hei. tiedän että asiasta on paljosi kirjoitettu mutta haluan vielä kysyä.
Onko muilla kokemuksia. minulla alkoi ruskealla ns. valkovuodolla ja seuraavana päivänä tuli kunnolla veristä vuotoa ja hyytymiä, kipuja oli. menin lääkäriin, ja ultrattiin. "kaikki" mitä pitikin niin oli kohdussa tallella. olin niin alussa vielä silloin niin alkiosta ei vielä tiedetty sanoa. lääkäri sanoi; kohtu sekä ruskuaispussi näkyi selvästi ja lapsivettä on runsaasti. vuoto jatkui vielä 3 päivää. sitten loppui. edelleen on alavatsassa tunne että jotain siellä tapahtuu. nipistelee, vähä niin kuin menkkakivut mutta huomattavasti lievemmät. ja vessahätä on jatkuvasti.
ultra uudestaan 2viikon päästä. ja jännittää..
onko muille sattunut tässä asiassa HYVIÄ kokemuksia vaikka on tullut vuotoa?
..se on hyvä merkki että kohdussa kuitenkin kaikki oli valmista kasvavalle pikkuiselle..
huolestunut.
ritu^^
1328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
minulla oli edellisessä raskaudessa aika pitkään tahmeaa,ruskeaa vuotoa ja yhtenä päivänä tuli kirkasta verta,mutta ei sen jälkeen.se muuttui ns.normaaliksi ja terve poika syntyi 2.5.07.