Miten vietät jouluaattoillan? Menetkö kylään johonkin? Tuleeko sukulaisia tai tuttavia kylään? Onko jouluruoka perinteinen? Kuusi kyllä/ei? Lahjoja kyllä/ei? Pukki kyllä/ei? Miten pukeudut - rentoon oloasuun vai juhlatamineisiin?
Gallup: Jouluaatto
Tiina
121206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kotona ollaan kahdestaan. Syödään jotain herkkua. Kuusi on muovinen ja lahjoja ei vaihdella. Pukki on omasta takaa. Meillä ollaan rennoissa oloasuissa, takkatulen ääressä ja paljain varpain. Rauhallista joulua kaikille!
Meillä on kans sinne päin, mutta mennään kahdestaan mökille (= vanha maatalo).
Kuusi haetaan omasta metsästä, eli aitoa sen olla pitää. Voi sitä kuusen tuoksua, joka tuoreesta kuusesta leviää tupaan.
Ja ruokana on kaikki joulun herkut, ne perinteiset. Hyvä tuoksu niistäkin tulee.
Kuulemma minäkin sovin pukiksi erinomaisesti.
Ja lahjoja meillä täytyy olla ja on. Joulupukki tuo ne kuusen alle silläaikaa, kun käymme kävelemässä. Minä lähden hieman myöhemmin...
Ja sitten joulusauna. Meillä on erillinen hirsisauna, joka jouluaattona lämmitetään ja siellä sitä sitten heitetään löylyä ja vihdotaan kesällä itse tehdyllä vihdalla öljylampun valossa ja otetaan muuripadasta kuumaa vettä.
Ja uuneilla meilläkin huoneet lämmitetään, mutta sisällä pidämme jaloissa aamutossuja liikkuessamme. Rennosti myös otetaan.
Joten hyvää joulua myös sinne.
Kotona. Tuttuja tulee. Perinteinen ruoka. Kuusi KYLLÄ. Lahoja KYLLÄ. Pukki EI. Oloasu.
Ollaan tää joulu mummolassa melkein koko lähisuvun kanssa. Tärkeintä on että kaikki tehään oikeessa järjestyksessä ensin aamul puuro ja päiväl vähän jotain pientä, sit kuuden mais saunaa ja heti saunan jälkee syödään rauhassa ja pitkään sen jälkeen joskus kahdeksan aikoihin tulee pukki lahjojen kans (pienimmille) ja jakaa lahjat... Joo mulla on pakkomielle pitää perinteistä kiinni, mut lahjat ollaan kyllä jätetty melkeen kokonaan pois muilta paitsi pieniltä, muut saa jotain itetehtyä ym pientä.. Joulukuusi on pakko olla ja vähän juhlavammat vaatteet mut ei mitään kovin hienoa.
MÄ VIETTÄISIN NÄIN AINA ETTÄ OLISIN SILLOIN MM TAMPEREELLA. 6 JOULUA MENISI TOSIAAN MM FORSSASSA.
NYT KAI SE MENEE NIIN
HESASSA
Minä ainakin vietän jouluni kotona oman perheen kassa tai poika ystävän kanssa...Kuusi kullä sillä siinä on hyvä tuoksu lahjoja kyllä mut pukkia ei...
iloista joulumieltä kaikille!!!!!!!!!!!
iloisessa mielessä ja siihenhän kuuluu kaikki perinteiset jouluruuat joulutontut joulupukki lahjoja saa vain lapset ja vanhukset .
Laulellen ja kaunista musiikkia kuunnellen ja kuusi se sais jäädä pois ainakin aito kuusi siksi että siitä tulee niinpaljon vain haittoja hajuja ja ötököitä ja neulasten siivousta .
Omassa kotona en joulua vietä ihan vain sukulaisissa perhepiirissä siis koko suku paikalla .Yleensä pelataan jotain seurapelia ilta kun lahjat on jaettu ja joulukahvit juotu ja lapset kaikki leikkivät leiluillaan ja me isommat nautitaan kivasta tunelmasta ja pelaamisesta yhdess-ä ja ehkä pieni lenkkeily illalla melkein keskiyöllä siis kalkkunan ym sulattelua
menen sukulaisten luo jouluksi, olen ollut siellä monena vuonna. mummo tekee jouluruokaa, ja jokainen saa pukeutua miten tykkää, itse olen useimmiten vain rennossa oloasussa. kuusi on aina, vaikka kissa ne pallot sieltä usein pöllii... joulupukki ei ole käynyt moneen vuoteen, lahjat jakaa kuka milloinkin. kuitenkin pitäisi aina muistaa se mikä joulussa on tärkeintä, monilta se on jo päässyt unohtumaan. ei lahjat ole se tärkein asia joulussa.
Joluna mieheni kanssa menemmä vanhempieni luokse, mitä tässä vielä omaa jolua kun perheeseen kuluu ainoastaa meidän lisäksi 2 marsua ja koira, tulevat viettämään myös jolua kanssamme "mummolaansa"
Ja siellähän sitä perinteistä jouluruoka saa kinkusta lähtien kaikkea. Kuusi löytyy myös tottakai, lahjat kyllä. Joulupukki ei, eiköhän jolupukin juhlan sijasta vietetä Jeesuksen syntymä juhlaa. Voi hyvä tavaton ei kai sitä nyt jouluaattona juhlatamineissa tottakai verkkahousut jalkaan college päälle ja koirien kanssa riehumaan lattialle, vanhemmilla koira myös ja niin on karvakorvillakin seuraa toisistaan.
Tänä jouluna vietetään joulua kotona. Aamulla perinteisesti syödään riisipuuro ja sekameteli soppa. Samalla kuunnellaan joulurauhan julistus radiosta. Sen jälkeen kuusi koristellaan, joka on edellisenä päivänä tuotu sisään.
Kuusen koristelun jälkeen isä ja pienemmät lähtevät haudoilla käymään, me isommat alamme pottuteatteriin;), autamme laittamaan ruokaa pöytään yms.
Sitten on vuorossa puhtaaseen saunaan meno. Saunan jälkeen puetaan vähän juhlavammat vaatteet päälle, sitten joulupöytään ja pukki tulee noin kuuden ja kaheksan välillä.
Illemmalla joudaan torttukahvit ja oleillaan vaan. Kerätään roskia jätesäkkiin ja syödään... Ja taas syödään...:)...Kuunnellaan myös yleensä radiosta jouluterveiset joita ihmiset ympäri maailmaa toivottavat läheisilleen.
Joka toinen joulu tulee melkein kaikki sisarukseni perheineen jouluksi, joka toinen joulu menevät puolisoiden kotiin.
Tänä jouluna meillä on varmaan noin 30 henkiä viettämässä joulua. On siinä vähän säpinää, mutta mukava olla yhdessä.:)
Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille!:)