M/S INIÖ

Aloitin aikoinaan 70-luvun puolivälissä merimiesurani EFFOA:n INIÖllä koneoppilaana. Laiva oli pitkä-aikaisessa aikarahtauksessa SUMA-LINE nimiselle yhtiölle ja ajoimme euroopan satamista länsi afrikan maihin, suomessa laiva ei minun aikanani käynyt.

Laiva oli 61 valmistunut miitseppi paatti jossa oli puomit, afrikan kuumuudessa oli mukavaa kun mistään ilmastoinnista ei ollut tietoakaan vaan ajon aikana tyhjä kaljakeissi ventttiiliin vongariksi että vähän edes ilma kiersi.

Löytyykö ketään samalla paatilla seilannutta?
153968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

samassa paatissa mutta kuitenkin samaan aikaan samassa satamassa, olisiko ollut Nigeria tai Ghana? Laivani silloin oli Finnmaster. Vierailin Iniössä ja totesin, että hiki tulee pintaan. Saattoi muuten olla joskus juhannuksen aikaan vuonna-73. Finnmaster siihen aikaan ei ollut vanha alus ja ilmastointikin pelasi moitteettomasti.

Äänestä
  • Ei ollut -73 vielä etelässä. Miten ois -74?

    Äänestä

Olin putkeen 10 kuukautta samaan aikaan ja jos oikein muistan niin asuttiin 80 luvun alussa Karhuvuoressa naapureina.
Muistatko emäntä Paskalauran ja Kelpokokin, sekä vanhan poosun joka aina poltti Dunhilliä kyykyssä pollarinpäällä-hänet haudattiin 80-luvulla uurnassa pohjanmereen.
Ajettiin: Dakar Senegal, Kamsar Conakry, Freetown Sierraleone, Ginea bissau, ja Abidjan Ivory coast.
Muistatko Adolfin-sen marakatin? Wolfgang Kubezekia unohtamatta.....
Ja ne miljoonat torakat?
Oli ne aikoja.

Äänestä
  • Muistan kyllä niin sinut kuin muutkin mainitsemasi henkilöt ja tosiaan asuttiin vähän aikaa naapureina karhuvuoren merimiestaloilla.

    Eikös se Aatu-marakatti nimetty just sen Wolfganin mukaan, sinähän sen muistaakseni Koposen kanssa laivaan toit Dakarissa.

    Myös se että torakoita oli järkyttävä määrä on jäänyt elävästi mieleen.

    Äänestä

  • konejulli2 kirjoitti:

    Muistan kyllä niin sinut kuin muutkin mainitsemasi henkilöt ja tosiaan asuttiin vähän aikaa naapureina karhuvuoren merimiestaloilla.

    Eikös se Aatu-marakatti nimetty just sen Wolfganin mukaan, sinähän sen muistaakseni Koposen kanssa laivaan toit Dakarissa.

    Myös se että torakoita oli järkyttävä määrä on jäänyt elävästi mieleen.

    Tai Marakatti jompi kumpi täytettynä, ilmestyi junkin hyttiin etelämerikan rannikolla muistaakseni Brasiliassa. Niin , junkki oli lääkäriperheestä ja vei matkamuiston kotiinsa Helsingissä. Ihmeteltiin myöhemmin, miksi täytetty apinaeläin oli taas hytissä. Matkamuisto oli laitettu tarkkaan syyniin kotona mikroskoopin alle, liikaa syöpäläisiä.

    Äänestä

  • konejulli2 kirjoitti:

    Muistan kyllä niin sinut kuin muutkin mainitsemasi henkilöt ja tosiaan asuttiin vähän aikaa naapureina karhuvuoren merimiestaloilla.

    Eikös se Aatu-marakatti nimetty just sen Wolfganin mukaan, sinähän sen muistaakseni Koposen kanssa laivaan toit Dakarissa.

    Myös se että torakoita oli järkyttävä määrä on jäänyt elävästi mieleen.

    Koposen kanssa mentiin ostamaan viinaa yhdestä kreikusta ja Aatu juoksenteli niitten täkillä.
    Viinaa ei saatu mutta marakatti kuitenkin, maksoin siitä vielä 3 Englannin puntaa silloin.

    Kubezekin kiusaksi ristittiin se Adolfiksi ja yritettiin vielä opettaa sille Hitler tervehdyksiä.

    Ei se oikein oppinut, mutta juominkeihin se osallistui aina kun tilaisuus siihen tuli.
    Oli kirjaimellisesti kännissä kuin apina,
    roikkui messin verhoissa ja mätkähteli turkille kun kynnet lipsui loppuillasta.

    Äänestä

  • Kubecek olla,oltiin yhtenä talvena m/s Tammossa Välimerellä,no nyt on aivan eri kokoluokan zonkki alla ja tietysti puolet vähemmin porukkaa...

    Äänestä

ja vein vastakirjan sisään, jo kohta tuli tieto etelään lähdöstä ja pistin kiittimet ristiin. Hyvä haljenneesta muovipytsistä tehty fongari jäi perinnöksi. Siinä moottorimiehen / opiksen hytissä oli muistaakseni setlinkitankki sisäänpykättynä. Laura minunkin aikana emännöi, Elli oli villenä, Kanervan Hessuvainaa poosuna, Ålli 1-eng, Klemmerin Valtsu siirtyi mäntyluotoon eläkepäiville oli Virosta karanneita, tunnollinen Villasen Väinövainaa siirrettiin uuteen hienoon lippulaiva Siriukseen (kätköistä pitäisi löytyä kuva: Väiski kuulaa pukkaamassa, Vilperi tarkkana mittamiehenä ja Runcornin silta taustana). Valittiinko Väiski ensimmäisenä vuoden merimiesurheilijaksi?

Äänestä
  • Joo näin oli, setlari oli skotin takana ja bonuksena pelaponen pakoputki turkin alla. Opiksena mulla oli yläpunkka ja kun aamulla hyppäs alas oli parasta osua kusiluistimiin muuten kärys jalkapohjat jos oltiin satamassa ja pelapone oli päällä. Aika kultaa muistot, sillon vitutti mut nyt se tuntuu niin nostalgiselta...

    Äänestä

  • Aivan. " Kuka nyt kesällä seilaa", oli hyvin yleinen toteamus myllyjen nurkilla noina vuosikymmeninä.

    Äänestä

  • giaa....... kirjoitti:

    Aivan. " Kuka nyt kesällä seilaa", oli hyvin yleinen toteamus myllyjen nurkilla noina vuosikymmeninä.

    ja tuli sellanan olo että mahtaa nimi jo olla topilla. Eikun linjapiilillä Kotkan Hovinsaareen ja lappu kourassa Iniöön. Sinne yläpunkaan minutkin majoitettiin. KapiAntti asutti sitä alempaa ja alkoi opastaa merimiesmeininkien saloihin. Kai me oltiin pitkälti sellaista kesäjengiä vaikken sitä silloin oivaltanut, vaihtuvuus oli kuitenkin melkoista niin ettei mennyt kauan kun olin jo siinä vanhemman motorin hytissä. No, opishan toimitti merellä messikallen virkaa; Pohjanmerelle tultua kykistelin alakongilla ja ajattelin kuinka saan kuivaa maata jalkojeni alle enkä enää laivoihin päin katso. Mitä lie puuttui käsien ulottuvilta, Hessu Hopo suurimmalla äänellän messistä että "OPIS", jo sai opis jalkoja alleen. Pöytää ei sentään opiksella pyyhitty niinkuin eräässä muistelussa. Mukava mieshän se Hessu oli niinkuin useimmat. Ensimmäinen matka oli Lontooseen. Soritokkaa ei enää ollut, vaan kävelymatkan päässä oltiin Soritokan asemalta ja kirkoltakin. Kävin viikonloppuna itseäni vähän sivistämässä ja kaupunkia kiertämässä. Iltasella palatessa avasin sen laivan vieressä olevan bubin oven, savun seasta näen sen asiallisenoloisen legioonalaisen joka nousi kotkassa samaan aikaan lankonkia, pöydällä paidannapit auki oikea käsi vihtoo kaakkoon ja vasen luoteeseen, meteli on melkoinen. Painoin oven hiljaa kiinni. Syksyllä pidin sattuneesta syystä pienen loman, vaan vähän toista vuotta Iniössä vierähti lomineen.

    Äänestä

veljeni matti apilainen oli ms iniö 70-71 vastakirjasta katsoin, kuoli 14.2.1997, malmö

Äänestä
  • sisko9;

    Oliko sun veljesi Wihurin Wilkkeessä 1966?

    Äänestä

1976 junkkina olin.

Äänestä

Melkoinen vauhti on päällä Facebookissa. Lie joku kilpailu team rautajärven kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konejulli2 kirjoitti:

Aloitin aikoinaan 70-luvun puolivälissä merimiesurani EFFOA:n INIÖllä koneoppilaana. Laiva oli pitkä-aikaisessa aikarahtauksessa SUMA-LINE nimiselle yhtiölle ja ajoimme euroopan satamista länsi afrikan maihin, suomessa laiva ei minun aikanani käynyt.

Laiva oli 61 valmistunut miitseppi paatti jossa oli puomit, afrikan kuumuudessa oli mukavaa kun mistään ilmastoinnista ei ollut tietoakaan vaan ajon aikana tyhjä kaljakeissi ventttiiliin vongariksi että vähän edes ilma kiersi.

Löytyykö ketään samalla paatilla seilannutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu