Huomenna vauveli täyttää 2 viikkoa ja nyt tuntuu että päivät mene vain vaippa-rinta-uni kaavalla. Joskus hän nukku 4kin tuntia, joskus vain tunnin. Yöt ovat aina "yllätys", joskus mene tosi hyvin joskus olen valmis pakkamaan tavarat ja lähtemään kun ei millään saa huudot loppumaan. Nyt olisi muutama kysymys vauvan kehityksestä:
Milloin syöttöjen määrä vähene?
milloin hän alkaa erottelemaan päivät ja yöt ja muodostu selkeä päivärytmi?
Entäs jos pitäisi valita niin mikä on helpoin ja vaikein ikä 0-12kk, j aolisi kiva lukea myös perustelut miksi.
Meidän iskä palaa viikon päästä töihin, ja olen ihan kauhussani jo nyt kun va ajattelen sitä..
Milloin syöttöjen määrä vähene?
milloin hän alkaa erottelemaan päivät ja yöt ja muodostu selkeä päivärytmi?
Entäs jos pitäisi valita niin mikä on helpoin ja vaikein ikä 0-12kk, j aolisi kiva lukea myös perustelut miksi.
Meidän iskä palaa viikon päästä töihin, ja olen ihan kauhussani jo nyt kun va ajattelen sitä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta kaikkein rankinta on juuri tuo alku, kun vauva syö milloin sattuu ja koskaan ei tiedä kauanko hän nyt nukkuu. Tuo, milloin sitä rytmiä alkaa löytymään, on aika yksilöllistä, mutta yleensä terveellä lapsella yö ja päivä alkavat löytämään paikkansa n. 1 kk ikään mennessä. Oma lukunsa on sitten koliikkivauvat, allergikot ja muut vatsanväänteiset. Heidän kanssaan elämä alkaa helpottaa, kun vaivat paranevat tai niihin löydetään oikea hoito.
Aluksi tuntui että imettämään ei pysty kuin makuultaan, mutta jos muut asennot ei onnistu joita vain jatkuvasti imetystä esim. istuvallaan tyynyjen avulla ja aina puhelin, kaukosäädin ja vesipullo viereen niin homma sujuu helpommin. Olikohan poika pari kuukautta kun yhtäkkiä imetysaika lyhentyi oleellisesti. Yöllä imi enää 10 minuuttia tavallisen puolen tunnin sijaan. Olin ihan ihmeissäni mutta se helpotti huomattavasti.
Ja minulla toisaalta arki helpottui kun mies lähti töihin, en tiedä miksi koska hän on tosi avulias ja hoiti vauvaa, teki ruokaa ja siivosi. Mutta jotenkin ne rutiinit vain tulivat kaksin vauvan kanssa helpommiksi. Päikkäreitä en osannut nukkua ennen vauvaa enkä vauvankaan kanssa mutta vauvan nukkuessa lepäilin telkun ääressä.
Unirytmi tuli kunnolla joskus neljän kuukauden tienoilla kun nukkumaanmeno aika varhaistuin noin klo 22. Aikaisemmin yöunet alkoivat 23 huitteilla ja rintaa halusi parin tunnin välein. Tuo imetystahti jatkui meillä 4 kk. saakka kunnes lopetin imettämisen. Mutta oleellista oli tuon imetyksen keston vähentyminen.
Oma poika ei kärsinyt vatsavaivoista eikä koliikeista mutta ei myöskään viihtynyt kuin sylissä. Joskus hyssyttely tuntui loputtomalta ja kyllähän siinä taisi itkukin päästä. Jotenkin ne hormoonit pistää vain jaksamaan.
Vaikein aika oli mielestäni pari ekaa viikkoa kun kaikki oli ensisynnyttäjälle uutta eikä ollut mitään rutiinia ja kävi vieraita ja nukkui vähän ja paikat oli kipeinä. Siitä se sitten muuttui iloksi kun sai rutiinit kohdalleen ja vauvasta tuli meidän perhettä.
Vaikea kausi meillä oli 4-5kk väli kun tenava oli tosi räkäinen, nukkui matkarattaissa melkein koko kuukauden kun oli niin räkäinen. Tuolloin aloin antamaan lisämaitoa pullosta ja lopetin sitten imettämisen kokokaan. Poika kun tuntui kärttyisältä ja rauhoittui kyllä kun sai "enemmän" ruokaa vaikka olinkin rintaa tarjonnut. Tuon vaiheen jälkeen alkaa myös lapsen motorinen kehittyminen vaihdittumaan ja vauvan vuorovaikutus kehittyy. Samoin myös omiin rutiineihin tulee muutoksia kun aloitetaan kiinteät yms uusia juttuja.
Sitten siinä puolen vuoden tienoilla alkoi omat jaksamishormonit taas loppua ja olisi halunnut taas parisuhde aikaa ja harmitti kun poika ei vielä nukkunut täysiä öitä ja hampaatkit vaivaavat. Toisaalta uudet taidot, hymyt ja syliin ryömiminen ovat niin ihania jaksamista tukevia asioita että ihan sydän pakahtuu.
Oman jaksamisen kannalta oli erittäin tärkeää että lähdin pojan kanssa reilun kuukauden ikäisenä vauvakerhoon jossa tutustuin samanikäiseisten vauvojen äiteihin, heistä on tullut ihan vertaansa vailla olevia venttiileitä joka suhteessa. Ketään tuttuja kun ei ollut raskaana samaan aikaan ja oli se mukava miehelle että kun hän tulee töistä äiti on saanut puhista jo pahimmat pois.
Tsemppiä sulle!
Meillä myöskin ekat kaksi viikkoa oli rankinta, ennen kuin alkoi pikkuhiljaa rutiinit löytymään. Välillä nukkui hyvin ja välillä taas söi yöllä tunnin välein, kun "tilasi" lisää maitoa ja tuolloin oli ite kuin seinäkello. Kun mieheni lähti töihin, koin myös jotenkin helpotusta ja saimme paremmin rytmit toimimaan kahdestaan vauvan kanssa, vaikka meillä myös todella huomaavainen ja auttavainen isi :) Joka oli aluksi kyllä täysin korvaamaton! Enhän olisi päässyt rauhassa vessaan, en suihkuun, en syömään ilman häntä. Äkkiä sitä sitten oppi roudaamaan vauvelia sitterissä aina sinne missä itse duunaili, vessaan, kylppäriin, keittiöön jne. Kun vauva oli 2 kk, pyöri arki tutun turvallisesti. ´N. 6 kk asti oli yösyöntejä, jotka välillä tihenivät, sen lisämaidon tilaamisen vuoksi. Kiinteitä kun aloimme antamaan, ni pikkuhiljaa alkoivat imetysten määrätkin vähetä. N 7kk imetyksiä n. 5 aamu-illan aikana ja aamuyöstä yksi. Tutti on ollut hyvä apuri monesti, ni ei ole tarvittannut lohduttaa rinnalla ja syötöt sen vuoksi vain n. 5-10min. Nyt myöhemmin tutti välillä rasittava öisin, kun herää useaan otteeseen sen tiputtua suusta... :/
Yleistä
Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.
Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.
Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Vauvojen unen määrä
Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta. Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi
Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.
Vuorokausirytmin kehittyminen
Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.
Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä. Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Ravitsemukselliset tekijät
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Responsiivisuus
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Sosiaaliset tekijät ja vinkit
Vauvojen päivänukkumista voi varovasti koettaa rytmittää ja siten ohjata unta iltaa ja yötä kohden. Perussääntönä on kuitenkin se, ettei tyytymätöntä lasta pidä väkisin valvottaa. Niin kauan kuin vauvan saa pysymään hereillä hyväntuulisena, häntä voi pitää hereillä.
Päiväunilta voi herätellä varovaisesti aluksi esimerkiksi 15 minuuttia aiemmin kuin tavallista. Alkuillan torkkuja kannattaa yrittää välttää esimerkiksi keksimällä jotain vauvalle mieleistä puuhaa, esimerkiksi musiikin kuuntelua tai muuta seurustelua. Yöaikaan pääsääntö on se, ettei lapsen kanssa aleta leikkiä tai sytytellä valoja, vaan annetaan vauvan huomata, että yöllä nukutaan. Lasta voi esimerkiksi pidellä sylissä ja jutella rauhoittavasti. Yleisesti ottaen kaikkia muutoksia kannattaa kokeilla vähän kerrallaan ja pitkän ajan kuluessa, sillä suurin osa vauvoista kärsii äkkinäisistä rutiinimuutoksista. Kuitenkin tulee pitää mielessä, että vauvat ovat yksilöitä, joten se mikä sopii toiselle, pahentaa toisen tilannetta.
Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.
Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa. Tässä vaiheessa voi olla hyvä vähitellen siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Muutoksen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä, vaan totuttautuminen voi tapahtua pehmeästi usean viikon mittaisena jaksona. Näin voidaan monesti välttää muutoksiin liittyvät itkut, jotka rasittavat koko perhettä. Pienen lapsen voi aivan huoleti antaa nukahtaa syliin.
Noin 3-4 kuukauden iästä lähtien vauvaa voi vähitellen opettaa nukahtamaan itsenäisesti. Tämä tapahtuu siten, että lapsen annetaan rauhoittua sylissä ja nostetaan omaan sänkyyn puoliunessa. Vähitellen lapsi oppii nukahtamaan omaan sänkyynsä itse ilman vanhempien läsnäoloa ja itkua. Siirtymävaihe voi aivan hyvin kestää useita viikkoja, vaikka toiset lapset sopeutuvatkin jo muutamassa illassa. Mikäli perheelle samassa sängyssä nukkuminen sopii hyvin, mitään estettä sen jatkamiselle ei ole. Jossain vaiheessa kaikki lapset sieltä kuitenkin omaan sänkyynsä siirtyvät.
Tunnetekijät
Vauva aistii herkästi vanhempiensa tunnetiloja: äidin ahdistuneisuus esimerkiksi väsymyksen vuoksi saattaa tarttua vauvaan. Tällaisissä tilanteissa on hyvä osata pyytää apua, esimerkiksi isältä tai isovanhemmilta, jotta äiti saa itse levätä jaksaakseen taas nauttia lapsen hoitamisesta. Joskus uupumuksen takana voi olla myös synnytyksen jälkeinen masennus. Tähänkin on saatavilla apua.
Temperamenttitekijät
Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän reagoi ympäristönsä ärsykkeille. Toiset vauvat kaipaavat jo muutaman kuukauden iässä enemmän virikkeitä kuin toiset ja äidin kyky aistia näitä tarpeita onkin hyvin tärkeä. Vauva elää vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja mikäli epäsopivuutta esiintyy, se voi ilmetä tyytymättömyytenä.
Vauvan ja äidin temperamentit voivat myös olla eri paria: hyvin rauhallinen äiti saattaa luoda lapselleen liian virikkeettömän ympäristön, kun taas toinen vauva saattaa kärsiä ylistimulaatiosta. Etenkin vanhempien lasten kohdalla korostuu päivän tapahtumien merkitys nukkumaan mennessä: jos päivä on ollut hyvin tapahtumarikas ja jännittävä ovat lapset vielä illalla ylikierroksilla eivätkä osaa asettua nukkumaan. Toisaalta jos lapsi ei ole saanut päivän kuluessa tarpeeksi virikkeitä, ei hän ole riittävän väsynyt mennäkseen nukkumaan.
Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä. Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy. Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu. Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa. 3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu. Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.
Lisää täältä: http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139
http://emonen.vuodatus.net/blog/333507
Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä. Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä. Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen. Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.
Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua. Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee). Rakkauden välittämisen keinoja on vauvalle (ja tosiasiassa aikuisellekin) hyvin vähän. Sanat eivät tarkoita mitään aikuisellekaan, jos ne ovat tekojen kanssa ristiriidassa. Jos ystäväsi vakuuttaa sinulle olevansa rehellinen, vaikka tiedät hänen valehtelevan, niin sanoilla ei ole mitään merkitystä. Samalla tavalla vauvalle voi sanoa rakastavansa, mutta jos sitä ei konkreettisesti hänelle näytä (kosketuksella, imetyksellä, katsekontaktilla, kantamisella, vuorovaikutuksellisella hoivalla), ei hän sitä voi tietää eikä uskoa.
Lapsentahtisuus ON linja. "Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja - ja mahdollisuuksien mukaan toiminnassa osallisena: Kiskomassa pyykkejä koneesta, kantamassa tärkeää esinettä lelulaatikkoon, "imuroimassa", "pesemässä" perunoita. Oleellista ei ole se, että lapsi on tässä vaiheessa enemmän hidaste kuin apu - oleellista on se, että hän osallistuu - että hänet osallistetaan. On myös oltava aikaa pysähtyä, ottaa lapsi syliin tankaamaan turvaa ja läheisyyttä (äidillekin tekee välillä tauko hyvää), jotta hän jaksaa taas seurata maailmaa. Kun lapsi oppii luottamaan siihen, että äiti rakastaa häntä silloinkin, kun kuorii perunoita, ei hänelle tule tarvetta testata asiaa kerta toisensa jälkeen. (Lapset ovat optimisteja: "vaikka äiti ei eilen näyttänytkään rakastavan minua perunoita kuoriessaan, ehkä hän tänään rakastaa, jos oikein teen itseni huomatuksi..."). Se, mitä lapselle itse asiassa viestii ja se, mitä lapselle yrittää viestiä, eivät aina vanhemmuudessa kohtaa. Muutos kohti lapsentahtisuutta ja yhteistoiminnallista perhe-elämää voi tuoda tähän apua. Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.
Paitsi että kyllä pystyy antamaan suuntaa vauvan rytmille. Meillä ainakin mennään joka päivä samaan aikaan kävelylenkille ja vauva nukkuu vaunuissa. Näin on siis päiväunet aina samaan aikaan ja vauva on nukkunun 1,5kk yönsä hyvin yhdellä syötöllä.
Kyllä vanhempi voi "auttaa" vauvaa muodostamaan eron yölle ja päivälle. Tai siis todellakin kannattaa!! Nää perusjutut; Yöllä on pimeää, ei jutella yms kommunikoida. Päivällä nukutaan valoisassa, on ääniä, jutellaan..Meillä alkoi selkeä yön ja päivän ero vauvan rytmissä näkymään joskus 1kk:n ikäisenä.