ja nyt on alkanut pelottamaan että milloinhan se lähtö tulee. Aika menee hirveää vauhtia. Kunpa tietäisi milloin se hetki tulee niin voisi järjestää asiat ja hävittää useita henkilökohtaisia papereita joita en haluaisi toisten nähtäviksi. Kertokaa missä iässä tälläiset ajatukset tulee mieleen vai ettekö ajattele näistä asioista.
Täytän elokuussa
8
427
Vastaukset
- uudelleen!
Minun sukuni elää yli 100-vuotiaiksi, ehkäpä sinunkin.
ajallaan, ei kannata pelätätä eikä alkaa sitä odottamaan. Pitää yrittää elää täysillä joka päivä. Päivät kuluvat nopeasti, mitä vanhemmaksi tulee aika tuntuu rientävän aina nopeammin. Onhan se tietysti hyvä jos saa asiansa järjestettyä, mutta jos ei niin kyllä jälkeen jäävät ne järjestää. Me olemme melkein samanikäisiä, minä täytän jo heinäkuussa 76 vuotta.
Ei nää maalliset asiat enää meitä luultavimmin rasita. Sullahan on jo komea ikä, 75 ja risat. Mie olen siedättänyt puhki kuolemaan liittyvät pelot. Vain hyvänä päivänä en näitä ajattele. Sydän on meikällä pieni ja heikkotehoinen. Suvun geeneissä on itäsuomalainen alttius sydän ja-verisuonisairauksiin. Olemme lähteneet saappaat jaloissa, vähäeleisesti. Näitä asioita kannattaa funtsia päivittäin. Näin ahdistavia ajatuksia tulee vältetyksi. "Lokikirjani" merkinnät ovat niin vaikeaselkoisia, että hermo voi pettää jäljittäjältä!
- pilvi*
Se mitä jälkeeni jää,on jo puhuttua,eikä mitään yllätyksiä jää jälkeeni jos nyt siirtyisin ilmavoimiin. Ainoa asia on mikä voisi olla huolestuttava on tavaran ja astioiden paljous! Minähän en niitä ole keräillyt,vaan rakas edesmennyt puolisoni rakasti kauniita astioita. Sopikoon sovussa jälkipoli,jaa sitten minulla on yksi kaappi keittiössäni joka on sekatavarakaappi,jonne voin laittaa kaikki sellainen joita saatan tarvita.Enkä pysty pitämään sitä kovin siistin näköisenä,mutta löydän sieltä justiinsa mitä tarvitsen. Oikeastaan tykkään siitä sellaisena kuin se on.
- Tähdykkä
pilvi* kirjoitti:
Se mitä jälkeeni jää,on jo puhuttua,eikä mitään yllätyksiä jää jälkeeni jos nyt siirtyisin ilmavoimiin. Ainoa asia on mikä voisi olla huolestuttava on tavaran ja astioiden paljous! Minähän en niitä ole keräillyt,vaan rakas edesmennyt puolisoni rakasti kauniita astioita. Sopikoon sovussa jälkipoli,jaa sitten minulla on yksi kaappi keittiössäni joka on sekatavarakaappi,jonne voin laittaa kaikki sellainen joita saatan tarvita.Enkä pysty pitämään sitä kovin siistin näköisenä,mutta löydän sieltä justiinsa mitä tarvitsen. Oikeastaan tykkään siitä sellaisena kuin se on.
Kyllä se mieleen tulee ja olen yrittänyt järjestellä ainakin papereitani ettei jälkeen jääville olisi kohtuutonta vaivaa lähdettyäni kyllä vielä paljon on asioita jotka olis hyvä hoitaa pois ja vähennellä joutavia tavaroitakin esimerkiksi varastossa on vaatteita joita voisin hävittää, siinä on vaan se jos se vaatii nimittäin tarmoa ja määrätynlaista mielenlaatua että sen saa aikaiseksi, alku aina hankalaa.
- mielessä on
nuoremmillakin. Itse olen kohta 70 v. ja tuntuu jo joskus siltä, että ei ole enää kovin paljon jäljellä tätä maallista taivalta. Mutta se on luonnollista ajatella niin, koska ei enää ole mitä elämältä odottaa, mitään suuria muutoksia ei enää tarvitse tehdä. Kyllä se on tässä ja nyt, se elämä. Olen jo järjestänyt hautajaisetkin niin, että virret, joita siellä haluan veisattavan, olen laittanut paperille ja muutenkin hautajaisohjelman, ettei lasten tarvitse miettiä sellaisia. Sais vain lähteä Luojan luokse kivuttomasti ja uskossa iankaikkiseen elämään.
- 74 vuotias
Anoppini 95 vuotias pääsi toivomaansa lepoon 1½ kk sitten. Järjestelyissä tuli eteen monta asiaa. Omaan hautajaisohjelmaan voisin lisätä ehdolle nuorempien elossaolevien nimiä, joista jonkun toivoisin hautajaisissa muistelevan elämämme kulkua. Voisin jättää jälkeeni kirjoitelman, oman elämänjuoksuni vuosilukuineen huomautuksella, että sitä saa täydentää. Helpottaa suuresti tietojen saantia. Ruokalistan suhteen voimme muistaa, että tilaukseen saa merkata lisämaksusta täydentäviä maittavia ruokalajeja. Hautajaispäivä on vaativa ja rasittava viimeinen palvelus seremonioineen. Hyvä suunnittelu on paikallaan. Onnistunut juhla jättää hyvän mielen ja säilyttää pitoperinnettä olipa saattoväki runsas tai niukka.
- portilla,
niin minä, kuin kumppaninikin. Kai siitä viisastuneina on puhuttu asiat puhki niin keskenämme kuin jälkeläistemme kanssa. Hoitotahto on ilmoitettu,testamentit tehty,(niitähän voi päivittää, jos elinpäiviä kertyy ja asiat tai mieli muuttuvat), joutavaa kamaa hävitetty ja jatkuvasti tarjoillaan jokaiselle huolivalle lisää. Kuta enemmästä on luovuttu, sitä helpommalta eläminen tuntuu. Luovuttamisesta ei kuitenkaan ole kyse. Nyt satsataan etupäässä elämyksiin tavaran sijasta. Vuosia sitten leikimme aikuisten kesken leikkiä "mitä tekisit, jos tietäisit eläväsi enää viikon?". Ne ajatukset muuttuivat leikistä "oikeiksi". Seurasi ajatus: miksi en tee tuota kaikkea nyt? Tarvitsetko todella esim. henkilökohtaisia papereitasi vielä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129046Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883610- 202053
- 821270
- 271105
- 751090
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661082Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791065- 551033
- 66972