Pihallamme on puolen tusinaa viinimarjapensasta, on ollut jo kymmenisen vuotta, vähän yli. Pensaat on noin 2-3 metrin päässä toisistaan, mutta kasvaneet niin isoiksi, että niiden välistä hädin tuskin mahtuu kulkemaan. Voiko noin vanhoja pensaita leikata ja miten kannattaa, jos tarkoituksena on vielä syksyllä saada marjoja?
marjapensaat
siistittävä
3341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vain reilusti pois. Vanhuuden näkee helposti kuoren pinnasta, vanhoissa saattaa olla ihan jäkälääkin.Jätät oksat, jotka ovat sileäpintaisia, ja terveen näköisiä. Ja voit poistaa oksia ihan reilusti. Ja juuri nyt on hyvä aika, kun ei vielä ole silmut kasvaneet, niin ne eivät vahingoitu. Ja muista vielä varhais kevät ruiskutus.( Se ei ole myrkkyä!)
Niin johan marjojen koko ja määrä paranee.
Niin juu että mustaherukkapensaaseen ei kannata jättää kuin 9 oksaa kevätleikkauksen jälkeen. En ole koskaa uskaltanut ihan ohjeen mukaan kokeilla.
Ei vaikuta mitään onko 9, 5 tai 20 oksaa. Kannattaa näin keväällä leikata vanhat pois, silloin uudet oksat pääsee kasvamaan.