Isäksi tuleminen pelottaa ja sekottaa - Onko muita?

Kinkkinen juttu.

Sul on kaks vaihtoehtoa. Kasvat aikuiseks, otat vastuun lapsestas ja yrität parhaas vanhempana TAI lähet menee ja menetät lapsesi. Kärjistetysti sanottuna.

Raskaus on iso juttu molemmille. Molempien pitää kasvaa aikuiseks sinä aikana ja jättää turhat haihattelut nuoruuteen. Kyllä sä lapsen isänäki pääset pitämään hauskaa ja varmasti saat monipuolisemman elämän kun etä-isänä. Ei sen lapsen ole parempi ilman isää vaan lapsi tarvitsee molemmat.

Olen kuullut että monet isät eivät tunne lastaan kohtaan mitään koko raskauden aikana eivätkä välttämättä vielä lapsen synnyttyäkään. Isillä onkin enemmän käsiteltävää tunne ja kasvatuspuolella kun teillä ei ole sitä 9kk tutustumisaikaa niinkuin äideillä.

Mieti tarkkaan ennenkö lähet lätkimään.

Jos tunteet ovat jo tuossa vaiheessa tuollaiset, mieti mitä ne ovat sitten, kun olet väsynyt lapsen jatkuvan huudon takia, tyttöystäväsi nukkuu aina kun lapsi ei huuda, seksi on muisto vain, tyttöystävän ulkonäkö on muuttunut jne, kämppä on siivoton, vaipat haisee ja raha on tiukassa.

Jos et todellakaan pysty kertomaan tyttöystävällesi mitä ajattelet, on teillä asiat huonosti!

Eroa!

on varmasti muitakin ketkä tuntee samoja fiboja kun sinä, mutta varmuudella voin sanoa ettei yhtään sinun ikäistäsi, jollei ole jälkeen jäänyt henkiseltä kasvultaan. jos ei sua huvita kotona puhua kun et viitsi pahoittaa muijas mieltä, niin mites sua on yleensä huvittanu nussia sitä muijaas? ei siinä vaiheessa tullu sitten mieleen että muija saattaa pahottaa mielensä vaikka huonosta panosta? rakastatko sä sitä muijaas? entäs se sua? jos rakastatte niin alkakaa helvetissä puhumaan ja äkkiä, vai meinaatko raskaana olevan naisen pahoittavan mielensä siitä jos puhut sen kanssa, vai siitä että jos eroatte? otappas pekka poika nyt itseäsi niskasta kiinni ja raahaa itsesi peilin eteen ja sano sille peilissä näkyvälle hiirelle että, KASVA JO HELVETIN HIIRI MIEHEKSI, KOSKA SUSTA ON TULOSSA ISÄ SUN OMALLE LAPSELLES!!!
auta muijaas kaikessa ole siitä kiinnostunut käykää neuvolasa yhessä ja sieltä voit kysellä vähän josko olis mitään isi valmennusta. mutta älä edes kuvittele eroa vaan kanna vastuusi niinkuin mies.

voiko mulle ne tunteet lasta ja tyttöystävää kohtaan tulla enää? Et kun ne on kerran hiipuneet, niin saako niitä palaamaan? Tai no lasta kohtaan mulla ei oo vielä tunteita ollukaan. Et voiko se tunteiden vähenemine olla merkki siitä, et koko suhde oli tässä?

Älä ole tuollainen hätähousu. En minäkään tuntenut mitään erityistä raskausaikana enkä kyllä ihan kunnollista vanhemmanrakkautta ensimmäisiin kuukausiin vaikka lapsesta välitinkin. Ja olin sentään se synnyttävä osapuoli. Jo synnytyksen jälkeen tilanne muuttuu paljon kun saat lapsen konkreettisesti siihen syliisi, samoin tunteet tyttöystävää, sen pienen nyytin sinulle synnyttänyttä ihmistä, kohtaan. Puhumattakaan muutamaa kuukautta sen jälkeen kun tilanne lapsen kanssa tasaantuu ja tyttiksen kroppa alkaa palautua lähelle entistä. Viimeistään kun lapsi kasvaa ja alkaa kiintyä sinuun niin pitäisi pelkojen lientyä - jos ei vieläkään niin voisi harkita sinne taka-alalle siirtymistä.

vaan 30 kymppinen mies, niin sanoisin et "elämä on". Ensimmäinen tehtäväsi tässä maailmassa on huolehtia omasta lapsestasi, kaikki muu on toisarvosta. Myös sinun omat haihattelut kadotetun nuoruuden perään, kolmenkympin kriisi jne. Nyt vaan kasva aikuiseksi ja ota vastuu. Jos parisuhde tökkii ni käytä jatkossa ehkäisyä.

samat oli fiilikset mullakin. kun tyttökaveri tuli raskaaksi oltiin oltu yhdessä vuosi. mua pelotti se vastuu ja se miten meidän suhde kestää. ja kun en sitä vauvaa silleen tuntenu ku nainen sen tuntee. ja olihan se odotusaika välillä tosi vaikeeta... tuntu että pää hajoo kun hormonit jylläsi. sitten se lapsi syntyi ja elämä muuttui kerralla, paskempaan suuntaan. onneksi sain puhuttua noista jutuista sille toiselle puoliskolle ennen kuin suhde siitä joutui kärsimään. ja kyllä ne tunteet vaan alkoi mullakin roihuumaan, rakastan elämäni naisia!

älä anna periksi vielä. koita jaksaa ja puhua noista jutuista, se auttaa. ja muista että parisuhteen vuoksi pitää tehdä jotain joka päivä että se jaksaa kannatella arkea. joku viisas on joskus sanonut, että rakkaus ei oo lasipurkki jonka voi vaan laittaa keittiönkaappiin ylähyllylle ja olettaa että siellä se on.

Ei millään pahalla, mut miks ihmeessä pitää laittaa lapsi alulle heti suhteen alkumetreillä? Hyvä jos toista edes tuntee... ei kait mikään ihme jos on sekavat tunteet.. Mut puhu puhu puhu naises kans.

Puoliso on 2 kk:lla ja voi hitto tätä hormoonien määrää mikä talossa on. Nainen on kuin vuoristorata ja 80% tulee räksytystä ja jotain epäsovinnaista. Olen kyllä kumma juttu hyvin seesteinen tän kaiken keskellä ja osaan rauhallisesti sanoa vastaan epäloogisuudessansa. Tuntuu vaan että pää laajenee mutta muuten on seesteinen olo. Kärsin hirveet tuskat tuossa pari päivää sitten. Viikon verran oli niin levoton olo etten pysynyt paikoillaan. Teki purra tyynyä tai vetää pirtupullo ykkösellä alas ja kaikkee siltä väliltä. Mutta sitten illalla tajusin että se on huolestuneisuuden tunne ja konkretisoitui sisälläni että nämä muutokset ovat isäksi tulemisen tuntemuksia. Varmaan hormoonitkin pyörii samalla lailla kuin naisella. Rakastan naistani ja tunteet ovat syvällä mitä koen häntä kohtaa ja kohtelen häntä mielestäni hyvin ja saa huomiota pyytämättäkin tosi paljon. Mutta kyllä vituttaa välillä että tekee mieli lähteä ovet paukkuen kun ei tule mitään arvostusta tai kunnioitusta. Tsemppiä tuleville isille!!

Itellä tilanne oli aika samanlainen silloin ku oma tyttö synty, ja täytyy sanoa että vauva ihmisiäkään en ole, ahdisti vaan se huutaminen ja syöttäminen, mutta kun vauva ajasta päästiin ohi niin ei paljon mukavempaa tää isyys voisi olla... Mutta tottakai minusta noi sun tunteet on ihan normaaleja mitä yleensä miehet tuntee varsinkin noin niinkuin "vahingon" syntyessä, mutta suosittelen että anna nyt edes ajan vähän kulua, sitten ku pää selviää siitä ajatusten myrskystä niin saattaa selvitä moni muukin asia...

tämä on luonnollista. ole mies.

raskaana! Mitä nyt, elämä muuttuu, en halua olla tylsä isä...... :D Nyt vuoden ikänen lapsi, olen todella onnellinen.... Aivan ainutlaatuista, itse en aluksi edes tajunnut silloinkaan kun lapsi synty, mutta jokapäivä kiintyy ja rakastuu lapseen lisää.... Eli ite kuvittelin menettäväni kaiken ja näin itseni leikkaamassa omakotitalon nurmikkoa jokapäivä, ei se niin mene ole huoleti...Sinullakin tulossa ensimmäinen ei yksi niin muuta. Kaikki kaverit pysyy, harrastukset ja tissuttelu ja kerran tai kaksi kk paarittelee.... Minä pelkäsi, usko ei tarvi ;) Elämään tulee vain lisää, mieti ihminen joka on sinua yli puolet?!!! Käsittämätöntä vai mitä

vai miksi lisäännytte noin pienen ajan tuntemisen jälkeen?
Eli olette ollut vaan 3 kk yhdessä kun nainen on paksuna.

Ei kannata erota. Tuskin on sellaista perhettä, jossa kaikki asiat on täydellisesti ja mallillaan, ei perhettä voi omilla tunteillaan ja ristiriidoilla mitenkään pilata. Myöskään vauvat eivät yleensä synny täydellisiin tilanteisiin, jossa kaikki on valmiina ja on vakituiset työt ja hymyillen odotetaan käärön saapumista. Vaikka isäksi tuleminen on nyt todella vieras asia ja toisaalta ärsyttää niin uskon, että jälkeenpäin olet onnellinen siitä, etkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Monista asioista voi joutua luopumaan ja olisi ehkä voinut olla parempi että lapsi olisi tullut sitten kun molemmat on siihen valmiita, mutta sitä ei voi muuttaa ja luulen että oman lapsen saaminen voittaa ne menetetyt unelmat, mitä olisi vielä halunnut ehtiä tekemään ennen lasten hankkimista. Raskaus ja lapsen teko herättää paljon tunteita molemmissa, myös äiti voi olla välillä todella epävarma ja peloissaan. Voisit ehkä hienovaraisesti sanoa kotona, että sinua pelottaa ja jännittää lapsen tulo ja se miten selviät isänä olemisesta. Teidän täytyisi tukea toisianne ja päättää selvitä tilanteesta yhdessä. Älä missään nimessä jätä tulevaa äitiä yksin. Rakkauskin on enemmän tahdon kuin tunteen asia. Aina ei sydämet leiju pään päällä, varsinkin jos on riitoja tai outo elämäntilanne, mutta niinkuin alttarillakin kysytään "TAHDOTKO rakastaa", niin on pääasia haluta olla toisen kanssa. Tunteet muuttuvat varmasti sillä hetkellä, kun saat vauvan syliisi sieltä mahan uumenista ja alku on aina opettelua molemmille. Äitienkin täytyy tutustua lapseen sen synnyttyä ja kiintyminen vie aikaa. Lapsi tuntuu usein muutaman päivän ajan vieraalta myös äidistä. Molempien elämä muuttuu täysin lapsen synnyttyä, mutta voit olla onnellinen, että sinä et ole se, jonka vartalossa kaikki tapahtuu. Ikuiset raskausarvet ja turvonneet norsunjalat eivät ole mukava lisä kaiken henkisen hämmennyksen keskellä. Isänä pääset myös helpommin "pakoilemaan" tilannetta kuin äiti , joka istuu noin neljän tunnin välein imettämässä vauvaa. Ota vastuu ja yritä parhaasi. Vaikkei kaikki menisikään niinkuin oppikirjassa, tärkeintä on että yrität ja olet läsnä.

Olin innoissani raskausaikana tulevasta lapsestamme, mutta lapsen synnyttyä mitään kovin suuria tunteita ei herännytkään. Mulla ei tullut mitään hoivaviettiä tms., joka vaimollani näytti tulevan luonnostaan.

Tunsin myös jääväni sivuun perheestä, koska vaimoni ja lapseni suhde oli niin vahva ja itse en edes kokenut pikku vauvan hoitoa omakseni. Olin toki iloinen lapsestamme, mutta rutiineista tykkäävänä ihmisenä arki mullistui liikaa, ja herätti paljon negatiivisia tunteita. Uskoisin, että monella on ollut sama tilanne kuin minulla.

Nyt kun lapsi on kasvanut, kiintymys häneen on syntynyt pikku hiljaa ja viihdyn erittäin hyvin lapsemme kanssa. Sytyin siis hitaasti, ja se tuntui hämmentävältä.

Mulla on vinkki: kasvakaa aikuisiksi.

Ihmekkään, että kaikki on päin vttua kun yli kolmekymppisetkin on kuin mitäkin masennusteinejä eivätkä tiedä mitä tekisivät isona.

Pelkääminen on ihan tervettä. Joillain se on aika pahaa ja omassa tapauksessa otin aika rennosti, enkä stressannut pahemmin.

Valitettavan moni tekee hätäratkaisun ja ottaa eron, koska ei pysty käsittelemään niitä asioita itse. Niistä kannattaa keskustella ihan avoimesti, jos et tyttöystävälle uskalla puhua niin sitten luotetulle ystävälle, tai isälle. Tietenkin en tunne persoonia, niin missään nimessä ei kannata jutella ihmiselle, joka ei asiaa osaa käsittää. Pahin asia olisi, jos tyttöystävä tekee asiasta jonkun numeron eikä osaa keskustella asiaa lävitse.

Tuntemukset yleensä heräävät jossain kohti hyvin vahvasti. Itselläni oli aika hankalaa käsittää lasta omanani kun se siellä nahkayksiössään kasvoi. Sitten kun lapsi syntyi, niin meinasi taju lähteä. :) Jotkut tietenkin ei tunne semmoista "rakastan rakastan rakastan" tunnetta lastaan kohtaan, mutta se ei vanhempana tee heistä yhtään vähempää.

Älä koskaan vertaile itseäsi isänä tai tulevana isänä johonkin toiseen, luot itsellesi omat tavoitteet ja pysyt niissä.

Ihan tosi.Muahhaaahaa..vai tuli kolmannesta huoneesta sittenkin se vauvahuone.Vuodesohvassa kestää.Ok.

Et kai tosissasi suunnittele ryhtymistä perhepinnariksi? Ennen sellaiset miehet rakensivat lentokenttää ja maantietä pakkotöinä.
Olet nimimerkkisi perusteella tukevasti keski-ikäinen mies. Kyllä tuossa elämänvaiheessa on jo pystyttävä ottamaan vastuuta.
Lapsi on kuitenkin parasta, mitä elämä sinulle tulee antamaan. Olisit iloinen, ettet ole tuhkamuna.

Miten sulle muuten kävi? Ja lapselle?

Lapsen kanssa elo on silkkaa paskaa ensimmäiset 20 vuotta, sen jälkeen yhteyttä ei toivottavasti enää tarvitse pitää.