ammatti

Olen ollut kolme vuotta työstä poissa,todettiin ammattitauti,en siedä metallipölyä enkä muutakaan pölyä.Vakuutusyhtiö Pohjola ehdotti 50rosenttista työkyvöttymyys eläkettä,johon olisin suostunut,mutta työtapaturma lautakunta oli sitä mieltä että pitää etsiä sellaista työtä missä en altistu pölylle.Nyt olen Kiipulan avustuksella pähkäillyt eri ammatteja mutta sopivaa ei ole lötynyt,onko kenelläkään samanlaista tapausta ja mikä on ollut lopputulos.
71138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse olen kerkistynyt työssäni (ompelijana) jollekin, mitä tutkitaan.
Olen kyllä työskennellyt mm. palonsuojamateriaalejen kanssa.
Mielenkiinnosta kysyn, millaisia oireita sinulle tuli tuosta herkistymisestä.
Itsellä hengitysoire, ja iho-oireita.

Äänestä
  • Minulla oli yöllä kovaa henkenahdistusta,sitä kesti monta vuotta kunnes pääsin tutkimuksiin työterveys laitokselle.

    Äänestä

  • Hei Taisin löytää oikeita ihmisiä jotka osaisivat auttaa minua. Mua on hoidettu noin puolitoistavuotta asmaa mitään paranemista en ole havainnut, Kysyisinkin miten olisikomulla mahdollista jäädä sairauslomalle kun työskentelen kirpputorilla ja siellä on niinpaljon kaikenlaista pölyä että envoi olla siellä töissä kun parituntia päivässä joskus en ollenkaan.Olenkinpystynyt luovimaan työssäoloani hyvin sillä kysymyksessä on perheyritys.Nyt olemme siinäpisteessä että kun enole työssö kirppiksellä envoisaada palkkaa. Joten onkomulla mahdollista pyytää lääkäriltä sairauslomaa koska toimeentuloni on huonontunut tämän sairaudenjohdosta huomattavasti. Ps En ole koskaan ollut sairauslomalla joten ymmärrätte varmaan että en tiedä näistä hommista yhtäänmitään. (syksyllä viisikymppiset) Huomenna Maanantaina lääkätille.

    Äänestä

  • Riitaisa kirjoitti:

    Hei Taisin löytää oikeita ihmisiä jotka osaisivat auttaa minua. Mua on hoidettu noin puolitoistavuotta asmaa mitään paranemista en ole havainnut, Kysyisinkin miten olisikomulla mahdollista jäädä sairauslomalle kun työskentelen kirpputorilla ja siellä on niinpaljon kaikenlaista pölyä että envoi olla siellä töissä kun parituntia päivässä joskus en ollenkaan.Olenkinpystynyt luovimaan työssäoloani hyvin sillä kysymyksessä on perheyritys.Nyt olemme siinäpisteessä että kun enole työssö kirppiksellä envoisaada palkkaa. Joten onkomulla mahdollista pyytää lääkäriltä sairauslomaa koska toimeentuloni on huonontunut tämän sairaudenjohdosta huomattavasti. Ps En ole koskaan ollut sairauslomalla joten ymmärrätte varmaan että en tiedä näistä hommista yhtäänmitään. (syksyllä viisikymppiset) Huomenna Maanantaina lääkätille.

    Lääkäriltä lähete kuntoutukseen? Onko sulla jo kirjoitettu B-todistus (lääkekorvattavuus 72% kela-kortissa)? Oletko yrittäjä vai palkkaa nauttiva työntekijä? Palkka nauttiva yrittäjä? Yritys, jossa työskentelet maksaa s.loma-ajan palkkaa tiettyyn määrään, saa osa vakuutuksesta takaisin. Tai suoraan kelan sairaus päivärahaa??

    Äänestä

  • ammatti ja opiskelu? kirjoitti:

    Lääkäriltä lähete kuntoutukseen? Onko sulla jo kirjoitettu B-todistus (lääkekorvattavuus 72% kela-kortissa)? Oletko yrittäjä vai palkkaa nauttiva työntekijä? Palkka nauttiva yrittäjä? Yritys, jossa työskentelet maksaa s.loma-ajan palkkaa tiettyyn määrään, saa osa vakuutuksesta takaisin. Tai suoraan kelan sairaus päivärahaa??

    Moi B- Todistus lähti kelalle, Ilmoitus tulee varmaan lähiaikona. Olen yrittäjä joten varmaankin sairauspäiväraha tulisi kysymykseen Kelan. Juteltuani lääkärinkaa hän käski etsimään työtä toiselta-alalta, Mutta ei maininnut mitään Kelan mahdollisesta kouluttamisesta. Yritän kitkutella syksyyn koska sillon mulla on varattu aika tarkastukseen. Velkaakin on ja taloakin maksettava jokunenvuosi. Ps Mietityttää jos ei enää kykene työhön.

    Äänestä

työssäsi otsonille , eikö siinä juuri muodostu sitä ? Ottiko kukaan sitä puheeksi kanssasi ? Minä olen altistunut sille oikein urakalla kun en tiennyt mitä laitteita ne olivat . Oireilen vieläkin ja varmasti en koskaan tule täysin terveeksi . Hengenahdistusta minullakin , kaikki muut allergiat lisänä jotka puhkesivat minulle .

Äänestä
  • kyllä minä muutaman puikon Työterveysl.hitsasin eikä ne vaikuttaneet puhallustuloksiin,mutta ruostumattoman teräksen ja hallin pöly jota oli mukana vaikutti puhallukseen.Nyt tuntuu kaikki pöly.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hitsari kirjoitti:

Olen ollut kolme vuotta työstä poissa,todettiin ammattitauti,en siedä metallipölyä enkä muutakaan pölyä.Vakuutusyhtiö Pohjola ehdotti 50rosenttista työkyvöttymyys eläkettä,johon olisin suostunut,mutta työtapaturma lautakunta oli sitä mieltä että pitää etsiä sellaista työtä missä en altistu pölylle.Nyt olen Kiipulan avustuksella pähkäillyt eri ammatteja mutta sopivaa ei ole lötynyt,onko kenelläkään samanlaista tapausta ja mikä on ollut lopputulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu