Mulla takana kaksi synnytystä - eka hätäsektio, toka alatie. Mullahan ahdas lantio, mutta niin vain piti alakautta synnyttää, koska vauva oli 3kg. Se mahtuu kuulema. No, hapenpuuteongelmia oli ja nyt pelkään kauheesti, että alkaa kädenvääntö saada sektio, jos sille kannalle kallistun. Lapset onneksi terveitä, mutta en voi pelolle mitään. Aikaisemmissa synnytyksissä lähdin alakautta synnyttään, en ole sektiota koskaan vaatinut. Nyt olen ajatellut, että oma pelko vauvan terveyden puolesta ja omat traumat aikaisempien synnytysten etenemisestä voimistuvat. Toka synnytys käynnistettiin, ja supistukset olivat todella rajut, mikä aiheuttikin vauvalle sitten ahdinkoa. Suostuin käynnistykseen, joka tehtiin, jotta vkolla 38 saadaan pienikokoinen lapsi ulos ahtaasta lantiostani eli oliko edes lääketieteellinen syy? Olen katunut tuota, mutta uskoin lääkäreitä. Nyt kun olen lukenut täällä näitä keskusteluja, tuntuu, että muiden kohdalla sektiolupa saadaan helpommin. Miten sitä pitää asiassa sitten edetä. Tiedän riskit sektion suhteen, mutta vaikeiden synnytysten kautta tiedän myös riskit alakautta synnyttää. Olen kuitenkin onnellinen, että sain sen kokea. Molemmista tavoista paranin hyvin, sairaalassa 2-3päivää. Eikä repeämiä tms. alapäähän tullut.
Pelottaa saako
suunn.sektion?
7389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
... sektion riskit?
vastaus/kysymys - googleta. Ehkä ap. odotti kommenttia.
Itse vaadin sektion käymällä pelkopolilla puhumassa ja kyllähän siellä käännyttää yritettiin, mutta itse on punnittava viime kädessä mihin lähtee. Oli se itsellekin vaikea paikka, kun olisi halunnut alakautta, mutta pelko vei voiton.
Minulla takana hätäsektio ja minä taas pelkään sektiota. Ei ole ainut kerta, kun minut on nukutettu, mutta kyllä sitä aina nukutusta pelkää...jos ei herääkään...ja niinhän voi käydä...tai voi tulla tromboembolisia komplikaatioita tai sairaalabakteeri leikkaushaavaan tai mitä tahansa...
Eihän sinulla olisi saanut lähteä käynnistämään tuolla tavoin leikattua kohtua. Siinä on repeämisriski. Sektion jälkeen ei koskaan ainakaan saisi ottaa oksitosiinia...kohtu ei kestä sellaisia supistuksia.
Lääkärit ajattelee vain itteensä ja haluavat tehdä tulosta, näin ajattelen nyt jälkikäteen. Mulle annettiin ensin jotain mietoja emättimen kautta ja sitten saliin, kun alkoi kauheat supistukset siitä 6 tunnin päästä. Sitten synnytystä vauhditettiin vielä oksitoniinillä ja puhkastiin kalvot- ja nimenomaan sanottiin, ettei noita jälkimmäisiä voi tehdä, koska sektiotausta, tosin siitä 2,5v. Lapsi syntyi 9 tunnin päästä käynnistyksestä. Arvaa pelottaako nyt, kun olen raskaana, että kestääkö kohtu, miten se on ottanut itteensä niistä supisteluista jne.
Jos kohtu kesti tuon synnytyksen, kestää se seuraavankin tarvittaessa. Siitä älä huolehdi, ei synnytys kohtua heikennä vaan se leikkaus.
Ensimmäinen lapseni syntyi sektiolla, kaksi seuraavaa alateitse, neljäs kuoli kohtuun supistusten aiheuttaman repeämän takia. Eli 10 vuotta vanha arpi repesi. Jokainen raskaus myös venyttää kohtua ja siinä olevaa arpea, joka haurastuu koko ajan. On kohdun kunnosta ja tuurista kiinni kestääkö se leikkauksen jälkeen yhden, useamman tai edes yhtään alatiesynnytystä. Se on uudet leikkaukset, supistukset ja kohdun venyminen, jotka arpea kohdussa heikentää. Eli kyllä se synnytyskin vaan kohdun kestoa heikentää. Se, että se yhden alatiesynnytyksen kestää, ei tarkoita sitä, että useamman kestäisi.