Alkoholismi on

Kun mopedi ensimmäisen kerran lähtee käsistä niin, että ihminen on 2 viikkoa kännissä, ei jaksa hoitaa hygieniaansa saati kotiaan tai työtään vaan ainoa murhe on se, onko viinaa talossa, niin peli on menetetty. Tottahan siitä juomaputkesta toipuu muutamassa päivässä, elämä maistuu ja linnut visertää. Sitten alkaa jossain vaiheessa kyteä ajatus ns. kohtuullisesta juomakäyttäytymisestä. Varmaan on ihmisiä, joille toi kohtuukäyttö myöhemmin onnistuu mutta uskon, että aika vähemmistönä ovat. Se on pirullinen oravanpyörä, mihin alkoholisti sitten päätyy. Muutama kuukausi selvin päin, sitten vaikka vapun kunniaksi terassikauden avajaisiin. Mopo saattaa lähteä käsistä ja seuraava selvä päivä on vasta puolessa välissä toukokuuta. Sitten taas parannellaan ja vietetään hyvää elämää - seuraavaan ralliin asti. Hirveän tärkeää musta olisi se, että toipuvalle alkoholistille painotettaisiin sitä, että tippa voi tappaa. Jos ei fyysisesti niin henkisesti. Fyysinen kroppa kestää aika pitkälle, henkinen puoli usein brakaa jo aiemmin. Ja että elämä ilman alkoholia on elämisenarvoista. Niinkuin tuossa aloituksessa todettiinkin, ei viinaa tarvitse kukaan elääkseen.

Minulla meni niinpäin, että kerran 9 päivän putken jälkeen makasin 3 päivää vieroitusoireissa ja luulin tulleeni hulluksi. Menin päivystykseen ja sain sitten pamit, joilla pääsin normaalirytmiin kiinni. Sen jälkeen en ole juonut itseäni enää juovuksiin, joskus saatan ottaa jonkun siiderin tai kaljan, lasin pari viiniä mutta ei enempää. Niitä helvetin kauhuja en tosiaan ole unohtanut ja hyvä niin. Kun joskus tosiaan nuorena ajatteli, että oksennuskrapula oli "se kamalista kamalin" - olisikin ollut sellainen kymmenkertaisella voimalla! Mutta siis näin minulla. Alkoholin käyttöni on tosiaan vähentynyt koko ajan tuon episodin jälkeen, ja elämässä on paljon muuta tekemistä kuin iltaiset kapakkireissut. Ihan absolutisti en ainakaan vielä ole, mutta on sekin mahdollista. Sen verran vähäistä osaa näyttelee alkoholi elämässä, kuten limsa. Sitäkään en erikseen osta.

Jokaisen tarina juomisen(kin) suhteen on ainutlaatuinen ja varmasti tarvittava apukin tai ulkoisen avun tarpeettomuus riippuu kovin ihmisestä. Minä olen käynyt yksityisessä päihdeterapiassa. Koen sen hyväksi tavallaan sen ryhmän voiman takia. Tuntuu hyvältä nähdä niitä ihmisiä, miehiä ja naisia. Mutta lisäksi tapaan erikseen päihdeterapeuttia ainakin nyt vielä muutaman kerran. Ryhmäterapian koen itselleni kyllä parhaimmaksi, päihdeterapeutin kanssa on jotenkin ollut sellaista jutustelua, joka ei juuri mihinkään johda. Mutta tämä on varmasti ihan ihmisestä kiinni ha henkilökemioista. Jos raittiiksi haluaa niin kaikki keinot on sallittuja.

avautua. Esim AA-ryhmissä ei ole pakko puhua. Saa puhua jos haluaa.

Kuulut selkeästi marginaaliryhmään, niihin harvoihin jotka ovat onnistuneet lopettamaan juomisen ihan omin avuin. Kirjoitit kuitenkin perheen tukeneen sinua, ja käyneesi omassa hiljaisuudessa läpi tuntojasi. Sairautena alkoholismi on kuitenkin jotain ihan muuta kuin vain viinan kaatamista suuhun. Juominen on alkoholistille vain keino lääkitä omaa sairauttaan ja sen aiheuttamaa pahaa oloa. Alkoholi kun on ainoa toimiva lääke alkoholismi-sairauteen, mutta kuten useiden muidenkin lääkkeiden kanssa käy, lääke kääntyy lopulta käyttäjäänsä vastaan. Raitistunut alkoholisti tarvitsee siis ehdottomasti muutakin hoitoa, kunhan on ensin lopettanut juomisen. Oman (juomis)menneisyytensä perkaaminen on jokaiselle alkoholistille tietenkin ahdistavaa, mutta se prosessi on silti käytävä läpi. Muuten juopon menneisyydestä nousevat luurangot panevat yhä sairaan ihmisen juomaan hyvin pian uudestaan. Tämä menneisyyden perkaaminen on syytä käydä läpi jonkun muun kuin oman vaimon(tai lasten) kanssa, sillä heidän kanssaan on turhaa puhua esim. juopottelun aikaisista irtosuhteista tai muusta sikailusta. Ne ovat kuitenkin kaikki asioita, joilla alkoholisti on joutunut rikkomaan omaa arvomaailmaansa, ja siksi hänen on ne myös käytävä läpi. Siihen vertaistuki-ryhmä on edelleenkin osoittautunut parhaaksi paikaksi. Kun alkoholisti vielä juo, perhe yrittää kaikin tavoin tukea häntä aina, kun alkoholisti lupaaa taas kerran parantaa tapansa. Perheen eläminen tällaisessa löyhässä hirressä on aivan oma lukunsa, ja siksi perheen jäsenet ovatkin usein paljon sairaampia kuin alkoholisti itse. Siksi puoliso ja ehdottomasti myös lapset tarvitsevat apua ja hoitoa omiin sairauksiinsa. Kun perheen lapset elävät koko lapsuutensa alkoholistin ehdoilla alkoholistin elämää(ilman että henki haisee viinalle), jättää tämä heidän oma käsittelemätön alkoholisminsa heihin korjaamattomat jäljet, koko loppu elämän ajaksi. Heidän suhtautumisensa alkoholiin tai alkoholismiin tulee aina olemaan epänormaali. Ja tähänhän me törmäämmekin päivittäisessä elämässämme, (aina poliittisia päättäjiä myöten). Kun perheeltä loppuu vuosia jatkunut pelkääminen ja jännittäminen sekä itsensä syyttäminen toisen juomisesta, on se itse todellisen tuen tarpeessa. Siksi perheen on lopetettava kaikki tuen antaminen alkoholistille, kun tämä on lopettanut juomisensa. Toipuva alkoholisti tarvitsee aivan toisenlaista tukea, kuin mitä sairas perhe kykenee antamaan. Sensijaan raitistuneen alkoholistin onkin aika ryhtyä tukemaan omaa perhettään sen omassa toipumisessa. Se on välttämätöntä alkoholistille itselleenkin, sillä vain hyvittämällä perheelle omat aiemmat sikailunsa, juoppo saa lopulta mielenrauhansa takaisin. Ja ilman tätä mielenrauhan saavuttamista eivät toipuminen ja raitistuminen kertakaikkiaan onnistu. Alkoholistille juomisen lopettaminen ja sen jälkeinen toipuminen ovat todellakin koko loppu elämän kestävä prosessi. Siinä ei voi haudata omaa menneisyyttään, sillä se nousee kummittelemaan ihan varmasti, ellei sitä ole kohdannut. Ja oman menneisyytensä kohtaaminen tarkoittaa sen käsittelemistä ja hyväksymistä. Sen jälkeen sitä ei enää tarvitsekaan haudata minnekään. Hyvää jatkoa sinulle.