Nolo&hämmentävä

tilanne tapahtui tänään, kun 5-vuotias tyttäremme keikkui ja pomppi isänsä sylissä sohvalla. Mies nousi tämän jälkeen sohvalta ylös ja tuli luokseni...ja järkyttyneenä huomasin hänellä erektion?!?! Pyysin tiukkaan sävyyn ja kiertelemättä selitystä, mutta hän tuohtui eikä suostunut puhumaan. Huomasin ihan selvästi, että häntäkin asia vaivasi, mutta peitti sen suuttumukseen. Hän vain tokaisi, että tämä asia oli tässä eikä tästä enää keskustella. Myöhemmin otin asian puheeksi, enkä tiedä oliko hänellä ollut aikaa miettiä sopivaa selitystä, mutta jupisi jotain että erektio on tahdosta riippumaton toiminto ja että erehdyn todella, jos luulen hänen olevan joku pedofiili. En epäilekään sitä, mutta asia tietenkin vaivaa. Kysyin, että eikö hän itse suuttuisi ja vaatisi selitystä, jos vaikka huomaisi jollain miespuolisella sukulaisellamme erektion pideltyään tytärtämme sylissä? En saanut selvää vastausta.

Voiko näin siis käydä vahingossa? En nimittäin millään uskoisi miehestä mitään sellaista - ja melko varmuudella sanoisin, että tuttavapiirimme sukumme olisi 100% samaa mieltä. Asia on kuitenkin mielessä koko ajan ja haluaisin vähän valaistusta. Osaako kukaan selittää?
7210692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Olen itsekin valitettavasti nainen, mutta vastaan nyt silti.

Järki ja kokemus sanoo että miehellä voi seistä ihan ilman tuhmia ajatuksia, esim. pelkän stimulaation takia, jonka esim. lapsen pomppiminen aiheuttaa. Mies on varmasti ollut itsekin harmissaan erektiostaan ja suuttunut kun hänen oma naisensa voisi epäillä häntä jostain niin kauheasta kuin pedofiliasta.

Jos miehesi epäilisi sinua pedofiliasta kun olisit vaikka rasvaamassa lapsen rohtunutta alapäätä - kai sinäkin ensimmäiseksi suutahtaisit, ja ensijärkytyksen jälkeen koittaisit saada toisen tajuamaan että mistään väärästä ei ollut kyse!

Totuutta en tiedä, todennäköisyys pedofilian suhteen on pieni, mutta älä tulehduta välejä kenties turhan haksahduksesi takia, vaan tarkkaile vaikka vaivihkaa jos asia jää vielä vaivaamaan!

Äänestä

ihan selvästi pedofiliaan viittaa. kastraatioon välittömästi, eihän erektiota saa saada kun naisen kanssa.

Äänestä

Tulen seuraamaan mielenkiinnolla tämän aloituksen kulkua.

Naisena en osaa kommentoida, mutta pidän tapahtunutta "omituisena."

Äänestä

Ja takuulla on tahdosta riippumaton reaktio.

Hölmö olet kun teet kärpäsestä härkäsen.

Äänestä
  • J a siinäkään ei ole seksin kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • kusiseisokiksi, ja se tarkoittaa että nukkuessaan voipi laskea allensa mutta meille miehille tulloo erektio reaktio joka estää kusemisen vahingossa sänkyyn.

    Äänestä

Minusta tuosta ei pidä mitenkään huolestua jos mitään muita epäilyttäviä merkkejä ei ole ollut. Miehen elin voi tosiaankin reagoida ihan suoraan hankauksen aiheuttamaan stimulaatioon vaikka ajatuksia ei olisikaan yhtään mukana. Itsekin olen sen joskus kokenut kun lapseni ovat oikein kovasti myllänneet ja kiipeilleet päälläni. Ja kahden viilin pojan riehumisessä ei totisesti ole mitään seksuaalista! Lähinnä pitää usein katsoa että eivät ihan tallo minua (ja muniani...) lyttyyn.
Naisillakin on muuten joskus aikoinaan havaittu näitä valitettavia "sivuoireita". 1800-luvulla kun paljon naisia työskenteli kehräämässä ja ompelemassa niin huomattiin että jatkuva koneen pyörittäminen jalkaa polkemalla saattoi aihuttaa tahatonta kiihottumista. Silloisen katsantokannan mukaan se oli tietenkin aivan kauheaa ja taatusti tuomittavaa...

Äänestä

kun tuollaisia henkilökohtaisuuksia tiukkaan sävyyn ja kiertelemättä komentelet selittelemään. Epäkorrektia todellakin. Sinulla ei ilmeisesti ole minkäänlaisia tapoja? Lapsenkin sait kummstumaan ja kieroon kasvamaan suhtautumisessaan omaan isään. Tokihan hän kuuli tämän tiukkaan sävyyn komentamisesi. Miten lyhytnäköistä ja tyhmää, ja vielä miehen omalta puolisolta. Harmittaa sinun typerä käytöksesi häntä varmasti.

Kuinkas olet suunnitellut pyytäväsi anteeksi möläytystäsi? vai pitääkö miehen vain olla kuin mitään parjausta ei olisi tapahtunutkaan?

Tuo jos mikä on omiaan särkemään liiton luottamuksen miehen puolelta, kun puhdasta miehisyyttä epäillään. Tuskin edes tajuat kuinka väärin olet itse tilanteessa käyttäytynyt.

Äänestä
  • Luettuani alkuperäisen kirjoituksen tulin siihen tulokseen, että olisi todennäköisesti itse reagoinut aivan samalla tavalla; välittömästi ja todella huolestuneena. Sillä ei ole mitään tekemistä epäkorrektin käytöksen kanssa, että äidillä tulee tällaisessa tilanteessa esiin vaistomaisesti leijonaemon luonto, kun oma lapsi on kyseessä - vaikka toisena osapuolena on oma rakas aviomies. Ja miksi parisuhteessa selittää asia kierrellen ja kaarrellen, kun suoraan puhuttuna asia selviää parhaiten? Parisuhteenhan pitää selvitä kaikesta; myös tällaisesta, jossa ei onneksi todennäköisesti mitään väärää kuitenkaan tapahtunut. Maailma on pullollaan kaikkea pahaa ja kaikelta siltä haluaa lastaan suojella.

    Eikä tarina kerro, oliko lapsi lähettyvillä keskustelun aikaan. Tuskin oli; jos äiti haluaa suojella lastaan, niin ottaa huomioon myös tämän tilanteen eikä salli lasten kuulla keskustelua.

    Mielestäni tässä ei olla mitään anteeksipyyntöjä velkaa kellekään; jos mies vähänkään miettii, niin varmaan ymmärtää äidin reaktion. Jos mies laittaa asian omalle kohdalleen, niin ymmärtää varmasti. Kuten ap. kirjoittaja sanoi, että mikä olisi miehen oma reaktio, jos huomaa jollain miehellä erektion pideltyään heidän tytärtään sylissä?

    Aivan oikein reagoitu ja hoidettu - näin äidin pitääkin toimia kun epäilee lapsensa olevan vaarassa. Monessa tapauksessahan äidit eivät muka tiedä isän likaisista puuhista, kun eivät uskalla puuttua ja homma vaan jatkuu.

    Äänestä

  • myös äiti kirjoitti:

    Luettuani alkuperäisen kirjoituksen tulin siihen tulokseen, että olisi todennäköisesti itse reagoinut aivan samalla tavalla; välittömästi ja todella huolestuneena. Sillä ei ole mitään tekemistä epäkorrektin käytöksen kanssa, että äidillä tulee tällaisessa tilanteessa esiin vaistomaisesti leijonaemon luonto, kun oma lapsi on kyseessä - vaikka toisena osapuolena on oma rakas aviomies. Ja miksi parisuhteessa selittää asia kierrellen ja kaarrellen, kun suoraan puhuttuna asia selviää parhaiten? Parisuhteenhan pitää selvitä kaikesta; myös tällaisesta, jossa ei onneksi todennäköisesti mitään väärää kuitenkaan tapahtunut. Maailma on pullollaan kaikkea pahaa ja kaikelta siltä haluaa lastaan suojella.

    on enemmänkin, niin onpas vaan sääli.

    Eivät itse tajua tehneensä väärin, eikä edes tajua korjata kun se suoraan kerrotaan. Eli ei minkäänlaista kehitysmahdollisuutta. Eikä mikään vika ole itsessä eikä omassa käytöksesää moittimista, eikä syytä anteeksipyyntöön.

    Säälin sinua, ja perhettäsi, mistäsi ja lapsiasi.

    Kehoittaisin sinua tarkastelemaan omaa kritiikin vastaanottokykyäsi, ja parantamaan sitä, sillä se voi vielä koitua kohtaloksesi.

    Äänestä

  • myös äiti kirjoitti:

    Luettuani alkuperäisen kirjoituksen tulin siihen tulokseen, että olisi todennäköisesti itse reagoinut aivan samalla tavalla; välittömästi ja todella huolestuneena. Sillä ei ole mitään tekemistä epäkorrektin käytöksen kanssa, että äidillä tulee tällaisessa tilanteessa esiin vaistomaisesti leijonaemon luonto, kun oma lapsi on kyseessä - vaikka toisena osapuolena on oma rakas aviomies. Ja miksi parisuhteessa selittää asia kierrellen ja kaarrellen, kun suoraan puhuttuna asia selviää parhaiten? Parisuhteenhan pitää selvitä kaikesta; myös tällaisesta, jossa ei onneksi todennäköisesti mitään väärää kuitenkaan tapahtunut. Maailma on pullollaan kaikkea pahaa ja kaikelta siltä haluaa lastaan suojella.

    Eikä tarina kerro, oliko lapsi lähettyvillä keskustelun aikaan. Tuskin oli; jos äiti haluaa suojella lastaan, niin ottaa huomioon myös tämän tilanteen eikä salli lasten kuulla keskustelua.

    Mielestäni tässä ei olla mitään anteeksipyyntöjä velkaa kellekään; jos mies vähänkään miettii, niin varmaan ymmärtää äidin reaktion. Jos mies laittaa asian omalle kohdalleen, niin ymmärtää varmasti. Kuten ap. kirjoittaja sanoi, että mikä olisi miehen oma reaktio, jos huomaa jollain miehellä erektion pideltyään heidän tytärtään sylissä?

    Aivan oikein reagoitu ja hoidettu - näin äidin pitääkin toimia kun epäilee lapsensa olevan vaarassa. Monessa tapauksessahan äidit eivät muka tiedä isän likaisista puuhista, kun eivät uskalla puuttua ja homma vaan jatkuu.

    Alkuperäinen itsekkin kirjoitti, ettei mitään muuta epäilyn aihetta ollut koskaan ollut? Ja että heti oli kovistelemassa syytä.

    Ei ole normaalin ihmisen käytöstä tälläinen normaalin luottamuksen omaavassa liitossa.

    Normaali ihminen olis voinut kysyä eri äänensävyllä, eri aikaan asiaa, jos olis vielä jäänyt kaivertamaan. Se olisi ollut korrektia. Normaali ihminen olis voinut vaikkapa googlettaa itselleen tietoa miehen fysiologiasta jos ei kerta koskaan ollut edes nähnyt miehen aamuista kusi seisokkia. Ihmettelenpä, että tälläinen ihminen yleensäkin on naimisissa????

    Alempaan sosiaaliluokkaankin kuuluva sivistymätönkin ihminen nimittäin tietää tuon verran miehen biologiasta jos on NAIMISISSA.

    Taas yksi kommentti jossa nainen saa möläytellä mitä vain onhan hän äiti, jonka luonto saa puolustamaan lapseaan kysnin hampain. Ja sama juttu kun on "se aika kuusta". Saa taas möläytellä mitä vain ja on ikäänkuin syyntakeeton kun vaistot ja hormonit vievät.
    Saisiko mies saman anteeksi? Tuskin, miehen pitäisi olla järkevä ja ratiomaalinen ja ymmärtää mitä puhuu. Ei ole sallittua flirttailla muiden naisten kanssa vikka hormoonit voisivat vetää miestä sinnekin päin. Ei suinkaan. Pitää osata hillitä nuo miehellä eläimelliset mutta naisella luonnolliset ja hyvät vaistot.

    Äänestä

  • M-M-Mies kirjoitti:

    itsekkin olen nainen. Ehkäpä se on sitten se kokemus, joka tuota maailmankuvaa jossain vaiheessa avartaa. Hyvin tajuaa tämän ajan suuret avioeroluvut.

    Äänestä

  • mammasmamma. kirjoitti:

    Alkuperäinen itsekkin kirjoitti, ettei mitään muuta epäilyn aihetta ollut koskaan ollut? Ja että heti oli kovistelemassa syytä.

    Ei ole normaalin ihmisen käytöstä tälläinen normaalin luottamuksen omaavassa liitossa.

    Normaali ihminen olis voinut kysyä eri äänensävyllä, eri aikaan asiaa, jos olis vielä jäänyt kaivertamaan. Se olisi ollut korrektia. Normaali ihminen olis voinut vaikkapa googlettaa itselleen tietoa miehen fysiologiasta jos ei kerta koskaan ollut edes nähnyt miehen aamuista kusi seisokkia. Ihmettelenpä, että tälläinen ihminen yleensäkin on naimisissa????

    Alempaan sosiaaliluokkaankin kuuluva sivistymätönkin ihminen nimittäin tietää tuon verran miehen biologiasta jos on NAIMISISSA.

    "Alempaan sosiaaliluokkaankin kuuluva sivistymätönkin ihminen nimittäin tietää tuon verran miehen biologiasta jos on NAIMISISSA." Ai kuuluuko yleissivistykseen tietää, että jos mies pitää tyttölasta sylissä, niin tästä syntyvä erektio on ihan normaalia? En löytänyt alkuperäisestä tekstistä mainintaa, että tämä nainen ei "koskaan ollut edes nähnyt miehen aamuista kusi seisokkia".

    Äänestä

  • myös äiti kirjoitti:

    Luettuani alkuperäisen kirjoituksen tulin siihen tulokseen, että olisi todennäköisesti itse reagoinut aivan samalla tavalla; välittömästi ja todella huolestuneena. Sillä ei ole mitään tekemistä epäkorrektin käytöksen kanssa, että äidillä tulee tällaisessa tilanteessa esiin vaistomaisesti leijonaemon luonto, kun oma lapsi on kyseessä - vaikka toisena osapuolena on oma rakas aviomies. Ja miksi parisuhteessa selittää asia kierrellen ja kaarrellen, kun suoraan puhuttuna asia selviää parhaiten? Parisuhteenhan pitää selvitä kaikesta; myös tällaisesta, jossa ei onneksi todennäköisesti mitään väärää kuitenkaan tapahtunut. Maailma on pullollaan kaikkea pahaa ja kaikelta siltä haluaa lastaan suojella.

    Eikä tarina kerro, oliko lapsi lähettyvillä keskustelun aikaan. Tuskin oli; jos äiti haluaa suojella lastaan, niin ottaa huomioon myös tämän tilanteen eikä salli lasten kuulla keskustelua.

    Mielestäni tässä ei olla mitään anteeksipyyntöjä velkaa kellekään; jos mies vähänkään miettii, niin varmaan ymmärtää äidin reaktion. Jos mies laittaa asian omalle kohdalleen, niin ymmärtää varmasti. Kuten ap. kirjoittaja sanoi, että mikä olisi miehen oma reaktio, jos huomaa jollain miehellä erektion pideltyään heidän tytärtään sylissä?

    Aivan oikein reagoitu ja hoidettu - näin äidin pitääkin toimia kun epäilee lapsensa olevan vaarassa. Monessa tapauksessahan äidit eivät muka tiedä isän likaisista puuhista, kun eivät uskalla puuttua ja homma vaan jatkuu.

    samaa mieltä. Jos suhteessa on kaikki hyvin eikä mitään epäilyttävää ole, asiasta pitäsi voida keskustella. Koska mies kuitenkin huomasi, että nainen näki, hän saattaa olla asiasta erittäin kiusaantunut. Jos asia jää kokonaan keskustelematta, voi miehelle jäädä traumaattinen suhde sekä lapseensa että vaimoonsa. Tuollainen asioista keskustelemattomuus, jota monet vastaajat täällä mainostavat, ovat omiaan aiheuttamaan vaikeuksia suhteessa ja jopa kaatamaan avioliittoja. Hienoa että on vielä ihmisiä, jotka osaavat keskustella eivätkä vain patoa tunteitaan ja häpeäänsä.

    tuollaisella tarkoitushakuisella mielikuvituksella niitä perättömiä satuja levitellään. Perehdyttäminen miehen fysiologiaan ennen perheen perustamista pitäisi olla pakollista naisille. Tytöt, joilla on veljiä ovat nähneet yhtä ja toista, josta ei pahalla tahdollakaan voi vetää johtopäätöksiä leimata velipoikaa pervessiksi.

    Äänestä

  • tavatonta kirjoitti:

    enkä ole yhtäkään seisokkia kotona nähnyt.

    Äänestä

  • blondin äo kirjoitti:

    "Alempaan sosiaaliluokkaankin kuuluva sivistymätönkin ihminen nimittäin tietää tuon verran miehen biologiasta jos on NAIMISISSA." Ai kuuluuko yleissivistykseen tietää, että jos mies pitää tyttölasta sylissä, niin tästä syntyvä erektio on ihan normaalia? En löytänyt alkuperäisestä tekstistä mainintaa, että tämä nainen ei "koskaan ollut edes nähnyt miehen aamuista kusi seisokkia".

    Jokainen koulutettu ihminen tietää, että seisokilla ei välttämättä ole mitään tekemistä erotiikan kanssa.

    Äänestä

  • kanssasi ehdottomasti kirjoitti:

    samaa mieltä. Jos suhteessa on kaikki hyvin eikä mitään epäilyttävää ole, asiasta pitäsi voida keskustella. Koska mies kuitenkin huomasi, että nainen näki, hän saattaa olla asiasta erittäin kiusaantunut. Jos asia jää kokonaan keskustelematta, voi miehelle jäädä traumaattinen suhde sekä lapseensa että vaimoonsa. Tuollainen asioista keskustelemattomuus, jota monet vastaajat täällä mainostavat, ovat omiaan aiheuttamaan vaikeuksia suhteessa ja jopa kaatamaan avioliittoja. Hienoa että on vielä ihmisiä, jotka osaavat keskustella eivätkä vain patoa tunteitaan ja häpeäänsä.

    Ilmeisesti et ole riittävän sivistynyt ymmärtämään eroa. Sääli sinua.

    Äänestä

  • on veljiä kirjoitti:

    enkä ole yhtäkään seisokkia kotona nähnyt.

    Minulla on vauvaveli- ja hänelläkin on kovana aamuissin kun vaippaa vaihdan.

    Äänestä

  • vaan kovisteli kirjoitti:

    Ilmeisesti et ole riittävän sivistynyt ymmärtämään eroa. Sääli sinua.

    sävyyn esitetty kysymys osataan ottaa oikein, eikä olla heti eropapereita viemässä. Sinä et sitä paitsi ole ollut näkemässä tilannetta. Minusta hyvin outoa, että mies ei voinut vastata normaalisti, jos kerta mitään outoa ei ollut. Tuollainen luimistelu vaikuttaa aina epäilyttävältä, joten ap:lla on syytä olla ihmeissään. Toisaalta, eiväthän kaikki osaa keskustella, mutta sitäkin voi opetella.

    Äänestä

  • pussissakasvaneita kirjoitti:

    Minulla on vauvaveli- ja hänelläkin on kovana aamuissin kun vaippaa vaihdan.

    lisäksi vauva tuntee seksuaalista mielihyvää vanhempiensa läheisyydessä ja ruumiintoimintojen yhteydessä, mikä saattaa selittää seisokin. En minä missään pussissa ole kasvanut, olen ainoana tyttönä nähnyt alastomia mihiä ja poikia pienestä pitäen, saunonut ja paininut, käynyt yhdessä uimassa. Nämä eivät ole kuitenkaan olleet tilanteita, joissa seisokkeja olisi näkynyt.

    Äänestä

  • hieman tiukempaankin kirjoitti:

    sävyyn esitetty kysymys osataan ottaa oikein, eikä olla heti eropapereita viemässä. Sinä et sitä paitsi ole ollut näkemässä tilannetta. Minusta hyvin outoa, että mies ei voinut vastata normaalisti, jos kerta mitään outoa ei ollut. Tuollainen luimistelu vaikuttaa aina epäilyttävältä, joten ap:lla on syytä olla ihmeissään. Toisaalta, eiväthän kaikki osaa keskustella, mutta sitäkin voi opetella.

    Ilman muuta TEILLÄ osataan ottaa tiukempaan sävyyn esitetty kysymys, jos se kerran on ainut tapa kommunikoida, kun muullaista ei tunneta. Mutta ei ole normaalia heti tiukata toiselta asioita, nätistikin voi kysyä. Outoa taasen on se, ettet miehen raktiota ole valmis ymmärtämään, sehän oli vain hieman "tiukemmin" esitetty, kun taasen sille joka ensimäisenä aloitti keskustelun räyhäämällä soisit sen noin auliisti. Kumpikaan meistä ei toki alkuperäisen tilannetta ollut näkemässä, mutta alkuperäinen kirjoitti ihan omin sanoin että: Järkyttyneenä pyytäneensä TIUKKAAN SÄVYYN ja kiertelemättä selitystä, Joka ei kyllä ole normaalin rakentavan keskustelun hyvä aloitus, kun kyse on miehen intimiteetti alueen kysymyksestä. Sitähän siinä saa mitä tilaa, samallalailla vastataan kun on kysyttykin. Ihan normaalia oli siis miehen vastaus. Enempää en kanssasi alennu kinaamaan, koskapa taidat vain olla alkuperäinen, "hieman vinksahtanut kirjoittaja" joka puolustelee tekstejään muka olemalla joku muu.

    Äänestä

  • Sinua! kirjoitti:

    voin oikaista, että tuo kirjoittaja ei ole alkuperäinen.

    Äänestä

  • varma asiasta kirjoitti:

    voin oikaista, että tuo kirjoittaja ei ole alkuperäinen.

    -identtinen kaksonen-

    Äänestä

  • myös äiti kirjoitti:

    Luettuani alkuperäisen kirjoituksen tulin siihen tulokseen, että olisi todennäköisesti itse reagoinut aivan samalla tavalla; välittömästi ja todella huolestuneena. Sillä ei ole mitään tekemistä epäkorrektin käytöksen kanssa, että äidillä tulee tällaisessa tilanteessa esiin vaistomaisesti leijonaemon luonto, kun oma lapsi on kyseessä - vaikka toisena osapuolena on oma rakas aviomies. Ja miksi parisuhteessa selittää asia kierrellen ja kaarrellen, kun suoraan puhuttuna asia selviää parhaiten? Parisuhteenhan pitää selvitä kaikesta; myös tällaisesta, jossa ei onneksi todennäköisesti mitään väärää kuitenkaan tapahtunut. Maailma on pullollaan kaikkea pahaa ja kaikelta siltä haluaa lastaan suojella.

    Eikä tarina kerro, oliko lapsi lähettyvillä keskustelun aikaan. Tuskin oli; jos äiti haluaa suojella lastaan, niin ottaa huomioon myös tämän tilanteen eikä salli lasten kuulla keskustelua.

    Mielestäni tässä ei olla mitään anteeksipyyntöjä velkaa kellekään; jos mies vähänkään miettii, niin varmaan ymmärtää äidin reaktion. Jos mies laittaa asian omalle kohdalleen, niin ymmärtää varmasti. Kuten ap. kirjoittaja sanoi, että mikä olisi miehen oma reaktio, jos huomaa jollain miehellä erektion pideltyään heidän tytärtään sylissä?

    Aivan oikein reagoitu ja hoidettu - näin äidin pitääkin toimia kun epäilee lapsensa olevan vaarassa. Monessa tapauksessahan äidit eivät muka tiedä isän likaisista puuhista, kun eivät uskalla puuttua ja homma vaan jatkuu.

    olisit pitänyt lasta sylissä ja sen jälkeen olisi miehesi kanssa ollut seksiä ja olisit ollut valmiina kosteana ja kiihoittuneena, miten olisit selittänyt sen että sinä et kiihoitu kun lapset hyppii sylissä ja sinä pidät siittä kiinni???

    Äänestä

  • entäpä jos sinä kirjoitti:

    olisit pitänyt lasta sylissä ja sen jälkeen olisi miehesi kanssa ollut seksiä ja olisit ollut valmiina kosteana ja kiihoittuneena, miten olisit selittänyt sen että sinä et kiihoitu kun lapset hyppii sylissä ja sinä pidät siittä kiinni???

    Kaikkea sitä saakin lukea.

    Äänestä

Erektioita tulee joskus ihan "muuten vaan" ilman seksuaalista kiihottumista. Niinkuin on jo todettu, niin esim se aamuerektio ei kerro mistään seksuaalisuuteen viittaavasta ollenkaan.

Miksi ihmeessä lähdit tivaamaan selitystä asialla tiukkaan sävyyn ja kiertelemättä? Asiaa olisi voinut käsitellä ihan asiallisesti aikuinen aikuiselle, eipähän tarvisi sitten tulla itkemään tänne sitä että puoliso suuttui...

Äänestä
  • eli nainen teki siinä väärin ettei kierrellyt ja vihjaillut.. ja mä kun oon aina luullut että miehet haluaa aina puhua suoraan ja luottamuksellisesti?! ja kiertely on aikuismaista!! voi hyvä luoja sentään miten tyhmiä ohjeita sitä ihmisille voi antaa.. sitten varmaan sitä vihjailua ois pitänyt jaksaa puoli vuotta ja varmistella selän takana ettei varmasti äidin tartte olla huolissaan.

    kyllä luottamukseen kuuluu se että saa ja uskaltaa puhua suoraan kun on huolissaan! vaikka se miestä kirpaiskin niin luultavasti se paremmalta tuntuu kuin vihjailut ja vakoilu mitä tuosta muuten varmasti ois seurannut!

    Äänestä

  • LauraLeena kirjoitti:

    eli nainen teki siinä väärin ettei kierrellyt ja vihjaillut.. ja mä kun oon aina luullut että miehet haluaa aina puhua suoraan ja luottamuksellisesti?! ja kiertely on aikuismaista!! voi hyvä luoja sentään miten tyhmiä ohjeita sitä ihmisille voi antaa.. sitten varmaan sitä vihjailua ois pitänyt jaksaa puoli vuotta ja varmistella selän takana ettei varmasti äidin tartte olla huolissaan.

    Asiasta suoraan aikuismaisesti puhuminen on ihan ERI asia kuin päällekäyminen tyyliin yleinen syyttäjä.

    Äänestä

  • LauraLeena kirjoitti:

    eli nainen teki siinä väärin ettei kierrellyt ja vihjaillut.. ja mä kun oon aina luullut että miehet haluaa aina puhua suoraan ja luottamuksellisesti?! ja kiertely on aikuismaista!! voi hyvä luoja sentään miten tyhmiä ohjeita sitä ihmisille voi antaa.. sitten varmaan sitä vihjailua ois pitänyt jaksaa puoli vuotta ja varmistella selän takana ettei varmasti äidin tartte olla huolissaan.

    kyllä luottamukseen kuuluu se että saa ja uskaltaa puhua suoraan kun on huolissaan! vaikka se miestä kirpaiskin niin luultavasti se paremmalta tuntuu kuin vihjailut ja vakoilu mitä tuosta muuten varmasti ois seurannut!

    Sinun kauhistelulinjasi ei nyt pure. Asiassa kun ei ole kauhisteltavaa. Jäikö nyt kiksit saamatta? Nätillä äänensävyllä puhumalla kun saavuttaa niin paljon enemmän parisuhteessa. Ja anteeksi pyytämällä tarpeen niin vaatiessa. Ap:llä olisi syytä pyytää mieheltään nätisti anteeksi jotta luottamus edes jotenkin säilyisi liitossa.

    Äänestä

  • käytös kuuluu naisellekin! kirjoitti:

    Sinun kauhistelulinjasi ei nyt pure. Asiassa kun ei ole kauhisteltavaa. Jäikö nyt kiksit saamatta? Nätillä äänensävyllä puhumalla kun saavuttaa niin paljon enemmän parisuhteessa. Ja anteeksi pyytämällä tarpeen niin vaatiessa. Ap:llä olisi syytä pyytää mieheltään nätisti anteeksi jotta luottamus edes jotenkin säilyisi liitossa.

    kuinka järkyttynyt äiti/vaimo oli tilanteessa. Pitääkö siinä nyt ruveta miettimään, että mitä etiketti sanoo tähän tilanteeseen ja miten asia pitäisi muotoilla ja esittää? Ainakin minun oma mieheni tuntee minut niin hyvin, että tietää kommentin ja mielipiteen tulevan rytinällä - sattui tai ei. Eikö asia ole paljon nopsempaan hoidettu, kun selvitetään asia heti eikä tosiaan jäädä kyttäilemään toisen puuhia ja menetetä siinä sivussa oma mielenrauha. Rehellisyys on minunkin mielestäni avioliiton a ja o, eikä mitkään pehmeät laskut ja sanojen asettelut. Jestas. Miksi muuten morkkaatte alkuperäistä äitiä ja olette vahvasti sitä mieltä, että hän on huono äiti ja puolisona taitamaton. Luulenpa että tältä äidiltä löytyy kykyä puolustaa muitakin perheenjäseniä tarpeen vaatiessa, kuin kaiken maailman siloittajilta.

    Äänestä

  • vaimoke kirjoitti:

    Miksei tämmöistäkin asiaa voi hoitaa aikuismaisesti ja asiallisesti? Mikä tuskin tarkoittaa sinullekkaan sitä, että "jäädään kyttäilemään toisen puuhia". Asian kuin asian voi nostaa keskusteluun aikuismaisesti eikä räjähtämällä joka helv-tin pikkuasiasta. Kyllä ne käytöstavat kuuluu tilanteeseen kuin tilanteeseen, mitä vaikeampi juttu niin sen enempi!

    Äänestä

  • vaimoke kirjoitti:

    kuinka järkyttynyt äiti/vaimo oli tilanteessa. Pitääkö siinä nyt ruveta miettimään, että mitä etiketti sanoo tähän tilanteeseen ja miten asia pitäisi muotoilla ja esittää? Ainakin minun oma mieheni tuntee minut niin hyvin, että tietää kommentin ja mielipiteen tulevan rytinällä - sattui tai ei. Eikö asia ole paljon nopsempaan hoidettu, kun selvitetään asia heti eikä tosiaan jäädä kyttäilemään toisen puuhia ja menetetä siinä sivussa oma mielenrauha. Rehellisyys on minunkin mielestäni avioliiton a ja o, eikä mitkään pehmeät laskut ja sanojen asettelut. Jestas. Miksi muuten morkkaatte alkuperäistä äitiä ja olette vahvasti sitä mieltä, että hän on huono äiti ja puolisona taitamaton. Luulenpa että tältä äidiltä löytyy kykyä puolustaa muitakin perheenjäseniä tarpeen vaatiessa, kuin kaiken maailman siloittajilta.

    Jos mielestäsi on normaalia hyökätä pedofiilisyytteiden kanssa niskaan suoraan tivaamaan syitä täysin normaaliin fysiologiseen asiaan.

    Äänestä

mun miehellä seisoo usein jos sitä naurattaa, eli siis täysin ilman kiihotusta. luulen, että sun miehellä syynä oli peniksen hankautuminen tai sitten naurainen tms.

Äänestä

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten asiassa kävi?

Äänestä

Älä välitä noista kommenteista, jossa mollataan reaktiotasi. Varmasti säikähdit jne. (Ja eihän koskaan päällepäin voi tietää, kuka pedofiili, eihän ne näytä joltain erilaisilta, niin miksi ei säikähtähtäisi, vielä ku yleensä hyväksikäyttäjä on lapsen lähipiiristä, eukä joku tuntematon kadulla) Ja säikähtäneenä tottakai sanoo ääneen pelot. Olisin varmasti itsekin reagoinut samoin. Samanikäinen tyttö meilläkin. Kerrot vaan miehelelsi, että säikähdit jne, niin eiköhän hän asiaa sulateltua sen ymmärrä. Ja kai se ihan tahaton tapahtuma oli, jos mies niin sanoo.

Äänestä
  • Kun aivoissa on tapahtunut eroottinen virike, alkaa lantion ja sukuelinten alueen hermopäätteistä vapautua typpioksidia, mikä aiheuttaa verentungoksen paisuvaiskudokseen ja siten erektion. Erektio saa yleensä alkunsa eroottisista mielikuvista, näköhavainnoista tai sukupuolielinten tai muiden erogeenisten alueiden stimuloimisesta. Erektio voi muodostua myös tahattomasti. Erektio muodostuu vastaavalla tavalla miehellä ja naisella, vaikka miehellä se on selvemmin näkyvä ilmiö. lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Erektio

    Äänestä

  • Vaimo epäilee pedofiiliksi. Pikkujuttu, varmasti ymmärtää että hyvin helposti sitä luulee toista pedofiiliksi. Naurakaa nyt yhdessä vielä sille että vaimo luuli miestään pedofiiliksi.

    Äänestä

Katsokaa faktat sillä tosiasiat ovat selkeät eli miehen ja naisen reagointi on normaalia kaikissa aktiviteeteissa sekä hyvin samansisältöinen. Ainut ero on että naisella se ei ilmene niin havaittavasti. Naiset ovat käyttäneet ja käyttävät asiaa miehiä vastaan etsien syyllisiä ja tuomitakseen miehet jota teke myös oikeuslaitoksetkin jopa luulojen perusteella. Kerrot otsikossa että (Noloa) siis kyse on sinun itsesi nolostumisesta! Koska luulet etkä tiedä. Niinkuin moni nainen kertookin täälläkin olisi samaan "hysteriaan" aihetta ollut satoja kertoja kohdallasi kuin tosiaan huolehdit normaalisti lapsesta koskettelemalla häntä samaan aikaan perushuollossa. (mitä on myös lapsen läheisyys niin isällä kuin äidilläkin) sylit halit, nukuttaminen, yhdessäolo ym.) Kannattaa hyväksyä selkeät tosiseikat ja selvittää miten mieskin toimii normaalisti eikä luulla ja epäillä /kuvitella. Erektio ei tarvitse olla "vahinko" vaan nimen omaan stimulaatio totellisuutta ja lapsella eikä iällä ole asian kanssa mitään tekemistä /se vain liitetään hysteriassa asiaan. Sylissä olisi voinut olla vaikka pesukone mikäli. Itse tiedät miten koskettelu ja stimulointi vaikutta sinuun ja mieheesi.

Äänestä

myös lapsen imetystilanne aiheutta mielihyvää äidissä, vielä selvemmin tietysti vauvassa. Sen tietää jokainen imettäjä. Mies ei tiedä siitä mitään, eikä varmasti epäile äitiä mistään kielletyistä rektioista. Rinnat kun ovat varsin erogeeniset alueet, moneen käyttöön.

Äänestä
  • Hyvä pointti. Kyllä pitää paikkaansa, imetys kiihotti, mies sai sen johdosta paljon enemmän huomiota, muttei koskaan kyllä keksinyt syyttää mistään väärästä. Hyvä niin.

    Äänestä

  • 3 lasta imettänyt. kirjoitti:

    Hyvä pointti. Kyllä pitää paikkaansa, imetys kiihotti, mies sai sen johdosta paljon enemmän huomiota, muttei koskaan kyllä keksinyt syyttää mistään väärästä. Hyvä niin.

    kiihottaa;itseäni ei tosiaankaan ja onneksi loppui maitokin niin aikaisin ettei tarvinnut montaa kertaa imettää..

    Äänestä

Seisokki saattaa tulla ilman mitään erityistä seksuaalista kiihottumista. On suhteellisen tavallista, että esimerkiksi lapsen kanssa riehuminen sellaisen aiheuttaa. Se ei ole tahdosta riippuvaista ja jos sellaisesta saa vain huudot ja syytökset niin kaikki, mitä asialle voi tehdä, on pysyä kosketusetäisyyden päässä omasta lapsestaan. Ei liene kenenkään mielestä toivottavaa. Kyllähän se voi noloa olla, jos erektio paljastuu. En yhtään ihmettele miehesi vaivaantunutta reaktiota siihen, jos syyttäen päälle kävit. Asia toki on hyvä selvittää ja nyt se toivottavasti on selvä. En yhtään ihmettele sitäkään, jos miestäsi ei kauheasti jatkossa kiinnosta lapsenne kanssa leikkiminen tai riehuminen. Voisi ehkä olla asiallista sanoa hänelle, että homma on mielestäsi jo ok (jos se on), eikä asia vaivaa sinua enää. On aika ikävää tuntea olevansa pedofiiliepäilty oman vaimonsa puolelta.

Äänestä

Erektion voi saada koska tahansa, nuoremapana useammin kuin vanhempana. Armeijassa leikkisästi heitettiin että erektion saa jo nähdessään naisten fillarin. Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän. Jos nyt miehesi ottaa lasta pomppimaan munille joka päivä saadakseen erektion niin sitten voit jo heittää miehesi pihalle.

Äänestä
  • "... Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän..." Vaimonko tässä tilanteessa pitäisi hävetä. Mistäs miehen logiikasta tässä on kysymys. Olen huomannut muutenkin, että keskustelu meni aloittajan "haukkumiseksi." Kyllä täytyy minunkin myöntää, että kovin olisin hämilläni, jos tuollaista sattuisi omalle kohdalleni. En ole niin perällä miesten erektioasioista, että osaisin "käsitellä" asiaa ilman palstalaisten asiantuntevia kommentteja....... Mutta niskaansahan täältä aina saa. Eikös se vähän ole niinkin, että puolustuskannalla ollaan, kun on jotain salattavaa...?

    Äänestä

  • sinulle sanotaan kirjoitti:

    "... Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän..." Vaimonko tässä tilanteessa pitäisi hävetä. Mistäs miehen logiikasta tässä on kysymys. Olen huomannut muutenkin, että keskustelu meni aloittajan "haukkumiseksi." Kyllä täytyy minunkin myöntää, että kovin olisin hämilläni, jos tuollaista sattuisi omalle kohdalleni. En ole niin perällä miesten erektioasioista, että osaisin "käsitellä" asiaa ilman palstalaisten asiantuntevia kommentteja....... Mutta niskaansahan täältä aina saa. Eikös se vähän ole niinkin, että puolustuskannalla ollaan, kun on jotain salattavaa...?

    Sinulle taasen sanoisin, että kun kerran et ole perillä miesten erektioasioista, niin miksi ihmeessä viitsit edes kommentoida asiaa? Vain heluttaaksesi huulia/näppäimistöä? Silloin vasta sitä rapaa niskaansa saakin, ja se on ihan ansaittua rapaa se.

    Äänestä

  • sinulle sanotaan kirjoitti:

    "... Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän..." Vaimonko tässä tilanteessa pitäisi hävetä. Mistäs miehen logiikasta tässä on kysymys. Olen huomannut muutenkin, että keskustelu meni aloittajan "haukkumiseksi." Kyllä täytyy minunkin myöntää, että kovin olisin hämilläni, jos tuollaista sattuisi omalle kohdalleni. En ole niin perällä miesten erektioasioista, että osaisin "käsitellä" asiaa ilman palstalaisten asiantuntevia kommentteja....... Mutta niskaansahan täältä aina saa. Eikös se vähän ole niinkin, että puolustuskannalla ollaan, kun on jotain salattavaa...?

    Ihan syyttä olet koittanut kääntää asiaa päälaelleen tuossa kirjoituksessasi. Tosi on, että vaimon olisi syytä pyytää anteeksi mieheltään, ja kauniisti sittenkin. Syyttä tehdyt insestisyytökset ovat erittäin nöyryyttäviä isälle, varsinkin oman puolison kovistellen esitettynä. On aivan väärin luulla että sellaisia voi heitellä ilmaan ilman että ne aiheuttaisivat inhimillistä kärsimystä, luottamuspulaa parisuhteeseen, pelkoja isä-lapsisuhteeseen. Perusteellinen anteeksipyyntö olisi enemmän kuin paikallaan. Huolestuttavaa on, jos nainen/äiti, ei nää omassa käytöksessään mitään vikaa tai kehittymisen varaa. Silloin avioliiton tulevaisuus on jo mustien pilvien varjossa. Mies kyllä tulevaisuudessa löytänee paremmankin vaimon puolisokseen.

    Äänestä

  • sinulle sanotaan kirjoitti:

    "... Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän..." Vaimonko tässä tilanteessa pitäisi hävetä. Mistäs miehen logiikasta tässä on kysymys. Olen huomannut muutenkin, että keskustelu meni aloittajan "haukkumiseksi." Kyllä täytyy minunkin myöntää, että kovin olisin hämilläni, jos tuollaista sattuisi omalle kohdalleni. En ole niin perällä miesten erektioasioista, että osaisin "käsitellä" asiaa ilman palstalaisten asiantuntevia kommentteja....... Mutta niskaansahan täältä aina saa. Eikös se vähän ole niinkin, että puolustuskannalla ollaan, kun on jotain salattavaa...?

    samoista linjoista=)

    Jepulis. Eli jos nainen syyttää/epäilee miestään aiheetta pedofiiliksi ja jonkun mielestä naisen pitäisi pyytää syytöstään anteeksi, niin on syytä epäillä tätäkin henkilöä pedofiiliksi. Juujuu, näin maailma ja lapset pelastuu.

    Äänestä

  • sinulle sanotaan kirjoitti:

    "... Jos miehellesi sattui erektio kun lapsi pomppi munille niin siihen ei liity mitään seksualisuutta, ainakaan omaa lasta kohtaan. Häpeäisit vähän..." Vaimonko tässä tilanteessa pitäisi hävetä. Mistäs miehen logiikasta tässä on kysymys. Olen huomannut muutenkin, että keskustelu meni aloittajan "haukkumiseksi." Kyllä täytyy minunkin myöntää, että kovin olisin hämilläni, jos tuollaista sattuisi omalle kohdalleni. En ole niin perällä miesten erektioasioista, että osaisin "käsitellä" asiaa ilman palstalaisten asiantuntevia kommentteja....... Mutta niskaansahan täältä aina saa. Eikös se vähän ole niinkin, että puolustuskannalla ollaan, kun on jotain salattavaa...?

    että jos epäilee miestä esimerkiksi pedofiliksi ap:n mainitseman tapahtuman johdosta niin ei siinä miehen ainakaan puolustamaan kannata itseään ryhtyä. Jos mies asettuu puolustuskannalle niin logiikallasi se vahvistaisi epäilyjä vaan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    samoista linjoista=)

    joltain onnettomalta puuttuu yhtämonta ruuvia kuin sinultakin? Taidat olla todellakin täysin kykenemätön ottamaan mitään oppia noista lukemattomista asiallisista neuvoista joita sinulle on annettu (esim, pyytää anteeksi mieheltä?) Omahan se on tyhmyytesi, ei se ole minulta poissa, oma on elämäs, avioeros, isätön lapses (kohta) Ja onhan se mieheskin tyhmyys, kun on mennyt tekemään lapsia idiootille.

    Äänestä

  • siinä on kun kirjoitti:

    tarkoitetut sinun suuntaasi. Kyllä taas oli kaunis kirjoitus. Kiva, kun jaoit tuon aggressiivisen näkökantasi meidän kanssa. Kirjoitustyylistäsi huomaan, että et ole kovin ...hm miten sen nyt sanoisi... älykäs.

    Äänestä

  • olleet kirjoitti:

    Arvaa uudestaan.

    Äänestä

Nythän on niin, että miehesihän ei ole tehnyt mitään, mistä hänet voitaisiin tuomita. Moraalisesti ehkä niukin naukin (jos erektio olisi aiheutunut seksuaalisista ajatuksista tai stimulaatiosta), mutta lain mukaanhan hän ei ole syyllistynyt mihinkään. Jos et sattumalta olisi huomannut asiaa, kaikkihan jatkuisi entiseen malliin, eikö vain? Noh, nyt sitten päästään siihen, että ainoa tapa elää tästä eteenpäin on vain yksinkertaisesti LUOTTAA mieheesi, että hän ei syyllisty/ole syyllistynyt mihinkään. Sama asia kuin se, että jatkuvastihan parisuhteessa joudut vain luottamaan siihen, että miehesi ei esimerkiksi petä sinua. Tokihan hän on saattanut ajatella muita naisia tai jopa saanut erektioita nähdessään jonkun toisen naisen, joka on häntä kiihottanut, tai sitten kuvia tai elokuvia. Mutta se ei tarkoita sitä, että hän astuisi rajan yli ja makaisi näiden kanssa. Lisäksi voidaan ajatella niinkin, että kyllähän miehillä saattaa olla erektio nähdessään jonkun naisen seksikkäissä vaatteissaan yksin keskellä ei mitään, ja mies voimissa mitattuna päihittäisi naisen ja saisi hänet väkipakolla otettua, MUTTA harvapa niin tekee. Aika moni mies närkästyisi, jos menisit syyttämään raiskaajaksi pelkistä ajatuksista, kun mitään ei olisi kuitenkaan tapahtunut... Eli jos jäät märehtimään asiaa mielessäsi, saat vaivata päätäsi ja kytätä miestäsi seuraavat 10 vuotta, eikä se arvatenkaan tee hyvää suhteellenne.. Kyllä miehesi sen vaistoaa, jos häntä koko ajan tarkkailet... Asia on tietenkin toinen, jos kyseessä OIKEASTI olisikin insestitapaus. Se on toki vakavaa ja edellyttää pikaisia toimia huolimatta siitä uskoisitko itse tai sukulaisesi miehesi kykynevän moiseen raakuuteen. Eli pidä toki silmät auki, ihan normaaleissa mittapuissa, mutta jätä asia sikseen ihan parisuhteennekin vuoksi. Koita myös selvittää asia pois päiväjärjestyksestä miehesikin kanssa, jotta HÄN ei omalta osaltaan jää märehtumään asiaa omassa päässään ja syyllistä itseään olemattomista.. Ota kuitenkin asenteeksi selvästi ei-syyttävä kanta ja kerro lempeästi, että olet itsekin ymmärtänyt, että ylireagoit. Jätä oman kantasi esittäminen myöhemmäksi (siis se, että huolesi toisaalta oli aiheellinen, jos miehesi oikeasti olisikin insesti. Silloinhan sinä toimit ja reagoit aivan oikein kun tiukasti otit asian esille..) Tämä siksi, että tilanne ja keskustelu on niin herkkä, että pienikin vihjailu voi tuntua miehestäsi syyllistämiseltä ja aiheuttaa riitaa. Tsemppiä, ja toivotaan, että asia ratkeaa parhain päin!

Äänestä
  • Itse lapsena kärsin ja olin vaivaantunut kun olin sylissä ja isällä erektio. tajusin, että siinä o0n jotain outoa. Isämme käytti muuten siskoani seksuaalisesti hyväksi. Elikkä huolestua kannattaa ja tutkailla vähän tilannetta. Mielestäni jos mies jatkaa pmputtelua ja sylittelyä vaikka erektio se väärin, jatkaa itsensä kiihottamista. jos vahingossa tulee erektio tulisi sylittely lopettaa siltä erää.

    Äänestä

  • mistäs sitten erottaa oikea... kirjoitti:

    Itse lapsena kärsin ja olin vaivaantunut kun olin sylissä ja isällä erektio. tajusin, että siinä o0n jotain outoa. Isämme käytti muuten siskoani seksuaalisesti hyväksi. Elikkä huolestua kannattaa ja tutkailla vähän tilannetta. Mielestäni jos mies jatkaa pmputtelua ja sylittelyä vaikka erektio se väärin, jatkaa itsensä kiihottamista. jos vahingossa tulee erektio tulisi sylittely lopettaa siltä erää.

    Miehen on paras jättää sylittely naisille kokonaan niin välttyy kaikelta turhalta myös jatkossa.

    Äänestä

  • mistäs sitten erottaa oikea... kirjoitti:

    Itse lapsena kärsin ja olin vaivaantunut kun olin sylissä ja isällä erektio. tajusin, että siinä o0n jotain outoa. Isämme käytti muuten siskoani seksuaalisesti hyväksi. Elikkä huolestua kannattaa ja tutkailla vähän tilannetta. Mielestäni jos mies jatkaa pmputtelua ja sylittelyä vaikka erektio se väärin, jatkaa itsensä kiihottamista. jos vahingossa tulee erektio tulisi sylittely lopettaa siltä erää.

    Hakeudu ihmeessä hoitoon, että saat tasapainosi takaisin. Äläkä jaa neuvoja tuossa henkisessä tilassa täällä ihmisille. Kaikkea hyvää sinulle.

    Äänestä

aiheuttaa miehelle niinkin arkipäiväisen reaktion kuin pissahädän. Miehillähän tuo näkyy erektion kaltaisena siittimen paisumisena. Minä olen nainen, mutta itselleni on monesti tullut pissahätä kun lapsi on päälläni pomppiessaan painanut juuri sopivasti alavatsan läpi virtsarakkoa. Ihan normaali reaktio :) Minusta olet ylireagoinut jos olet kovastikin asiasta tiukannut ja kovistellut. Anna ajan kulua ja puhu asiasta rauhallisesti miehellesi sitten. Anteeksipyyntökin olisi varmaan paikallaan. Sinunkin reaktiosi on toki ollut ymmärrettävä, mutta ainahan rakkaalta puolisoltaan voi pyytää anteeksi, että on syyttä tullut tätä loukanneeksi.

Äänestä

Sillä hetkellä kun vaadit mieheltäsi selitystä tiukkaan sävyyn ja kiertelemättä, tulit ilmaisseeksi että pidät häntä potentiaalisena insesti-isänä. Vaikka kuinka asiaa perustellaan "naarasleijona" vertauksilla, niin tosiasia pysyy samana: olet loukannut miestäsi törkeimmällä ja kivuliaimmalla mahdollisella tavalla. Miehesi suuttumus on täysin oikeutettua.

Äänestä

...näin: liikuttiin kuorma-autolla ja minä olin ohjaamon katolla, siis yläkroppa kattoluukusta ulkona, tähystämässä kun sain ehh erektion. Sen aiheutti kuormurin pomppiminen ja huojahtelu metsätiellä eikä tosiaankaan ollut näköpiirissä mitään haluttavaa, vanha vääpeli ja rapanen tie... Onneksi sen ajan maastohousut oli niin tilavat ettei sitä kukaan huomannut - toivottavasti!?.

Äänestä

Huikeen keskustelun laitoit liikkeelle (vaikka en viittinytkään lukea edes puoleen väliin). Täytyy todeta kaikki huomioiden ja kaikkien puolesta, että JOUTAVILLA JOTAIN. Itse en ole tainnut lukea tätä palstaa ja koko suomi24:ta kuin keskimäärin kerran vuodessa. Nyt sattui sopiva tilaisuus, kun lapset nukkumassa ja vaimo vauvan kanssa vielä laitoksella. Näin se erektio nääs toimii... Ja onneks niitä lapsia ei yleensä tehdä kusiseisokin aikana. Saattais tulla kusipäitä kakaroita. Tätä palstaa kun lukee, niin täytyy kyllä todeta, että näin on tainnut joidenkin kohdalla valitettavasti aikoinaan käydä. Miehelläs on luultavasti ollut seisokki hyvin useasti vaikka et sitä ois huomannutkaan. Blondeillekin tiedoksi, että miehet eivät kuitenkaan ajattele alapäällään, vaan ajatusväline on kyllä ihan varmasti korvien välissä. Itellä tulee usein seisokki melkein missä vain sen kummemmin ajattelematta koko asiaa parin kolmen päivän sektorilla siitä, kun on harrastanut emännän kanssa petipuuhia - toisin sanoen riskipäiviä on vuodessa melkoisesti, jos ei nyt ihan 100%, kun ei oo viitsiny alkaa synnytysten jälkeen heti vonkaamaan. LIPPU KORKEALLE!!!

Äänestä

Rohkeasti vain.

Äänestä

vahingossa, vaan se on joko tahdosta riippumaton reaktio, tai stimuloitu erektio. en muista että koskaan itsellä olisi lapsen kanssa leikkiessä seisonut, ja jos olisikin niin se ei olisi siitä lapsesta johtuvaa. mielestäni turhaa hätäilet, ja ennen kaikkea turhaan aloit kovistella miestäs, nimittäin ei kohta enää uskalla edes katsoa lastaan kun heti syyllistetään noin voimakkaasti. puhdista sinä ajatuksesi kaikesta pervosta ja eläkää normaalisti jos haluat jatkaa liittoanne.

Äänestä

Kyllä ne erektiot vähenee iän myötä, viisikymppisen ei tarvitse enää pelätä että keppi alkaa itsestään ilmoittamaan vahingossa.

Äänestä
  • ovat myös pedofiilejä, koska heitä alkaa haluttamaan kun imettävät vauvaansa.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    ovat myös pedofiilejä, koska heitä alkaa haluttamaan kun imettävät vauvaansa.

    Mistä ihmeestä tuon tekaisit. On meillä siinä kanssa asiantuntija... "...alkaa haluttamaan..." Miten olisi pieni kieliopin kertauskurssi.

    Äänestä

  • imettäjä kirjoitti:

    Mistä ihmeestä tuon tekaisit. On meillä siinä kanssa asiantuntija... "...alkaa haluttamaan..." Miten olisi pieni kieliopin kertauskurssi.

    Se kieli kurssi olisi poikaa jos se olisi alapää asioihin paneutuva kädestä pitäen.

    Äänestä

Jos miehesi nousi muina miehinä tilanteen jälkeen, hän tuskin edes yritti salata erektiota. Jos miehesi olisi kokenut tilanteessa olevan jotain salattavaa kuten seksuaalisia fantasioita omasta lapsestaan, hän olisi jäänyt istuskelemaan hetkeksi. Onko sinulla ollut jotain kokemuksia pedofiliasta, kun ajattelit miehesi heti olevan pedofili? Onko hän ladannut netistä teinipornoa tai joku aiemmista poikaystävistäsi?

Äänestä
  • aina kuule että naiset valittaa siitä että kuinka miehet EI TIEDÄ MITEN "NAINEN TOIMII"..... no ei näköjään naisetkaan tiedä miten miehet toimii ....siis alaosastoltaan.....

    Erektiota on olemassa 2 tyyppiä.....1. mekaanisen "ärsytyksen" aiheuttama esim...alusvaatteiden aiheuttama hankaus johon ei liity seksuaalista kiihottumista 2 tyyppi on sitten se seksuaalinen kiihotus. itse en voi pitää esim. karkeasta kankaasta valmistettuja alushousuja kun erektiota tuppaa olee liian ahkerasti..... farkkuja en pysty pitää ollenkaan kun kiristys aiheuttaa saman kiusallisen reaktion.....ei vaan voi heiluu esim, työpaikalla lippu tangossa kokoajan.

    miehen ELIN reagoi kyll aika herkästi.......tuskinpa miehes pedofiili on.....

    Mut kyll se hyvien tapojen mukaista olis että vaimo pyytää anteeksi VAIKKAKIN asian luonne vaikutti alussa vakavalta.....Mies kumminkin itse piiskaa jo itseään asiasta...

    Äänestä

Kyllä voi käydä vahingossa, jos miestä vaan panettaa ihan sikana, tietysti tyttären tms sukulaisen ja etenkin lapsen luulisi vähän pikkuveitikan nousua hidastavan ainakin ns. "normaaleilla" miehillä mutta kyllähän se muna joskus seisoo vaikka vaan kävelee tyyliin kadulla...

Äänestä
  • Joillakin miehillä ja pojilla vaan on herkkä vehe joka helposti hyppää pystyyn.
    Ei kannata huolestua,jos ei muuten ole kiinnostunu/vilkuile lapsia/teinejä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ajatukset sekaisin kirjoitti:

tilanne tapahtui tänään, kun 5-vuotias tyttäremme keikkui ja pomppi isänsä sylissä sohvalla. Mies nousi tämän jälkeen sohvalta ylös ja tuli luokseni...ja järkyttyneenä huomasin hänellä erektion?!?! Pyysin tiukkaan sävyyn ja kiertelemättä selitystä, mutta hän tuohtui eikä suostunut puhumaan. Huomasin ihan selvästi, että häntäkin asia vaivasi, mutta peitti sen suuttumukseen. Hän vain tokaisi, että tämä asia oli tässä eikä tästä enää keskustella. Myöhemmin otin asian puheeksi, enkä tiedä oliko hänellä ollut aikaa miettiä sopivaa selitystä, mutta jupisi jotain että erektio on tahdosta riippumaton toiminto ja että erehdyn todella, jos luulen hänen olevan joku pedofiili. En epäilekään sitä, mutta asia tietenkin vaivaa. Kysyin, että eikö hän itse suuttuisi ja vaatisi selitystä, jos vaikka huomaisi jollain miespuolisella sukulaisellamme erektion pideltyään tytärtämme sylissä? En saanut selvää vastausta.

Voiko näin siis käydä vahingossa? En nimittäin millään uskoisi miehestä mitään sellaista - ja melko varmuudella sanoisin, että tuttavapiirimme sukumme olisi 100% samaa mieltä. Asia on kuitenkin mielessä koko ajan ja haluaisin vähän valaistusta. Osaako kukaan selittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu