Avioehto

Hei! Ositus pitäisi tehdä ja epäselvää, kun miehelläni Rakennusalan Tmi niin miten menee avioerotilanteessa? Meillä ei ole avioehtoa. Yrityksellä paljon arvokkaita työkaluja. Kuuluuko minun saada niistä puolet vai miten? Kiitän jos saan jotain infoa.
5950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kumpikin omistaa omat työkalunsa itse.

Äänestä
  • Mielipiteesi perustanet AL 91 §:ään:

    91 §

    "Puolisolla on oikeus osituksessa päältäpäin erottaa itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka on tarkoitettu yksinomaan hänen henkilökohtaista käyttöään varten, ei kuitenkaan enempää, kuin puolisoiden oloihin katsoen voidaan pitää kohtuullisena."

    Ap:n miehen toiminimen työkalut ja koneet eivät em. säännöksen piiriin kuulu. Niitä ovat säännöksessä mainittujen vaatteiden ohella esimerkiksi hygieniavälineet tms. vähempiarvoiset hyödykkeet. (Ks. Aarnio-Helin, Suomen avioliitto-oikeus "Päältäpäin erottaminen")

    Äänestä

Toiminimen varallisuus otetaan huomioon miehen ositettavina varoina. Sen varat (ja velat) lisätään miehen muihin varoihin (ja velkoihin). Sen jälkeen verrataan puolisoiden nettovaroja, ja varakkaampi antaa omastaan köyhemmälle tasinkoa niin paljon, että nettovarat sen jälkeen ovat yhtä suuret.

>>Yrityksellä paljon arvokkaita työkaluja. Kuuluuko minun saada niistä puolet vai miten?

Äänestä
  • pakko ottaa asunto-auto tasinkona, vaikka mulla ei ole edes ajokorttia ja paikkaa mihin sen laittaisin, asun nyt rivitalossa vuokralla??? .Ottaisin mielummin rahaa..

    Äänestä

  • minun... kirjoitti:

    pakko ottaa asunto-auto tasinkona, vaikka mulla ei ole edes ajokorttia ja paikkaa mihin sen laittaisin, asun nyt rivitalossa vuokralla??? .Ottaisin mielummin rahaa..

    älä sitä säilytystä murehdi, autohan arvostetaan hinnalla, jonka siitä SAA myydessä, eli älä hyväksy sen arviohintaa tasingoksesi osituksessa, vaan vaadi sitova ostotarjous tai myymään asuntoauto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osituksesta kirjoitti:

Hei! Ositus pitäisi tehdä ja epäselvää, kun miehelläni Rakennusalan Tmi niin miten menee avioerotilanteessa? Meillä ei ole avioehtoa. Yrityksellä paljon arvokkaita työkaluja. Kuuluuko minun saada niistä puolet vai miten? Kiitän jos saan jotain infoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu