Ihana Vietnam:)

Mui Ne

Me olimme mieheni kanssa maaliskuun lopussa kaksi viikkoa Phan Thietissa, tai oikeammin Mui Nessa. Ihastuimme paikkaan totaalisesti! Erittäin lämmintä koko ajan, kiva ja idyllinen hotelli (The Beach), mukavat paikalliset asukkaat ja meikäläisittäin erittäin edullista joka paikassa.

Mui Nen hotellialueella ei tosin sitä paikallista elämää juuri pääse näkemään. Vieri vieressä olevat hotellit takaavat sen, että länsimaalaisia tulee vastaan samalla lailla kuin olisi edelleen Euroopassa. Etenkin venäläisten määrä potutti, varsinkin kun ravintoloissa ja kojuissa oli vietnamin kielen lisäksi venäläistä kirjoitusta (mikä kielinee siitä, että venakot omistavat ainakin osittain joitain mestoja). Jos kuitenkin unohtaa muut turistit ja ottaa vaikka taksin alleen, niin pääsee näkemään ihania maisemia ja paikallisten elämää. Taksikaan kun ei maksa oikeastaan mitään. Eräänkin kerran matkasimme kaikestaan pari tuntia katselemassa paikkoja, pysähtelimme kuvaamaan ja tekemään pikkuostoksia, eikä kyyti tippeineen kustantanut kuin 400 000 dongia, eli parikymmentä euroa.

Muutenkin hintataso yllätti positiivisesti. Keskitason ruokapaikoissa kaksi ihmistä söi ja joi 200 000-300 000 dongilla, eikä tuliaisostoksiinkaan saanut kerralla menemään juuri tuon enempää. Meillä oli koko ajan "liikaa" rahaa mukana ostoksilla ja syömässä, kun varauduimme alitajuisesti maksamaan enemmän kuin tarvitsikaan. Liharuokien kanssa tosin meillä oli huono tuuri. Yhden ainoan kerran mieheni sai mureaa ja hyvää pihviä. Muutoin lautasen sai kyllä jatkuvasti palauttaa keittiöön, koska liha oli sitkeää ja mautonta, kuin purukumia. Paikalliset pahoittelivat, että liha on tuontitavaraa, ja vaikeaa säilyttää ja valmistaa maukkaaksi. Teki mieli tosin sanoa, että kokeilkaas NUIJIA pihvi mureaksi... Itse totean hieman nolona, etten piittaa vietnamilaisesta keittiöstä (etenkään sitruunaruohosta), joten useimmiten hakeuduimme rafloihin, joista sai tuttua länsimaista ruokaa.

Jos palaan vielä pikkuasioihin, mitkä potutti, niin mieleen tulee pikkupojat, jotka on kyllä täysin sisäistäneet "turisteilta fyrkat pois"-asenteen. Ihan sama menikö katselemaan dyynejä tai polskuttelemaan Keijukaispurolle, niin perässä roikkui 10-15 naskalia käsi ojossa kerjäämässä rahaa. Ja heikäläisittäin ihan järjettömiä summia! Jos hellyinkin kaivamaan kuvetta ja annoin esimerkiksi 50 000 tai 70 000 dongia, niin juipit alkoi marisemaan isoon ääneen, että enemmän, enemmän, ja että ei toi riitä meille kaikille. Ok, ei se raha meille ole kuin 2,50 euroa, mutta kun ajattelee, ettei joku hotlasiivoojakaan tienaa kuin varmaan miljoonan kuussa rehellisellä työllä, niin en tosiaan ala jakamaan satoja tuhansia dongeja pikkupojille, jotka ei ole rahan eteen tehneet _yhtään mitään_! Loppulomasta olin jo niin kyllästynyt noihin röyhkeisiin kerjäläisiin, että esitin etten osaa englantia tai sanoin vain suomeksi kylmästi että painukaa vittuun siitä. Ei ne pojat kauaa jaksaneet perässä roikkua kun esitti ihan ummikkoa...

Kaiken kaikkiaan Vietnam ihastutti paljon enemmän kuin vihastutti, joten varmasti palaamme sinne lähitulevaisuudessa. Sääli että matka on niin pitkä ja raskas. 14 tuntia lentokoneessa ja heti perään 5 tuntia bussissa EI ole mitenkään houkutteleva yhtälö... Kenties seuraavalla kerralla jäämme ensiksi Saigoniin palautumaan matkanteosta ja vasta sitten suuntaamme aurinkorannoille. Saa nähdä!

67

21370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nahkavuonon kyntäjä

      Kävisit meillä Thaimaassa, ei ole kommunistejä,
      eikä tarvii vittua vongata!

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        enkä muutenkaan prostituution kyllästämistä turistirysistä. Olenkin itselleni luvannut, että saa mennä aika prkleen huonosti että Thaikkulaan lähden lomani viettämään. Sehän on tämänpäivän Kanariansaaret, jonne tunkee koko lähikortteli muka "hienosti kaukolomailemaan".

        Sitä paitsi, sanopa minulle, miten kommunismi satunnaisesti maassa vierailevaan turistiin tuntuu? Ei vittu mitenkään.

      • oikein sikiaa

        Mista naita finninaamoja oikein sikiaa tanne palstalle. Thaimaapalstaltako. Mars mars takaisin sinne.

      • Vietnamissa sitä

        vasta ei joudukaan vonkaamaan. Tyrkytetään joka paikassa. Riippuu tietysi miehestä, muttei maksullisten kohdalla siitäkään...

      • Thaimaan ystävä
        sotilasjuntan kirjoitti:

        hallitsema banaanitasavalta. Aika ihanalta näyttää tosiaan siellä....

        http://www.telegraph.co.uk/news/picturegalleries/worldnews/2645966/Rioting-in-Bangkok.html?image=3

        http://www.telegraph.co.uk/news/picturegalleries/worldnews/2645966/Rioting-in-Bangkok.html?image=6

        Itse olen asunut Thaimaassa pitkään. Kokemuksestani Thaimaa on mukava maa ja ihmiset siellä yleensä miellyttäviä. Ihmettelen, etä sinulla on kova tarve tuoda maasta julki vain joitakin mielenosoituskuvia. Mielenosoituksia rauhallisia ja väkivaltaisia on joka puolella. Se ei suinkaan kerro koko totuutta maasta. Sanoisin, että voi voi, miten epä-älyllistä tuo sinun viestisi...

      • ajatus sulle
        Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        enkä muutenkaan prostituution kyllästämistä turistirysistä. Olenkin itselleni luvannut, että saa mennä aika prkleen huonosti että Thaikkulaan lähden lomani viettämään. Sehän on tämänpäivän Kanariansaaret, jonne tunkee koko lähikortteli muka "hienosti kaukolomailemaan".

        Sitä paitsi, sanopa minulle, miten kommunismi satunnaisesti maassa vierailevaan turistiin tuntuu? Ei vittu mitenkään.

        Oletko koskaan harkinnut fiksumpaa kielenkäyttöä? Kielenkäyttö kertoo paljon kirjoittajastaan. Ihmisenä voi myös muuttua parempaan suuntaan ja samalla kiroilukin yleensä hellittää.

      • kyllä tuo on
        Thaimaan ystävä kirjoitti:

        Itse olen asunut Thaimaassa pitkään. Kokemuksestani Thaimaa on mukava maa ja ihmiset siellä yleensä miellyttäviä. Ihmettelen, etä sinulla on kova tarve tuoda maasta julki vain joitakin mielenosoituskuvia. Mielenosoituksia rauhallisia ja väkivaltaisia on joka puolella. Se ei suinkaan kerro koko totuutta maasta. Sanoisin, että voi voi, miten epä-älyllistä tuo sinun viestisi...

        ihan oikeasti totta vaikka et sitä tietenkään halua myöntää. T: epä-älykkö http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2008-12-17,104:3:582866,1:0:0:0:0:0: kolumni: Thaimaasta uhkaa tulla banaanivaltio ”Banaanivaltiosta valtion romahdukseen on vain hiuksenhieno ero” Shin-ming Shaw ”Thaimaan tulevaisuudelle ei näy ratkaisua”, sanoi politiikan tutkija Thitinan Pongsudhirak juuri ennen kuin maan perustuslakituomioistuin julisti joulukuun alussa hallituspuolue PPP:n ja sen koalitiokumppanit laittomiksi ja toimintakieltoon sen tähden, että puoluejohtajat vuosi sitten syyllistyivät vaalipetokseen. Silloinen pääministeri Somchai Wongsawat ja muut puoluejohtajat eivät saa osallistua politiikkaan viiteen vuoteen. Näin Thaimaan kansan valitsema hallitus kaatui yhdellä iskulla. Thaimaan kriisissä historia toistaa itseään. Somchain johtama kansanvallanpuolue PPP oli sama Thai Rak Thai -puolue TRT (thait rakastavat thaita), jonka muodosti syrjäytetty pääministeri Thaksin Shinawatra, pääkaupunkilaiseliitin vihaama hahmo. PPP perustettiin, koska TRT julistettiin laittomaksi Thaksinin erottamisen yhteydessä. Nurinkurista tässä on se, että tuore mielipidetutkimus toisensa jälkeen kertoo Thaksinin olevan yhä erittäin suosittu thaienemmistön keskuudessa - heistä suurin osa asuu Bangkokin ulkopuolella. Niinpä vaikka tuomioistuin ja eliitti ovat syrjäyttäneet kaksi Thaksinin liittolaista perätysten, on todennäköistä, että thait nostavat valtaan jälleen uuden thaksinilaisen, jos vain pääsevät äänestämään rehellisissä vaaleissa. Nykyinen kriisi on tehnyt tuloa jo pitkään, mutta leimahti ilmiliekkiin, kun hallitusta vastustavat mielenosoittajat valtasivat Bangkokin kansainvälisen lentokentän. Protestoijat marssivat ”kansan demokratialiiton” lipun alla, mutta todellisuudessa he turvautuivat epädemokraattisiin keinoihin kaataakseen demokraattisesti valitun hallituksen. Kukistettujen ja syrjäytettyjen hallitusten kavalkaadi on saanut toisen tunnetun tutkijan, Pavin Chchavalpongpunin, nimittämään maataan ”romahtaneeksi valtioksi”. Kuvaus ei ehkä ihan vielä pidä paikkaansa, mutta aina vain todennäköisemmältä se näyttää. Thaksin syyllistyi anteeksiantamattomaan tekoon rikkoessaan vallanpitäjien kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä. Niistä kaikkein tärkein on se, ettei valtapelin voittaja saa missään tapauksessa torjua vastustajiaan. Mutta valtavan vaalimenestyksensä seurauksena miljonääri Thaksin kävi ahneeksi. Saavutettuaan kaksi murskavoittoa hän uskoi voivansa saada kaiken. Bangkokin perinteinen eliitti oli aina pitänyt häntä moukkamaisena nousukkaana. Bangkokin liikemiespiirit raivostuivat, kun Thaksin ei maksanut kauppahinnasta veroa myydessään vuonna 2006 suuryhtiönsä Shin Corporationin 1,6 miljardilla eurolla. Mutta Thaksin oli siihen mennessä voittanut maaseutuväestön puolelleen suositulla politiikallaan, mm. runsailla rahalahjoituksilla. Hän sai aikaan konkreettista hyvää edistämällä terveydenhuoltoa sekä järjestämällä matalakorkoisia maatalouslainoja ja hintatukia. Maalaiset kannattajat palkitsivat Thaksinin äänestämällä hänet takaisin valtaan, viitaten korruptiolle kintaalla. Parjaajat nimittävät Thaksinin ja hänen seuraajiensa maaseutustrategiaa kyynisesti äänten osteluksi. Mutta maalaiset kysyvät, miksi Thaksinin vastustajat ja edeltäjät eivät ikinä panneet tikkua ristiin heidän puolestaan. Onhan sellainen äänten ostaminen sydänten ja sielujen voittamiseksi reilua peliä, jota mikä tahansa puolue voi harjoittaa. Paikalle haalituille mielenosoittajille maksettiin 300 bahtia eli noin kuusi euroa päivässä henkeä kohti plus ruoka, kuljetus ja siisti keltainen tee-paita - kuninkaan värin mukaan. Protestit jatkuivat pienin keskeytyksin lähes 200 päivää väkijoukkojen vaihdellessa muutamasta sadasta kymmeniin tuhansiin. Thaksinia vastustavan liikemieseliitin tiedetään rahoittaneen mielenosoitukset. Thaimaan rakastettu ja arvostettu kuningas ei ole ottanut julkisesti kantaa lentokentän miehitykseen eikä mihinkään muuhunkaan mielenilmaukseen. Joka tapauksessa laajoissa piireissä uskotaan, että Thaksin syyllistyi ”valtiopetokseen” yrittäessään heikentää kuningaskunnan kulmakiven, kruunun, moraalista auktoriteettia, mahdollisesti korvaamalla sen hallitsemallaan tasavallalla. Valtiopetos on Thaimaassa vakava rikos. On totta, että Thaimaan kuningatar omassa persoonassaan oli läsnä, kun poliisin kanssa käydyssä kahakassa kuollut mielenosoittaja haudattiin. Sen jälkeen mielenosoitusten valvonta muuttui hyvin passiiviseksi. Kuningattaren huhutaan luvanneen maksaa loukkaantuneiden mielenosoittajien lääkärinkulut. Vastustajat eivät ole pystyneet tyrmäämään Thaksinia yksissäkään yleisvaaleissa. Heidän ainoana aseenaan on hallituksen lamauttaminen katumielenosoituksilla. Mutta banaanivaltiosta valtion romahdukseen on vain hiuksenhieno ero, ellei Thaksinia vastustava siviilieliitti pysty osoittamaan, että se on vakavissaan köyhien asialla. • Shin-ming Shaw on ollut vierailevana tutkijana Oxfordin yliopistossa. Copyright: Project Syndicate, 2008. Suomentanut Helka Levänen. Julkaistu 17.12.2008 1:31:13

      • tyttö 15v

        Olisi ihanaa päästä käymään Vietnamissa, kuulostaa todella mukavalta ja ihanalta maalta. Olen muutenkin totaalisen rakastunut Kaukoitään, Tosin olen vasta käynyt kaksi kertaa Thaimaassa, ja näillä näkymin menossa Kiinaan ja Malesiaan. ♥

      • nami on nami
        Thaimaan ystävä kirjoitti:

        Itse olen asunut Thaimaassa pitkään. Kokemuksestani Thaimaa on mukava maa ja ihmiset siellä yleensä miellyttäviä. Ihmettelen, etä sinulla on kova tarve tuoda maasta julki vain joitakin mielenosoituskuvia. Mielenosoituksia rauhallisia ja väkivaltaisia on joka puolella. Se ei suinkaan kerro koko totuutta maasta. Sanoisin, että voi voi, miten epä-älyllistä tuo sinun viestisi...

        Tässä yhteydessä en lähtisi todellakaan mollaamaan vietnamia, sillä thaikkula on seksiturismin kohde äijille ja naminami myös naisille.

      • siistityllä versiolla
        ajatus sulle kirjoitti:

        Oletko koskaan harkinnut fiksumpaa kielenkäyttöä? Kielenkäyttö kertoo paljon kirjoittajastaan. Ihmisenä voi myös muuttua parempaan suuntaan ja samalla kiroilukin yleensä hellittää.

        Kun kerran on nähnyt laajuudessaan thaikkulan mädännäisyyden, tahtoo ja odottaa muilta Aasian mailta asiallisuutta.

      • se oikeastaan on
        siistityllä versiolla kirjoitti:

        Kun kerran on nähnyt laajuudessaan thaikkulan mädännäisyyden, tahtoo ja odottaa muilta Aasian mailta asiallisuutta.

        Tuskin se nyt Thaimaan ongelma on. Seksiturismi tuo valtavan määrän rahaa ja hyvinvointia valtiolle ja Isanin tytöille, jotka muuten kyykkisivät ympäripyöreitä päiviä riisipelloilla auringon paahteessa. Ongelma on siellä missä moraali ei voi sitä hyväksyä.

      • näkyvä ongelma
        se oikeastaan on kirjoitti:

        Tuskin se nyt Thaimaan ongelma on. Seksiturismi tuo valtavan määrän rahaa ja hyvinvointia valtiolle ja Isanin tytöille, jotka muuten kyykkisivät ympäripyöreitä päiviä riisipelloilla auringon paahteessa. Ongelma on siellä missä moraali ei voi sitä hyväksyä.

        Ennenkuin alamme edes kaveriperheen kanssa suunnitella reissua, haluaisin saada tähän ihan rehellisen tiedon.Näkyykö baareissa ja katukuvassa huorakauppa yhtä avoimena kuin se on thaimaassa? Ystäväperheemme ei halua nyt thaimaahan tuon seikan takia.Kannattaako mennä siis? Thaimaa on rakennettu äijien viihtyvyydelle ja mielistelylle ja se huorakauppa on monelle liikaa.Sen takia ei kannata matkaansa pilata.Toivottavasti se ei ole vietnamissa samanlainen ongelma.

      • ei ole nähdäkseni
        näkyvä ongelma kirjoitti:

        ollenkaan prostituutiota tai muuta seksikauppaa. Itse en nähnyt missään huoria norkoilemassa.

      • joku raja
        ei ole nähdäkseni kirjoitti:

        ollenkaan prostituutiota tai muuta seksikauppaa. Itse en nähnyt missään huoria norkoilemassa.

        Juu eikä siellä sen lisäkisi kiroilla tai kuseskella kaduilla. Rikoksiakaan ei ole tapahtunut maan yhdistämisen jälkeen yhtään ainoata. Vietnamissa ei kerta kaikkiaan ole mitään pahaa, kaikki paha tapahtuu Thaimaassa. Siis oikeesti jos kaikki kokemukset perustuvat aurinkomatkojen valitseman resortin muurien sisäpuollelle tai aurinkomatkojen oppaan kertomuksiin, kannattaa tälläkin palstalla omaksua kuunteluoppilaan rooli. Sama pätee Thaimaaseen. Jostain muistan lukeneeni, että Thaimaa ei rajoitukaan Pattayaan, Phuketiin jne.

      • alan mies 23 cm
        näkyvä ongelma kirjoitti:

        Ennenkuin alamme edes kaveriperheen kanssa suunnitella reissua, haluaisin saada tähän ihan rehellisen tiedon.Näkyykö baareissa ja katukuvassa huorakauppa yhtä avoimena kuin se on thaimaassa? Ystäväperheemme ei halua nyt thaimaahan tuon seikan takia.Kannattaako mennä siis? Thaimaa on rakennettu äijien viihtyvyydelle ja mielistelylle ja se huorakauppa on monelle liikaa.Sen takia ei kannata matkaansa pilata.Toivottavasti se ei ole vietnamissa samanlainen ongelma.

        Kyllä Vietnamista saa seksiä ostettua, se ei vaan näy missään katukuvissa, eli pitää vähän osalta oivaltaa ja hoksata asioita. Ja parempi niin.

      • done that
        alan mies 23 cm kirjoitti:

        Kyllä Vietnamista saa seksiä ostettua, se ei vaan näy missään katukuvissa, eli pitää vähän osalta oivaltaa ja hoksata asioita. Ja parempi niin.

        Aivan samalla tavalla kuin Thaikuissakin, niin Vietnamissakin prostituutio on keskittynyt tietyille alueille. Esim. Saigonin District 1 alueella tuskin pystyy kävelemään ymmärtämättä mitä ympärillä tapahtuu, varsinkaan iltaisin. Sitä varten onkin ehkä vähän typerää ruveta yleistämään edes Thaimaata seksiturismin kyllästämäksi. Sitä Paitsi Thaimaan prostituutio on suurelta osin seurustelun kaltaista. Kun suomalainen mies kohtaa suomalaisen naisen ravintolassa ja miettii kuinka suuret hyödykevirrat siinä vaihtavat omistajaa, en lähtisi moralisoimaan kovin paljon Thaimaan markkinoita.

      • lapsiperheille ?
        done that kirjoitti:

        Thaikkulassa se huoraus todella on näkyvää ja sangen avointa äijiä kohtaan.Pitääkö vietnamikin pilata samalla törkeällä seksiturismilla?Miten omien kokemustesi mukaan vietnamissa on hoidettu mieshuorat naisturisteille?

      • havent done that
        lapsiperheille ? kirjoitti:

        Koska naisten seksuaalisuuteen kohdistuu huomattavasti suurempi kysyntä kuin miesten seksuaalisuuteen, nuorten naisten harvemmin tarvii maksaa seksistä ollenkaan. Jos olet vanhempi voit kokeilla maksaa 100 000 cyclokuskille. Tuskin tarvii monta kadunkulmaa etsiä. Itse en ole kokeillut, enkä oikein osaa hintatasosta esittää kuin arvion. Mutta, pitääkö se nyt tässä vielä todeta, että turismi muuttaa kohdepaikat ja harvemmin positiivisella tavalla. Tässäkin keskustelusäikeessä on osoitettu monta turismin aiheuttamaa epäkohtaa ja mainitsematta on vielä tärkein eli saastuminen. Turistien mukana kysyntä muuttuu ja se tuo paikalle paljon uusia yrittäjiä, sitä enemmän mitä enemmän ulkomaiset matkayhtiöt kuljettavat karjaansa paikalle. Kannattaa muuten ihan rehellisesti miettiä mihin osallistuu kun menee matkalle. Thaimaa on tässä prosessissa pisimmällä, koska Thaimaan seksiturismin synnyt voidaan laskea vuoteen 1963, jolloin amerikkalaiset alkoivat sotia Vietnamissa. Esimerkiksi Pattayalla oli amerikkalaisten R&R (Rest & recreation) keskus, joka loi pohjan tulevalle turismille. Jos kiinnostaa ja engelska taipuu, tässä linkissä on lyhyt kertomus mitä Pattaya-nimiselle paikalle on tapahtunut viidenkymmenen viimeisen vuoden aikana ja varsinkin Vietnamin sodan aikana. http://www.discovery2007.com/patta_pro3.htm Nykyaikainen massaturismi kun on sellaista, että ensin halutaan kokea jotain todella fantsua ja sitten kun on pilattu paikka niin ruvetaan arvostelemaan kuinka kamalaksi se on mennyt. Enkä minä sitä sano, paikallisten elintaso nousee, joka on hyvä asia. Mutta jeesustelu on kyllä jo pikkaisen liikaa.

      • -vietcongi-
        lapsiperheille ? kirjoitti:

        Thaikkulassa se huoraus todella on näkyvää ja sangen avointa äijiä kohtaan.Pitääkö vietnamikin pilata samalla törkeällä seksiturismilla?Miten omien kokemustesi mukaan vietnamissa on hoidettu mieshuorat naisturisteille?

        löydy samanlaisia huorabaareja mitä Thaimaasta. Saigonissa prostituutio on keskittynyt Bui Vien ja PHam Ngu Lao -katujen alueelle sekä siihen viereiseen puistoon. Myös joissain yökerhoissa kuten Apocalypse Now on havaittavissa selkeää prostituutiota. Asiakkaista suurin osa on länkkärimiehiä ja loput paikallisia huoria. Nha Trangissa toiminta on keskittynyt Sailing Clubille ja Crazy Kimin baariin. Nuo paikat kun kierrät niin ei tarvitse olla huolissaan, että joudut näkemään jotain sopimatonta.

      • jossain yleisesti
        -vietcongi- kirjoitti:

        Mielestäni ne paikat, joissa tyrkky huoratarjonta pilaisi naisturistejen illanvieton, pitää tiedottaa niin yleisesti,ettei väärinymmärryksiä synny.

      • Herbaholic
        näkyvä ongelma kirjoitti:

        Ennenkuin alamme edes kaveriperheen kanssa suunnitella reissua, haluaisin saada tähän ihan rehellisen tiedon.Näkyykö baareissa ja katukuvassa huorakauppa yhtä avoimena kuin se on thaimaassa? Ystäväperheemme ei halua nyt thaimaahan tuon seikan takia.Kannattaako mennä siis? Thaimaa on rakennettu äijien viihtyvyydelle ja mielistelylle ja se huorakauppa on monelle liikaa.Sen takia ei kannata matkaansa pilata.Toivottavasti se ei ole vietnamissa samanlainen ongelma.

        Eipä sexiturismi näy yhtä selkeästi vietnamissa kuin thaimaassa. Kylllähän sitä siellä on mutta gogo baareja ei ole, eikä kädestä repiviä mujia jota kirkuvat hello sexyman kommentteja.

      • -vietcongi-
        jossain yleisesti kirjoitti:

        Mielestäni ne paikat, joissa tyrkky huoratarjonta pilaisi naisturistejen illanvieton, pitää tiedottaa niin yleisesti,ettei väärinymmärryksiä synny.

        tuosta viestistäni selväksi, että alueella/yökerhossa, jossa länkkärit oleilevat niin siellä on prostituutiota. Mikä kohta jäi sinulle epäselväksi?

      • Kuiviak
        näkyvä ongelma kirjoitti:

        Ennenkuin alamme edes kaveriperheen kanssa suunnitella reissua, haluaisin saada tähän ihan rehellisen tiedon.Näkyykö baareissa ja katukuvassa huorakauppa yhtä avoimena kuin se on thaimaassa? Ystäväperheemme ei halua nyt thaimaahan tuon seikan takia.Kannattaako mennä siis? Thaimaa on rakennettu äijien viihtyvyydelle ja mielistelylle ja se huorakauppa on monelle liikaa.Sen takia ei kannata matkaansa pilata.Toivottavasti se ei ole vietnamissa samanlainen ongelma.

        ja se kaveri perhe kans ääljo
        ja polta toi sun vitun kirkko kans
        jos tuut mulle sellasta kertoma tule turba ja heti

      • lkjgäaejioph
        done that kirjoitti:

        Aivan samalla tavalla kuin Thaikuissakin, niin Vietnamissakin prostituutio on keskittynyt tietyille alueille. Esim. Saigonin District 1 alueella tuskin pystyy kävelemään ymmärtämättä mitä ympärillä tapahtuu, varsinkaan iltaisin. Sitä varten onkin ehkä vähän typerää ruveta yleistämään edes Thaimaata seksiturismin kyllästämäksi. Sitä Paitsi Thaimaan prostituutio on suurelta osin seurustelun kaltaista. Kun suomalainen mies kohtaa suomalaisen naisen ravintolassa ja miettii kuinka suuret hyödykevirrat siinä vaihtavat omistajaa, en lähtisi moralisoimaan kovin paljon Thaimaan markkinoita.

        Et ole Saigonissa käynytkään jos väität että siellä on huorakauppa thaimaan tasolla. Etsivä löytää niin kuin kaikkialla mutta ei siellä samanlaista tuputusta ole kuin thaimaassa.

        Olin 2 viikkoa mainitsemallasi D1:llä ja kyytiä bordelliin tuputtivat pariin kertaan mopokuskit jotka ehkä olisivat vieneet ryöstettäväksi, 1 kerran transu tarjosi suihinottoa, yhden kerran huora pysäytti kadulla ja tarjosi pikavisiittiä läheiseen tuntihotelliin, 1 kerran hieroja olisi tullut huoneeseen.

        Toi on Thaimaassa puolen tunnin saldo joten pidä turpasi kiinni kun et mistään mitään tiedä.

      • done that
        lkjgäaejioph kirjoitti:

        Jos huonoon saldoosi onkin syynä epämiellyttävä ulkonäkö tai näytät tyhjätaskulta. Ehkäpä vain epätoivoisimmat ovat yrittäneet kaupata itseään sinulle. Normaalin näköinen kaveri tuskin pystyy kulkemaan sataa metriä pidempään Pham Ngu Laolla kohtaamatta prostituutiota.

    • ei kiitos enää

      Itse vedin kuukauden setin Punaisesta Pohjoisesta aina Rentoon Etelään, ja näin kaiken tarvittavan. Länsimaalaisten ruokaa en jäänyt kaipaamaan, parasta oli tyytyä paikallisten herkullisiin mättöihin, varsinkin katukeittiöistä sai parhaat hinta-laatusuhteet, eivätkä vetäneet ylihintaa, kuten noissa "pitsa-pihvi"-ravintoloissa joissa sai yleensä p-eetä ja hirveällä hinnalla.

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        Toki ymmärrän jos itse PIDÄT vietnamilaisesta ruoasta, että sait herkkumättöja ihan katukeittiöstä. Itse en tykästynyt oikeastaan muuhun kuin grillattuihin jättikatkaravun pyrstöihin, joita sai pienellä rahalla paljon ja jotka olivat aivan loistavia. Mutta muista ruoista... Eräässäkin paikassa eteeni tuli jättimäinen kulho paikallista keittoa, joka oli sameaa, pinnalla killui inhoamaani sitruunaruohoa, sekä puoliraaka kananmuna... Syömättä jäi! Mieheni maisteli rohkeana puoli kulhollista, mutta oksensi päästyämme takaisin hotellihuoneeseen.

        Ainakin Mui Nessa oli italialainen ravintola nimeltään Good Morning Vietnam, joka mainosti "Italian Chef"-kyltillä, että kokki olisi todellakin saapasmaasta, ja muutaman kerran sekä pizzaa että pastaa siellä syötyäni voin todeta, että ihme jos EI ole Italiasta päinkään tuo kokki. Suurenmoista ruokaa länsimaiseen tapaan:)

        Mutta makuasioista lienee turha kiistellä tämän enempää:)

      • Phong

        Saaahan Vietnamissa paikkallisissa rafloissa muutakin kuin nuudeleita. Jotain fuusiofuudia, eli pihviä, ransklaisia varsin usein. Ei törkeen kallista joskaan ei nyt mitään gourmet sapuskaa.

      • -vietcongi-
        Phong kirjoitti:

        Saaahan Vietnamissa paikkallisissa rafloissa muutakin kuin nuudeleita. Jotain fuusiofuudia, eli pihviä, ransklaisia varsin usein. Ei törkeen kallista joskaan ei nyt mitään gourmet sapuskaa.

        koska ranskalaiset pitivät Vietnamia siirtomaana noin sata vuotta. Ainakin ranskalaiset perunat ja patongit iskostuivat tänne pysyvästi. Myös konjakki on kovin suosittu tuliainen...

    • Tulis

      Hei, Me olimme kaksi viikkoa maaliskuussa Saigon-Phan Thiet-yhdistelmämatkalla ja ihastuimme kovasti Vietnamiin. Älä lannistu, vaikka täällä välillä saa osakseen asiattomia kommentteja. Kukin tyylillään...
      Itse ihastuin erityisesti paikalliseen ruokaan. Opin pitämään myös sitruunaruohon mausta ja se maistui mielestäni paikallisten kokkailuissa hyvältä, vaikka en siitä ennen matkaa pitänytkään. Oppia ikä kaikki :) Me söimme pääasiassa paikallista ruokaa ja välillä vaatimmattomissa paikossakin, mutta söin pari kertaa länkkäriruokaakin.
      Itseäni myös vihastutti pikkusällit, ja taisimme antaa heille ihan liikaa rahaa parissa eri tilanteessa ns. opaspalveluista. On totta, että vaikka nuo rahat ovat meille "pikkurahoja" ei se kannusta koulunkäyntiin tms. jos norkoamalla ja rahaa ruinaamalla saa saman tai enemmän mitä normaalia työtä tekevät ihmiset.

      • ei kannata

        Älkää antako niille kerjääjäpojille mitään, kysyin etkö käy koulua ja poika vastasi is holiday, toinen poika vastasi kaverilleni, että oli vain aamupäivä koulua.Eli pojat eivät olleet koulussa. Kerjäsivät kokoa ajan 100000,joku porukasta antoikin mutta vähemmän, itse sanpoin että minulla ei ole rahaa. Eivät mene kouluun jos saavat rahaa tekemättä mitään.

      • Suomessa ei
        ei kannata kirjoitti:

        Täytyy myös muistaa että Vietnamissa ei ole sellaista hienoutta kuin Suomessa, nimittäin ilmaista peruskoulua. Raha ratkaisee, oli sitten "ärsyttävä pikkupoika" tai raajarikko vanhamummo (eipä niitä eläkkeitäkään ole kuin rajatulle määrälle Vietnamissa). Mieti kahdesti matkustajan vastuuta ennenkuin lässytät pikkupoikien toimista.

      • ja kerjääjä lapsista
        Suomessa ei kirjoitti:

        Paikalliset asukkaat sanoi meille, että näille rahanpyytäjä pojille ja tytöille ei saa antaa rahaa - jos antaa rahaa he eivät viitsi mennä kouluun.
        Kerotoi myös, että jokaisella lapsella on mahdollisuus mennä kouluun jos köyhä perhe valtio antaa rahan kouluun - se on eri juttu minne vanhemmat käyttää kouluun annetun rahan?

      • eddie-lee
        ei kannata kirjoitti:

        Älkää antako niille kerjääjäpojille mitään, kysyin etkö käy koulua ja poika vastasi is holiday, toinen poika vastasi kaverilleni, että oli vain aamupäivä koulua.Eli pojat eivät olleet koulussa. Kerjäsivät kokoa ajan 100000,joku porukasta antoikin mutta vähemmän, itse sanpoin että minulla ei ole rahaa. Eivät mene kouluun jos saavat rahaa tekemättä mitään.

        Vietnamissa tosiaan käydään koulua kolmessa vuorossa, tämä siksi että lapsisyntyvyys on suuri eikä koulurakennukset riitä vain päivävuoroon. Osa aloittaa aamulla 7-8, seuraavat 12-13 ja kolmas 16-17-00.
        Näin meille opas kertoi.

      • j,fuotäpioopweu
        Suomessa ei kirjoitti:

        Täytyy myös muistaa että Vietnamissa ei ole sellaista hienoutta kuin Suomessa, nimittäin ilmaista peruskoulua. Raha ratkaisee, oli sitten "ärsyttävä pikkupoika" tai raajarikko vanhamummo (eipä niitä eläkkeitäkään ole kuin rajatulle määrälle Vietnamissa). Mieti kahdesti matkustajan vastuuta ennenkuin lässytät pikkupoikien toimista.

        Haista sinä maailman raiskaaja P.A.S.K.A. Joka helvetin yhteiskunta kustantaa lapsilleen juuri sellaisen koulutuksen kuin niitten yhteiskunta tarpeelliseksi kokee ja mitä kukin ansaitsee. Ei yksikään maa ole almuilla pitkälle päässyt. Ruokkimalla kerjäläisiä (ja kehitysavulla) et saa muuta aikaan kuin lisää kerjäläisiä ja varkaita.

    • Taisto l. Tase

      Niinkuin kertoivat, niin vietnamilaisia enemmän

      • Saigonissa

        ja vähä muuallaki tammikuussa ja olipas piristävää Thaikkulandian jälkeen tulla ei niin hymyilevään maahan jossa palvelukulttuuri on vasta tulollaan!Ruokaa sai todella etsiä Vietnamin puolella, eikä näkynyt mitään pitsaa sun muuta hapatusta, meni vietkongi ruoan puolelle ja herkullisiin maailmankuuluihin patongeihin...eikä ollut rahan kerjääjiä, eikä muitakaan huiputtajia, ainoastaan positiivisena asiana koulun ohi mennessä muksut oli tervehtimässä valkeita ihmisiä...oltiin omatoimireissulla ja pääsipä opettamaan englanninkieltä myös paikalliselle 8-vee tytölle illalla, samalla kun sai itte jääkahvia...ja tyttö itse toi englanninkielenkirjat meille, kun vanhempi porukka ei puhunut englantia!

    • Osmo-Pekka

      Rakkaat pakettimatkailijat tartteeko sitä ihmetellä muiden länkkäreiden määrää jos matkustaa pakettimatkalaisena?? Miksi matkustaa melkein toiselle puolelle maapalloa syödäkseen sitä samaa paskaa länkkäriruokaa mitä täällä tarjotaan ovista ja ikkunoista? Matkailu avartaa muttei pakettimatkailu.

    • reissu!

      Tosi kiva kuulla että olette pitäneet Vietnamista. Suunnittelen joka päivä sinne lähtöä mutta saisipa vain töistä vapaata edes joskus :/ Mun poikaystävä on vietnamilainen ja itsekin puhun vietnamia, joten odotan niin innolla että päästäisiin lähtee sinne :) Pääsisi ehkä vähän "helpommalla" kuin normi-turisti :P

    • dePiili

      Kyllä vietnamilainen keittiö on sen verran monipuolinen, että varmaan löytyisi jotain syömistä teillekin, eikä sitä sitruunaruohoakaan ole pakko ottaa. Rohkeasti vaan kokeilemaan ja voihan sitä aloittaa vaikka kevätkääryleillä ja paistetulla riisillä, jossa on jotakin lihaa. Sen ei pitäisi ole kovin erikoista suomalaiseen makuun. Tuosta kerjääjäpojista sen verran, että kannattaa miettiä, että cyclokuski joutuu polkemaan yli tunnin verran asiakasta ympäri kaupunkia ansaitakseen tuollaisen summan, ellei onnistu löytämään höynäytettävää turistia. Sitä paitsi, en tiedä miten asia Vietnamissa on, mutta esimerkiksi Kambodzassa lapsikerjääjien väitetään kerjäävän suoraan mafian taskuun eli pahimmassa tapauksessa antamalla rahaa päätyy tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta.

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        Tokihan siis kevätrullat, frittikatkat, grillatut merenelävät jne tuli kokeiltua Vietnamissa, mutta keitot ja muut vähänkin "epäilyttävät" ruoat jätin suosiolla syömättä. Tuntui siltä, että he mielellään laittavat joka ruokaan "squid", eli siis kalmaria (?), enkä välittänyt edes kokeilla miltä se maistuu. Mutta jos se tekee minut juntiksi, niin ei voi mitään:) Enhän toki Suomessakaan piittaa monestakaan ruoasta!

      • lupaili liikaa

        luulin lukevani kokemuksia ihanista asioista mutta sehän oli vain täynnä valitusta ja huonojen puolien luetteloa. Eikö hyvät jutut jääneetkään päälimmäisiksi muistoiksi kun piti valittaa ruuasta ja kerjääjistä. Miten sinne enää me muut halutaan mennä kun viesti ketju jatkuu samanlaisena. Mitähän ihanaa siellä matkalla olikaan?

      • monkey rebublic

        En ole mikään herkkusuu. Syön lähes mitä vaan kunhan saan tarvittavan proteiinin. Vietnamissa annoskot ovat aika pieniä joten sitä joutuu helposti tilaamaan kaksi ateriaa että saa vaadittat ravintomäärät. Pihivit vietnamissa ovat valittavan pieniä tosin ei maksa kuin joku euron per annos. Yleensä pihvit tulisi dipata lemon, pepper sauceen..Niitä ei aina ole maustettu valmiiksi.

      • Alkuperäinen kirjoittaja
        lupaili liikaa kirjoitti:

        luulin lukevani kokemuksia ihanista asioista mutta sehän oli vain täynnä valitusta ja huonojen puolien luetteloa. Eikö hyvät jutut jääneetkään päälimmäisiksi muistoiksi kun piti valittaa ruuasta ja kerjääjistä. Miten sinne enää me muut halutaan mennä kun viesti ketju jatkuu samanlaisena. Mitähän ihanaa siellä matkalla olikaan?

        Tajusin itsekin luettuani kirjoitukseni, että tuli suotta keskityttyä niihin harvoihin negatiivisiin puoliin kohteessa. Vietnam kuitenkin jäi mieleeni erittäin ihanana maana, jonne haaveilen takaisin jo nyt, vaikka paluusta on vasta kolmisen viikkoa. Päällimmäisenä tietenkin aurinko ja lämpö (joka päivä likemmäs neljäkymmentä astetta arvioni mukaan), kirkas pilvetön taivas, kiireetön elämänmeno, hiljakseen tuulessa huojuvat palmut... Aah. Hymähdellen muistelen myös tilanteita, joissa englanninkielen taidolla ei ollut mitään merkitystä, vaan elekielellä, ilmeillä ja ankarasti suomeksi selittämällä sai esimerkiksi apteekista mitä tarvitsi ja tajusi, että oli missä hyvänsä, niin yhteistä kieltä ei todellakaan tarvita. Oli ihanaa istuskella ihan vain kadun reunassa ja seurata liikenteen hulinaa, heilutella takaisin lapsille jotka hymyillen tervehtivät valkonaamaisia ja hikisiä turisteja ja nauttia vain lämmöstä ja erilaisen kulttuurin kaikista vivahteista. Vaikkakin Vietnamissa ON totta, että palvelukulttuuri on nuorta, eli jotkut paikalliset vaikuttivat suorastaan tylyiltä, niin oli vain virkistävää, kun ei tarvinnut itsekään tekohymyillä ja selitellä diibadaabaa, sanoi tai osoitti vain mitä oli vailla, maksoi ja sai vaihtorahat takaisin ilman turhia kommervenkkejä. Tottakai myös ihan perusasiat, kuten vaikka yleisessä vessassa käynti, oli seikkailu, kun ei koskaan tiennyt mitä on vastassa. Ihmettelin muuten aluksi, miksi naistenvessoissa vessanrenkaat oli aina ihan mustat. Ajattelin että eikö näissä paikoissa siivota koskaan, kunnes tapoja paremmin tunteva henkilö kertoi, että vietnamilaiset asioivat vessassa siten, että nousevat renkaan päälle kengät jalassa kyykylle ja hoitavat hommansa koskematta vessanpyttyyn käytännössä lainkaan. Eli erittäin hygieenistä paikalliseen malliin! Varmaan heitä inhottaa ajatuskin laskea takapuolensa kiinni vessanrenkaaseen, kuten meikäläiset. Oppi sitä itsekin sit hoitamaan asiansa niin, ettei peppu ollut kiinni siinä kuraisessa vessanrenkaassa..:) Kaikenlaista pyörii mielessä kun muistelee sitä kaksiviikkoista, mikä tuolla meni hurahtamalla, mutta todellakin on käymisen arvoinen maa. Itse aion seuraavalla kerralla viipyä vähintään kolme viikkoa, koska paljon jäi näkemättä ja kokematta ja maa kiehtoo valtavasti.

      • Matkailua

        Suosittelen ensi kerralla omatoimimatkaa. Esim. lentämällä vaikkapa Saigoniin, sieltä sisäisellä lennolla Hanoihin josta voisi mennä junalla vaikka rantalomakohde Nha Trang´iin. Junamatka jo sinänsä on melkoinen kokemus. Jopa 1. luokka on jotain, mitä meillä ei taatusti näe. Jos hyvä tuuri käy, saa ihan puhtaat vuodevaatteet! Matkaa tehdään 24h. ja siinä ajassa saa melko kattavan annoksen Vietnamin arjesta. Merta, vuoria, läpitunkematonta viidakkoa, pieniä kyliä, kaupunkeja. Kerrassaan upeaa kaikin tavoin. Hanoi on muutenkin paljon miellyttävämpi kaupunki kuin Saigon. Kokeilkaa!!!

      • matkailua2
        Matkailua kirjoitti:

        Olisiko omatoimimatkailijan ja ympäristön kannalta kuitenkin järkevämpää lentää Hanoihin ja ottaa se juna etelään ja lentää sieltä takaisin kotiin. Säästyy yksi turha lento. Kaupunkien paremmuusjärjestyksestä voi olla monta mieltä.

      • paljon matkustellut
        lupaili liikaa kirjoitti:

        luulin lukevani kokemuksia ihanista asioista mutta sehän oli vain täynnä valitusta ja huonojen puolien luetteloa. Eikö hyvät jutut jääneetkään päälimmäisiksi muistoiksi kun piti valittaa ruuasta ja kerjääjistä. Miten sinne enää me muut halutaan mennä kun viesti ketju jatkuu samanlaisena. Mitähän ihanaa siellä matkalla olikaan?

        Olimme mieheni kanssa lomalla Vietnamissa maaliskuussa 2009. 3 yötä Saigonissa 9 yötä Nha Trangissa ja vielä 2 yötä Saigonissa. Paljon nähtävyyksiä, hyvä ruoka. halvat hinnat, ystävälliset ihmiset, aurinkoa. Varsinkin Nha Trang rantalomakohde erittäin hyvä. Siellä ei rannalla "päät yhteen kolise" kyten Thaimaassa. Puhtaat ihanat rannat, hyvä palvelu, hotellimme Yasaka Nha Trang oli ihan täydellinen, Suosittelemme, Nha Trangissa mm. upea paikka Whinpearl johon mennään n. 3,5 km merenlahden yllä köysiradalla, perillä täydellinen huvipuisto, ihanat puuterihiekkarannat, vedenalainen maailma, vesipuisto ym. ym. ja lisäksi tosi vähän ihmisiä, koska vietnamilaisilla ei ole varaa maksaa n. 15 euron pääsymaksua johon sisältyy kaikki tämä koko päivän. Esim. halvoista hinnoista pikkulapsen adidas-shortsipuku 1,50 euroa, taksimatkat olivat n. 0,50-1 euroa 1-5 km. Et silleen suosittelemme ja palaamme sinne vielä uudelleen.

    • edes sitä rahaa

      Juuri sinun kaltaiset ihmiset ovat opettaneet ne ojat kerjäämään. Jos ei niille annettaisi mitään silloin ensimmäisellä kerrallakaan ei ne roikkuis aina perässä. Kun säälitte niitä ja annatte rahaa niin ne roikkuu entistä enemmän perässä ja vaatii aina lisää ja on kaikkien muidenkin kimpussa sen jälkeen.

      • FCC

        Huoh...En ole ihan varma Vietnamista. Tosin Thaimaassa kerrotaan lapsikerjäläisistä jotka on smuglattu Kambodiasta ja mafia pöllii rahat...

    • -vietcongi-

      kerjäläisille! Muurarin päiväpalkka on noin 100 000 dongia. Siitä voi jokainen arvioida kannattaako antaa kerjäävälle kakaralle mitään. Ja kyllä köyhimmät saavat käydä koulussa valtion kustannuksella. Paremman tason koulut ovat maksullisia. En ole kertaakaan syönyt Vietnamissa kunnollista pihviä, eivät nämä ymmärrä pihvikulttuurin päälle mitään. Ja nimen omaan vietnamilainen naudanliha on sitä sitkeää laatua. Australiasta ja Uudesta-Seelannista tuodaan 5 tähden hotelleihin paljon pihvilihaa.

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        Kuinka tiedät noin paljon Vietnamista? Oletko siis suomalainen joka asuu ja työskentelee maassa? Missä päin, jos näin on? Kuinka kauan olet maassa siinä tapauksessa asunut? Minulle jäi maasta todella hyvät muistot ja fiilikset (lukuunottamatta niitä paria negatiivista asiaa) ja palaan maahan lomailemaan vielä monta kertaa. Jos vain työasiat saa järjestettyä, niin vähintään kolme viikkoa kerrallaan jatkossa! Onko Vietnamissa sinun tietoosi mahdollista hotelliasumisen sijaan talon tai huoneiston vuokraus? Näimme muutaman kerran joidenkin talojen edessä kyltin "house for rent" ja mieheni kanssa mietimme, että milläköhän hinnalla lähtis... Toinen juttu mikä edelleen mietityttää, on merkkituotteiden aitous. Eli kun suomalaiset täälläkin puhuvat, että teettivät aidot merkkiaurinkolasit vahvuuksilla jne, niin onko mahdollista, että esim Diorin tai Guccin arskat saisi naurettavaan 500 000 dongin hintaan (peruslasit siis), ja vahvuuksilla vastaavat noin miljoonalla? Niitä "merkkituotteitahan" oli myynnissä vähän joka paikassa, mutta naureskelin esim paitojen kirjoitusvirheille, tyyliin Kalvin Clein jne. Kiitos jos viitsit vastailla!

        yhteensä yli kaksi vuotta eripituisissa jaksoissa, nyt Saigonissa tällä hetkellä. Kyllä täältä voi asunnon vuokrata, mutta lyhyitä sopimuksia on hankala tehdä. Yleensä minimi on kolme kuukautta. Saigonista voi saada apartment-tyyppisen asunnon kuukaudeksi. Tuolta voit katsella hieman tarjontaa ja hintatasoa. http://www.vnrental.com/Product.aspx?CategoryId=0&DistrictId=11&MinPrice=0&MaxPrice=2147483647 http://powerhousevn.com/ http://www.brighthomevietnam.com/ http://www.chaocom.com/apartments-for-rent/dist-1/index.html Saigonissa on myös serviced apartment -asuntoja, tavallaan hotellin palvelut, mutta oma huoneisto. Dong Khoi -kadun alueella on Diorin ja Guccin liikkeet, sieltä voi bongata mitä aidot lasit maksavat :-) En ole itse noita ostellut. Viimeksi kun teetätin lukulasit niin maksoivat muistaakseni 350 000.

      • Kalle Kopteri

        "Etenkin venäläisten määrä potutti, varsinkin kun ravintoloissa ja kojuissa oli vietnamin kielen lisäksi venäläistä kirjoitusta (mikä kielinee siitä, että venakot omistavat ainakin osittain joitain mestoja)."

        Mikäs se tässä oikein potutti?? Venäläisten määrä, kojuissa ja ravintoloissa oleva venäläinen kirjoitus vai heidän mahdollinen omistajuus näissä yrityksissä?? Vai olisiko suomalaista tuulipuku-pakettimatkaturistia potuttanut se, että veli venäläiselläkin on varaa ja halua matkustaa Vietnamiin... ja taisipa vielä olla pakassakin enemmän ostovoimaa...?

        Aika turhaa kommentoida näin vuosien jälkeen, mutta eipä ollut tässä muutakaan tekemistä. Itse lähdössä taas keväällä kuukaudeksi Vietnamiin, myös Mui Neen, eikä tulisi mieleenkään dissata jotain paikkaa vain joidenkin siellä lomailevien ihmisten kansallisuuden vuoksi. Kojujen kirjoituksista huolimatta...

    • LiLy-vn

      Olimme ystävän kanssa lomalla Vietnamissa kesäkuu 2011. 5 yötä Saigonissa 9 yötä Nha Trangissa ja vielä 5 yötä Saigonissa ja TayNinhissa. Paljon nähtävyyksiä, hyvä ruoka. halvat hinnat, ystävälliset ihmiset, aurinkoa. Varsinkin Nha Trang rantalomakohde erittäin hyvä, puhtaat ihanat rannat, hyvä palvelu. Ihailimme myös Mekongin joesta sekä My Tho-Ben Tre maisemasta. Maksoimme itse lennot Saigoniin ja sieltä saimme yksitys matkaopaasta kaikki palvelut ja maksut (19 päivää) olivat edullisella hinnalla paketissa, suomen kielellä opas, hotelit, aamiaiset ja paikallisliput, pääsyliput ym...kuuluvat hintaan. Haluamme lähteä uudestaan Vietnamiin ensin kesän aikana.

    • Mimmi11223

      Mukavia kokemuksia ihmisillä ollut. Olen itse lähdössä helmikuussa kahden lapsen kanssa Vietnamiin , 4 ja 8v. Pienempi on huono syömään. Toivottavasti jotain löytyy :)

      Menemme alkuun Saigoniin ja sitten Phan Thietiin. toivottavasti löyty lapsille mukavaa tekemistäkin.

      • Tiger Beer

        Olen tehnyt pari Vietnamin kiertoreissua ja voin vakuuttaa että KANNATTI!!!
        Edullista,palvelu erinomaista,aikataulut pitää (lennot) muuten tosi halpoja,ruoka hyvää ja upeasti tarjoiltu,ihmiset ystävällisiä ja luonnollisia.Myyjien aktiivisuus joskus hieman hermostuttaa mutta kun taputat vatsaasi ja sanot "HABBY BUDDHA"niin kaikki lutviutuu.Kaipaan taas sinne niinkauan kun se pysyy kapitalistien rahanahneuden ulottumattomissa,muutama vuosi menee niin sekin paikka on pilattu.

    • nn h vn v

      Mistäköhän löytyisi rauhallisia ja puhtaita rantoja? Emme kaipaa luksusta, siisti huone tai jos on bambumajoja, niin sellainen. Kasvisruokaa pitäisi saada. Omatoimimatkaa suunnittelen.

      • kuokkii puussa

        Kokeileppa Phu Quocia. Kohta sinnekkään ei enää kannata mennä. Nyt se on vielä upea kohde, jos ei shoppailu kiinnosta. Shoppailut kannattaa hoitaa Ho chi minhissä.

    • Nona

      Jonkin verran reissanneena, olis kova" himotus"lähteä Vietnamiin. Elikkäs siell olis shoppailua,nähtävyyksiä,aurinkoa jne...OK! Mutta mikä on hygienia taso?
      Siis oon tullu vanhaks, koska töllötän nykyisin kaikkeen negatiiviseen kirjoitteluun!
      Tuntuu ettei ennen, muuta kun menox, oli kohde missä tahansa. Kiinnostaa ennenminkin kultturi,paikalliset tavat/ihmiset jne. Olisiko joku lähiaikoina Vietnamissa matkustellut kertoa omat kokemukset?ps: En viittis ihan kanarialinjalle vielä siirtyä;)

    • dr drunk

      Vietnam on käytännössä jo Kanaria, eli sinne ei kannata suunnatta. Borneo voi olla sopivampi kohde tai papua new guinea.

      Kaikenlaisia kerjäläisiä kuhisee vietcongin rannoilla. we yankees just go and napalm them?

    • ???yöäk???

      Söittekö rottaa ja koiraa, alueen suurimpia herkkuja ???

      • Arvi Peräkammari

        Ei tarvinnut syödä koska oli hernekeittotölkkejä, mämmiä ja talkkunaa matkalaukullinen mukana. Pärjättiin niillä hyvin kaksi viikkoa.

      • Bärtil Beräkammar
        Arvi Peräkammari kirjoitti:

        Ei tarvinnut syödä koska oli hernekeittotölkkejä, mämmiä ja talkkunaa matkalaukullinen mukana. Pärjättiin niillä hyvin kaksi viikkoa.

        Oliko PIIMÄÄ , kirnua ??

      • Arvi Peräkammari
        Bärtil Beräkammar kirjoitti:

        Oliko PIIMÄÄ , kirnua ??

        Ei ollut kirnupiimää vaan aitoa kokkelipiimää. Maku vaan paranee kun sitä pitää pari viikkoa aurinkoisella parvekkeella.

    • HaistaKuule

      Voit painua sinne takaisin, turha täällä siitä päätä aukoa

    • Anonyymi

      Olin monta vuotta sitten Kesällä Lomalla
      Vietnamissa kolme vkoa
      Tapasin siellä sulosen 13 pojan
      Joka kerto asuvan kadulla
      Vein hänet hotelli huoneeseen
      Ja pesin pojan putipuhtaaksi ja ostin uudet vaatteet pojalle poika ei ollut käyny suihkussa moneen päivää

      Kysyin pojalta suoraan Ootko pannu jo paljon miehiä
      Poika nauroi sano oon ehkä enempi

      Sanoin pojalle Näytä mulle kuinka hyvä oot panee

      Poika riisuu mut nakuksi

      Laitto kortsut molemmille
      Ja poika tuli syliini ja alko jyskyttää
      Oli ihan taivaallisen ihanaa
      Meni puol tuntia niin poika laukesi
      Poika hoiti hienosti homman
      Pian tuli mun vuoro nussii

      Mä kiihotun niin paljon multa tuli mällit pojan peppuun noin 15 min

      Kiitin poikaa panosta

      Ja poika kysy voinko jäädä sun viereen yöksi
      Sanoin Joo.
      Nussittiin vielä yöllä
      .
      Aamulla vielä pantiin
      Sanoin pojalle
      Että mun täytyy
      Lähtä kotimaahani

      Maksoin pojalle hyvin ja kiitin panosta
      Vaihdettiin puhelin numerot
      Ja soiteteltiin päivittäin
      Poika opetteli Suomen kielen

      Mä olin 20 kun tää tapahtu ja poika oli 13
      Nyt oon jo 33 ja poika on 20 vuotta
      Ja asutaan nykyään yhdessä Suomessa
      Ja ollaan onnellisia
      Mieheni on aina pannu kumilla
      Kummalakaan ei ole sukupuoli tauteja

      Nussitaa monta kertaa päivässä
      Ollaan molemmat seksi addikteja
      Ihana tulla töistä kotiin kun kotona on komee nuori naku kokki odottaa

      300,00 EUR = 8 261 675,34 VND

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe