eli olen laittamassa kesäistutuksiin miekkaliljoja ja freesioita ruukkuihin asetelmien sekaan. Olen ensikertalainen, joten en hahmota, että kukkiinko ne kuinka kauan, kuukauden, kaksi vai koko kesän? eli pitääkö minulla olla jokin muu kukka ruukuun vielä loppukesäksi näiden kukkien tilalle, jotta ruukut kukkisivat koko kesän?
Vastaukset 2
kukkivat molemmat niin, että alimmainen kukka kuolee, ja latvaan avautuu aina uusi kukka. Mutta kuukausia ne eivät kuki kauniina, pari kolme viikkoa. Mutta jos ne mukulasta tai taimesta laitat, niin ei ne myöskään heti kuki. Kukinnan alku on aika hidasta.Mutta asetelmassasi on alkuun pitkät kauniit lehdet.
- Onttomukulakiurunkannus
Sipulit voi laittaa multaan parin viikon välein, jolloin kukinta-aikakin venyy. Kun yksi lopettaa, toinen on juuri aloittelemassa. Ehkä kannattaa hankkia taimitarhoilta pikkuisen eri kehitysvaiheessa olevia taimia. Itse olen tällä tavoin saanut esimerkiksi gladiolusten kukinnan kestämään kauan. Ensimmäiset sipulit laitan multaan maaliskuussa, viimeiset toukokuun alkupäivinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531323Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1201069Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33842Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216819En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64752
- 141734
- 47686
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss62590