Näin monet psykologit sanovat. Juuri kuolemanpelko on rapauttanut paljon elämääni.
Olen hyvin primitiivinen, alkukantainen tapaus. Näin se alkoi.
Luin 12 vuotiaana sanomalehdestä, että maailmanloppu tulee 24v kuluttua.
Jos olisin ollut ulospäin suuntautunut, olisin osannut ajatella: sittenhän kuollaan kaikki.
Ei primitiivinen, kehittymätön lapsi osaa ajatella noin vaan...kuolen 24v kuluttua.
Kaik alkoi meneen persiilleen. Koulussa en enää kehittynyt. En osannut puhua pelostani.
Tietysti pentuna pelkäsin kaikkea. Pimeyttä mörköjä, susia, kummituksia, toisia ihmisiä jne.
Vielä aikuisenakaan en kuolemanpelon takia katsonut tarpeelliseksi säästää omaa asuntoa.
Mitä sillä kuollut tekisi. Sama vakituisen tyttöystävän kaa.
Kirjoista luin, että ihmismieltä voi siedättää kohtaamaan pelkojaan. Kyllä se toimii.
Omana terapiana se vie aikaa, mutta sitähän riittää.
Näillä kymmenillä osaa jo asennoitua myös omaan poislähtöönsä luontevasti.
Kuolemanpelko - kaikkien pelkojen äiti.
4
540
Vastaukset 4
- odera
Kuoleman pelkoa voi ruokkia se että katsoo katastrofi uutisia lehdistä ja tvstä liikaa. New yorkin pommi-iskun jälkeen aloin seurata uutisia ja pelätä että mitä tahansa voisi tapahtua lintuinfluessan ja sarsin pelossa kasasin ruokavarstoja kotiini. Tieto ruokki vain pelkojani eli loppu on tulossa. Muistan ajan kun tulin uskoon ja jotkut sano mulle että tvn katselu on syntiä. Olin pitkään ilman tvtä ja lehtiä ja muistan kyllä että ei silloin kuolemanpalko vaivannut. Se myös että kun aloin uskoa että uskomalla Jeesukseen pääsee taivaaseen varmasti vapautti silloin peloista myös. Mutta kun sain lapsen aloin pelätä kuolemaa toisesta näkökulmasta; tiedän pääseväni hyvään paikkaan mutta miten käy lapseni ynnä muiden tuttujen, kuka pitää niistä huolta? Ostin sittemkin tvn enkä koe laitetta synniksi, syntisiä ohjelmiahan on mutta jokainen valitsee itse. Mielenrauhani takia rajoitan nykyään etten katso ohjelmia jotak ruokkii pelkoja. sama juttu lehtien kanssa. Raamatussa on hyviä vakuutuksia Jumalan varjeluksesta. Raamatun sanoilla (esim. Jeesus lupaa:"Se joka minuun uskoo ei ikinä kuole") positiivisilla ohjelmilla, kirjoilla ja ajatuksilla kannattaa ruokkia sisäistä ihmistään niin pelko hellittää.
- toisin
monilla on taakkana irrationaalisia pelkoja ja syyllisyydentunteita ja ne juuri ovat perintöä uskonnollisista asenteista joissa jumala kuvitellaan kosmiseksi tuomitsevaksi auktoriteetiksi,joka pitää luonnollisia biologisia viettejämme synnillisinä,nämä asenteet joita on uskollisesti säilytetty kristinuskon opissa voivat johtaa hyvin syvään arvottomuuden tunteeseen.
- capt.cöpenick <
toisin kirjoitti:
monilla on taakkana irrationaalisia pelkoja ja syyllisyydentunteita ja ne juuri ovat perintöä uskonnollisista asenteista joissa jumala kuvitellaan kosmiseksi tuomitsevaksi auktoriteetiksi,joka pitää luonnollisia biologisia viettejämme synnillisinä,nämä asenteet joita on uskollisesti säilytetty kristinuskon opissa voivat johtaa hyvin syvään arvottomuuden tunteeseen.
Uskonnollisuus saattaa passivoida vanhempien asenteesta johtuen koko lapsilauman.
Luonnolliset asiat koetaan häpeälliseksi, kuten ihmisen seksuaalisuus.
Huono itsetunto estää hakemasta apua oikeilta asiantuntijoilta.
Kosminen ei tuomitse ketään - ihminen tuomitsee. Kas näin:
Tuomiosunnuntai, tuomiokirkko, tuomiokapituli, viimeinen tuomio.
Kaikki tyynni uskonnollisten manipulaattoreiden tarkoitushakuisia termejä. - elämäfobia
capt.cöpenick < kirjoitti:
Uskonnollisuus saattaa passivoida vanhempien asenteesta johtuen koko lapsilauman.
Luonnolliset asiat koetaan häpeälliseksi, kuten ihmisen seksuaalisuus.
Huono itsetunto estää hakemasta apua oikeilta asiantuntijoilta.
Kosminen ei tuomitse ketään - ihminen tuomitsee. Kas näin:
Tuomiosunnuntai, tuomiokirkko, tuomiokapituli, viimeinen tuomio.
Kaikki tyynni uskonnollisten manipulaattoreiden tarkoitushakuisia termejä.Itse oon uskova, ja seurakunta jossa käyn on kaikkea muuta kuin tuomiohenkinen, sanoisinko jopa tuomiohenkisen vastakohta... Se ei silti tarkota, etten pelkäisi mitään! Kuolemaa en oo koskaan pelänny ollenkaan, sen sijaan oon jo pienenä lapsena ajatellu sitä mielenkiintoisena ja välillä suorastaan kokenu innostunutta odotusta kuolemaa kohtaan! (myönnetään: se johtunee jossain määrin uskosta taivas-käsitteineen). Mutta sen sijaan pelkään ELÄMÄÄ. En tarkota että haluaisin välttämättä kuolla tältä seisomalta, vaan että kammoan kaikkia vastoinkäymisiä mitä elämällä ikinä onkin tarjottavanaan. Tiedän että oon päässy suhteellisen helpolla elämässä (en kuitenkaan IHAN helpolla, on ollu kyllä ongelma poikineen, mutta en oo nähny nälkää tms...), mutta se ei lohduta yhtään vaan kaikki vastoinkäymiset tuntuu katkeroittavan epäreiluilta ja nostattaa mussa lamauttavia pelon ja vihan tunteita. En tietenkään oo ottanu juurikaan riskejä, enkä myöskään edenny elämässäni juuri minnekään, koska yksinkertasesti pelkään vaikeuksia ihan kohtuuttomasti! :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 761050
- 1081042
- 991001
- 48915
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801