Uni ei tule!

On tässä melko kovaa viinan himoa. Unta ei saa, kun pyörii pullot mielessä. Salvinpäin olen, mutta todennäköisesti vaikein päivä tähän mennessä.

Onneksi olen kuitenkin pysytellyt selvistäpäin. No, eipä tässä auta kuin valvoa sitten.

Sanoihan se Junnu Vainiokin aikoinaan dokaamisen lopettamisesta , että joskus se uni ei vaan tule, ja silloin täytyy vain valvoa ja purra hammasta.

Olotila ei kyllä ole levollisin mahdollinen. Täytyy koittaa kestää vaikka vuorokausi eteenpäin.

Itse en kykenisi siihen, että tekisin päätöksen jottei koskaan enää. Täytyy ilmeisesti mennä tyyliin päivä kerrallaan. Tuo "loppuelämäpäätös" on aivan liian vaikea ottaa ohjenuoraksi ainakin tässä vaiheessa.
20976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tuo oppimisesi :)
loppuelämä on tosiaan aivan liian pitkä aika,ihan kaikkeen.
noh, ehkä sopuisa avioliitto sentään kestää.

Äänestä

Syö hiilareita. Juo jotain lämmintä maitoa, kato pornoa ja vedä käteen.

Mitä ihmettä selität, tee jotain muuta kuin mietit viinaa, mene lääkärille. Jokin mielenterveyshäiriö sulla on.

Viinan himon takia ei kukaan valvo. Viinan loppumisen seurauksien takia kyllä.

HANKI ELÄMÄ.

Äänestä
  • Mikäli menisin psykiatrille, menisin työkaverille. Olen ennen päihdehuoltoa toiminut sairaanhoitajana akuutin aikuispsykiatrian saralla, joten tunnistaisin kyllä mahdollisen psyyken sairauden.

    Äänestä

  • juova päihdeterapeutti kirjoitti:

    Mikäli menisin psykiatrille, menisin työkaverille. Olen ennen päihdehuoltoa toiminut sairaanhoitajana akuutin aikuispsykiatrian saralla, joten tunnistaisin kyllä mahdollisen psyyken sairauden.

    todellakin osata hakeutua hoitoon omatoimisesti.

    Olet lisäksi erkaantunut todellisuudesta, et varmasti ole hoitaja, et varmasti ole psykiatri, päihdetyötä olet voinut tehdäkin. Luulen tosin että lähinnä tutkimusmateriaalina.

    Varaa nyt se aika, ennen kuin sekoat lopullisesti.

    Äänestä

Luulenpa, että suurimmalla osalla juomisen lopettaneista on ollut univaikeuksia alussa. Minulla oli joskus toisen–kolmannen raittiin viikon vaiheilla viikon jakso, jolloin heräilin monta kertaa yössä ja olin päivätyössä melko väsynyt, mutta sekin korjaantui. Tajusin että alitajunta työsti nyt uutta elämäntilannetta, enkä hermostunut. Sen verran oli kuitenkin tullut jo valvottua juomisten jälkitiloissa vuosien mittaan.

"Väkisinmakuu" on rikos. Jos ei väsytä, nouse ylös ja tee jotain muuta, mutta älä jää sänkyyn pyörimään. Vanha hyvä ohje on, että sänky tulee pyhittää paikkana vain nukkumista ja naimista varten. Hereillä pyöriminen ja omien ongelmien vatvominen ei ole kumpaakaan. Muista, että alkoholi on ongelma sinulle vasta sitten, kun sitä on veressäsi. Omien ajatusten kanssa pitää vain opetella tulemaan toimeen.

Äänestä

Hyvä kuulla, että olet pysytellyt selvinpäin. Univaikeuksia on meillä itsekullakin joskus, mutta ne menevät yleensä ohi ja uni tulee sitten kun on tullakseen.
Harmaakantisessa Päivä kerrallaan -kirjassa todetaan että kun hellitämme ongelmista, niillä on tapana järjestyä paremmin kuin mitä osasimme uneksiakaan. Punakantisessakin on hyvä teema tälle päivälle.

Päivä kerrallaan on todellakin alkoholistille sopivampi ratkaisu juomisongelmaan kuin "ei ikinä enää". Ja toveriseurasta saan kokemuksiin perustuvaa tukea ja myönteisyyttä tähän päivään.

Äänestä
  • Perinteisesti alkoholismi ja päideriippuvuus ymmärretty sosiaaliksisairauksiksi

    Äänestä

  • hmmm.. kirjoitti:

    Perinteisesti alkoholismi ja päideriippuvuus ymmärretty sosiaaliksisairauksiksi

    fyysinen riippuvuus on yksi osatekijä ja mielen alueella on myös jotain häikkää. Kun ei ymmärrä lopettaa ajoissa vaan joku voi kerta toisensa jälkeen juoda itselleen vaikeuksia.

    Äänestä

JUMANKEKKA, JUOPOTTELEVA PÄIHDETERAPEUTTI!
Ettet edes häpeä.

Tajuatko ollenkaan, että olet leikkimässä toisten ihmisten hengellä.
Yrität puhua niille kuin urheiluvalmentaja, että älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä sanon. Voi helvetti.

Urheilija voi aina lopettaa urheilemisen tai vaihtaa lajia, mutta päihderiippuvainen vaihtaa "hiippakuntaa", kun "valmentaja" kusettaa.

Ota loparit, se on parasta kaikille, ja hae itsellesi ammattiapua. Sellaista apua, joka ei krapulassa kuseta sinua päin näköä.

Äänestä
  • harvoja terapeutteja, jotka todella tietää mistä puhuu. Kyllä se päihdeongelma voi iskeä ihan yhtä hyvin meihinkin. Emme ole mitään yli-ihmisiä.

    En häpeä, enkä ota lopareita. Tosin välillä on morkkis ja häpeä. Sen olen huomannut, että nämä absolutisti (ei koskaan mitään päihdekokemuksia) terapeutit ovat yleensä täysin kuutamolla, mitä tulee päihteisiin. Asiakkaat usein myös halveksivat tällaisia henkilöitä, mikä näkyy myös hoidon tuloksissa.

    Äänestä

  • juova päihdeterapeutti kirjoitti:

    harvoja terapeutteja, jotka todella tietää mistä puhuu. Kyllä se päihdeongelma voi iskeä ihan yhtä hyvin meihinkin. Emme ole mitään yli-ihmisiä.

    Kuinka voit kuvitella, että voisit jotenkin auttaa alkoholistia raitistumaan, kun itse ole joko kännissä tai krapulassa, tulossa juomasta tai menossa juomaan??? Mieti nyt hyvä ihminen. "Asiakkaasi" ovat todellisessa hengenvaarassa tuollaisen päihdeterapeutin irvikuvan kanssa. Oikeassa olet vain siinä, mitä kirjoitit näistä kuutamolla olevista kolleegoistasi. Niitähän on paljon esim. A-klinikoilla jakamassa kuolemattomia neuvojaan. Nehän ovatkin vain suojatyöpaikassa, kun eivät kykene tekemään mitään muutakaan. Juopothan heidänkin vuokseen kärsii - ja kuolee.

    ovat ryypänneet ja mömmönneet itsensä tuohon kuntoon. varmaan tuttua jo töistäsi. ikävää, että voivat esiintyä muka normaaleina ihmisinä. joku voi pahoittaa mielensä. tsemppiä sulle.

    Äänestä

  • sekopäistä kirjoitti:

    ovat ryypänneet ja mömmönneet itsensä tuohon kuntoon. varmaan tuttua jo töistäsi. ikävää, että voivat esiintyä muka normaaleina ihmisinä. joku voi pahoittaa mielensä. tsemppiä sulle.

    Missähän ne suven Suviseurat olikaan tänä kesännä?? Nähdään siellä, veistaan virsiä ja puhutaan pyhästä AA:sta. Kiva :)

    Äänestä

  • kännissä terapiaa kirjoitti:

    Kuinka voit kuvitella, että voisit jotenkin auttaa alkoholistia raitistumaan, kun itse ole joko kännissä tai krapulassa, tulossa juomasta tai menossa juomaan??? Mieti nyt hyvä ihminen. "Asiakkaasi" ovat todellisessa hengenvaarassa tuollaisen päihdeterapeutin irvikuvan kanssa. Oikeassa olet vain siinä, mitä kirjoitit näistä kuutamolla olevista kolleegoistasi. Niitähän on paljon esim. A-klinikoilla jakamassa kuolemattomia neuvojaan. Nehän ovatkin vain suojatyöpaikassa, kun eivät kykene tekemään mitään muutakaan. Juopothan heidänkin vuokseen kärsii - ja kuolee.

    työaikana kännissä taikka krapulassa. Joillekin juomani määrä vaikuttaa naurettavalta, mutta minä sairastankin kroonista neurologista sairautta. Sen verran sanon sairaudestani, että alkoholi on tuhoisaa myrkkyä minulle. Eri asia kuin terveellä ihmisellä. Terve ihminen ei käyttämästäni alkoholimäärästä olisi moksiskaan, mutta minulle tuo normi-ihmisen määrä on suuri. Vakio juontimäärä on ollut keskim. pe. 0,5 l vodkaa tms., lauantaina n. 0,7 l jotain väkevää. Lisäksi sunnuntaina loivennusta. Ei tosin paljoa. Muutamia oluita. Siinä se ongelma ja huolenaiheeni on, että yksi päivä ei riitä. Olen nähnyt niin valitettavan monta kertaa tuon kuvion aikaisemmin monella muullakin.

    Ymmärrän huolenaiheesi oikein hyvin. Ei pohjan löytyminen edellytä jotain tarkkaa juontimäärää tai viinankäytön vuosia. Pohja voi tulla vastaan, vaikka on "vieläpä kaksi autoa autotallissa". Ammatissasi olet nähnyt, mistä saa pysyvän avun ja tuen kestävään raittiuteen ja ihmisarvoiseen elämään. Sama apu ja tukiverkosto on tarjolla Sinullekin päivän kerrallaan. Kaunista keväistä viikonloppua!

    Äänestä

  • Sulle? kirjoitti:

    Missähän ne suven Suviseurat olikaan tänä kesännä?? Nähdään siellä, veistaan virsiä ja puhutaan pyhästä AA:sta. Kiva :)

    Itse ohitan tuon uskontopuolen AA:ssa. Haen sieltä ennen kaikkea vertaistukea. En pänttää "AA:n raamattua". AA:n koen siinä mielessä hyvänä, että siellä kaatuu sosioekonomiset jaottelut jne. Toisin sanoen, siellä kaikki ovat samalla viivalla ja samanarvoisia. Ei keinotekoisia jaotteluja eri sosiaaliryhmien välillä. Yksi syy on myös se, että AA:ssa fuulaaminen ei tahdo onnistua. Juoppo tuntee toisensa ja kaikki mahdolliset kusetusyritykset. Kyllä minulle saa kuittailla, ja ymmärrän hyvin, mikäli tilanteeni saa joissain henkilöissä aikaan reaktion tyyliin: lällällällälläälää, päihdetyöntekijä ja päihdeongelmainen. Ähäkutti. Tämä ei minua haittaa enkä provosoidu tästä. Pelissä on ensisijaisesti lapset sekä parisuhde vaimon kanssa. Terveys on myös tärkeä seikka. Mitkään provoilut eivät ole tärkeämpiä kuin edellämainitut seikat. Olen myös työssäni tullut hyvin paksunahkaiseksi. Mistään suviseuroista en tiedä, enkä ole menossakaan. Minulle riittää, että pysyn selvinpäin. AA:ssa on tuo uskonnollinen puoli mukana, mutta ei se ole mikään lahko joka alistaisi yksilön valtaansa. Ai niin, selvinpäin ollaan ja kahvia juodaan.

    Äänestä

  • voipytty kirjoitti:

    Ymmärrän huolenaiheesi oikein hyvin. Ei pohjan löytyminen edellytä jotain tarkkaa juontimäärää tai viinankäytön vuosia. Pohja voi tulla vastaan, vaikka on "vieläpä kaksi autoa autotallissa". Ammatissasi olet nähnyt, mistä saa pysyvän avun ja tuen kestävään raittiuteen ja ihmisarvoiseen elämään. Sama apu ja tukiverkosto on tarjolla Sinullekin päivän kerrallaan. Kaunista keväistä viikonloppua!

    No totta helvetissä pohja löytyy tällekin kaverille. Ikävää tässä onkin vaan se, että sitä pohjan löytymistä odotellessa niin moni joutuu juomaan lisää tämän toimimattoman terapeutin kynsissä. Kerro minulle voisiko olla olemassa sellaista juovaa alkoholistia, joka luottaisi krapulaiseen tai kuivahumalaiseen terapeuttiin. Minä en ainakaan olisi luottanut, vaan olisn juonut itseni hengiltä jo vuosia sitten. Ihan terapeutin antaman mallin mukaisesti tyyliin, kyllä tämä tästä, ehkä jo huomenna...

    Äänestä

  • juova päihdeterapeutti kirjoitti:

    Itse ohitan tuon uskontopuolen AA:ssa. Haen sieltä ennen kaikkea vertaistukea. En pänttää "AA:n raamattua". AA:n koen siinä mielessä hyvänä, että siellä kaatuu sosioekonomiset jaottelut jne. Toisin sanoen, siellä kaikki ovat samalla viivalla ja samanarvoisia. Ei keinotekoisia jaotteluja eri sosiaaliryhmien välillä. Yksi syy on myös se, että AA:ssa fuulaaminen ei tahdo onnistua. Juoppo tuntee toisensa ja kaikki mahdolliset kusetusyritykset. Kyllä minulle saa kuittailla, ja ymmärrän hyvin, mikäli tilanteeni saa joissain henkilöissä aikaan reaktion tyyliin: lällällällälläälää, päihdetyöntekijä ja päihdeongelmainen. Ähäkutti. Tämä ei minua haittaa enkä provosoidu tästä. Pelissä on ensisijaisesti lapset sekä parisuhde vaimon kanssa. Terveys on myös tärkeä seikka. Mitkään provoilut eivät ole tärkeämpiä kuin edellämainitut seikat. Olen myös työssäni tullut hyvin paksunahkaiseksi. Mistään suviseuroista en tiedä, enkä ole menossakaan. Minulle riittää, että pysyn selvinpäin. AA:ssa on tuo uskonnollinen puoli mukana, mutta ei se ole mikään lahko joka alistaisi yksilön valtaansa. Ai niin, selvinpäin ollaan ja kahvia juodaan.

    AA:ssa?

    Äänestä

  • eiks vaan kirjoitti:

    No totta helvetissä pohja löytyy tällekin kaverille. Ikävää tässä onkin vaan se, että sitä pohjan löytymistä odotellessa niin moni joutuu juomaan lisää tämän toimimattoman terapeutin kynsissä. Kerro minulle voisiko olla olemassa sellaista juovaa alkoholistia, joka luottaisi krapulaiseen tai kuivahumalaiseen terapeuttiin. Minä en ainakaan olisi luottanut, vaan olisn juonut itseni hengiltä jo vuosia sitten. Ihan terapeutin antaman mallin mukaisesti tyyliin, kyllä tämä tästä, ehkä jo huomenna...

    nimeltä oma vastuu ? eli meinaat sysätä, ei pelkästään oman juopottelun vaan muidenkin juopottelun syyn pois itseltään. mikä hieno tekosyy juoda, mutta hieno se on vaan tuollaisen sikajuopon omasta mielestä ! "Ikävää tässä onkin vaan se, että sitä pohjan löytymistä odotellessa niin moni joutuu juomaan lisää tämän toimimattoman terapeutin kynsissä. "

    Äänestä

Tämä on kaksivaiheinen ehdotus:

1. Älä yritä yksin
2. Älä luule, että netti riittää siksi toiseksi.

Muita huomioita. Nimimerkkisi on enteellinen. Mitäs, jos vaihtaisit sen jossakin vaiheessa nimeen "raitis päihdeterapeutti"? Ilmeisesti olet sen verran rehellinen, ettet vielä voi. Päivä kerrallaan on tosiaan ok. Mutta tiedät, että juomisen varaus lunastetaan ennemmin tai myöhemmin.

Jos ei osaa luovuttaa kokonaan, on juotava lisää. Ja se on aina¨suuri riski ja tekee onnettomaksi.

Ei ihme, jos valvottaa. Juuri nyt haluat ulospääsyä. Mitä jos itse ottaisit apua vastaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

juova päihdeterapeutti kirjoitti:

On tässä melko kovaa viinan himoa. Unta ei saa, kun pyörii pullot mielessä. Salvinpäin olen, mutta todennäköisesti vaikein päivä tähän mennessä.

Onneksi olen kuitenkin pysytellyt selvistäpäin. No, eipä tässä auta kuin valvoa sitten.

Sanoihan se Junnu Vainiokin aikoinaan dokaamisen lopettamisesta , että joskus se uni ei vaan tule, ja silloin täytyy vain valvoa ja purra hammasta.

Olotila ei kyllä ole levollisin mahdollinen. Täytyy koittaa kestää vaikka vuorokausi eteenpäin.

Itse en kykenisi siihen, että tekisin päätöksen jottei koskaan enää. Täytyy ilmeisesti mennä tyyliin päivä kerrallaan. Tuo "loppuelämäpäätös" on aivan liian vaikea ottaa ohjenuoraksi ainakin tässä vaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu