Kurkkurefluksia?

mietin.

Voikohan mulla olla kurkkurefluksi, kun palan tunnetta kurkussa ja välillä kipua? Myös suurentuneita imusolmukkeita kaulalla. On epäilty refluksia, ja gastroskopiassa olen käynyt. Minulla on Zolt 30 mg. Limaisuutta ja limaisia valkoisia proppuja tulee välillä. Tuntuu, että kurkkuun kertyy limamöykky, mikä sitten aiheuttaa nielemisen hieman hankalaksi. Kun saan enimmät limat syljettyä, nieleminen toisaalta helpottuu.

Mikä auttaisi parhaiten tähän, mahdolliseen kurkkurefluksiin? Vai kenties onko minulla muu/muitakin sairauksia? Granuloomia löytyi myös gasrtoskopiassa.

12

5935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • refluksi

      Mulla ois myös kysymys et onko kurkkurefluksi semmoinen et siinä on vähemmän oireita?Tai käsittääkseni se aiheuttaa kurkkukipua yms.

      • Laryngo

        eli laryngofaryngeaalisessa refluksissa (englanniksi LPR - valtavasti lähdekirjallisuutta)oireet on tosiaan keskittyneet ruokatorven ulkopuolelle(esim kurkku, nielu, keuhkot, suu, korva, ontelot).

        Välttämättä niitä ruokatorven refluksiin liitettäviä oireita ei siis ole (esim ruokatorvessa tapahtuvaa perinteistä närästyksen tunnetta ei useinkaan ehdi syntyä, koska ruokatorven yläsulkija päästää aineksen suoraan kurkun puolelle).

      • ap.
        Laryngo kirjoitti:

        saisi parhaan mahdollisen hoidon? Käytännössä, mitä itse voi asialle tehdä, aina kun lääkärit eivät osaa oikeaa lääkettä määrätä.

      • refluksi
        Laryngo kirjoitti:

        eli laryngofaryngeaalisessa refluksissa (englanniksi LPR - valtavasti lähdekirjallisuutta)oireet on tosiaan keskittyneet ruokatorven ulkopuolelle(esim kurkku, nielu, keuhkot, suu, korva, ontelot).

        Välttämättä niitä ruokatorven refluksiin liitettäviä oireita ei siis ole (esim ruokatorvessa tapahtuvaa perinteistä närästyksen tunnetta ei useinkaan ehdi syntyä, koska ruokatorven yläsulkija päästää aineksen suoraan kurkun puolelle).

        asian ytimeen,eli juuri noin minullakin.
        Vaiva kurkussa,tähystyksess' todettu ruokatorvi terveeksi.
        Mutta kurkussa refluksin aiheuttamia muutoksia on.
        Mutta,miten tämä on mahdollista,eikö haponsalpaajat voi hoitaa myös kurkkua,jos hoituu ruokatorvi.
        Sitä minä tässä refluksisairaudessa olen aina ihmetellyt.

      • Laryngo
        refluksi kirjoitti:

        Peruskuvio (eri refluksilääkäri-tutkijoiden mukaan) tuon ilmiön takana on se, että ruokatorvi kestää huomattavan paljon enemmän hapon ym nousua kuin kurkun herkempi kudos. Joten vähäisellä nousulla ruokatorvi ei välttämättä ärsyynny kun taas kurkku jo oireilee (kurkun oireiluun ylipäätänsä tarvitaan sen ruokatorven ylemmän sulkija epätavallista toimintaa). Jossakin vanhassa refluksitutkimuksessa oli laskettu jopa keskiarvolukuja tähän, joista saa käsityksen tästä suhteesta (3 nousua kurkkuun, 17 vai 21 nousua ruokatorveen - melkoinen ero kuitenkin!).

        Sen lisäksi happosalpaajien (oletuksena että ph nousee kuten pitäisikin näillä lääkkeillä) kanssa usein unohdetaan/ei ajatella/(lääkäri ottaa liian itsestään selvyytenä eikä selitä), että suolahappo vain minimoituu, mutta lääke ei estä sitä ylösnousemista - eli refluksi jatkuu.

        No miten sitten se suht hapoton aines voikin aiheuttaa oireita kurkussa? Aikaisemmin ajateltiin, että happo on se ärsyttävin ainesosa ja senpä takia meillä on hyviä happosalpaajia nykypäivänä. Nyt tutkimus on vaan edennyt siihen pisteeseen, että nykyään ei enää ensijaisena ärsyttäjänä pidetäkään happoa vaan nimenomaan pepsiini-hapon ( sappi) yhdistelmää,
        johon taas ei ole vielä oikein ratkaisua löytynyt.

        Lievittävät ainekset tähän nousuun ovat liittyneet lähinnä limakalvojen suojaamiseen (alginaatit) tai nousun fyysiseen estoon "vaahtotulpan" avulla (Gaviscon, erityisesti positiviisia tuloksia antanut Gaviscon Advance).

        (Ylläoleva kirjoitus on yksinkertaistettu perusinfo eikä sisällä eri painotuksia eri "tahojen" välillä ym)

        varmaan syy,eli odotan vaan,että tulee lääke myös kurkkurefluksiin,sillä mitkään haponsalpaajat ei poista vaivaani.
        Lääkäritkään ei voi auttaa jos ei ole keinoa,miten auttaa.
        Mutta,odotellaan.

      • refluksi
        Laryngo kirjoitti:

        eli laryngofaryngeaalisessa refluksissa (englanniksi LPR - valtavasti lähdekirjallisuutta)oireet on tosiaan keskittyneet ruokatorven ulkopuolelle(esim kurkku, nielu, keuhkot, suu, korva, ontelot).

        Välttämättä niitä ruokatorven refluksiin liitettäviä oireita ei siis ole (esim ruokatorvessa tapahtuvaa perinteistä närästyksen tunnetta ei useinkaan ehdi syntyä, koska ruokatorven yläsulkija päästää aineksen suoraan kurkun puolelle).

        Eli pitkittynyt kurkkukipu on siis osa kurkkurefluksin kuvaa?Eli siis voi olla myös sillä tavalla että oireita ei huomaa?Koska ruokatorvessa ei ehdi tapahtua mitään.

      • refluksi
        Laryngo kirjoitti:

        eli laryngofaryngeaalisessa refluksissa (englanniksi LPR - valtavasti lähdekirjallisuutta)oireet on tosiaan keskittyneet ruokatorven ulkopuolelle(esim kurkku, nielu, keuhkot, suu, korva, ontelot).

        Välttämättä niitä ruokatorven refluksiin liitettäviä oireita ei siis ole (esim ruokatorvessa tapahtuvaa perinteistä närästyksen tunnetta ei useinkaan ehdi syntyä, koska ruokatorven yläsulkija päästää aineksen suoraan kurkun puolelle).

        Aiheuttaakos tää kurkkurefluksi sit mitää ruokatorveen?

    • Muut kommentoi niitä

      Muut kommentoikin noita refluksiasioita.

      Mutta kerroit sulla olevan suurentuneita imusolmukkeita. Minä kyllä kävisin näyttämässä niitä lääkärille. Varsinkin jos ne ovat tulleet vastikään. Voivat olla vakavampaakin.

      • mietin.

        että ne pitäisi tutkia, vastaajana sisätautilääkäri. No, omalääkärini sanoi niistä vain että kun eivät ole kumimaisia tms. Viime kesänä huomasin niistä toisen, tosin pienempänä kuin nyt. Mutta se on suurentunut. Mielestäni viime marraskuussa taudin yhteydessä suureni. Ei niitä niin vain saa tutkitettua. Sisätautilääkärille kyllä olis tulossa aika, mutta menee 4-5 kk:n päähän. Ellei sitten tule joku peruutusaika. Niin ja vielä minulla on ärsyttävä palan tunne kurkussa sekä tulee sitkeää valkoista limaa, nousee kurkkuun. Hiivatulehdusta ollut kurkussa ja kielessä ja siihen olen syönyt lääkkeitä, mutteipa ne kyllä oikein ole auttaneet.

      • ylsityisellä
        mietin. kirjoitti:

        alle 100e.

        refluksikoilla on ollut samaa. Googlaa esim "swollen glands reflux". Tällä palstalla (6 vuoden takaa) puhuttiin ainakin asiasta: http://forums.heartburn-help.com/archive/index.php/t-1992.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe