Noniin, kerrompa asian taustoja. Olen siis 17-vuotias ja minulla on erittäin kontrollihaluiset vanhemmat. Jokainen tekoni katsotaan tarkasti ja hyviä puolia ei huomata eikä kehuta. Olen viimeaikoina saanut kiloja vyötärölleni ja siitä on alkanut loputon kierre; vanhempani haukkuvat ja solvaavat minua ja minä syön lisää tuskaani, minua siis voineen kutsua suru-syöpöksi.
Tilanne ahdistaa minua ja en halua kuunnella syytöksiä enää. Äitini on sanonut minulle että voin muuttaa omaan asuntooni, eivät he isän kanssa minua estä (epäilen tätä...).Tiedän vain olevani hyvin heikkoluontoinen. Saatan sortua pienen kinastelun jälkeen, alan itkemään enkä pysy kannassani tarpeeksi kauaa ja asiani ei mene läpi. Vanhempani siis haukkuvat minut lapselliseksi heti jos väitän heille vastaan (mitä teen HYVIN harvoin). Minusta he olivat joskus mukavia, nykyään saan vaan kuulla siitä kuinka huono olen elämässäni, koulussa ja seurustelemaan.
En näe tässä mitään muuta ongelmaa kuin oman jaksamiseni, tunnen itseni masentuneeksi ja en vain jaksa enää olla sylkukuppina. Onko neuvoja jaksamiseen??
En todellakaan tiedä mitä tehdä!!
T: epätoivoinen
Tilanne ahdistaa minua ja en halua kuunnella syytöksiä enää. Äitini on sanonut minulle että voin muuttaa omaan asuntooni, eivät he isän kanssa minua estä (epäilen tätä...).Tiedän vain olevani hyvin heikkoluontoinen. Saatan sortua pienen kinastelun jälkeen, alan itkemään enkä pysy kannassani tarpeeksi kauaa ja asiani ei mene läpi. Vanhempani siis haukkuvat minut lapselliseksi heti jos väitän heille vastaan (mitä teen HYVIN harvoin). Minusta he olivat joskus mukavia, nykyään saan vaan kuulla siitä kuinka huono olen elämässäni, koulussa ja seurustelemaan.
En näe tässä mitään muuta ongelmaa kuin oman jaksamiseni, tunnen itseni masentuneeksi ja en vain jaksa enää olla sylkukuppina. Onko neuvoja jaksamiseen??
En todellakaan tiedä mitä tehdä!!
T: epätoivoinen
Vastaukset 1
Vanhimmat
lopetat sen syöpöttelyn, sillä vaan näytät vanhemmilles sen että ne hallitsee sua, menet vaikka lenkille aina kun suru tulee ja alat muuten syödä, mutta alatkin surulenkkeilijäksi :)
sä nyt kuitenkin olet vielä alaikäinen että sun pitää vaan kestää jotenkin, kokeile lähestyä vanhempias puhumalla ja kerro niille tää sama mitä sä tänne kirjoitit. jos eivät näe hätääsi ja muuta käytöstään, niin ala sitten tosiaan harrastaa vaikka kuntoilua, siinä ainakin on parempi vaihtoehto kuin syöpöttely, ja kun olet täysiikäinen niin sulla on ainakin hyvät fyysiset ominaisuudet itsenäistymiselle ja ehkäpä henkinen puolikin sillä korjaantuu. voithan tietysti ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja sitä kautta herättää ne vanhempas tajuumaan toi sun hätä.