Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa: kotipaikkakunnallani on yksi talo, jossa asuu oikeastaan vain juoppoja (taitaa yksi oikein normaali perhe siinä myös asua). Asia ei meikäläistä ole hirveästi aiemmin vaivannut, mutta nyt homma on niin, että siihen taloon yhteen asuntoon on muuttanut yksi äiti lapsineen ja tämä lapsi on tyttäreni ja myös poikani jonkin sortin kaveri. Nyt siinä kämpässä sitten saa alaikäiset lapset ikähaitarilla 12 - 16 vuotta ryypätä ja poltella suurinpiirtein kenenkään piittaamatta. Pääsiäisenä siellä oli myös toinenkin aikuinen, yhden paikalla olleen tytön äiti ja tällä oli sitten vielä mukanaan 6-vuotias poikansa. Asia ei mua hirveästi muuten hetkauttaisi, mutta kun pelkään, että tämä 12-vuotias poikani alkaa änkeä sinne huusholliin, kun siellä on niin paljon muitakin ja en millään pysty sitä vahtimaan koko aikaa. Se on jo näiden ns. "kavereidensa" kanssa kokeillut tupakkaa, viinaa ei varmaan vielä, mutta koskakohan sekin tapahtuu kun tässä kyseisessä huushollissa ei kukaan aikuinen välitä mitä kersat tekee. Kun antavat omien lastensa juoda ja polttaa siellä niin mitä sitten piittaisivat jonkun toisen lapsista. Mitä mun pitäis tehdä vai pitäiskö vain antaa olla ja yrittää saada poika pysymään sieltä poissa ???
HEI
Yksi äiti vain...
3273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskustele asiasta poikasi kanssa. Älä saarnaa, äläkä paasaa. Älä hauku ketään, äläkä syytä. Kysy pojaltasi, mitä mieltä hän on siitä "meiningistä". Kerro myös, että hän kerkee kyllä sen tupakoinnin ja alkoholim käytön opetella myöhemminkin, jos aikuisena sitä haluaa, mutta jos hän opettelee sen jo nyt, ei siitä ole helppo päästä eroon jos aikuisena ei haluakaan polttaa tai ryypätä. Eli auta lastasi miettimään asiaa myös tulevaisuuden kannalta. Tuon ikäisillä kun tahtoo olla ajatukset kovin tiukasti tässä hetkessä.
mä olen huomannut että kaikki tupakan ym kokeilu alkaa koko ajan aiemmin. Ei ole kuin muutama vuosi kun mä olin yläasteella ja kokeiltiin tupakat ym, mut nyt jo alaasteella poltellaan. Mä olen sitä mieltä että se on kyllä ihan vanhemmista kiinni. Kyllä tuollainen 12 vuotias on niin lapsi vielä,ettei sille mitenkään voi antaa mahdollisuutta hengailla porukassa missä poltetaan tupakkaa ja varsinkaan päästää sellaiseen kotiin missä ei ole aikuista joka välittää. Mihin on kadonnut kaikki kuri ja mahdollisuus rangaista lasta jos tekee vastoin vanhemman tahtoa..
sosiaaliviranomaiset, poliisi ihan mitä vaan, mutta älä itse sekaannu siihen.