Pienestä asti minua on vaivannut liian isot nielurisat mitkä vaikuttavat hapen saantiin varsinkin nyt siitepöly-kautena koska minulla on astma, myös kurkkuun kerääntyy ruokaa jotka esiintyvät valkoisina pahalta haisevina patteina jotka alkavat olla jo ihan riesaksi asti. Kuorsaus on myös ihan jäätävää, mikä sitten taas aiheuttaa kurkkukipua ja mies ei saa nukuttua.
Viimeksi lääkäri ei lähettänyt nielurisaleikkaukseen kun sanoi, että se aiheuttaa kuivan-kurkun oireita mutta se vaiva tuntuu näihin muihin nähden vielä pieneltä ja haluisin nyt leikkaukseen, että edes hengitys kulkisi.
Aion kyllä kysyä tätä seuraavalla neuvolakäynnillä mutta onko tietoa onko ihan turha raskausaikana kysyä edes koko asiaa... onko jotkut ollut yleensäkin leikkauksissa raskauden aikana..? kyse on kuitenkin nielurisaleikkauksessa aika pienestä leikkauksesta, sen takia en jaksaisi odottaa loppu vuoteen..
leikkaukseen
kun raskaana?
8378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En usko että sinua leikataan raskausaikana ellei kyse todella vakavasta jutusta. Kaverini joutui kipuilemaan viisaudenhampaidenkin kanssa koko raskausajan kun niitä ei suostuttu leikkaamaan pois. Lisäksi nielurisaleikkaukseen on pitkä jono ja niihin ei pääse kovin helposti. Itsekin olisin halunnut poistattaa risani mutta julkisella puolella vaaditaan useita tulehduksia ja ongelmia että suostuvat leikkaukseen. Minulla on siis tuo ruokaongelma (ja kuorsaus) ja kurkkukipua. Joka ilta joudun sormin puristelemaan ja pumpulipuikolla tökkimään risat tyhjiksi ruuasta. Tämä ei siis ole kuulemma tarpeeksi hyvä syy leikkaukseen... henki haisee jne.
Ajattelinkin että ahdistus on isoin ongelma että sen takia voi suostua leikkaamaan mutta tuskin leikkaa ennen kun oikeesti henki ei kulje yhtään... inhottavaa että "pikkujuttuja" mitkä jatkuvana oireina ovat aika isojakin ongelmia, ei suostuta hoitamaan... :/
Sinulla on vuosia ollut aikaa hoitaa asia...miksi juuri nyt kun olet raskaana, kun ei se kestä kuin 9 kk...
oireet ovat nyt pahentuneet pienessä ajassa niin paljon ja en voi kaikkia astmalääkkeitä käyttää raskauden takia niin hengenahdistus on voimakkaimmillaan ja nielurisat turvoksissa... tottakai muuten odottaisinkin ihan rauhassa...
ettei astmalääkkeet vaikuta nielurisoihin vaan keuhkoihin mutta ahdistus on tuplaantunut, jos edes keuhkot pelais niin helpottais vähäsen...
Esimerkiksi tulehtuneita umpilisäkkeitä kyllä poistetaan raskaana oleviltakin, paitsi riskinä siinä on vatsan alueen sorkkiminen. Mutta, vaikka nielurisaleikkaus on sinänsä pieni opraatio, se kuitenkin tehdään tietääkseni nukutuksessa, ja yksikin nukutus raskaana olevalle voi olla liikaa. Nukutus on muutenkin aina riski, saati sitten raskaana olevalle vielä. Luulen, etteivät lääkärit leikkaa tällaisissa tapauksissa, ellei kyseessä ole jotain vakavaa ja akuuttia. Nielurisaleikkaus ei kuitenkaan taida olla, jotta niitä aletaan tässä vaiheessa poistelemaan. Kannattaa varmistaa vielä lääkäriltäsi.
Eli todellakin raskausaikana tehdään vain pakolliset leikkaukset eli lähinnä akuutit tulehduksista johtuvat leikkaukset (umppari, sappi) ja tietysti traumakirurgiaa (murtumat). Nukutuksen katsotaan aina olevan riski, joten sikiötä ei altisteta vaaralle ellei ole pakko. En tiedä kuinka pitkällä olet, mutta raskauden aikana hengenahdistusta tulee useille koska elimistö muuttuu ja joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Ja keuhkot joutuvat ahtaalle. Yritähän päästä äitipolille lääkityksen tarkastukseen astmasi vuoksi.
leikata ennen kuin on ihan pakko Raskauden jälkeen sitten.. Ainakin minulla niin selkäni kanssa.. Ja pakko tarkoittaa sitä että on tullut jotain vakavia vaurioita joita ei voi enää korjata jos ei välittömästi leikkaa..