Kohtasi uskovaa maailman viha.
Paatunut sydän
ryöppysi syytteet.
Sitä vaati liha,
siteeksi silmille synnintunnon.
Lensi kivet, syytökset raskaat.
Risti kädet vaieten
puolesta ihmisten.
Kiitti Jumalaa, rukoili Isää;
älä synniksi lue heille tätä.
Tunsi liha lain raskaan,
ummisti silmät väsynyt.
Pelasti sielun kuolo Golgatan,
anteeksi synnit saarnatut.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kohdata niitä törkeitä Raamatun vastaisia valheoppeja, joita SRK ja vl-saarnamiehet opettavat.
siirtyä vihan maailmasta kiittäjien laumaan, kun aikansa tänne on runoillut ja tutustunut kanssa kulkijoihin...
Allekirjoittanut tunnustaa sitä eläväksi tekevää ja ainoata pelastavaa oppia, jota tämä maailma kutsuu "vanhoillislestadiolaiseksi lahkoksi". Ja tämän seurakunnan jäsenenä haluan olla maallisen vaellukseni loppuun saakka. Olen elämäni aikana, silloin tällöin, ihan silkasta uteliasuudestani lukenut myös muiden suuntauksien kirjoituksia ja eikä ne ikinä ole vastannut sydämmeen, kuten meikeläisten piireissä sanotaan.
on hyvä paikka asua ja vaeltaa; eipä tarvii tosiaankaan hötkyillä puoleen jos toiseenkaan, vaan saapi olla aivan täyshoiossa ja ylläpidossa, kehdosta hautaan saakka. Mut aivan tasan tarkkaan se vain on kuitenkin et kukaan täältä ei selviä perille kunnian taivaaseen ilman taisteluitta ja hyvä näin. Tosin nuo lapset ja lapsenmieliset ovat toki asia erikseen.