Kuinka kasvaisimme ulos hupiluonnonsuojelusta

Tänne voitaisiin kerätä ideoita kuinka hupiluonnonsuojelusta voisi "parantua", eli kasvaa kohti vastuullista luonnonsuojelutyötä, jota esimerkiksi metsästysjärjestöt toiminnallaan kehittävät yhdessä viranomaistahojen kanssa.
13474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hupiluonnonsuojelu lopetetaan samalla kuin huvimetsästys.

Tietämättömät ja ahneet huvimetsästäjät sanovat suojelevansa luontoa ensin kaatamalla vanhat puut raiskaamalla metsät, hävittämällä suot ja sitten asettelemalla muutamia pönttöjä linnuille, jotka he syksyllä ampuvat. (metsästys perustuu maanomistukseen) Itse asiassa hupimetsästäjien hupiluonnonsuojelun varjolla he ammuskelevat eläimiä vähemmän kaivelevalla omallatunnolla ja yrittäen esittää julkisuuteen toimivansa edes jollakin tavalla luonnon hyväksi.

Yleensä ammuskelun uhreina surmatut linnut eivät pesi pöntöissä, ja syksyisin "harrastuksen ja ulkoilun merkeissä" lahdattava ja haavakoina maastossa kituva eläinkanta on valtava.

Metsästäjät tappavat myös luonnonsuojelijoiden asettamissa pöntöissä ja suojeluilla alueilla kasvaneita eläimiä. Kaikki tämä tapahtuu ilman todellista tarvetta, vain sairaan huvin vuoksi.

Metsästelijät myös rakentavat ruokintapaikkoja eläimille kesyttääkseen otusparat ja lihottaakseen niitä ennen ampumista.

Metsästäjät istuttivat minkin Suomeen ja päästävät koiriaan luontoon mellastelemaan.

Metsästäjien syvä tietämättömyys sekoittuu ahneuteen väitteissä, joiden mukaan he suojelevat elämia ampumalla niitä. Muuten ne kuulema sairastuvat ja kuolevat... ja eihän eläimen voi antaa kuolla kun sen voi tappaa... Jos tämä ei ole hupiluonnonsuojelua, niin sitten se on lievää syvempää tyhmyyttä.

Oma synkkä lukunsa on rikollinen salametsästys ja metsästysrikollisuus. Sitä ei kukaan tunnusta omakseen, mutta sitä harrastetaan lailliseksi sanotun metsästelyn ohessa.

Näemme että koominen huvimetsästys on traagista ymmärtämättömyyttä ja piittaamattomutta luonnosta.

Äänestä
  • kun oikein mietimme tuo pakolaisongelma on tuon mikä se nyt olikaan terminä hupijutun syytä. Kaikki sodat ja ihmisen liikasikiäminen on myös sen syytä, puhumattakaan pankkikriisistä ja veganismistä. Nyt en jaksa enempää luetella mutta syytä löytynee varmaan lisääkin.

    Äänestä

tehtävä yhteistyö pitänee sisällään?

Äänestä
  • Se voi ollakin hupiluonnonsuojelijalle uusi juttu tuo yhteistyö viranomaisten kanssa. Mutta opi selvää ja tervetuloa metsästyksen pariin!

    Äänestä

  • Huvikseen vittuilija kirjoitti:

    Se voi ollakin hupiluonnonsuojelijalle uusi juttu tuo yhteistyö viranomaisten kanssa. Mutta opi selvää ja tervetuloa metsästyksen pariin!

    voisi päätellä ettei sellaisia projekteja edes ole olemassa. Muutenhan siitä kuulisi ja siihen vedottaisiin jokaisessa käänteessä.

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    voisi päätellä ettei sellaisia projekteja edes ole olemassa. Muutenhan siitä kuulisi ja siihen vedottaisiin jokaisessa käänteessä.

    Ai samaan tapaan kuin vihreiden saavutukset luonnonsuojelussa?

    Suomen hirvikanta on mm. metsästäjien toimesta elvytetty lähes sukupuutosta ja kantaa on systemaattisella kannan tarkkailulla ja sääntelyllä pidetty elinvoimaisena mutta hallinnassa.

    Samoin on asia suurpetojen osalta. Luonnonsuojelijoilla ei suurpetojen osalta ole ollut mitään annettavaa niin kantojen tarkkailun kuin elinvoimaisuudenkaan kanssa. Metsästäjien tavoitteenahan ei ole talousmetsämäinen Suomi vaan monimuotoinen ja lajistoltaan rikas lajisto.

    Äänestä

  • Hupisuojelun vastustaja kirjoitti:

    eläimet eivät varsinaisesti ole mitään luonnonsuojelua, vaikka luonnossa asuvatkin. Eikä metsästäjät mitään hirvikantaa ole elvyttäneet. Nykyainen metsien hakkuu ja siihen kuuluva istutustoiminta on tarjonnut hirville erinomaiset elinolosuhteet, siinä ei metsästäjillä ole ollut mitään osaa.
    Metsästäjät kyllä pitävät yllä ylisuurta hirvikantaa ja täten myös välillisesti aiheuttavat monta hirvikolaria, kun pitävät yllä ylisuurta hirvikantaa.
    Suurpedoissa metsästäjät näkyvät ennenkaikkea kunnostautuvan noissa salakaadoissa, susia kun tarvittaisi sellaset 4000 pitämään hirvikannan luonnollisella tasolla mihin metsästäjät eivät näytä pystyvän. Mutta niitä niinkuin muitakin suurpetoja vainotaan metsästäjien toimesta.
    Että sellasta luonnonsuojelua sieltä tulee.

    Äänestä

  • luonnonsuojelusta? kirjoitti:

    Hupiluonnonsuojelijan tyypillistä jaarittelua, pelkkää muiden pilkkaamista mutta ei mitään omaa. Luonnonsuojelijoiksi itseään kutsuvilla ei käytännössä ole mitään konkreettista annettavaa, huvikseen luonnonsuojelusta kohkaavat eivät käytännössä ole metsässä edes käyneet.

    Metsästäjät sen sijaan näkevät luonnon muutokset herkästi koska ovat jatkuvasti tekemisissä eläinten ja metsäluonnon kanssa. Tämän johdosta metsästys onkin parasta perinteistä suomalaista luonnonsuojelutyötä. Metsästäjämäärän jatkuva kasvu antaakin työlle hyvän pohjan.

    Äänestä

  • Huvikseen metsästäjä kirjoitti:

    vaan faktat luokitteli jaaritteluksi. Etkös raukka edes tiedä että metsästäjien määrä on alentunut viimevuosina. Se onkin ainoa hyvä asia, turha luonnon tuohoaminen alkaa viimeinkin vähetä, ja metsänomistus kun siirtyy enenevässä määrin kaupunkilais omistukseen, niin alkaa nuo metsästysmaatkin vähetä. Ei valveutunut kaupunkilainen metsäsomistaja anna maitaan vuokralle tuollaisille tolloille, jotka eivät osaa edes nähdä mikä on luonnonsuojelua.

    Äänestä

  • edes vastaamaan kirjoitti:

    syöttää metsänsä hirville. Ketäs se haittaa?

    300 000 metsästäjää, joista n 200 000 omistaa itse maata, keskimäärin 38 ha. Metsänomistajia on noin 700 000, joista n 500 000 on metsästäjien vanhempia, vaimoja tai lapsia. Palstojen koko on suurinpiirtein sama. Metsästyskortin lunastaneiden määrä on viimeisten vuosikymmenien aikan hiljalleen kasvanut. "Ennustajat" povaavat määrän vähenevän selvästi v 2020 tienoolla suurten ikäluokkien vähentyessä. Toisaalta heidän perikuntiensa jäsenistöstä on odotettavissa - maanomistukseen liittyen - nousemassa vastaava, ellei suurempikin määrä uusia metsästäjiä. Kaupunkilaisomistuksen lisääntyminenhän on ollut arkipäivää jo vuosia.. Onhan meille viime vuosina tullut uusia "suurkaupunkeja" kuten Lieksa, Kuhmo, Kuusamo, Pudasjärvi ja Rovaniemi, joissa on "valveutuneita kaupunkilaismaanomistajia", mutta myös runsaasti metsästäjiä... Minusta nyt näyttää, että se raukka onkin 17.4. klo 11.35 kommentoija. Olisitte nyt sitä faktaa esittäneet ! Juna kyllä meni jo - kävelyvauhtia.

    Äänestä

  • on hieman yli kirjoitti:

    olet oikeassa, nousua on ollut, tosin se nyt on vain 1580 metsästäjää mutta kuitenkin siinä olin väärässä. Tuota nyt en niele että suurten ikäluokkien perikuntien jäsenistöstä pullahtaisi entistä enemmän metsästäjiä. Kyllä ne jo ovat nykyisessä määrässä mukana. Suorat perilliset ovat hyvin keski-ikäisiä ja heidänkin lapset metsästyskortti-iässä. Metsästystutkintoja on jo suoritettu 10v. iässä. Nuo sinun "kaupungit" Lieksa ja Kuhmo ym. vastaavat eivät kuvaa sitä mitä tarkoitin. Mitenkäs se meni Wiion lain toinen pykälä. "Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa." Kolmannessa pykälässä todetaan: "On aina olemassa joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin mitä olet sanomallasi tarkoittanut" Mutta aikahan sen alkuperäisen sanomani tulee toteen näyttämään. Metsästys on toimintaa jota tullaan yhteiskunnan taholta entisestään rajoittamaan ja metsästysalueet tulevat vähenemään kaupunkilais omistuksen myötä.

    Äänestä

  • metsästäjä määrissä kirjoitti:

    että jos metsästys vapautettaisiin jokamiehenoikeudeksi,metsästäjämäärät lisääntyisivät räjähtämällä? Kaupunkien asukkailta ja muilta maattomilta on tullut valtavaa kysyntää metsästysseuroihin. Minullekin on tarjottu huomattavia summia,jos ottaisin maani pois metsästysseuralta ja vuokraisin ne kaupunkilaisryhmälle. Jatkossa metsästäjämäärät tulevatkin lisääntymään huomattavasti metsästäjäystävällisyyden lisääntyessä.Haittaeläinkantojen kasvaessa oikeat luonnonystävät huomaavatkin,että metsästäjät ovat ainoa oikea taho vähentämään kantaa,toisin kuin näppäimistöllä viihtyvä nörtti. Fakta on faktaa tässäkin asiassa,vaikka kuinka asiaa kääntelisit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kohti todellisia luontoarvoja kirjoitti:

Tänne voitaisiin kerätä ideoita kuinka hupiluonnonsuojelusta voisi "parantua", eli kasvaa kohti vastuullista luonnonsuojelutyötä, jota esimerkiksi metsästysjärjestöt toiminnallaan kehittävät yhdessä viranomaistahojen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu