista olisi tullut mummoja ja vaareja. Ihminen pystyy lisääntymään uudella ihmisellä keskimäärin joka toinen vuosi. Mietipäs, mikä määrä mummoja ja pappoja jää ehkäisyn takia syntymättä...
Kerta toisensa jälkeen teidän vastustajien argumentit pettävät - ja pahasti.
sukusolujen ihmisyydestä ei ole koskaan mikään pitävä/todenmukainen ollutkaan :DD niissä kun ei ole tapettu yhtäkään tulevaa mummoa/pappaa!!
voisit lampsia takaisin kouluun, apukoululainen.
Kyse on siitä, että *olisi voinut tulla*. Myös sukusoluista olisi tullut mummoja ja vaareja. Ihminen pystyy lisääntymään uudella ihmisellä keskimäärin joka toinen vuosi. Mietipäs, mikä määrä mummoja ja pappoja jää ehkäisyn takia syntymättä...
taitaa eräältä olla taas ne eväät lopussa? :DD
Oleellista oli nyt se että ehkäistessä ketään tulevia mummoja ja pappoja ei vielä ole olemassakaan joita tapettaisiin, toisin kuin aborteissa..
tapetaan mummoja ja pappoja? :DD
sellasia, ihmisiä jokatapauksessa!
sellaisia myös. :D
ehkäisyillä ei :D korkeintaan olemattomia potentiaaleja estetään koskaan olemasta ;D
tai sukusolun kohdalla on ihan yhtä potentiaalia.
alkio elää huomattavasti todennäköisemmin mummoksi kuin sukusolu joka ei ole vielä edes yhtynyt puoliskoonsa, ihmisyksilöksi.
Todennäköisempää on, että nainen on loppuelämänsä tyytyväinen harkittuun ja valittuun aborttiinsa, ja kokee sen helpotuksena lopun ikäänsä :)
"alkio elää huomattavasti todennäköisemmin mummoksi kuin sukusolu joka ei ole vielä edes yhtynyt puoliskoonsa, ihmisyksilöksi. " No eipä muuten elä ja se on todistettukin useaan otteeseen sinulle, mutuilija.
hatusta repäsit? :DDDDD
katsos todennäköisyysprosentit on mun puolellani :D sun MUTUJASI ja olemattomia "todisteitasi" vastaan!! ;DDD
jotain vastaväitettä vai? :D
"katsos todennäköisyysprosentit on mun puolellani :D sun MUTUJASI ja olemattomia "todisteitasi" vastaan!!" Vai niin, hehehhhheeee.. Mitäs tämä sitten on: "Sikiönkehityksen häiriöt noin 40 % alkioista kykenee implantoitumaan arviolta 60 % implantoituneista sikiöistä abortoituu ennen 10. raskausviikkoa 15-25 % todetuista raskauksista päättyy keskenmenoon Häiriöt voidaan jakaa kasvuhäiriöihin ja epämuodostumiin Kasvuhäiriöt voivat johtua infektiosta, sikiön geneettisestä taudista, istukan vajaatoiminnasta tai äidin sairaudesta" Lähde: Solusta yksilöksi - kehitysbiologia
näin itseäsi vastaan!! :DDDD " 15-25 % todetuista raskauksista päättyy keskenmenoon" Katsos abortoitavathan on jo implantoituneet ja ovat myös todettuja raskauksia :DD Muista myös tämä uusin tutkimus: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article124049.ece (vaikka sullehan on aivan turha edes linkittää mitään kun hädissäsi joudut väittämään ettet ole niitä nähnytkään! Ressukka :DDDDDD) >Australialaistutkimuksen perusteella oireettoman raskaana olevan naisen riski saada keskenmeno on aiemmin luultua alhaisempi, jos ensimmäinen ultraäänitutkimus raskausviikkojen 6 ja 11 välillä on normaali. Tuore tutkimus osoittaa, että jos ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa ei havaita mitään poikkeavaa, raskauksista vain kaksi sadasta päättyy keskenmenoon.> Ja tämäkin puhuu niiden mun lukujen puolesta: >Tutkijat huomauttavat perjantaina ilmestyneessä Obstetrics and Gynecology -julkaisussa, että odottavan äidin riski saada keskenmeno sen jälkeen, kun hän saa tietää olevansa raskaana, on noin 1215 prosenttia.> Kuinkahan vanhaa tietoa mahtaa olla tuo 15-25%? :D Joten kyllä se karvas tappio tuli nyt sinne, mutumutu-jankkaajalle! XDDDD
joten koitahan todistella vaan! :D Sitä ennen ei mitään kumottavaa edes ole ;D
Sanoit alun perin näin: "alkio elää huomattavasti todennäköisemmin mummoksi kuin sukusolu joka ei ole vielä edes yhtynyt puoliskoonsa, ihmisyksilöksi." Etkö osannut lukea annettu lähdettä? 60 % alkioista ei pääse edes kiinnittymään kohdun seinämään. Sen lisäksi ne harvat, jotka pääsevät kiinnittymään kohtuun, niistäkin vielä 60 % abortoituu 10. raskausviikkoon mennessä! Joten herää kysymys, miten ihmeessä saat siitä tuollaisen päätelmän aikaan :DDDDDDDDD Tuo onnistuu vain sinulta ;DD Eli alkiolla on ihan yhtä huonot mahdollisuudet päästä mummoikään kuin munasoluillakin ja sekin riippuu monesta tekijästä. :D Olet niin huvittava tapaus ;DDDDDDDDDDDdd
että tosiaan se hedelmöittynyt munasolu (alkio) on jo askeleen lähempänä mummoutta kuin hedelmöitymätön :DDD Jos siis on olemassa alkio ja munasolu niin kumpikohan niistä on suuremmalla todennäkösyydellä mummo muutamien vuosikymmenten päästä?? ;D
mummo ole liian vanha jo abortoitavaksi vaikka lapseksi sitä kyllä alkiota jo sanotaan mutta että mummoksi jo. ;)
heh synnyttääkö mummon vai ei siinäpä kysymys..entä jos tulee pappa. ;)
Vanhuksesta seuraava elämänvaihe on yleensä vainaja. Siis mädäntyvä ruumis sen kuolleen kannalta, vainaja nimitystähän käytetään yleensä siitä henkisestä puolesta, eli muistoista jne. Vainajalla itselläänhän ei ole itselleen muuta kuin maaksi muuttuva ruumis tai tuhkat..
Miksei hypätä jo sinne asti tässä hulvattomassa ajatusleikissä?
Abortoisitko mädäntyvän ruumiin? Sellainenhan alkio joskus on kuitenkin...
on jo päättynyt ja kuollutta on jokseenki hankala tappaa :D
...ajattelu lähtee vasta syntymästä, joten alkiotakin on yhtä vaikea laittaa elinkaari ajattelun piiriin...
Mutta sanotaan sitten näin: ihmisen elämän seurava vaihe vanhuuden jälkeen on mätänevä ruumis...
ei ole enää elämää eikä elinkaartakaan, se on ohi. Alkiolla sen sijaan on elämä, onhan elämä(nkaari) alkanut jo ennen syntymääkin :)
raadollisimmillaan. ;)
kohdalla lienee eutanasia kysymys kun on sieltä kohdusta jo poistunna.. ;)
..elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan.
Luonnonkiertokulku ajatelun mukaan taas elämä on alkanut aikojen alussa ja se päättyy aikojen loppuun...
...aloitus osoittaa huumorin värin...
mukaan yksilön elämänkaari alkaa hedelmöityksestä :)
...ihmisyksilön kehitys alkaa sukusolusta ja päättyy aikuisuuteen, eli sen mukaan mummo ei enää olekaan kiinnsotava...
Kehitysbiologia muutenkin puhuu vain ihmisen kehityksestä, ei ihmisen elinkaaresta...
Elin kaari ajattelu on enemmän noita psykologian termejä kuin biologian. Elinkaari psykologiassa kuvaa suunnilleen samaa kuin yksilönkehitys biologiassa, joten olet aivan oikeassa siinä...
kai tarkoitetaan juuri sitä elämistä hedelmöityksestä kuolemaan. Kehitysbiologia ei edelleenkään väitä missään ihmisyksilön elämän/kehityksen alkavan muusta kuin hedelmöityksestä, vaikka sukusolujekin tutkisikin!
väitetään...?
tarkoittaisi. Tällä palstalla toisaalta näkee niin monenlaisia logiikan kukkasia että mitä tahansa vastaatkin niin ei yllätä.
Biologiasssa silloin harvoin, kun puhutaan niin epätarkasta asiasta kuin elinkaari, sillä tarkoitetaan aikaa syntymästä kuolemaan, eli juuri sitä mitä elinkaari kuvaa. Kehitysbiologia on edelleen vain ja ainoastaan yksilönkehitystä tutkiva tiede, jonka kenttä on yksilön kehitys sukusolusta aikuisuuteen.
se biologisen tahon virallinen sivusto jossa todetaan ihmisyksilön elämän (elinkaaren) alkavan vasta syntymästä :D Ja vielä vaikkapa se jossa kehitysbiologia sanoo yksilönkehityksen alkavan sukusoluissa, eikä hedelmöityksessä.
Joten alapa nyt todistamaan, että se todella tarkoittaa sitä, mutuilija.
jauhavalle mutujankkaajalle joka ei ole todistanut itse ainuttakaan mutuaan ja kieltäytyy näkemästä niitä annettuja todisteita..ja jatkaa samoja mutujaan vielä niiden kumoamisenkin jälkeen?! :DDDDD
...elinkaari on psykologian termejä, joten sitä tuskin mistään viralliselta biologian sivulta löytyy. Noh, lääketieteestä voisin nyt vaikka sanoa, sen Sariolan, joka Duodecemin lääketieteellisessä aikakausi lehdessä kirjoittaa ihmisen elämästä: Ihmisen elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Sariolaa voisi siis kyseisessä artikkelissa pitää ns. elinkaariajattelun toimijana, mikäli välttämättä haluaa elinkaaren sotkea biologian kentälle. Kehitysbiologian määrittelyn löydät ihan vaikka sieltä wikipediasta. Minä sen voin tähän kirjoittaakin yksinkertaistettuna: Kehitysbiologia on tiede joka tutkii yksilön kehitystä sukusolusta aikuisuuteen, sekä elimistön toimintojen erillaistumista.
Kun elinkaari sinua noin kiinnostaa, niin sitten oelt ehkä myös kiinnsotunut seuraavasta. Koska elinkaari on kaari, eli symboli joka lähtee alhaisesta tasossa ja päätyy lopulta takaisin alhaiseeen tasoon, on sen käyttöä elävän organismin kuvaamisessa alettu vähentää, tai siitä pyritään kokonaan pois. Vauva-ajan tai vanhuuden ei katsota nykyisin enää olevan mitään "taantumia", vaan ne ovat ihan samanlaisia vaiheita vain.. eli nykyisin käytetään enemmän termiä elämänkulku elinkaaren tilalla.
tapanasihan onkin pistää pää piiloon ja sanoa ettei todisteita ole esitetty, koska et puskasta niitä itse näe ;D Juuri todistin tuolla ylhäällä mutusi potaskaksi, käy sieltä katsomasta yksi esimerkki.
Kun laitoin googleen elinkaari, ensimmäiseksi linkiksi tuli wikipedia. Wikiä en käyttele lähteenä, mutta katsoinpa nyt tällä kertaa, sillä muut menivät jo tuotteiden elinkaaren puolelle. Siellä sanotaan elinkaari on sikiöajasta kuolemaan. Ihmettelen kyseistä väitettä kovasti, mutta ilmeisesti wiki on jotenkin varteen otettava lähde, näin netinkesksutelujen tasolla. Mietin mistä moinen johtuu... Miksi juuri sikiövaiheesta? Sitten saatoin ehkä ymmärtää. Koska aivot aloittavat kehittymisensä sikiövaiheessa. Eli koska elinkaari on tällainen psykolgian termi enimmäkseen, niin se aloittaakin ihmisen psykologisen elämän jo siitä kun aivot alkavat fyysisesti olla olemassa... Muuta selitystä itse en keksi miksi sikiövaiheesta, sillä luulisihan lähtevätn mielumin vaikka syntymästä tai hedelmöityksestä, mutta ei, ainakin wikin mukaan sikiövaiheesta... Itselläni oli ainakin sattunut tällainen kömmähdys, että olin uskonut ihan perusjuttuna opetettua asiaa kyseenalaistamatta. Eli kuten olen pennusta asti oppinut: elinkaari alkaa syntymästä. Samanlaiset kömmähdykset näissä asioissahan on ihan yleisiä tällä palstalla, joten ei laiteta minua hirteen, kuten esimerkiksi se, että perusbiologia kertoo yksilön kehityksen alkavan hedelmöityksestä... Eli sattuuhan näitä muillekin.
on juuri kumottu siellä tuoreemmalla tiedolla! :)
että sen wikin artikkelin kirjoittajan mielestä se alkaa sikiövaiheesta..?
mukaan ehkä, mutta sekään ei väitä yksilönkehityksen alkaneen sukusoluissa :D Samassa artikkelissa: "Havaittiin, että munasolu on yksi ainoa suuri solu, jonka on jakauduttava muodostaakseen uuden yksilön." eli on hedelmöityttävä jotta yksilö voisi muodostua! Sariolan kommentti on henkilökohtainen, yhden ihmisen näkemys.
...ja kyseisiä artikkelien kirjoittajien mielipiteitähän käytetään täällä käsittääkseni tieteellisesti todistettuina faktoina.
vähän myöhäistä, kuolleet ja kuopatut molemmat jo aikaa sitten. Mutta onnistuisikohan puolison eksän abortoiminen, sitä mahdollisuutta varmasti moni muukin kaipaa :D
Mä olisin juu toivonut tuota kohtaloa monesti mun exälle ja anopille sekä kaikille minua loukanneille ihmisille, joskus mä ajattelen miksi ilkeät ovat täällä.
perhevalokuvien katselu, jos raiskauksen johdosta raskaana oleva nainen harkitsee aborttia.
Jos mutua saa käyttää raiskaustapauksessa, niin en ymmärrä, miksi muulloin pitää katsoa biologian kirjasta, milloin se ihmiselämä alkaa.
Fanaattisimmat ovatkin sitä mieltä, että ei edes raiskaustapaus oikeuta naista saamaan aborttia, mutta uskallan epäillä, että siinä ei kuulu enemmistön ääni.
Elikkäs ei ole järkevää syytä rajoittaa aborttia myöskään muissa sosiaalisissa tapauksissa kuin raiskaustapauksissa. Kaikki tietävät, että siinä mummon elämä jää elämättä, mutta siitäkin huolimatta abortti hyväksytään viimeistään raiskaustapauksissa.
vapaaehtoisesti valittu seksi/raskausriski tuo erilaisen moraalisen vastuun kuin raiskauksesta seuraava.. tosin olen kyllä sitä mieltä ettei pakkoseksistäkään seurannut lapsi ole yhtään sen huonompi tai ole sen suurempaa oikeutta tappaa kuin muissakaan turhissa mukavuusabortiessa. Vain kuolemanvakavilla terveyssyillä.
raiskauskin vain turha mukavuussyy?
jollei mitään terveydellistä/fyysistä vaaraa ole. Pahin epämukavuushan (raiskaus) siinä vaiheessa on jo tapahtunut, ei sitä abortilla poispyyhitä.
itseään abortilla poispyyhitä, mutta ainakin yksi sen välittömistä seurauksista kylläkin. Luultavasti raskauden jatkaminen vastentahtoisesti vain pahentaisi niitä muitakin jälkiseuraamuksia, jotka muuten itseasiassa ovat sata kertaa itse väkisinmakuuta epämukavampia.
Se että sinä ensinnäkin väität raiskausta epämukavuudeksi ja että vielä lisäksi väität sen olevan raiskauksen seurauksia pahempi epämukavuus, osoittaa sen että olet totaalisen ymmärtämätön siitä, miten raiskaus naiseen vaikuttaa. Itse väkisinmakuu on usein aika nopeasti ohi ja jopa suht siedettävää fyysistä tuskaa aiheuttava. Paljon paljon pahempaa on se henkinen tuska, jota uhri kantaa sen seurauksena. Se on se todellinen kärsimysten taival ja tulikoe, ja sen nimittäminen epämukavuudeksi on asian karkeaa vähättelyä. Toivon todella että syyllistyit siihen tietämättömyyttäsi ja ajattelemattomuuttasi, et tahallasi.
hyvän seuraamuksen (uuden elämän) 'poispyyhkiminen' auttaisi raiskaustraumaan? Abortista voi seurata uusi trauma toisen lisäksi..
on hyvä seuraus raiskauksesta? Sinäkö, vaiko ehkä jokainen raiskattu ihan itse? Jos raiskattu nainen itse kokisi raskauden ja uuden elämän olevan hyvä seuraus, hän tuskin aborttiin hakeutuisikaan. Kaikille raskaus ei kuitenkaan ole hyvä asia, ja jokainen osannee määritellä omat tunteensa itse parhaiten.
"Abortista voi seurata uusi trauma toisen lisäksi.."
Etkö usko, että synnyttämään pakottamisestakin voisi seurata raiskauksen uhrille traumoja?
jälkeen sentään jatkuisi toisenkin elämä (
siltä kantilta, että hedelmöitämme munasolun tarkoituksenamme ainoastaan tutkia alkiota eikä kasvattaa siitä uutta lasta. Alkio tuhotaan melko alkuvaiheissaan. Mitään kärsimystä ei ole aiheutettu eikä myöskään vahinkoa, koska alkion elämän ei ollut tarkoituskaan jatkua tutkimuksen jälkeen.
Miksi se olisi väärin?
Raiskauksessa alkio on synnytetty väkivalloin ja ilman tarkoitusta, miksi sillä pitäisi olla oikeus kasvaa lapseksi?
Alkiolla ei ole itseisarvoa, sen arvo tulee siitä, mikä siitä kehittyy eli valmis lapsi. Alkiolla ei ole myöskään mitään itseensä sisältyvää oikeutta kehittyä valmiiksi lapseksi, vaan siitä voi sellainen kehittyä ainoastaan silloin, kun sitä kantava nainen haluaa niin?
Alkion oikeudet riippuvat siis täysin ulkopuolisten ihmisten sille asettamistaan tarkoituksesta ja toiveista.
ja siksi sillä tulee olla luonnostaan ja lähtökohtaisesti samat oikeudet kuin muilakin.
"Alkiolla ei ole itseisarvoa, sen arvo tulee siitä, mikä siitä kehittyy eli valmis lapsi."
Se on ihan omaa mielipidettäsi :D kerrohan miksei alkiolla pitäisi olla ihmisarvoa vaiikka se ihan kiistatta (?) ON ihminen?
"Alkion oikeudet riippuvat siis täysin ulkopuolisten ihmisten sille asettamistaan tarkoituksesta ja toiveista."
Ja se on väärin että ne voidaan riistää näin vähäpätöisillä syillä.
itseisarvo. Vaikka joku on ihminen ei tarkoita, että sillä on itseisarvo ihmisenä ja sitä kautta esimerkiksi oikeus elämään.
Jos näin olisi, pysyvästi vegetatiivisessa tilassa olevan ihmisen surmaaminen olisi tietysti väärin.
Samoin kaikki eutanasia olisi katsottava vääräksi, oli kyse sitten mistä tapauksesta tahansa.
Itseisarvo siitä tulee silloin, kun uskotaan että jokin ulkopuolinen on antanut ihmiselle itseisarvon, mutta näin tuskin on.
Mutta saa tietysti olla eri mieltä.
ettei se toisen elämän jatkuminen välttämättä raiskatulle ole hyvä seuraus? Etkö ymmärrä, että sellainen uhraus vastoin hänen omaa toivettaan voisi olla liikaa vaadittu? Etkö ymmärrä, että sen elämän jatkamiseen pakottaminen voisi tuhota sen naisen ja aiheuttaa hänelle uusia traumoja niiden entistenkin lisäksi? Hänen koko loppuelämänsä voisi hyvin traumatisoitua ja vaarantua vain entistä enemmän!
voisi tuhota naisen koko elämän (jollei ole vaarassa kuolla raskauteen)? Edelleen, naisen traumojen uhoamisella höystetyt itsekkäät haluamiset ovat toisen elämän rinnalla täysin toisarvoisia.
päätän mikä on toisarvoista ja mikä ensiarvoista elämässäni ;)
ruikuttamatta kun monet ei sitä kieroutunutta järjestystä hyväksy.
yhteiskunnassa näkyy ettei hyväksy? Tai kaikkien niiden satojen tuhansien naisten elämässä jotka kannattavat aborttioikeutta?
miten ois se kaikki loput pari miljoonaa jotka ei kannata eikä sellasia "oikeuksia" tarvi?
oikeutta tupakoida tai tehdä lapsia mutta sallin ne muille. Miten noiden muiden vastustus näkyy yhteiskunnassa tai aborttioikeutta kannattavien naisten elämässä?
vastustettais? Ei niissä tapeta ketään muita.
kuullu enkä nähny myöskään aborttia vastustettavan Suomessa. Missä se näkyy yhteiskunnassamme?
Eli kun raiskattu nainen ei katso olevansa kykenevä kantamaan ja synnyttämään raiskaajansa lasta, niin sinusta se on vain traumoilla uhoamista ja itsekkyyttä? Eikö siis tuntevalla ja kärsivällä naisella ole mitään merkitystä ja väliä? Ajatusmaailmasi ja sanavalintasi tuntuvat epäinhimillisen julmilta ja ymmärtämättömiltä. Empä olisi uskonut koskaan joutuvani moista näkemään...
No sehän todistaakin paljon!! :DDDD
tottakai kaikki terapeuttinen tuki ja apu siinä tilanteessa. Kaikkein pahinhan on jo siinä vaiheessa kuitenkin tapahtunut. Samanlailla on liioittelua katsoa ettei olisi kykenevä katamaan ja synnyttämään, kuin muissakin tapauksissa joissa mitään terveydellistä ongelmaa ei raskauden etenemiselle ole. Niinhän se kantaminen onnistuu kun annetaan vaan olla!
Mitä tarkoitat että kaikkein pahin on siinä vaiheessa jo tapahtunut? Eihän raiskauksessa kaikkein pahin ole se itse raiskaus vaan sen seuraukset, siitä seuraava tuska, viha, suru, murhe, masennus, häpeä, pelko ja kauhu. Miten sinä voit toisen ihmisen puolesta määritellä, milloin hänen psyykeensä ei oikeasti kestäisi raskauden loppuun viemistä ja lapsen pitoa tai adoptioon antamista? Miten sinä voit sanoa, että raiskauksen seurauksia uhri liioittelee? Eihän sinua ole raiskattu, joten et sinä tiedä.
sen kaiken aiheuttaa?! Ilman sitä niitä ei olisikaan!
seuraukset ovat se kaikkein pahin koko prosessissa. Ja juuri niitä seurauksia sinä kutsut kovin vähättelevillä ja jopa loukkaavilla termeillä. Yleensä ihmisillä on sentään sen verran inhimillistä ymmärryskykyä, tai edes häveliäisyyttä jäljellä, etteivät raiskattuja viitsi itsekkäiksi syytellä. Olen oikeasti tyrmistynyt sinun kirjoituksistasi.
Onko siis jonkun elämä/lapsi se kaikkein pahin asia, pahempaa kuin itse raiskaus kaikessa?!! Oikeesti?? Just joo.. Miten se raiskaus eli se miten lapsi sai alkunsa, tekis lievemmäks sitä pahaa jonka nainen sille tekisi? Ei pahaa tarvi kostaa viattomalle tekemällä vielä enemmän pahaa..
ensin seksiin ja sen jälkeen vielä kantamaan ja synnyttämään lapsenkin, voisi todellakin olla pahempaa kuin itse raiskaus. Ei aborttia tuollaisessa tilanteessa tehdä koston takia, vaan omaa mielenterveyttään ja psyykettään suojellakseen. Sinun kirjoituksesi osoittavat sen, että olet täysin sydämetön ja ymmärtämätön, etkä edes halua ymmärtää asiaa. Kuka sinua on niin kaltoin kohdellut, että sinun pitää päteä jopa raiskauksen uhreja morkkaamalla?
on se joka laittaa viattoman lapsen maksamaan hengellään jonkun toisen pahoja tekoja sillä verukkeella että jollekin saattaisi tulla kenties psyykkistä rasitusta.. En muutenkaan ymmärrä kuinka jonkun elämisestä voisi muka tulla pahempia ongelmia kuin tappamisesta (lisätraumana mm. syyllisyys)..!
"En muutenkaan ymmärrä kuinka jonkun elämisestä voisi muka tulla pahempia ongelmia kuin tappamisesta (lisätraumana mm. syyllisyys)..!" Olet siis ymmärtämätön, kuten olen sanonutkin. Se toki on jo huomattu. Minusta vain on kauheaa, että mielestäsi oma ymmärtämättömyytesi oikeuttaa sinua haukkumaan raiskatut ihmiset. Joillakin sentään on ymmärrystä jättää moinen tekemättä, vaikkei kaikesta samaa mieltä olisikaan.
olen haukkunut? Olen todennut vaan että mielestäni edes se millä tavoin lapsi on saanut alkunsa tai naisen lisätraumojen pelko ei riitä oikeutukseksi lapsen hengen riistämiselle.
raiskausperusteinen abortti on vain turha epämukavuussyy, osoitus raiskatun naisen itsekkyydestä, sydämettömyydestä, traumoillaan uhoamisesta ja liioittelusta, sekä väität että nainen tuossa tilanteessa tekisi abortin kostaakseen syntymättömälle lapselle kokemansa raiskauksen. Nämä ovat kyllä jo sen verran julmia väitteitä, että ne voi tulkita haukkumiseksi. Varsinkin kun et keskustelun kuluessa ole ymmärtänyt lieventää lausuntojasi lainkaan, vaan vedät koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi. Ymmärtämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta voi joskus kummuta tahattomasti loukkaaviakin kommentteja, ja ne ovat hyväksyttäviä nimenomaan tahattomuutensa takia. Kun vastapuolen toistuvasta ystävällismielisestä asiasta huomauttamisesta välittämättä jatkaa loukkaamistaan, se on jo tahallista ja tarkoitettu ilkeäksi ja loukkaavaksi. Näinkin moniviestisen keskustelun jälkeen ei oikein uskottavasti voi enää väittää, etteikö kommenttejaan olisi laukonut loukkaamistarkoituksessa.
(Vastaus "Omien kirjoitustesi mukaan" - viestin hierarkia liian syvä) Hyvin harva on niin häiriintynyt kuin väittelykumppanisi. Todennäköisesti kyseessä on provoilija. Ryhmä amisviiksiä hihittelemässä koneensa ääressä, kymmenen pistettä kun tädiltä palaa hihat...
sitten koet ja tulkitset asiat noin. Ei voi mitään. En silti aio muuttaa mielipidettäni miksikään. Jos kovasanainen kritiikki vastapuolelta tuntuu liian pahalta, ei ehkä kannattaisi tulla palstalle lainkaan..?
juuri muuta enää voi kuin räksyttää tyhjänpäiväisiä kyynisyyksiäsi, kukaan ei silti jaksa ottaa vakavasti :D "Hyvin harva on niin häiriintynyt kuin väittelykumppanisi. Todennäköisesti kyseessä on provoilija. Ryhmä amisviiksiä hihittelemässä koneensa ääressä, kymmenen pistettä kun tädiltä palaa hihat..." XDDDD
"En silti aio muuttaa mielipidettäni miksikään." Se on kokonaan oma häpeäsi. Sinulle on kuitenkin osoitettu, missä kohden mielipiteissäsi menet metsään. Jos siitä huolimatta aiot olla sitä mieltä, että sinun tulkintasi raiskauksen seurauksista ja raiskattujen omista tuntemuksista ovat pätevämpiä kuin raiskattujen itsensä mielipiteet, niin siitä vain. Oman tyhmyytesi siinä vain osoitat.
Olen mielipiteeni perustellut ja ne ovat loogisia. Ilmeisesti se harmittaa kovasti joitakin kaikesta solvauksista ja aiheetomista syytöksistä päätellen.
Niin, sinun loogisesti perusteltu mielipiteesi siis on se, että sinä raiskausta kokemattomana tiedät raiskattujen tuntemusten aitouden paremmin kuin he itse... Täytyy sanoa että kerrassaan hieno ja perusteltu logiikka ;D
Missähän sellasta ois väitetty? :D
1) Olet väittänyt (useaankin kertaan) että raiskaus olisi se pahin epämukavuus koko asiassa, eikä siitä seuraava tuska ja kärsimys. Miten voit väittää tällaista toisten ihmisten puolesta, vaikket itse ole edes kokenut sen enempää raiskausta kuin sen seurauksiakaan? 2) Olet väittänyt raskautta raiskauksen ainoaksi hyväksi seuraamukseksi. Väitätkö todella oikeasti asiasta kokemattomana ja todella tietämättömänä tietäväsi, mitä oikeasti raiskatut pitävät raiskauksen hyvänä seurauksena? 3) Olet väittänyt raiskauksen uhrin tuntemuksia kykenevyydestään jatkaa raskauttaan traumoilla uhoamiseksi. Mitenkähän sinä voit toisten ihmisten puolesta tietää, milloin heidän traumansa ovat todellisia ja milloin vain uhoamista?? 4) Sanot raiskauksen uhrien vain liioittelevan, jos he kokevat olevansa kykenemättömiä jatkamaan raskauttaan. Miten sinä voit toisen ihmisen puolesta tietää hänen psyykeensä kykenevyyden ja jaksavuuden rajat? 5) Olet väittänyt naisen motiiviksi aborttiin koston raiskaajalle. Millähän tietoisuudella sinä tiedät toisten motiivitkin paremmin kuin he itse tietävät? Siinä oli nyt viisi sellaista esittämääsi väitettä, joissa sinä väität tietäväsi toisten ihmisten tuntemukset ja kokemukset paremmin kuin he itse. Todellisuudessa nämä muiden tunteet eivät ole sinun mielipiteistäsi riippuvaisia asioita mitenkään. Ne ovat joidenkin toisten, sinulle tuntemattomien ihmisten henkilökohtaisia tunteita ja käsityksiä omasta tilanteestaan. Niitä ei sinun poikkeavat mielipiteesi vielä mihinkään muuta. Keskustelun kulun perusteella tässä on se sinun pääasiallinen mielipiteesi: raiskattujen tulisi tuntea ja kokea raiskaustapahtuma, sen seuraukset ja mahdollinen raskautensa kuten sinä haluat heidän kokevan. Sinun "mielipiteesi" on heidän ihan oikeita ja henkilökohtaisia kokemuksia pätevämpi määrittelijä. Suo nyt anteeksi, mutta kovinkaan loogisena ei järkevä ihminen voi pitää mielipidettä, mikä perustuu täyteen tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen raiskatun todellisuudesta.
Sinähän vetelet ihan hatusta kaikkea mitä minä muka olisin (rivien välissä) kirjoittanut :D "1) Olet väittänyt (useaankin kertaan) että raiskaus olisi se pahin epämukavuus koko asiassa, eikä siitä seuraava tuska ja kärsimys." Raiskaus on tottakai se joka aiheuttaa kaiken jälkeenpäin, vai eikö?? No onko se poispyyhittävissä abortilla vai ei? "2) Olet väittänyt raskautta raiskauksen ainoaksi hyväksi seuraamukseksi." Perustelehan miksi uusi elämä olisi huono seuraus. "3) Olet väittänyt raiskauksen uhrin tuntemuksia kykenevyydestään jatkaa raskauttaan traumoilla uhoamiseksi." Ne eivät ole esteenä raskauden etenemiselle. En ole väittänyt etteikö traumoja voisi seurata, ne kuitenkaan eivät ole riittävä syy tappaa. "4) Sanot raiskauksen uhrien vain liioittelevan, jos he kokevat olevansa kykenemättömiä jatkamaan raskauttaan." Kts. edeltävä. Miten pään sisäiset ongelmat aiheuttaisivat kykenemättömyyden? "5) Olet väittänyt naisen motiiviksi aborttiin koston raiskaajalle." ??? :DDD Mistähän tämänkin vetäsit?! Tuskin asia sitä raiskaajaa liikuttaa? Nainen haluaa jostain syystä maksattaa miehen rikoksen lapsensa hengellä. Olen todennut asiat niinkuin ne ovat. En ole siis väittänyt tietäväni jonkun tunteista tms. mitään, toisin kuin yrität jostain syystä jatkuvasti vääristellä! "Suo nyt anteeksi, mutta kovinkaan loogisena ei järkevä ihminen voi pitää mielipidettä, mikä perustuu täyteen tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen raiskatun todellisuudesta." Kerrohan mikä toteamissani asioissa on epätodellista.
"Sinähän vetelet ihan hatusta kaikkea mitä minä muka olisin (rivien välissä) kirjoittanut :D" Etkä kuitenkaan kieltänyt kirjoittaneesi niin yhdenkään kohdan osalta. Joten kerrohan miten olen riviesi välejä tulkinnut, kun olen ihan niitä kirjoittamiasi sanoja listannut? ""1) Olet väittänyt (useaankin kertaan) että raiskaus olisi se pahin epämukavuus koko asiassa, eikä siitä seuraava tuska ja kärsimys." Raiskaus on tottakai se joka aiheuttaa kaiken jälkeenpäin, vai eikö?? No onko se poispyyhittävissä abortilla vai ei?" Hyvä, myönnät siis todenneesi että raiskaus on se pahin epämukavuus. En siis vääristellyt. Muihin esittämiisi kysymyksiin olen tässä ketjussa muistaakseni jo vastannut. ""2) Olet väittänyt raskautta raiskauksen ainoaksi hyväksi seuraamukseksi." Perustelehan miksi uusi elämä olisi huono seuraus." Taaskaan minä en ole vääristellyt mitään, vaan itsekin myönnät väittäneesi juuri noin. ""3) Olet väittänyt raiskauksen uhrin tuntemuksia kykenevyydestään jatkaa raskauttaan traumoilla uhoamiseksi." Ne eivät ole esteenä raskauden etenemiselle. En ole väittänyt etteikö traumoja voisi seurata, ne kuitenkaan eivät ole riittävä syy tappaa." Oma sanavalintasi oli se traumoilla uhoaminen. Eli edelleenkään en ole vääristellyt sanomisiasi. ""4) Sanot raiskauksen uhrien vain liioittelevan, jos he kokevat olevansa kykenemättömiä jatkamaan raskauttaan." Kts. edeltävä. Miten pään sisäiset ongelmat aiheuttaisivat kykenemättömyyden?" Eli mielestäsi siis raiskauksen uhrit liioittelevat. Missä kohtaa minä siis vääristelin? ""5) Olet väittänyt naisen motiiviksi aborttiin koston raiskaajalle." ??? :DDD Mistähän tämänkin vetäsit?! Tuskin asia sitä raiskaajaa liikuttaa? Nainen haluaa jostain syystä maksattaa miehen rikoksen lapsensa hengellä." Missäkö kohtaa noin sanoit?? No juurihan tuossa niin väitit! Etkö osaa lukea mitä itse juuri kirjoitit? "Olen todennut asiat niinkuin ne ovat. En ole siis väittänyt tietäväni jonkun tunteista tms. mitään, toisin kuin yrität jostain syystä jatkuvasti vääristellä!" Siis raiskatun omat tuntemukset siitä, onko se lapsi hänelle hyvä seuraus raiskauksesta, katsooko hän olevansa psyykkisesti kykenevä raskauttaan jatkamaan ja jopa sekin, mikä hänen perimmäinen motiivinsa aborttiin on, eivät olekaan hänen omia tunteitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan?? Miten ihmeessä eivät ole?? Miten sinun mielipiteesi määrittelisivät kutakin raiskattua naista paremmin nämä hänelle henkilökohtaiset tunteet?? "Kerrohan mikä toteamissani asioissa on epätodellista." Koko viestiketjun olen niitä kertonut, Jollet suomen kieltä ymmärrä, niin ei voi mitään.
Anteeksi vaan, mutta sellainen ihminen jonka mielestä raiskauksessa alkunsa saanut lapsi tulisi kantaa ja synnyttää, saisi tutkituttaa päänsä! Eikö yhdelle ihmiselle ole tarpeeksi rangaistusta siinä, että hänen koskemattomuuttaan (eli oikeuttaan valita kenen kanssa on intiimisti kanssakäymisissä) on loukattu ja samalla tuo ihminen on julmasti raadeltu ja nöyryytetty niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sitten pitäisi 9kk ajan joka ikinen tunti, minuutti ja sekuntti tiedostaa tuo asia!?! Lisäksi pitäisi synnyttää se lapsi, jota oletettavasti ei koskaan pystyisi rakastamaan, vaikka kuinka yrittäisi. Nyt mua suututtaa niin paljon että! Mutta se kai oli sun tarkoituskin, koska eihän kukaan OIKEESTI voi olla noin sairas, eihän?
on provoja. Varsinkin kun samainen kirjoittaja aina paasaa siitä, mitä "normaalit ihmiset" ajattelevat ja mitä "normaalit ihmiset" hyväksyvät ja raiskatun pakottamista raskauden jatkamiseen taas ei KUKAAN normaali ihminen hyväksy. Joten se siitä hänenkin normaaliudestaan.
Juurihan vastasin joka ikiseen kohtaan, ja selvensin mitä olikaan sanottu/tarkoitettu! Ne osoittaa edelleen sitä kuinka vääristellysti olet sanottua tulkinnut ja ettei mun sanomisissa ollut mitään sellaista josta nyt sanoisin toisin. Etkä tietenkään kykene muuhun kuin lisäsyytöksiin, kuten vaikka vastaamaan kysyttyihin ja perustelemaan väitteitäsi :DDD "Hyvä, myönnät siis todenneesi että raiskaus on se pahin epämukavuus. En siis vääristellyt." Niin ja siitä johtuvat seuraukset, jotka aiheutuu juurikin siitä raiskauksesta (seuraamuksiahan ei edes olisi ilman raiskausta)! Itsehän väitit ettei itse raiskaustapahtuma ole niin paha kuin ne jälkituntemukset :DD No näinhän voi toki olla siinä tapauksessa ettei nainen ollut tajuisssan raiskaustapahtumassa.. "Siis raiskatun omat tuntemukset siitä, onko se lapsi hänelle hyvä seuraus raiskauksesta, katsooko hän olevansa psyykkisesti kykenevä raskauttaan jatkamaan ja jopa sekin, mikä hänen perimmäinen motiivinsa aborttiin on, eivät olekaan hänen omia tunteitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan??" Naisen tuntemukset ja ajatukset (joita en edelleen väitä tietäväni) ei muuta asiantiloja, kuten lapsen elämistä ja sitä mitä abortissa tehdään, miksikään!! Ja kuten jo todettu, tuntemukset (haluamiset) ei riitä oikeutuksena tappamiselle, joten ne ovat aivan samantekeviä.
nainen tekee jollekin toiselle vielä pahempaa kuin raiskaaja teki hänelle.. naista nöyryytettiin intiimisti, ja hän haluaa raadella lapseltaan koko elämän, mieluummin kuin antaisi elää rakastettuna jonkun muun luona... Sairasta!!
on todellakin ihmeellinen! ""Hyvä, myönnät siis todenneesi että raiskaus on se pahin epämukavuus. En siis vääristellyt." Niin ja siitä johtuvat seuraukset, jotka aiheutuu juurikin siitä raiskauksesta (seuraamuksiahan ei edes olisi ilman raiskausta)! Itsehän väitit ettei itse raiskaustapahtuma ole niin paha kuin ne jälkituntemukset :DD No näinhän voi toki olla siinä tapauksessa ettei nainen ollut tajuisssan raiskaustapahtumassa.." Siis logiikallasi toivotun lapsen saamisessa paras hetki olisi se rakastelukerta, jolloin hedelmöitys tapahtui, eikä esimerkiksi se hetki, kun saa tietää olevansa raskaana, tai kun näkee lapsensa ensi kerran ultrassa, tai kun saa sen ensi kerran rinnalleen synnytyksen jälkeen? Koska ilman sitä tiettyä rakastelukertaahan koko raskaus ei olisi alkanut, joten sinun logiikallasi juuri se kokemus koko lapsen saamisessa on paras? No, minäpä kerron sinulle että olen synnyttänyt toivotusti lapsen. Ja vaikka rakastelu mieheni kanssa ihanaa onkin, niin en minä jälkeenpäin kaikkein suurimmalla lämmöllä muistele juuri niitä rakastelukertojamme kun raskautta yritimme. Kyllä minun mieleeni paljon onnellisempina muistoina ovat tallettuneet juuri nuo edellä mainitsemani tapahtumat. Minut on myöskin raiskattu. Vaikka se itse väkisinmakaamisen hetki aivan kamala olikin, kyllä vielä kamalampaa on ollut kaikki se kärsimys sen jälkeen. Kovin helpolla raiskauksesta minä olisin selvinnyt, jos todella kaikkein pahinta olisi ollut se vajaa puoli tuntinen minkä aikana se mies minun kimpussani oli. "Siis raiskatun omat tuntemukset siitä, onko se lapsi hänelle hyvä seuraus raiskauksesta, katsooko hän olevansa psyykkisesti kykenevä raskauttaan jatkamaan ja jopa sekin, mikä hänen perimmäinen motiivinsa aborttiin on, eivät olekaan hänen omia tunteitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan??" Naisen tuntemukset ja ajatukset (joita en edelleen väitä tietäväni) ei muuta asiantiloja, kuten lapsen elämistä ja sitä mitä abortissa tehdään, miksikään!!" Mutta juuri niistä tuntemuksistahan sinä olet ollut tietävinäsi! Tiedäthän muka minua paremmin sen, ettei muka olisi voinut olla mahdollista se, että pidän raiskauksen seurauksia pahempana kuin itse raiskaustapahtumaa. Tajuatko, että se on minun henkilökohtainen kokemukseni, eivätkä sinun mielipiteesi muuta sitä miksikään! Sinä olet väittänyt, että uuden elämän alku raiskatulle olisi paras asia koko prosessissa, vaikka siinäkin on kyse raiskatun omasta mielipiteestä oman raskautensa ja oman raiskauksensa suhteen. Sinun mielipiteesi ei sitäkään muuta mitenkään. Sinä et myöskään voi toisen ihmisen puolesta määritellä sitä, tekeekö hän abortin maksaakseen lapselleen raiskaajan pahat teot vai muista syistä. Jokainen abortin tehnyt tietää omat syynsä aborttiin aina paremmin kuin tuntemattomat ulkopuoliset! Ja tietenkään nämä asiat eivät muuta sitä, mitä abortissa tapahtuu. Sellaista en ole väittänytkään. En ole puhunut ollenkaan abortista toimenpiteenä, vaan nimenomaan keskittynyt sen raiskatun naisen kokemuksien kartoitukseen. "Ja kuten jo todettu, tuntemukset (haluamiset) ei riitä oikeutuksena tappamiselle, joten ne ovat aivan samantekeviä." Tämä nyt onkin jo ihan oikea mielipide, eikä toisten ihmisten kokemusten ja tunteiden mitätöimistä. Sääli että tässä ketjussa olet keskittynyt jälkimmäiseen paljon enemmän, ja nyt jopa esität ettet olisi tehnyt niin.
Joopajoo, että rakastelu ja lapsen näkeminen on nyt verrannollisia raiskaukseen ja sen seurauksiin.. :DDD ehkä rakastelusta nauttii hieman eri tavoin kuin lapsen "toteamisesta"? Eli vois väittää samalla logiikalla siis että tajuissaan oleva nainen saattaa jopa nauttia raiskauksen hetkellä itse aktista ja vasta sen jälkeen tulee pahempaa, hän tajuaa että otettiinkin väkisin ja käytettiin hyväksi?! :DD "Vaikka se itse väkisinmakaamisen hetki aivan kamala olikin, kyllä vielä kamalampaa on ollut kaikki se kärsimys sen jälkeen. Kovin helpolla raiskauksesta minä olisin selvinnyt, jos todella kaikkein pahinta olisi ollut se vajaa puoli tuntinen minkä aikana se mies minun kimpussani oli." Ja juurikin se tapahtuma oli se pahuus joka aiheutti myöhempiäkin ongelmia, ilman sitähän niitä ei olisi ollutkaan! "Mutta juuri niistä tuntemuksistahan sinä olet ollut tietävinäsi! Tiedäthän muka minua paremmin sen, ettei muka olisi voinut olla mahdollista se, että pidän raiskauksen seurauksia pahempana kuin itse raiskaustapahtumaa. Tajuatko, että se on minun henkilökohtainen kokemukseni, eivätkä sinun mielipiteesi muuta sitä miksikään!" Voi hyvänen aika.. etkö lue ollenkaan mitä sulle on jo tuhannesti vastattu?! :DDD "Sinä olet väittänyt, että uuden elämän alku raiskatulle olisi paras asia koko prosessissa, vaikka siinäkin on kyse raiskatun omasta mielipiteestä oman raskautensa ja oman raiskauksensa suhteen." Lapsen elämän tärkeydestä ja naisen (toisarvoisista) tuntemuksista sen suhteen olen puhunut. Ja kuten jo totesin, olemassaolevat asiat ei muutu mihinkään naisen mielipiteillä. "tekeekö hän abortin maksaakseen lapselleen raiskaajan pahat teot vai muista syistä." No niin siinä nyt kuitenkin käy kuten yllä totean. Teko ei sen paremmaksi muutu, oli naisen motiivit mitkä oli! "Ja tietenkään nämä asiat eivät muuta sitä, mitä abortissa tapahtuu. Sellaista en ole väittänytkään." Noniin, siis aivan turhaa jauhantaa... Naisen tuntemuksilla ei ole lapsen elämänoikeuden kannalta väliä, ja kuten muistaakseni totesin jo paljon aiemmin jossain, tottakai naiselle on siinä tilassa annettava kaikki henkinen tuki ja apu. Joten ei voida sanoa etteikö olisi muuten mitään väliä!
päin seiniä. Sinänsä en ihmettele, koska sinähän et ole raiskausta kokenut, joten et voi oikeasti ymmärtääkään. Minä en jaksa sinulle selittää kokemuksistani enää, koska olet niin härski että vääristelet sanomisiani noin älyttömästi. En käsitä mitä tekemistä naisen tajunnantasolla on sen kanssa, mitä hän koko raiskausprosessissa pahimmaksi kokee. Se että tuollaisia sekoilet, osoittaa että olet ihan ulalla koko asiassa. Jos sinä et voi ymmärtää miten kymmenen vuoden suru, viha, häpeä ja katkeruus ovat pahempia kuin vajaan puolen tunnin tuskallinen kokemus, niin ei sitten. Olet todellakin niin pihalla jo ihmismielen psykologiastakin ettei ole tosikaan... ""tekeekö hän abortin maksaakseen lapselleen raiskaajan pahat teot vai muista syistä." No niin siinä nyt kuitenkin käy kuten yllä totean. Teko ei sen paremmaksi muutu, oli naisen motiivit mitkä oli!" Niin ja se mitä siis oikeasti tapahtuu motiiveista riippumatta, on abortti, raskauden keskeytys. Se miksi se abortti tehdään on tosiaan se motiivi, joten miksi esität arvioita siitä kokoajan? Faktaa on kuitenkin se, että SINÄ ET TIEDÄ NAISTA PAREMMIN HÄNEN ABORTIN SYITÄÄN!!!!! Joten väitteesi siitä, että nainen haluaisi maksattaa raiskaajan pahat teot lapsen kustannuksella ovat täyttä fuulaa. Minä en enää kanssasi jankkausta jatka, sillä sinä olet osoittanut olevasi sellainen ihminen, jollaisen kanssa en halua olla missään tekemisissä. Minä arvostan normaaleja, inhimillisesti toisiin suhtautuvia henkilöitä, en sinunkaltaisiasi toisia tahallaan loukkaavia räkyttäjiä. Olen muutaman päivän nyt seurannut tätä palstaa ja olen huomannut, että sinä olet alvariinsa suunapäänä täällä riehumassa. Minusta se on aika säälittävää.
"Joten väitteesi siitä, että nainen haluaisi maksattaa raiskaajan pahat teot lapsen kustannuksella ovat täyttä fuulaa." Ja sinä voit väittää näin kaikkien muidenkin puolesta, heidän motiivejaan tietämättä..? Kuten todettu, siinä käy konkreettisesti juuri siten että koska yleensä juuri se lapsen alkuunsaattamistapa on se syy miksi aborttia haetaan ja siksi lapsi menettää henkensä. "Minä en enää kanssasi jankkausta jatka, sillä sinä olet osoittanut olevasi sellainen ihminen, jollaisen kanssa en halua olla missään tekemisissä. Minä arvostan normaaleja, inhimillisesti toisiin suhtautuvia henkilöitä, en sinunkaltaisiasi toisia tahallaan loukkaavia räkyttäjiä." Samoin!! :) En halua olla (naamatusten) tekemisissä aborttia suosivien ja sen tehneiden kanssa!
"En halua olla (naamatusten) tekemisissä aborttia suosivien ja sen tehneiden kanssa!" Sinusta siis abortin suosimista on se, että hyväksyy sen raiskausperusteella... No sinulla ei paljoakaan kavereita taida olla. Ja sehän kiva, että tiedät minun tehneen abortinkin, vaikken itse siitä tietoinen ollutkaan eikä sellaisesta ole mitään mainintaa missään lääkärien tiedoissakaan... Oi kylläpä sinä oletkin kaikkitietävä.
...mutta tullenet sitten kertomaan uudelleen kun olet itse jotain kokenut? En millään toivo, huomautan vain, että suomessa raiskataan vuosittain noin 50 tuhatta naista, joten ei ole mikään pienikään mahdollisuus, että joskus itse kukin voi kertoa kokemuksen syvällä rinta äänellä näistä asioista...
eli aborttia suosivien TAI sen tehneiden kanssa. Joko nyt menis jakeluun.. Oletatko siis että enin osa ystävä- tai perhepiiristäni olisi sellaisia? No huhhuh :D