Sananvapaus

Täällä on ollut kirjoitusta kunnianloukkauksista nettifoorumeissa. Miten esimerkiksi informaatio mikä on ollut netissä jo hyvän aikaa, kulkeutuu jollekkin toiselle foorumille uuden käyttäjän kautta,ja häntä vastaan nostetaan kanne kunnianloukkauksesta. Eikö tämä kyseinen henkilö ole vain käyttänyt jo julkistettua tietoa, eikä häntä voida syyttää kyseisestä rikoksesta?
5364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensin alkuu saattaa olla jostakusta negatiivinen uutinen vaikka sanomalehden verkkosivuilla.

Sitten kun asiasta (esim. rikos) on kulunut jo tovin aikaa niin joku linkittää ko. jutun esim. Suomi24:n palstalla asiayhteyteen johon se ei mitenkään edes kuulu.

Tehdään kysymys: miksi on linkitetty.
Jos vastaus on: Toisen halventamiseksi, loukkaamiseksi, haukkumiseksi jne. niin kyseessä on oma itsenäinen kunnianloukkauksensa.

Edes sillä ei ole merkitystä, että pitääkö tieto paikkansa vaiko ei - jos on pääteltävissä tuo _loukkaamistarkoitus_ niin se on rikos.

Äänestä
  • Siellä julkaistaan uudelleen lehtijuttuja vanhoista oikeudentuomioista. Eikö sen pitäisi riittää, että asiat on kertaalleen käsitelty lehtienkin sivuilla, pitääkö kiusata ihmisiä vielä jälkeenpäinkin? Jos joku vaikka haluaisi jatkaa elämäänsä parannettuaan tapansa?

    Äänestä

  • hyvänä esimerkkinä kirjoitti:

    Siellä julkaistaan uudelleen lehtijuttuja vanhoista oikeudentuomioista. Eikö sen pitäisi riittää, että asiat on kertaalleen käsitelty lehtienkin sivuilla, pitääkö kiusata ihmisiä vielä jälkeenpäinkin? Jos joku vaikka haluaisi jatkaa elämäänsä parannettuaan tapansa?

    Koko foorumin voisi lopettaa mun puolesta. Pelkkiä paskanjauhajia siellä vain tonkii tikulla paskaa.

    Äänestä

  • Pitäisikö silloin koko ketju ottaa kiinni ja antaa syyte, ettei mene ihmisoikeuslaki ja perustuslaki tässä sitten ristiin. Laki on näiden mukaan kaikille sama.

    Äänestä

Kukaan ei lien vielä vienyt tuollaista juttua käräjille. Voisi kyllä olettaa, että jos noita pidetään kovin pitkään netissä ja kuitenkin vain valituista henkilöistä niin se ei olisi sallittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko tietooooo kirjoitti:

Täällä on ollut kirjoitusta kunnianloukkauksista nettifoorumeissa. Miten esimerkiksi informaatio mikä on ollut netissä jo hyvän aikaa, kulkeutuu jollekkin toiselle foorumille uuden käyttäjän kautta,ja häntä vastaan nostetaan kanne kunnianloukkauksesta. Eikö tämä kyseinen henkilö ole vain käyttänyt jo julkistettua tietoa, eikä häntä voida syyttää kyseisestä rikoksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu