Monia, monia vuosia sitten käytin ensimmäistä kertaa e-pillereitä. Typeränä söin niitä melkein heti aluksi kaksi liuskaa peräjälkeen, kun oli kerran sanottu, että niin saa tehdä. Lopputulos oli, että sain sen lopuksi helvetin kivuliaat kuukautiset, pientä tiputtelua ja lopuksi minusta tipahti ulos noin peukaloni kokoinen klöntti, ehkä 4-5cm pitkä. Säikähdin ihan kamalasti, että e-pillerit eivät jostain syystä olleet toimineet ja olinkin ollut tietämättäni raskaana ja saanut keskenmenon, ja nuori kun olin, niin en sitten uskaltanut mennä selvittämään asiaa lääkäriin. Nykyään asia vaivaa mieltäni aina silloin tällöin, kun pitäisi esimerkiksi vastata kysymykseen, olenko ollut joskus raskaana ja en sitten tiedä yhtään, mitä pitäisi sanoa. Monilla sivuillla sanotaan, että sikiö olisi siinä vaiheessa (8 raskausviikolla) ehkä noin sentin mittainen, mutta mietin monesti voisiko se jossain tapauksessa kasvaa niin isoksi möykyksi. Mietin myös, että onko normaalia, että niin isoja verihyytymiä tulisi tavallisten kuukautistenkin mukana?
mietin olenko ollut raskaana joskus
mahdollisesti helvetin type...
2510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
normaaleja
8. raskausviikolla todellakin olisi ollut äärimmäisen vaikeaa edes löytää sikiötä kaikesta muusta massasta, jos nyt olisit raskaana sattunut olemaan, verihyytymältä sikiö ei silti näytä.
Sinänsä oireet olisivat voineet olla myös keskenmeno-oireita, mutta sitä ei tiedä, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään, koska ainakin noin 10-15% kaikista alkaneista raskauksista menee kesken ennen kuin kuukautiset ovat edes jääneet pois eli lähestulkoon jokainen nainen, joka ei ole tullut ns. kertalaakista suojaamattomassa yhdynnässä raskaaksi, on voinut kokea jonkinlaisen alkuraskauden keskenmenon. Se on aivan luonnollista, kuuluu lisääntymisprosessiin. Normaalisti alkanut raskaus ei olisi kuitenkaan pillereiden lopettamisesta keskeytynyt eli jos olisit raskaaksi tullut, lapsi olisi joka tapauksessa mennyt kesken tai elänyt pillereistäsi huolimatta.
Sen sijaan on yleistä, että kuukautisten mukana tulee hyytymiä. Hyytymät ovat vielä yleisempiä, jos kierto menee sekaisin ja kohtu ei ole tyhjentynyt normaalisti noin kuukauden välein. Pitkissä kierroissa on myös tavallista, että limakalvo on paksuuntunut enemmän ja vuotoa on siksi enemmän, yleensä myös kipuja on enemmän. Pillereillä joskus kivut lisääntyvät, joskus eivät, mutta kaikki kuvailemasi oireet ovat aivan tyypillisiä pillereitä monta kiertoa putkeen syövillä.
Voit melko huoletta sanoa aina, että et ole ollut raskaana. Jos olet veriryhmältäsi Rh-, saattaa olla pieni mahdollisuus että jokin alkuraskauden keskenmeno voi vaikuttaa siihen, muodostuuko sinulle vasta-aineita seuraavassa raskaudessa. Mutta asia tutkitaan neuvolassa veritesteillä aukottomasti ja jos kuulut riskiryhmään (eli rhesusnegatiivisiin), sinusta etsitään vasta-aineita vielä erikseen eli tulevalla vauvallasi ei ole hätää.