klematis jackmann

peresi

millaisessa paikassa menestyvat parhaiten?pieneen pihaan

6

1950

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aluksi sinulle

      Kärhöt eivät ole niin oikullisia kuin yleensä kerrotaan.
      Kunhan et istuta paikkaan, johon sadevesi jää seisomaan, eikä räystään alle, että lumet putoaa päälle. Omani, mm. kysymäsi, viihtyvät ilman mitään ongelmia tavallisessa puutarhamullassa aurinkoisessa paikassa, ne kiipeilevät ja rönsyilevät valtavasti, toiset aitaa pitkin, toiset muuten tuettuna.
      Ohje on yleensä suojata tyvi auringolta. Olen istuttanut aitaa vasten kasvavien kärhöjen alle kurjenpolvia (koska ne ovat pintajuurisia, runsaasti muitakin mahdollisuuksia on), muut suojaavat itsensä varjollaan.

      • kasvaa hyvin

        Minulla kasvaa klematis jackmann männyn runkoa pitkin ylös ja hyvin voi. maata on nimeksi ja sekin savea olen lisännyt multaa päälle ja syksyllä pistän hevonkakkaa kunnolla turpeeseen sekoitettuna juurelle ja silmuja siellä on jo vaikka millä mitalla vaikka talvi oli mikä oli.

      • vielä lisempää
        kasvaa hyvin kirjoitti:

        Minulla kasvaa klematis jackmann männyn runkoa pitkin ylös ja hyvin voi. maata on nimeksi ja sekin savea olen lisännyt multaa päälle ja syksyllä pistän hevonkakkaa kunnolla turpeeseen sekoitettuna juurelle ja silmuja siellä on jo vaikka millä mitalla vaikka talvi oli mikä oli.

        Pitääkö se jackmankin istuttaa niin tosi syvään, kuin mitä nyt puutarhaohjelmasta kärhöstä muistelen hiljakkoin kerrottaneen.
        Sanottiinkohan siinä peräti 30-40 senttiä mullan alle se juuren kaula. Näinkö? Sehän haudataan elävältä! ;-)
        Taidan laittaa vanhan, kohta pystyynkarsittavan (liian lähellä seinää) omenapuun juurelle, jos kerran männyn juurellakin männöö. Ja ilmeisesti kuitenkin sinne varjonpuolelle (siis puunrunkoa)?
        Ollaan kyllä nelosvyöhykkeellä ...

      • Klematiskokeilija
        vielä lisempää kirjoitti:

        Kärhön juuripehko pitää kuulemma istuttaa aika paljon maanpinnan alapuolelle. En ensimmäistä istuttaessani paljon senttejä miettinyt, oisko juuripehko mennyt 20 cm maan pinnan alle. Vinoonkin olisi vielä pitänyt istuttaa, ei pystyyn. Ihan hyvin se kasvanut kuitenkin, rehottaa ihan hirveästi ja on täynnä kukkia. Se on valkokukkainen, muistaakseni "Summer Snow" nimeltään. Juuri jossain puutarhaohjelmassa sanottiin, että jos maanpäälliset osat kuolevat/paleltuvat talvella, niin maanalaisista varsista versoaa uusia varsia. En itse istuttaisi kuitenkaan puunjuurille mitään. Eikäpä Suomessa ole niin paljon ja polttavaa aurinkoa, että varjon puolelle tarvitsee istuttaa sekä auringossa että varjossa viihtyviä kukkia. Jos varjonpuolelle istutat kuitenkin, sieltä ne kärhön oksat tunkevat kasvaa kohti aurinkoa, joka tapauksessa ne pyrkivät aurinkoa kohti. Siinä onkin yksi tärkeä pointti, mihin istutat, katseleeko kärhöjesi kauniita kukkia sinä vai naapuri, kasvi kääntyy aurinkoon, sille et mahda mitään.

      • Vanha trekosmestari
        Klematiskokeilija kirjoitti:

        Aikoinaan suunnittelin pihoja ja laitoin myös puihin kiipeilemään erilaisia kärhöjä.
        Siinä on vain pikku kikka joka pitää istutuksen yhteydessä muistaa. Kaiva riittävän suuri kuoppa puun juurelle, tarpeen vaatiessa voidaan muutamia puun juuria uhrata poistamalla ne. peitä kuopan pohja ja reunat kankaalla joka estää juuriston läpikasvua.
        Laita kaivamaasi ja vuoraamaasi kuoppaan riittävän kokoinen muoviastia, tee muutamia pienehköjä reikiä astian pohjalle ja laita sitten karkeata soraa kerros ja päälle istuttetavan kasvin vaatiman multasekoituksen. Esimerkiksi kyseinen Jackmannii on varsin mahtavan näköinen muhkeine sinisine kukkamerineen, esimerkiksi männynrunkoa kiipeämässä.

      • ainakin 30 sm pinnasta
        vielä lisempää kirjoitti:

        Pitääkö se jackmankin istuttaa niin tosi syvään, kuin mitä nyt puutarhaohjelmasta kärhöstä muistelen hiljakkoin kerrottaneen.
        Sanottiinkohan siinä peräti 30-40 senttiä mullan alle se juuren kaula. Näinkö? Sehän haudataan elävältä! ;-)
        Taidan laittaa vanhan, kohta pystyynkarsittavan (liian lähellä seinää) omenapuun juurelle, jos kerran männyn juurellakin männöö. Ja ilmeisesti kuitenkin sinne varjonpuolelle (siis puunrunkoa)?
        Ollaan kyllä nelosvyöhykkeellä ...

        Jacmanii voi tosi hyvin. Sen juurella on lisäksi katetta.
        Viime vuonna se nousi aivan alusta, nyt näytää, että tulisi jo oksistakin haaroja. Ellei pakkasyö vie, taitaa tulla hieno kukinta tänäkin kesänä.
        Viime kesänä se kukki ihan valtavasti, joten innokas se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      2605
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      55
      824
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      69
      602
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe