Obama on

3.4.2009 klo 10:00
Kirkon ulkomaanavun Antti Pentikäinen Obaman sparrausryhmään

Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen on saanut kutsun Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman mahdolliseen sparrausryhmään, kertoo tänään ilmestyvä Suomen Kuvalehti.

Ryhmään on haettu Amerikan ulkopuolelta seitsemän henkeä. Idea on entiseltä presidentiltä Jimmy Carterilta, joka piti tärkeänä, että hän saa myös Yhdysvaltojen ulkopuolelta taustatukea ja näkemyksiä.

Ensimmäinen tapaaminen on vielä tänä keväänä. Pentikäinen vahvistaa saaneensa kutsun Valkoiseen taloon ja olevansa käytettävissä ryhmään, jos sellainen ensimmäisen tapaamisen jälkeen päätetään perustaa. Tarkoitus on, että hän tuo esiin avustusjärjestöjen näkemyksiä laajemmin ainoana ryhmän jäsenenä tällä taustalla.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan uudelleenarviointi on Pentikäisen mukaan tavattoman tärkeää sekä turvallisuuspolitiikan että avustustyön osalta, ja se on vielä kesken. Samoin uuden hallinnon miehitys on vasta alkanut. Nyt on nähty vasta viitteitä, mitä uusi ulkopolitiikka käytännössä tarkoittaa.

”Tällainen mahdollisuus keskustella presidentti Obaman kanssa on ainutlaatuinen”, Pentikäinen sanoo.

(Lainaus on Suomen Kuvalehdestä)
7549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että vois sen kautta lukea asian?

Äänestä

hänkin uskovaiseksi, tähän tarvitaan vain hänen oma tahto suun kautta ottaa vastaan syntien Sovittaja omalle kohdalleen. Antti voisi julistaa ja tarjota etulahjana armoa kuulijoille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vanhoillislestadiolainen? kirjoitti:

3.4.2009 klo 10:00
Kirkon ulkomaanavun Antti Pentikäinen Obaman sparrausryhmään

Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen on saanut kutsun Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman mahdolliseen sparrausryhmään, kertoo tänään ilmestyvä Suomen Kuvalehti.

Ryhmään on haettu Amerikan ulkopuolelta seitsemän henkeä. Idea on entiseltä presidentiltä Jimmy Carterilta, joka piti tärkeänä, että hän saa myös Yhdysvaltojen ulkopuolelta taustatukea ja näkemyksiä.

Ensimmäinen tapaaminen on vielä tänä keväänä. Pentikäinen vahvistaa saaneensa kutsun Valkoiseen taloon ja olevansa käytettävissä ryhmään, jos sellainen ensimmäisen tapaamisen jälkeen päätetään perustaa. Tarkoitus on, että hän tuo esiin avustusjärjestöjen näkemyksiä laajemmin ainoana ryhmän jäsenenä tällä taustalla.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan uudelleenarviointi on Pentikäisen mukaan tavattoman tärkeää sekä turvallisuuspolitiikan että avustustyön osalta, ja se on vielä kesken. Samoin uuden hallinnon miehitys on vasta alkanut. Nyt on nähty vasta viitteitä, mitä uusi ulkopolitiikka käytännössä tarkoittaa.

”Tällainen mahdollisuus keskustella presidentti Obaman kanssa on ainutlaatuinen”, Pentikäinen sanoo.

(Lainaus on Suomen Kuvalehdestä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu