Pajuaita

Ostin Plantagenista pajuaitaa jonka naulasin ulkoparvekkeemme aitaan kiinni.

Onko kyseinen aita miten säänkestävä? Kuivettuuko se ikävän harmaaksi ajan kanssa vai käykö sille mitään vesisateessa/auringonpaisteessa?

Aurinko ei tosin paista suoraan aitaan, vaan aidan vastaiselle seinälle.

Ostin myös pajusta tehtyjä parvekelaatikoita, mitenkäs ne kestää sään vaihtelut?

Ja onko hyviä kasvi/kesäkukka ehdotuksia noihin parvekelaatikoihin. Meidän parvekkeelle paistaa aamupäivästä lähtien aurinko, joten paahteesta tykkääviä lajeja siihen varmaan olisi paras istuttaa ;)
23979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut pajuaita parvekkeella jo kolme vuotta enkä sitä välillä ole pois ottanut. Myös minulla se on kaiteen sisäpuolella joten se ei ole suoraan aurinkoon päin. Tosin lumi ja vesi sen aina kastelee. Ihme kyllä se ei ole haalistunut eikä hajonnut sään vaikutuksesta. Pajusta tehdyt parvekelaatikot(vuorattu muovilla) taas minulla hajosivat hyvinkin nopeasti, uskon että kosteus ja mullan paino tekivät tehtävänsä. Kun taas pajuiset kartion malliset kukkastiat ovat kestäneet useamman vuoden, vaikkakin olen niissä pitänyt vain tekomurattia.

Äänestä
  • Kandee ostaa "muovi" versio pajuaidasta, menee täydestä läpi, ei haalene.!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parvekkeella kirjoitti:

Ostin Plantagenista pajuaitaa jonka naulasin ulkoparvekkeemme aitaan kiinni.

Onko kyseinen aita miten säänkestävä? Kuivettuuko se ikävän harmaaksi ajan kanssa vai käykö sille mitään vesisateessa/auringonpaisteessa?

Aurinko ei tosin paista suoraan aitaan, vaan aidan vastaiselle seinälle.

Ostin myös pajusta tehtyjä parvekelaatikoita, mitenkäs ne kestää sään vaihtelut?

Ja onko hyviä kasvi/kesäkukka ehdotuksia noihin parvekelaatikoihin. Meidän parvekkeelle paistaa aamupäivästä lähtien aurinko, joten paahteesta tykkääviä lajeja siihen varmaan olisi paras istuttaa ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu