Olipas Dingo yllättävän hyvä keikalla...

Lahden konsertissa...

Uskaltauduin sitten ensimmäistä kertaa Dingon keikalle. Paikka Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubi. Yleisöä oli melkein tupa täysi ja lisää porukkaa valui paikalle vielä konsertin aikanakin. Naiset olivat enemmistönä, mutta melkein fifti-fifti eli miehetkin ovat löytäneet Dingon. Mikäs siinä, ei suomirokki ole hullumpaa! Kyllä Neumann osaa vetää hyvin ja taisi olla ihan selvin päin tai ei kovin pahassa, koska soitti kitaraa ja rumpuja ja lauloi samalla. Finlandia-klubin puusepänsalin kivinen sisustus aiheuttaa sen, että hyvää paikkaa sai vähän hakea, jos mieli kuulla kaikki soittimet ja laulun. Dingon sähkörumpu potki kuin perkele ja yhtye myllytti kansaa ihan kiitettävästi. Plussaa oli se, että yleisöstä puuttui örveltäjät. Mua ihmetytti Neumannin tapa sylkeä lavalle. Tekevätkö merimiehet näin? Kivaa oli huomata, että Dingon uudet kappaleet toimivat myös keikalla. Ainoa miinus tuli siitä, että puolentoista tunnin mittainen setti hujahti ohi ihan hetkessä. Siis ihan älyttömän nopeasti. Toisaalta se kertoo, että musiikki on vienyt mennessään. Vaikka miehistö vuosien saatossa vaihtuu, kuljettaa kapteeni uskollisesti laivaa. Dingo kyntää merta uljaana ja vahvana. Hienoa Dingo! Ehkäpä joskus taas uudestaan.

13

1142

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zaikka -76

      Kiitos peräsin "tyhjentävästä" arvioinnista. Pekka ei petä, vaikka nimimerkki olis ketä!

    • keikalla...
      • SunFlower*

        Tosi hyvä videoklippi!! Kuvallisesti :) Nipan ääni oli kuin haudan takaa. Liekö edellisen päivän bailuristeily verottanut omansa.


      • sitä
        SunFlower* kirjoitti:

        Tosi hyvä videoklippi!! Kuvallisesti :) Nipan ääni oli kuin haudan takaa. Liekö edellisen päivän bailuristeily verottanut omansa.

        Nipa laulaa Autiotalon, kun tavallisesti yleisö raakkuu kitarisat pihalla ko. biisin... Kiitokset videosta!


      • SunFlower*
        sitä kirjoitti:

        Nipa laulaa Autiotalon, kun tavallisesti yleisö raakkuu kitarisat pihalla ko. biisin... Kiitokset videosta!

        ...on sitä Nipalta parempaakin laulua kuultu. Vaikka yleisö kuinka raakkuis mukana, ei Nipa tossa klipissä montaakaan nuottia kohdalleen saa. Video paljastaa sen, mitä keikalla ei kaiken metelin ja hurmoksen seassa kuule ;) Plus bändin muut jäsenet laulaa mukana ja pelastaa monta tilannetta.


      • aavikolta tuulee
        SunFlower* kirjoitti:

        ...on sitä Nipalta parempaakin laulua kuultu. Vaikka yleisö kuinka raakkuis mukana, ei Nipa tossa klipissä montaakaan nuottia kohdalleen saa. Video paljastaa sen, mitä keikalla ei kaiken metelin ja hurmoksen seassa kuule ;) Plus bändin muut jäsenet laulaa mukana ja pelastaa monta tilannetta.

        lumi verhosi koko maan... ja eräät lähtee koloistaan... tuulen tielle..musan mekkaan..


      • Huolestunut...
        SunFlower* kirjoitti:

        Tosi hyvä videoklippi!! Kuvallisesti :) Nipan ääni oli kuin haudan takaa. Liekö edellisen päivän bailuristeily verottanut omansa.

        Onko kellään tietoa onko Nipan korvissa monitorit vai pelkät tulpat? Ainakin tuon videon perusteella toisessa korvassa näyttää olevan vain tulppa.. :O Kyllähän Nipa osaa vetää niin kuin uusilta levyiltä on kuultu. Studiossahan lauletaan luurit korvilla. Keikoilla salista tuleva viivästynyt kaiku sekoittaa helposti laulun, varsinkin jos liikkuu lavalla. Tämän voi ehkäistä monitoreilla, josta kuulee äänensä vaikka miksaajasedällä olisi kuinka huono päivä tahansa. Ja monitorien kautta bändille voi antaa tietoa vaikka kesken biisin. Nykyään ovat pienet napit säädin vyötäröllä. Ihan vinkkinä, jos joku Dingo-porukasta lukee tätä viestiä. Nipalle monitorit korviin taustalaulajille! Laitetaanko fanikeräystä pystyyn... :)


      • lavalla...
        SunFlower* kirjoitti:

        Tosi hyvä videoklippi!! Kuvallisesti :) Nipan ääni oli kuin haudan takaa. Liekö edellisen päivän bailuristeily verottanut omansa.

        Ainakin Neuman räki aika rankasti... Tai sitten ääni menee siksi, että hän EI KUULE keikalla omaa ääntään ja laulu menee siksi huutamiseksi. :(


      • Nipalla

        on korvamonitorit. Taitais olla parempi meininki lattia monitoreilla, olis pakko laulaa että kuulis itsensä. Ja miksaajalla olis helpompaa. nimim. Muusikko Lahdesta.


      • ottanut...

        keikalle vähän paremman kameran!


    • oli meininki

      Lahdessa. Hyvin kuului Nipan ääni vaikkakin akustiikka ei ollut mitenkään erityinen sähköiselle musiikille. Kovaa pitää soittaa mikäli haluaa että äänet erottuvat. Kaipasin enemmän vanhoja biisejä.. Tsemppiä Dingo!!

      • hyvin

        Lähetyssaarnaaja Sinä ja Minä Rio Ohoi Levoton tuhkimo Kulkuri ja kaunotar Nahkatakkinen tyttö Autiotalo ym. monta muutakin vanhaa biisiä veti Laivauutisia toimii keikalla! :) Puolitoistatuntia on puolitoistatuntia. Ei siinä ehdi ihan kaikkia soittaa. :)


    • mahtava keikka....

      dingo on aikuistunut ja polkee väkevää suomirokkia! soitti muuten tosi kovaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      550
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe