Eikö mikään

Etsin Kuopiosta kirpputoreja. Pelastusarmeijan kirpputorin piti olla jossain puutalossa, en nyt muista mikä se osoite oli. Kävin katsomassa ja ovessa luki, että se on 1.4. muuttanut johonkin suokadulle, numeroa en laittanut mieleeni, mutta kerran kävelin aika pitkän matkan pitkin Suokatua, eikä se tullut vastaan. Eikä tuo ole ainoa. Olen törmännytr moneen muuhunkin liikkeeseen, joka ei ole siellä missä netti neuvoo sen olevan. Eikö kukaan pidä kotisivujaan ajan tasalla? Olen vasta tänne muuttanut joten ei minulla ole muuta tietoa noista asioista.
4425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Lehti-ilmoituksessakin se (eilen jaettu)on muka Maljalahdenkatu 18:ssa. Vaan siellä oli lappu, että toiminta siirretty Suokatu johonkin. Kertokaa nyt ihmeessä missä se on. Tarvitsen kirpputoria keskustassa, en viitsi lähteä etemmäksi. Enkä tarvitse huonekaluja, vaan esimerkiksi sängynpeiton. En raaski ostaa uutta, kun koira sotkee sen kumminkinkin!

    Äänestä

nimeltään Tavarameri on vuorikadulla. Vuorikadun ja Kirjastokadun (= rännikatu) kulmassa. Kirjastokatu vie Anttilan vierestä kirjastoon.

Äänestä
  • citypörssi. toi ja tavarameri isoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pidä paikkaansa? kirjoitti:

Etsin Kuopiosta kirpputoreja. Pelastusarmeijan kirpputorin piti olla jossain puutalossa, en nyt muista mikä se osoite oli. Kävin katsomassa ja ovessa luki, että se on 1.4. muuttanut johonkin suokadulle, numeroa en laittanut mieleeni, mutta kerran kävelin aika pitkän matkan pitkin Suokatua, eikä se tullut vastaan. Eikä tuo ole ainoa. Olen törmännytr moneen muuhunkin liikkeeseen, joka ei ole siellä missä netti neuvoo sen olevan. Eikö kukaan pidä kotisivujaan ajan tasalla? Olen vasta tänne muuttanut joten ei minulla ole muuta tietoa noista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu