Mitä pitäisi tehdä, kun huomaan, että katkeroidun, tulen kateellisemmaksi ja masennun koko ajan lisää, mitä kauemmin lapsettomuutta kestää. Meillä on sitä takana vuosia.
Olen mielestäni tähän asti kyennyt iloitsemaan muiden raskauksista, ollut kiinnostunut koko raskausajan eri vaiheista, keskustellut synnytyksistä ikäänkuin itselläni olisi niitä jotain kokemuksia. Olen viime vuosien aikana saanut kunnian ryhtyä kummiksi useamman kerran ja melkein kaikki ovat syntyneet aikana, jolloin itsekin olen lasta niin kovasti toivonut.
Tilanne on jotenkin kärjistymässä seuraavien päivien aikana, kun paras ystäväni ja toinenkin hyvä ystäväni saavat lapsen, koenkin tilanteen hirvittävän ahdistavaksi. En tiedä miten kestän mennä katsomaan vauvoja laitokselle, iloita ystävieni puolesta, ottaa vauvoja syliin, kuunnella synnytyskokemuksista jne. Toivon hartaasti, etten purskahda itkemään kun näen vauvat.
Näiden tilanteiden lisäksi olen alkanut pelkäämään tilanteita, joissa minulle kerrotaan uusista raskauksista, koska en tiedä miten käyttäydyn. Vien toisilta ilon lapsen saamisesta ja odottamisesta ja koko tilanne kääntyykin meidän tilanteen surkutteluun ja lohduttamiseen.
Tää on välillä niin ahdistavaa.
Olen mielestäni tähän asti kyennyt iloitsemaan muiden raskauksista, ollut kiinnostunut koko raskausajan eri vaiheista, keskustellut synnytyksistä ikäänkuin itselläni olisi niitä jotain kokemuksia. Olen viime vuosien aikana saanut kunnian ryhtyä kummiksi useamman kerran ja melkein kaikki ovat syntyneet aikana, jolloin itsekin olen lasta niin kovasti toivonut.
Tilanne on jotenkin kärjistymässä seuraavien päivien aikana, kun paras ystäväni ja toinenkin hyvä ystäväni saavat lapsen, koenkin tilanteen hirvittävän ahdistavaksi. En tiedä miten kestän mennä katsomaan vauvoja laitokselle, iloita ystävieni puolesta, ottaa vauvoja syliin, kuunnella synnytyskokemuksista jne. Toivon hartaasti, etten purskahda itkemään kun näen vauvat.
Näiden tilanteiden lisäksi olen alkanut pelkäämään tilanteita, joissa minulle kerrotaan uusista raskauksista, koska en tiedä miten käyttäydyn. Vien toisilta ilon lapsen saamisesta ja odottamisesta ja koko tilanne kääntyykin meidän tilanteen surkutteluun ja lohduttamiseen.
Tää on välillä niin ahdistavaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
KYLLÄ se päivä vielä sinullekin koittaa jolloin sen oman käärön saat. Kaikkea ei vaan saa heti.
Ihan naurattaa kaltaistesi kirjoitukset, kaikki tänne heti mulle nyt..
Itse ihan luomuna tulin raskaaksi 14vuoden normaalin elämän jälkeen, nyt poika on kahden vanha. Koko perheen silmäterä tottakai. Ja pääsihän hän hieman yllättämään, joku kun kyseli että olenko raskaana, kehuin vain syöneeni grilliruokia kesällä hyvällä halulla. Vasta sen jälkeen itsekin aloin epäillä olevani raskaana.
Minun kavereideni vauvat ovat jo teiniiässä pitkällä. Mutta se on ihan kiva, paljon olen saanut heiltä jäänyttä tarpeetonta. Meillä kun ei ole katkeruutta ollut koskaan lapsettomuudesta huolimatta. Ja kaverini nyt myös elävät täysin rinnoin tätä hiekkalaatikko aikakauttani keskeyttämättä "hyväkakku-pahakakku"-juttujani.
ja tuohan on hienoa, että asennetta löytyy jopa 14 vuoden yrittämisen jälkeen!!
Kyllä se lapsettomuus voi kipeää tehdä ja vaikuttaa mieleen jo lyhyemmälläkin ajalla.
Mutta kiitos kommenteistasi, että tuntemukseni ovat naurettavia! Tuli oikein hyvä olo.
Miksi olette lapsettomia ja oletteko tehneet asian eteen jotain?
Mikäli ette ole käyneet edes tutkimuksissa / hoidoissa, niin silloin ei kannata surkutella, koska kaikkea ette ole asian eteen tehneet.
Enhän minäkään olettanut koskaan, että saisin tietää mitä on olla raskaana, mutta lahjamunasolulla ja ICSI-hoidoilla se onnistui kerralla.
Sitten ymmärrän täysin, jos olette jo vuosia yrittäneet tuloksettomasti hoidoilla. Se on se mikä tuo epätoivoa kovasti.
Kuitenkin on paljon myös näitä, jotka eivät ole hoitoja lopettaneet, vaikka monta pettymystä tullut vuosien ajan ja sitten lopulta onkin tärpännyt.
Mikäli siis jotain todella kovasti haluaa, niin sen eteenhän pitää tehdä kaikkensa.
Oletteko siis selvittäneet vielä edes lapsettomuutenne syytä?
Kommenttisihan ovat vieläkin naurettavia. Olehyvä vaan. Et sinä tule koskaan voittamaan tuolla katkeruudella mitään hyvää. Silkkaa enrgian tuhlausta se on usko pois. Jos et sitä edes suoraan sanottaessa tajua, voisit miettiä, onko sinulla muutoinkaan halua kehittää tai kehittyä ihmisenä. Sori nyt vaan siitä, etten kuulu perseen nuolijoihin, vaan sanon asiat niin kuin ne ovat. Tsemppistä, päähänpaijaamista ja sääliähän sinä tietysti odotit? Itsesääli nyt vaan on niin tuhoisaa, että siihen voi hukkua. Ja vuosikausien märehtiminen ei auta asiaa. Otat itseäsi niskasta kiinni ja jatkat elämääsi, sitten se on kohdillaan ja asiat hyvin, kun sen pikkuisen aika sitten joskus koittaa.
taitaa empatiakyky todella puuttua... hoitojen odottelukin voi jo alkaa masentamaan... me mieheni kanss yli 3vuotta toivottu..ivf odottaa n 4kk kuluttua... ihan luomu lasta halusin, mutta ei Luoja suonut. Ihan sru on mullakin puserossa usein kun vaubva uutisia kuulen ja en osaa olla normaali uusissa vauva tilanteissa....
Kuule, et ole ainoa.
Sinun ei tarvitse näytellä yli-innokasta toisten vauvauutisteni kohdatessasi/ raskaustarinoita kuunnellessasi tai synnytysten jälkeen. Lapsettomalle muiden onni tuntuu alitajunnassa uhkalle, vaikka oikeasti ystävilleen haluaa aina hyvää, oli oma tilanne mikä tahansa.
Meillä lapsettomuutta "vasta" pari vuotta takana, mutta tosi pahalle tuntuu varsinkin kun alkuraskauden keskenmenoja on takana yli 5.
Ystäväni eivät vielä ole lapsentekovaiheessa, mutta mietin joskus kauhulla miten suhtautuisin jos joku tulisi vahinkoraskaaksi noin vaan. Tuntemattomienkin ihmisten vauvajutut esim. lehdissä riipaisee aina! Ystäväni eivät tiedä että meillä yritetään tai ainakaan yrityksen rankkuudesta ja menetyksistä. Jostain syystä nuo asiat on halunnut pitää omana tietonaan, mutta täytyy myöntää että se on aika moinen risti kannettavaksi ja avautumalla muille voisi jakaa taakkaa ja saada tukea. Sinulla sentään on avoimemmat välit ystäviisi lapsettomuuden suhteen.
Haluan pitää yrityksen siis salassa, mutta olen ajatellut kertoa vaikeuksistamme sitten siinä yhteydessä jos joskus vielä tärppäisi.
Onneksi olemme nyt tutkimuksissa ja tilanne vaikuttaa toistaiseksi ihan valoisalta. Tsemppiä teillekin!
... että millä raskausviikoilla keskenmenosi tapahtui? Zemppiä paljon teille!
Usko siihen, että juuri sen tietyn vauvan on tarkoitus syntyä teille. Hänen vuoronsa tulee kyllä. Voimia ja jaksamista siihen asti!
Olisi mukava kuulla mitä lapsen saanut ystävä ajattelisi, kun vauvan nähdessään lapseton ystävä purskahtaisi itkuun eikä voisi hillitä kateuden tms. tunteitaan. Ymmärtäisikö äiti ystäväänsä eikä loukkantuisi? Sitähän emme saa tietää, kun ei tätä palstaa lapsellisten tarvitse lukea...
parissa ekassa vastauksessa aika selväksi mitä lapsen saaneet ajattelevat. Pitävät itsekeskeisenä paskiaisena, joka ei pysty iloitsemaan muiden onnesta ja maailma pyörii vaan oman surkeuden ympärillä. Ja jos sattuisivatkin olemaan empaattisia, menisi se lähinnä perseen nuolemisen puolelle.
..mutta kaikki ei uskalla myöntää sitä, että pahalta tuntuu muitten vauvauutiset. Tottakai niistä iloitsee, mutta tiedän niin hyvin tunteesi ja ajattelen itse ihan samalla tavalla. Kaksi parasta kaveria saaneet juuri lapset..
viestistä. Edellisten lynkkaavien tyrannikommenttien jälkeen se tuntui mukavalta lukea se. Toivon myös sulle tsemppiä ympäristön suhteen ja ennenkaikkea paljon onnea vauvan saantiin. Menen itse vkl:na katsomaan näitä uusia vauvoja sairaalaan ja teen kaikkeni, että pystyn hillitsemään tunteeni, koska en missään nimessä halua aiheuttaa mielipahaa juuri synnyttäneille ystävilleni.
Kamalaa kuulla vauvauutisia kun niin hartaasti itse haluaa omaa... Siitä EI pitäisi kenenkään tuomita, eikä tunteelle voi mitään!! ja itsekkääksi haukkujille olen 2 lapsen äiti, mutta tiedän myös lapsettomuuden tuskan!!! Se ei ole itsekkyyttä, se on surua ja ne tunteet on käytävä läpi ja luulen että ystäväsi ymmärtävät sinun surusi jos kerrot rehellisesti oman tilanteesi. Minun ystäväni ainakin ymmärsivät. Ja kaikille jotka eivät ymmärrä: menkää itseenne!! Helppo sanoa kun ett ole juuri tämän ihmisen kengissä!!!!
"KYLLÄ se päivä vielä sinullekin koittaa jolloin sen oman käärön saat. Kaikkea ei vaan saa heti. Ihan naurattaa kaltaistesi kirjoitukset, kaikki tänne heti mulle nyt.. " Mistä helvetistä sä tiedät että kaikkia onnistaa lapsen saannin suhteen?!?! ja kirjoituksen aloittaja laittoi ett yrittäneet useita vuosia eli ei oo tapaus kaikki tänne heti nyt!!! Ajattelematon toi sun tekstis, melkeinpä loukkaava!!!
Olen aivan raivona tästä kommentista!!!!!!!! "KYLLÄ se päivä vielä sinullekin koittaa jolloin sen oman käärön saat. Kaikkea ei vaan saa heti. Ihan naurattaa kaltaistesi kirjoitukset, kaikki tänne heti mulle nyt.. " NO HUH HUH!!!!!! Olen aivan pöyristynyt miten joku voi tulla tänne lapsettomuuspalstalle laukomaan moisia TÖRKEYKSIÄ!!!!!! Kehtaatko enää edes katsoa peiliin sinä omahyväinen "perseennuolija" ÄITI..... Karmea ajatus että olet tosiaan äiti!!!! Kyllä sen huomaa miten nopeasti asiat unohtuvat jos koskaan olet edes lapsettomuutta kokenut... epäilen vahvasti ettet ole. Miten muuten voisit olla noin ilkeä!!!!!!!:( Tsemppiä sinulle aloittaja. Olen samassa tilanteessa kanssasi ja meillä on hoitorumba käynnissä joten täällä on paljon ihmisiä kannustamassa sinua. Jätä nuo asiattomat kommentit omaan arvoonsa.... Onnea elämääsi:)
Hei! Et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa. Mä itken vuolaasti kotona, joka kerta, kun kuulen et joku odottaa lasta. Parasta, mitä toinen voi siinä hetkessä sanoa, et tää tuli ihan heti, me vaan alettiin yrittää ja sit se tulikin jo toisella kierrolla. Siinä tekee mieli niin huutaa... Ja mä oikeasti rakastan mun ystäviä ja sukulaisia, mutta asia koskettaa niin arkaa aluetta. Asiaa, jota toivoo joka aamu, kun herää ja joka ilta, kun menee nukkumaan. Viimeksi, kun olin vasta syntynyttä katsomassa painoin kynnet kämmeneen niin et sattu, etten vaan ala itkee. Ja voin sanoa, et oli paikat vereslihalla kun tulin ulos. Sille ei vaan voi mitään... Mä en ainakaan koe olevani itsekäs tai kateellinen, vaan ihan tavallinen ihminen, joka vaan toivoo asiaa, joka on maailman luonnollisin. Toisille se tulee vaan niin helposti ja toiset ei saa omaa, vaikka tekis mitä.
teille näistä kannustusviesteistä :) Ihanaa, että ymmärrystäkin löytyy. Itse olen jotenkin joutunut viime vuosien aikana vauvauutisten ja vauvojen ympäröidyksi. Aina kun joku synnyttää, toinen ilmoittaa raskaudestaan. Kaikkia näitä ihania vauvoja olen käynyt katsomassa, kaikkien raskauksista iloinnut, myötäelänyt raskausaikaa heidän kanssaan. Olen tehnyt kaiken tämän mahdollisimman "normaalisti", jotta kenenkään ystäväni ei tarvitse tuntea, että heidän pitää piilotella onneaan tai olla varovainen sanoissaan minun seurassani, enhän kuitenkaan halua eristäytyä ystävistäni sen takia, että itse kärsin lapsettomuudesta. Mutta viime aikoina, kuten alussa kirjoitin, parhaan ystäväni ja parin muun todella hyvän ystävän lasketut ajat ovat tulleet käsille, on tunteet aika herkässä. Mutta ehkä se vauva meillekin joskus vielä suodaan. 6 vuotta ja lukuisia hoitoja takana, joskus vaan tuntuu raskaalta tämä elämä 2viikon pätkissä...
Ensimmäisen lapseni sain monen vuoden hoidon jälkeen, toisen luomuraskaudesta. Odottaessani toista lastani ystäväni oli samaan aikaan lapsettomuushoidoissa yrittäessään myöskin toista lasta. Olimme vierailulla, minä viimeisilläni raskaana.
Ystäväni kaivoi kaikenlaista kaunaa vuosien vuosien varrelta ja heitti ne päin naamani ja vauvamahaani. Jotenkin ymmärsin häntä hyvin, koska siihen aikaan kun itse uskoin jääväni lapsettomaksi, vauva-uutiset todellakin tekivät kipeää, nyt oma onneni tuntui olevan hänelle aivan liikaa ja tekosyyksi löytyivät todella vanhat vanhat ja lapselliset jutut, joista ahdistuneena purki mieltään epätavallisella tavalla.
Se on omakohtaisin esimerkkini siitä katkeruudesta ja kateudesta, mitä ystävän raskaus voi aiheuttaa. Tänä päivänä hänelle kuuluu hyvää, hoitojen jälkeen kaksosraskaus meneillään ja jotenkin noloissaan on ollut sen kummallisen kesän jälkeen pitkään.
Elämään kuuluu ikäviäkin tunteita, joita onneksi osa pystyy kontrolloimaan. Ehkä on ihan ok, että suorastaan välttelee joutumasta vauvatilanteisiin, kun oma piina on pahimmillaan, miksi hieroa suolaa omiin haavoihinsa?
Elämähän ei ole kilpailua siitä, kenellä on eniten lapsia tai ylipäätänsä lapsia. Elämä on. Onnellisuustutkimuksissa on muuten huomattu, että lasten saaminen ei yllättäen vaikutakkaan pelkästään myönteisesti onnellisuuden kokemukseen. Onni on mahdollista myös ilman lapsia, kun ajatukseen tottuu.
Sydämestäni toivon tämän viestiketjun aloittajalle ja kaikille lapsettomuustuskan kanssa ponnisteleville onnistumisia ja onnen hetkiä elämän varrelle.