On Loimaalla niin katkeria. Jatkuvasti väsätään turhia valituksia ja aiheutetaan lisäkustannuksia, asiat vain ei siitä muutu.
Miksi?
Vanhat Miehet
312365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kysyvän asenne kovastikin ikärasistinen
Nuoret eivät tarvitse seurakuntataloja muuten kuin vaarien ja mammojen siunaukseen. Seurakuntatalot ovat vanhojen ja vapisevien miesten laji, jotka koettavat viedä taivaaseen isot eläkkeet ja maataloustuet, jos rukouksia ei ole kuultukaan tai on oltu tuhmia
ilu auttaa
Hyvät valitukset ovat parasta mitä Loimaalla pitkään aikaan on tapahtunut. Voitaisiinko tehdä adressi, että saadaan lisää valituksia? Ihminen ei elä pelkästään leivästä vaan myös valituksista ja sirkushuvista.
Valitusten suosio kasvaa.Viimeisin gallup osoittaa, että aina kannattaa valittaa. Se on joukkuehenkeä. Loimaalta on aina puuttuneet juuri kunnon valittajat. Siitä syystä maineemme alkoi jo rapista. valitamme eläkkeistä, seurakuntatalosta, Loimaan lehdestä ja kaupunginjohtajasta. Vielä on varaa valittaa eläköön juristeria ja oikeusturva!
lakka ihmettelemäst et kui ihmees miäs valittaa kaikest mahrollisest kui helveti taval sitä voi oikke rakast joka suuntaans kiukuttelua! Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kui helveti taval tämmöst yleist äkseeraust.
Loimaasta tehdään valitusten pääkaupunki. Alussa pieni koulutussessio, miten teen valituksen? Erityisopetusta kaupunginjohtajavalituksissa ja seurakuntavalituksissa. Kokoomuksen ämmä- ja äijäsarjat solvauksesta herjaukseen. Miten ja minne valitan paavin valinnasta? Opetusta myös kerta- ja kestovalituksiin. Miksi ei valiteta tarpeeksi? Miten oonnistutaan häviämään valitukset? Tilaisuus päättyy kilpailuun, jossa erikseen kevyt ja keskikevyt piruilu, räksytys, ELVISTELY JA KYRSIMINEN. Lapsille omat pikkuilkeilysarjat. ja krapula helppaa!
tässä viestissä.Voipa olla jopa kepun jälkiviisasten ryhmästä, persut jättäisin pois.Alatyylistä , mautonta, yliampuvaa, jopa itseään vastaan käyvää kirjoittelua. Kannattaisi katsella eteenpäin, takaikkunasta ei tulevaisuutta näe. Roskaa, roskaa....
Mukaan saatiin myös kettuilusarjat, keskikevyt yksinkettuilusarja ja uutena myös ryhmäkettuilu. yksinkettuilun onnistuminen riippuu soolokettuilutaitojen moniuolisesta osaamisesta. Näitä taitoja Loimaalla vain hyvin harva täysin hallitsee, yhtä pitkälle mennyttä taituria koitetaan nyt kaikin voimin käännyttää. Takana hänellä onkin ainutvertainen ura. Vappuna ei ole kirkonmenoja, joten seurakunnan työntekijät voisivat joukolla tulla ryhmäkettuilusarjaan. Heillä on taas sillä puolella vankka kokemus. Ryhmäkettuilusarjan saarnan esittää Loimaan paavi Alenius ensimmäinen. Hän kun muutenkin vastaa kaikesta. Seurakunta olen minä. Iikka Henrikki Oinion speciaaliluento lienee sittenkin päivän parasta antia. Äänitehostuksista vastannee Mopopojan johdolla Metsämaalta saapuvat 2200 Pappa-tuntsaa koko tien leveydeltä. Loimaan lehden käsiin kuivuva poliittinen toimitus, kun kukaan ei enää uskalla kirjoittaa mistään mitään uusien haasteiden pelossa osallistuu tuomarston työskentelyyn, jos siis uskaltavat. Paikalla on tuomareita ja juristeja ja myös ihan puhtaita turisteja. Ilmoitettakoon, että valtion viljavaraston valot sammutetaan juhlan ajaksi, joten yleisön pitää olla tarkkana köhnytessään juhlasta kotiin ja miettiessään jo uusia valituksia... ai ai ai voi voi voi
Tilaisuudessa laulellaan paavin johdolla kaunis sleesialais-loimaalainen kansanlaulu: Miks Loimaa on niin klinus ja fyrkat vähis, kanttorikuoro avustaa ja seurakunta avustaa jos sallitaan.
Syksyn lehti maahan ehti siinäkin soi blues. Loimaan lehdestä tosiaan löytyy vain muotia tai yleishyminää. Politiikan areenalta lehti on pudonnut pois kuin eno veneestä. Juttujen taso alkaa olla: korkeintaan kissan pissan hormonitason vaihtelut kuukautisten aikana.
Neuvostenliiton kammarikuoron kukkopillorchestra käy määkimäs yks kipale. Mukana on valtuuston vanem Hiltti Arvela ja veel yks mees hemstarandens peräsimest Tuukka Vähä-Naru.
Miks viihtymisvaara vaihdettiin, olin kykkysillään, mutta näkevinäni ett kyltissä luki: VALITUSVAARA, anti men vaan.
Valituksen heti tempaisee: Mannikko, Koivikko ja moni muu
Ihan vaan Notta noin käräjistä varoottelen.
parasta loimaalla! Missä on paras toimisto, kysyy epätietoinen neitokainen
VALISTUKSEN VOIMALLA kASILUOKKALAISET LAKKOON, kuka yllytti?
Miksi ambulanssi käi seurakuntaneuvoston kokouksessa viime viikolla? Onko se tavallista?
Loimaan Liuska ei kiinnosta? Jutut siirttyy muuanne.
Vaikka rakas sun päälläs olis jersey niin peitos on perseys
Käyn huomennan Virossa, ootelkaa siis aikaa vähän lähetys ei pääty tähän.
Nykyisin näkyy vain 55-vuotiaiden miesten vallantäyteys ikäänkuin muuta ei olisikaan. Nyt pitäisi keskustella tulevaisuudesta. Tarvitaanko elinkeintotoimea, musiikkitoimintaa ja kulttuuri ja nuorisotoimea. Nyt on panostettava soiaalitoimeen tai ihmiset ovat vailla asuntoja. Seurakuntien toiminta tulisi saada paljon nykyistä enemmän vapaaehtoispohjalle. Nykyisinkin helluntailaiset ja lestadiolaiset ja jehovat pitävät tilaisuutensa ilman ihmeellisiä valtarakenteita. Niin Loimaan Lehtikin voisi nyt alkaa ilmestyä jo yksisivuisena tiedoteliuskana ja yksipalstaisenakin.
Loimaan valitusfestareille ehdolla uusia lajeja pesiskentällä vapunaattona 16 reikä reikä. Täyikäisten miesten vastatuuleen kuseminen. Tätä on harrastettu niin pitkään, että meiltä kannattaa lähettää yksi edustaja kansainvälisille kentille.
Eiks ne tuu kalliiks, sellaiset kisat meinaan?
Ei tule, koska pelivälineet ja aineet tulevat pelaajien mukana kentälle. Ainoastaan tuuliolosuhteet saattavat sotkea olosuhteita. Liian pieni vastainen ei roiskauta nestettä takaisin. Sopiva ponnistus on tarpeen, mutta vauhdinotto on kielletty. Kuka on kaupungin virallinen edustaja? Kuka edustaa kehittämiskeskusta? Neuvosten kanssa on oltava tarkkana, koska valitusherkkyys olosuhteista on suuri!
Kyllä se piti arvata, kun kuntaliitoksissa Melillän ja Alastaron kanssa sikoja tuli 35000 ja ihmisiä vaan 5000. Jokaista ihmistä kohti tuli siis 7 sikaa. Flunssa siitä tulee ja tuli kans ja paha tulikin. Loimaan Lehti ei näimmä tiedä mitään Oivion uusista valitukista vaikka vanhoillakaan ei enää saada pesää syttymään. Ei Oivio millään olis kerinnykkä, kun täytyy taas tehdä si uusia valituksia millä voi taas käydä kauppaa ja sannoo si kans, ett mää otan nee kaikki pois ja saaaan puhras pöytä, jos lykkäätte vähän riihikuivaa kouraan ja kaupunki si kans alkaa olla kilttiä poikaa mun kansa ja ymmärtää et ne kaikki siellä nykyysessä kulmakopissa on ihan tumpeloita. Piispakaan ei olis millään ehtinyt u hälläkin on omat vappupotkurinsa en tiedä kuissiin mites sen Hintti Arvelan kans olis käyny en huomannu kysyä. Virallinen syykin kisan peruuttamiselle ny si on: SIKAFLENSSU Ei se meitä surulliseks tee ku kaikki me ollaan yhtä ja pirun hyviä poikia ja flikkoja kuissiin. Kuulin ratiosta et leipätyttö olis menettänyt neitsyytensä ja yleisöä on varoiteltu avoimesta uomasta, pankaas pojat sit olla tarkkana huomenna torilla ja plikat kans.
Olikin jo pelättävissä, että valitukset tyystin loppuvat. Saatiinhan toki uusia. Neuvosjoukko valveill on ja virheitä ei kaupungin hallinnossa hyväksytä. Vuosi 200 onkin nyt Loimaan tulevaisuuden kannalta se tärkein vuosi. Siitä pidetään kiinni ja uudelle johtajalle maksimaalisen paha alku niin kappas maine kasvaa ja kunnia nousee, kun neuvokset jylää. Tästä nuoret tykkää kun nälkäpalkkaiset ja huonosti koulutetut neuvokset jyrää. Pitääköhän veroäyriä taas korottaa kunnassa ja seurakunnassa, että saadaan maksut suoritettua.
Itse eläkkeelle ja mahtieläkkeelle järjestelleet neuvokset joiden edut ovat suuremmat kuin kellään toisella järjestelee eläkkeitään vielä paremmaksi. Onko nyt mitään laitaa, kun köyhä kansa joutuu leipäjonoihin, kun rikkaat pellaa kaikenmaailman kolfejansa ja valittavat. Olkaa edes joskus tyytyväisiä johonkin. Alkaa kaikki nauraa tämmöselle meiningille. Tän maksaa kunta ja seurakunta eli ketkä? Niin oikeesti me tää kaikki maksetaan. Ei tätä enää ihan huvikseen viitti kattella. Luulen, että kyllä heti saatais 10000 nimmee et lopettakkaa hyvänen aika. Köyhä Loimaa ei kestä kattella tätä peliä.
Loimaalaiset ovat nousseet valtakunnan ykkösiksi kaikissa valituksissa. Viimeksi valitukset julkisen sanan neuvostoon ovat nousseet suhteellisesti valtakunnan kärkeen. Ikävä kyllä yksikään valitus ei sielläkään ole mennyt läpi. Alkaa olla valitusten häviöennätyskin täällä, kun mikään ei mene läpi. Uusi valitus voi aina oll menesyksekäs tai parempi ku se erellinen
Olisi hyvä tiedottaa vaikkapa tästä palstasta Loimaan hallinnosta jatkuvasti valittavalle henkilölle. Turhanpäiväiset hallintovalitukset ovat jatkuvastit tuoneet Loimaalle huonoa mainetta, turhat siksi, että ne eivät ole johtaneet mihinkään järkevään lopputulokseen tai ovat olleet jopa aiheettomia. Hidastavat jo entisestäänkin vaikeaa päätöksentekoa ja kuluttavat siten veronmaksajien niukkoja varoja.
kasvattaminen ja kiusantekeminen on juuri näiden valittajien pääasiallinen tarkoituskin.