Mutkamäessä keli mitä parhain !
Pääsiäisen aikaan harmitti kun etelästä tulleet vieraat joutuuivat hieman pettymään. Muksuille varsinkin.
Mitä mahtaa olla vuokrasopimuksen ehtona kun yrittäjä valittiin?
Laskettelukausi päättyi maaliskuun loppuun.
Pääsiäisen aikaan harmitti kun etelästä tulleet vieraat joutuuivat hieman pettymään. Muksuille varsinkin.
Mitä mahtaa olla vuokrasopimuksen ehtona kun yrittäjä valittiin?
Laskettelukausi päättyi maaliskuun loppuun.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siilinjärven Kasurilaan?
Siellä on mäkiä kaiken ikäisille. Mäki on avoinna silloin, kun sää suinkin sallii.
Oliskohan sun isäntänä/emäntänä ottaa vähän asioista ensin selvää.
Vastapäisestä talosta näkkee millon on lunta ja millon ei vaikka ei lumetusjärjestelmää olekaan. Ite voisit käydä lumitilanteen vilkasemassa ennen kuin kirjoittelet tänne. Sitä paitsi pennut ei kysele vaan ilman muuta olettaa että lähimäestä lunta löytyy, löytyy mutta hissi ei toimi.
Puijon rinteet ovat menneen alaspäin kuin lehmänhäntä. Mitään kehitystä ei ole tapahtunut 20 vuoteen. Osa syynä on kaupunki ja toisena tämä "yrittäjä". Kuopiossa kaupunki ei osaa ylläpitää ja kehittää infraansa! Älkääkä mainitko petosen saaristo-osaa jonka takia esim.opettajia lomautetaan. Antikkalassa ei ole lautalijoille yhtään mitään, ei mitään. Lautailijat eivät tarvitse jyrkkää rinnettä vaan reileja ja bokseja sekä hyndiä. Puijon päärinnettä ei oltu edes tampattu täyteen leveyteen ja antikkalan eteläkulman annetaan rehottua pusikoksi. Toinen hissi purettiin pois kun ei "kannattanut korjata", uudet hissit ovat muuten todella kalliita ja niitä Kuopiolla ei ole tahtoa ostaa koskaan. Toisaaalta jos kahvion pitäjä laskee montako servetteä otat munkin yhteydessä ja huomauttelee siitä asiakkaita niin pitäköön "tunkkinsa". Puijo on aarre joka tajutaan muualla paitsi ei Kuopiossa!