Sosiaaliasiamiehen tärkein työ on
1) Auttaa kuntalaisia saamaan heille kuuluvia palveluja, auttaa myös valitusten ja kanteluiden tekemisessä.
2) Tuottaa kunnan päättäjille tietoa, miten kunnan sosiaalitoimi suoriutuu tehtävästään, mitä toimintoja pitää parantaa, ja miten työvoima riittää lakisääteisten palveluiden hoitamiseen.
Espoon sosiaaliasiamiehen kertomus 2008 toiminnasta osoittaa, että sosiaaliasiamies ei kykene nykyisen työvoiman turvin suoriutumaan kunnolla kummastakaan velvoitteestaan. Aikaa ei riitä kaikille apua tarvitseville kuntalaisille, eivätkä vuodesta toiseen toistuvat vetoomukset epäkohtien korjaamiseksi tuota tulosta.
Ongelma ei kosketa yksin Espoota, sillä muidenkin suurten kaupunkien sosiaaliasiamiehet tuottavat vuodesta toiseen samoja raportteja.
Asiaan OVAT KIINNITTÄNEET HUOMIOTA myös eduskunnan oikeusasiamies ja lääninhallitukset, jotka ovat tähdentäneet, että kansalaisten peruspalveluista pitää huolehtia lain määräämällä tavalla.
1) Auttaa kuntalaisia saamaan heille kuuluvia palveluja, auttaa myös valitusten ja kanteluiden tekemisessä.
2) Tuottaa kunnan päättäjille tietoa, miten kunnan sosiaalitoimi suoriutuu tehtävästään, mitä toimintoja pitää parantaa, ja miten työvoima riittää lakisääteisten palveluiden hoitamiseen.
Espoon sosiaaliasiamiehen kertomus 2008 toiminnasta osoittaa, että sosiaaliasiamies ei kykene nykyisen työvoiman turvin suoriutumaan kunnolla kummastakaan velvoitteestaan. Aikaa ei riitä kaikille apua tarvitseville kuntalaisille, eivätkä vuodesta toiseen toistuvat vetoomukset epäkohtien korjaamiseksi tuota tulosta.
Ongelma ei kosketa yksin Espoota, sillä muidenkin suurten kaupunkien sosiaaliasiamiehet tuottavat vuodesta toiseen samoja raportteja.
Asiaan OVAT KIINNITTÄNEET HUOMIOTA myös eduskunnan oikeusasiamies ja lääninhallitukset, jotka ovat tähdentäneet, että kansalaisten peruspalveluista pitää huolehtia lain määräämällä tavalla.
Vastaukset 11
Vanhimmat
rikkovasta toiminnasta, kannattaa lukea Marjut Lindbergin kolumni päivän Hesarista:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Sosiaaliasiamies on tosissaan/1135245177579
laittomista huostaanotoistakin ja vaatia korvauksia!
Heh-heh... Saahan niistä tietysti tehdä, mutta kun valitusviranomisten ääntäkään ei kuunnella, niin arvostelijat voivat miettiä, onko tosiaan KAIKKI SYY huostaanotoissa aina vain vanhemmissa.
"Sosiaaliasiamiesten työn tuloksista jää kuitenkin valtaosa hyödyntämättä, jos kuntien lautakunnat, hallitukset ja valtuustot vain merkitsevät vuosiraportit tiedoksi."
Juuri näin. Millään ei ole enää mitään merkitystä kuntapäättäjille. Edes valitusviranomaisia ei kuunnella, sosiaaliasiamiesten raporteilla ei ole vuosiin ollut mitään merkitystä.
Eräs ulkomailla asuva ystäväni on ihmetellyt "Kuinka kauan te siellä Suomessa katsotte tuppisuina tuota tilannetta?"
Mitenkäs tässä muuta kuin katsoo tuppisuuna?
Meidät on aivopesty ajattelemaan, että asiat on hoidettava SIVISTYNEESTI. Sen sjattelun mukaan ei ole SIVISTYNYTTÄ hakea oikeuksiaan, ei ainakaan mielenosoituksilla ja metelin nostamisella. MITÄ TÄSSÄ ON TEHTÄVÄ kun millään ei enää ole vaikutusta päättäjiin?
yhteiskuntamme moraali on, että tosiaan edes valitusviranomaisten kannanotot eivät saa poliitikkojen ja viranomaisten virkarikoksia loppumaan.
ovat sellaisia virkoja, jotka Suomeen perustettiin lähinnä sen kuvan takia, millainen käsitys ulkomaille halutaan antaa Suomesta.
Siis että kansalaisilla olisi muka mahdollisuus saada edes valitusteitse oikeutta asioihinsa. Sen sijaan siitä, että sosiaaliasiamiesten raportteja ei huomioida mitenkään (muuta kuin kirjataan vastaanotetuksi) se jätetään tyylikkäästi ulkomaille mainitsematta.
Ja mitä hyötyä lapsiasiavaltuutetusta on ikinä yhdenkään sumalaislapsen ihmisoikeuksiin tai oikeusturvaan ollut?
yltäkylläisyydessä äitinsä saamalla palkkatulolla lapsiasiavaltuutetun työstä! "Ja mitä hyötyä lapsiasiavaltuutetusta on ikinä yhdenkään sumalaislapsen ihmisoikeuksiin tai oikeusturvaan ollut? "
kyllä kiristynyt lapsien yleisen tilan arvioinnissa tässä vuosien varrella. Hänen tehtävänkuvansa kun on luotu aikoinaan eduskunnnan päätöksellä sellaiseksi että yksittäisiä asioita ei Aulan lafkassa käsitellä. Tällä hetkellä ainoa osoite viranomaisten mielivaltaisen tai laittomuuksien kohteeksi joutuneella lapsella tai nuorella on Eduskunnan Oikeusasiamies. Poliisiakin voi yrittää käyttää asiassa, mutta heille on tehtävä niin valmiit asiakirjat ja syytteet lainkohtineen valmiiksi että viranomaisten rikollisuus on selvää myös tavallisellekin poliisille. Syyttäjäkään ei voi jättää (tulevaisuudessa....) kaikkein räikeimpiä eikä törkeimpiä lastensuojelun viranomaisten toimia ottamatta lasten ja nuorten osalta ajaakseen, nyt aika vain siihen ei ehkä ihan vielä ole valmis.....
tai LAPSIASIAmiehellä, jos taputtaa lasten oikeuksia polkevien olalle ja näin osoittaa teoillaan itse, että polkee lasten oikeuksia. Ei ole työstänsä palkkaa ansainnut!
lasten oikeuksia on lupa tässäkin maassa polkea? Kannattaa lukea lapsiasiavaltuutetun kannanottoja, aloitteita ja muutakin hänen toimintaansa kuuluvaa asiaa. http://www.lapsiasia.fi/nyt/aloitteet ------------- http://www.lapsiasia.fi/nyt/lausunnot/lausunto/view/1394891 Lausunto lastensuojelulain toimeenpanosta sekä lapsiperheiden asemasta ------------------------ Tulevia tapahtumia. http://www.lapsiasia.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/view/1403362 Seminaari tutkimustiedosta lastensuojelussa Mitä lastensuojelun tutkimus kertoo ja mistä tietoa puuttuu? Kysymykseen haetaan vastauksia asiantuntijaseminaarissa eduskunnan auditoriossa toukokuun 27. päivä. Lastensuojelun nuoret kehittäjät esittävät kymmenen faktaa lasten ja nuorten suojelusta. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan aiheena ovat lapsen oikeudet lastensuojelussa ja sijaishuollossa. Lasten asemaa lamasta lamaan käsittelee erikoistutkija Tarja Heino Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Kehittämispäällikkö Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta pohtii päivän teemaa vauvaperheiden näkökulmasta. Tutkijasosiaalityöntekijä Tiia Hipp Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksesta tarkastelee lastensuojelun arkea. Laitoshuollosta puhuu professori Tarja Pösö Tampereen yliopistosta ja perhehoidosta KT Leena Valkonen Jyväskylän yliopistosta. Professori Pentti Arajärven johtama paneeli keskustelee lastensuojelun tiedosta ja poliittisesta päätöksenteosta. Mukana ovat Aila Paloniemi (kesk), Lenita Toivakka (kok), Satu Taiveaho (sdp), Merja Kyllönen (vas), Johanna Karimäki (vihreät) ja Thomas Blomqvist (r). Tilaisuuden järjestävät eduskunnan Lasten puolesta -ryhmä, Lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto, Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö ja Lapsuuden tutkimuksen verkosto. Ennakkoilmoittautuminen 20.5. mennessä [email protected] tai 09-3296 01 Lue seminaarin ohjelma >> _________________________________ Eduskuntaan kannattaisi olla yhteydessä esimerkiksi tästä lapsiasiavaltuutetun toimenkuvan laajentamisesta sekä myös siitä että lapsiasiavaltuutetun toimistoon saadaan tarpeellinen määrä väkeä töihin tekemään nämä nykyiset työt että jos toimenkuvan laajennetaan yksittäisten tapausten käsittelyyn niin siihenkin on oltava väkeä riittävästi.
esille. Hyvä juttu, että puututaan näihin laittomiin huostaanottoihin!
aika paljon tavalliselle tietämättömälle kysyjällekin, että Suomessa eivät ihmisoikeudet tosiaan toteudu siten, kuin suurin osa kansasta kuvittelee. Olen pari kertaa jutellut pitkän keskustelun Amnesty Internationalin Suomen osaston ihmisten kanssa, he ovat olleet hyvin kiinnostuneita näistä huostaanottoihin liittyvistä lapsiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista, mutta kun kaikki on kiinni rahasta. He työskentelevät lahjoitusten varassa vapaaehtoistyöntekijöiden voimin eli jos resursseja saadaan niin paljon lisää, että myös suomalaiseen lastensuojeluun voidaan puuttua, niin kyllä sieltä mielenkiintoa riittää näihin asioihin.