Rodokselta päiväksi Marmarikseen

Kertokaanhan mitä maksaa ja onko ollut hyvä reissu käydä. Millasta oli merimatka, oliko joku pieni purkki, millä sinne menitte? Kattelin just tulevaa säätä ja vähän pilvistä lupaili ennuste alkuviikoksi, silloin pitäis keksiä jotain tekemistä. Myös se Rodoksen sateenvarjokauppa kiinnostaa. Ja Jumbo jossain kaupungin ulkopuolella. Tai olisko kenelläkään muita hyviä ostospaikkavinkkejä???
112318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

en ole koskaan mennyt, vaikka monta kertaa Rodoksella olen käynytkin. Olen kuullut siitä vähän negatiiviseja viestejä, eikä toisekseen ole haluttanut päivää tuhlata ehkä myrskyiseen matkaan ja tyrkyttäviin turkkilaisiin. Sateenvarjokauppoja löytyy "uudemman" kaupungin puolelta rannan lähettyviltä. Myös muita pikkuputiikkeja on tarjolla. Jumbo on iso lastentarvike ja leluliike. Taxilla sinne voi ajaa ja maksoi noin 5-6 euroa suuntaansa. Siellä kyllä aikaa hurahtaa ja kannattaa käydäkin, varsinkin jos sattuu pilvinen päivä. Vanha kaupunki taas on näkemisen arvoinen, yleensä käymme siellä lähes päivittäin. Siellä on kyllä shoppailtavaa. Ei ole aika vielä pitkäksi Rodoksella tullut:)

Äänestä

Marmariksessa en ole koskaan käynyt (enkä tule käymäänkään) joten siitä en osaa mitään sanoa. Mandrakin kauppahallilta Gallias-katua Kyprosaukiolle mentäessä on useampikin varjokauppa. Kyprosaukion ympäristössä on muutenkin paljon kunnon liikkeitä, ei siis mitään turistikrääsää. Pilvisellä säällä on hyvä mennä vanhaan kaupunkiin, siellä on silloin vilpoisempaa liikkua.

Äänestä
  • Kysyttiin retken hintaa Finnmatkoilta ja hinta oli aikamoinen... Aikuiselta 55 euroa plus satamavero 15 euroa. Lapsilta 35 euroa plus se satamavero 15 euroo... Jäi meidän 5 henkiseltä perheeltä käymättä!!

    Äänestä

  • Kyseltiin... kirjoitti:

    Kysyttiin retken hintaa Finnmatkoilta ja hinta oli aikamoinen... Aikuiselta 55 euroa plus satamavero 15 euroa. Lapsilta 35 euroa plus se satamavero 15 euroo... Jäi meidän 5 henkiseltä perheeltä käymättä!!

    En kyllä voi suositella tätä. Matkan kerrottiin kestävän 1,5 tuntia, todellinen aika oli melkein 2,5. No ei siinä mitään jos risteily olisi ollut leppoisaa maisemien katselua, mutta joka kolmannella oli pää paperipussissa, sen verran kovasti katamaraani heilui. Saattoihan se kyllä olla normaalia tuulisempi päiväkin. Ostosaikaa sanottiin olevan 6 tuntia, samalla poiketaan kahdessa paikallisessa kaupassa. No, ensiksi meidät vietiin johonkin halliin, laitettiin tuoleihin istumaan ja saatiin mukit mehua. Sitten lähti järeä basso soimaan ja alkoi nahkatakkinäytös, joka kesti n.10 min. ja päälle myyntipuhe että tämä on tehtaanmyymälä ja teidän ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan!! -50 %!! Special price for you, my friend! Takkien hinnat vähintään 1000 euroa, josta se puolet siis pois. Siihenhän vielä tinkimiset päälle, mutta aika kovat hinnat. No, joku osti silti... Sen jälkeen ajettiin kultakauppaan, missä taas mehutarjoilu ja hillitön ale. No, sielläkin joku teki "hyvät kaupat" Kaiken tämän jälkeen se omatoiminen shoppailuaika jäi noin kahteen tuntiin ja kun vielä ne kebabit piti syödä, kun Turkissa oltiin ja nälkäkin vaivasi, niin aika kiire tuli ostoksille. No, sain silti mitä tulin ostamaan, koska eihän miehellä kovin kauan housukaupassa mene. Ostin laadukkaat "original fake" farkut ja olin tyytyväinen. Sitten alkoi taas ihana matka kohti Rodosta. Mutta sen merimatkan jälkeen en pelkää enää mitään...

    Äänestä

  • Kyseltiin... kirjoitti:

    Kysyttiin retken hintaa Finnmatkoilta ja hinta oli aikamoinen... Aikuiselta 55 euroa plus satamavero 15 euroa. Lapsilta 35 euroa plus se satamavero 15 euroo... Jäi meidän 5 henkiseltä perheeltä käymättä!!

    matkaliput. Matkanjärjestäjillä on aina kalliimmat hinnat. Kannattaa mennä satamasta kysymään suoraan... saa paljon halvemmalla ja tingatakin voi. Paateissakin on valinnanvaraa...kaikenlaisia tulee ja menee.

    Äänestä

  • mistä ostaa kirjoitti:

    matkaliput. Matkanjärjestäjillä on aina kalliimmat hinnat. Kannattaa mennä satamasta kysymään suoraan... saa paljon halvemmalla ja tingatakin voi. Paateissakin on valinnanvaraa...kaikenlaisia tulee ja menee.

    Satamasta liput maksaa 42 15 euron tullimaksu. Ainut poikkeus on englannin kielinen opas Marmariksessa. Laivat on kohtuullisen mukavia ja isoja, mutta niin on aallotkin. (alla yksi vaihtoehto) http://www.paikkaauringossa.fi/galleria/5041/32227 Tulipahan käytyä...

    Äänestä

Mä en ymmärrä miksi sitten ette mene koko lomaksi Marmarikseen. Onko ne tavaratkaan siellä enää niin halpoja, että kannattaa maksaa matkasta 50-100 per nenä?

Äänestä
  • Minä olen taas toista mieltä. Olen kolme kertaa tehnyt tuon retken Rodokselta Marmarikseen, viimeksi viime syksynä. Kertaakaan ei ole ollut sellaista merenkäyntiä että joku olisi oksentanut, en ainakaan nähnyt. Ja matkakin kesti vain noin 1 tunti ja 15 min. Ostimme liput suoraan Rodokselta matkatoimistosta ja Marmarikessa menimme satamasta taksilla keskustaaan ja jäi koko päivä aikaa shoppailla, käydä syömässä ym. Minä voin vain suositella ko retkeä, kiva on ainakin itsellä ollut!

    Äänestä

  • retki kirjoitti:

    Minä olen taas toista mieltä. Olen kolme kertaa tehnyt tuon retken Rodokselta Marmarikseen, viimeksi viime syksynä. Kertaakaan ei ole ollut sellaista merenkäyntiä että joku olisi oksentanut, en ainakaan nähnyt. Ja matkakin kesti vain noin 1 tunti ja 15 min. Ostimme liput suoraan Rodokselta matkatoimistosta ja Marmarikessa menimme satamasta taksilla keskustaaan ja jäi koko päivä aikaa shoppailla, käydä syömässä ym. Minä voin vain suositella ko retkeä, kiva on ainakin itsellä ollut!

    Kertoisitko mitä liput maksoivat? Tiedätkö onko Rodoksen matkatoimistoissa lippujen hinnoissa eroja?

    Äänestä

  • Kesäkuussa retkelle kirjoitti:

    Kertoisitko mitä liput maksoivat? Tiedätkö onko Rodoksen matkatoimistoissa lippujen hinnoissa eroja?

    Hei! Mentiin Marmarikseen Nikolaos X laivalla. Suomalainen Auli myi satamassa lippuja ja hoiteli matkalla laivan baaria ja tarjoutui myös oppaaksi Marmarikseen, mutta menimme ominpäin. Maksoi 30-40€(muistaakseni) satamavero 15. Oikein oli mukava reissu ja Aulilta sai paljon hyviä vinkkejä.

    Äänestä

Turkku on mielenkiintoinen maa, moni käy siellä yhtä usein kuin joku toinen Rhodoksella, kukin makunsa mukaan.

Totta kai - tyrkyttäminen ja kauppoihin sisäänheittäminen on tuskastuttavaa. Sekä suomen puhuminen.

Eiköhän merimatka ole sen verran lyhyt, ettei sitäkään kokemusta kannata jättää väliin. Eihän sitten tarvitse mennä Turkkiin toista kertaa.

Ennemmin Marmaris kuin Kos, päivämatkaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sunnuntaina lähden kirjoitti:

Kertokaanhan mitä maksaa ja onko ollut hyvä reissu käydä. Millasta oli merimatka, oliko joku pieni purkki, millä sinne menitte? Kattelin just tulevaa säätä ja vähän pilvistä lupaili ennuste alkuviikoksi, silloin pitäis keksiä jotain tekemistä. Myös se Rodoksen sateenvarjokauppa kiinnostaa. Ja Jumbo jossain kaupungin ulkopuolella. Tai olisko kenelläkään muita hyviä ostospaikkavinkkejä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu