Kun lapsi haluaa harrastaa

Kun 9-vuotias poika koulusta palattuaan ilmoittaa silmät innosta loistaen, että hän haluaa liittyä lasten jääkiekkojoukkueeseen ja alkaa pelaamaan lätkää, on uskovien vanhempien usko koetuksella.

No, isä perheen päänä tietysti kieltää asian jyrkästi ja alkaa selvittämään, mistä poika on moisen ajatuksen päähänsä saanut. Onko hän käynyt luvatta jäähallilla vai käynyt kaverin luona katsomassa televisiota.

Eihän uskovalle lapselle ole soveliasta mennä maailman hornankattilaan, jossa kilpaurheilun, maailmanmusiikin ja kiroilun synti tanssii jäälä. Eihän? Varusteet, vakuutukset ja matkatkin maksavat eikä poika pystyisi yksin niitä viemään 10 km:n päässä olevalle hallille.

Siksi oli parempi sanoa ei ja ottaa poika puhutteluun.
3363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun on keuhkot tervassa, ei se lätkäkään enää ole edes mahdollista mestaruustasolla. Luistimista nauhat pois ja piiloon vaan!

Äänestä

Niin, se on parempi jättää se lätkäharrastus vasta siihen, kun mennään naimisiin. Sitten on aikaa lähteä jäähallille muiden uskovaisten isien kanssa pelaamaan. Vaimo jätetään kotiin katsomaan lapsia, sehän on hänen tehtävänsä.

Uskovainen isä on kuitenkin onneksi jo niin iso ja ymmärtää uskon kautta, että peli on vain harrastus eikä siitä enää tule elämäntehtävää. Pelin aikana voi vapautuneesti kiroilla, sillä uskovainen isä ymmärtää, ettei se pelin aikana tapahtunut kiroilu ole hänen uskoaan viemässä.

Pelivälinee on tietysti oltava ja mahdollisuus osallistua, mutta sehän menee perheen yhteisistä rahoista, sillä jos isä voi hyvin, niin perhekin voi hyvin, tai ainakin isä voi hyvin. Ehkä.

Äänestä

tienaa NHL.ssä! kelpais varmaan sullekkin että poika heittää iskälle pari millukkaa aina vuosittain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikävä tilanne... kirjoitti:

Kun 9-vuotias poika koulusta palattuaan ilmoittaa silmät innosta loistaen, että hän haluaa liittyä lasten jääkiekkojoukkueeseen ja alkaa pelaamaan lätkää, on uskovien vanhempien usko koetuksella.

No, isä perheen päänä tietysti kieltää asian jyrkästi ja alkaa selvittämään, mistä poika on moisen ajatuksen päähänsä saanut. Onko hän käynyt luvatta jäähallilla vai käynyt kaverin luona katsomassa televisiota.

Eihän uskovalle lapselle ole soveliasta mennä maailman hornankattilaan, jossa kilpaurheilun, maailmanmusiikin ja kiroilun synti tanssii jäälä. Eihän? Varusteet, vakuutukset ja matkatkin maksavat eikä poika pystyisi yksin niitä viemään 10 km:n päässä olevalle hallille.

Siksi oli parempi sanoa ei ja ottaa poika puhutteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu