On se kummallista, kun en vielä viisikymppisenäkään tiedä mitä haluan!
Kaipaan miehisen miehen seuraa ja kuitenkin kun tapaan jonkun vähänkin kiinnostavan kaverin, alan vetämään etäisyyttä. Oma vapaus onkin taas niin tärkeää ja mukavaa!
Kolme vuotta on erosta, silloin mietin, etten koske enää miehiin pitkällä tikullakaan. Miten se ajatus tuntuu nyt niin kaukaiselta.
Huoh! On kai odotettava vaihdevuosia, helpottaisko sitten..
Yksin vai kaksin
Pikkis
18699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
aikaa, ei yksineloon niin nopeasti kyllästy.
Mäkin olen ollut jo 14 vuotta eronnut eikä yhtään kyllästytä. Varmaan olis vaikea tottua jonkun kuorsaukseen. Se juuri on ylellisyyttä ettei kukaan mölyä joka ikistä yötä. Varmaan jos jonkun tapaisin ja mies kuorsaisi, niin menisi siihen, että olis eri makuuhuoneet. Se voisi olla kyllä seksikästä ja jännittävääkin:) Olisi ihana hiipiä yöllä miehen viereen ja alkaa hyväillä häntä... http://www.youtube.com/watch?v=iE7sm0lazM4&feature=related
- Miehilläkin, ainakin minulla. Välillä tuntuu että tää se on, pää täynnä ruusuisia unelmia... Sitten taas se epäilys... Ja vapauskin on mukavaa... Mutta jospa vielä puuttuu se suuri rakkaus, näilläkin vuosilla...
Vaan mistä sen suuren rakkauden sitten tunnistaa? Pieleen meni edellinenkin, ja niin tosissamme oltiin.. Eihän sitä tietysti sitoutua tarvitse, mutta hirvittää sekin, jos toinen vaan rakastuu ja taas tulee pahaa jälkeä. Elämän viimeinen kolmannes pitäisi osata elää hyvin!
- Simo Silmun laulussa ei saanut sanaa suusta ja jalat jähmettyi liikumattomaksi... Siinä ehtii kultsi jo kauas ennenkuin saa ittensä liikkeelle... Oikeesti, sanotaan että kyllä sen oikean sitten tunnistaa... Minäkin jo monta.
..mukavuudenhaluakin. Uuden ihmisen tavat, historia, toiveet, ystävät ja suku. kaikki pitäisi taas opetella uusiksi. Ja sopeutua ja joustaa. Ja se pieni ääni: on myöhäistä, jäljellä olemme vain me, joilla ei olekaan edellytyksiä pysyvään parisuhteeseen.
Sinähän puhut kuin minun suullani;-) Kaiholla haaveilee siitä oikeasta, aikuisesta suhteesta mutta sitten taas... Olisi niin mukava ihastua, rakastua ja tehdä kaikkea yhdessä mutta mutta.. Yli 10 vuotta olen periaatteessa yksin ollut ja oppinut itsenäiseksi. Toivottavasti vain en itsekkääksi... Vaikeaa..mutta nautitaan ja kahtellaan avoimin silmin eteenpäin...
Ei ole helppoa päästää "valmiiseen" elämään enää ketään. Rakastuminenhan on toki ihanaa ja läheisyys ja kaikki se ihana mutta mutta.... Olen huomannut että tykästyn aina miehiin joista alitajuisesti tiedän ettei heistä ole oikeaan suhteeseen. Jos taas joku kunnon mies tykästyy minuun, alan aika nopeasti etääntyä. Tunnistan tämän asian itsessäni, kait sen on jotain itsesuojeluvaistoa ja hallinnan tarvetta...mene ja tiedä. Ihan sama, viis-tai kuuskymmentä mutta tolkkua tähän naiseen ei kait tule ikinä :)
asuu naisessa, halu miehen kainaloon, halu olla hellitty ja turvallisen miehen rinnalla parina. Tuo halu säilyy, vaikka takana on monta kylmää kokemusta, monta vakuuttavaa esimerkkiä siitä, ettei miehen rinnalla ole turvallista, ei mies suojele, ei hoida asioita, ei helli, vaan elää omaa omituista elämäänsä piittaamatta naisesta ja vastaa läheisyyden kaipuuseen kääntämällä selän, tuhahtaen, ja sinnikkään yrityksen palkitsee lähtemällä ulos tai iskemällä silmän mustaksi. Se on harhaluuloa, että elämä miehen kumppanina olisi jotain parempaa. Vietti vai siihen utopiaan saa yhä uudelleen uskomaan, ja kerran taas yrittämään ja yhä katkerammin pettymään - molemmat osapuolet.
...jos takana Ei ole montaa kylmää kokemusta? Oletko sinä sellainen omituinen mies, joka ei hoida asioita, ei helli, ei tuo turvallisuutta, ei anna rakkautta omalle naiselleen? Vai mistäs otit mielipiteesi? Voisiko olla niin, että sinulla ei ole ymmärrystä, ei älyä, ei kykenevyyttä Valita Oikeanlaista naista ja siksi näitä katkeria pettymyksiä tulee? Oma mielipiteeni on se, että jos on hyvä kumppani, niin onhan se tottavie hieno, Hieno, asia. Kainaloissa on eroa, mutta oikeaan kainalokuoppaan on mukava pujahtaa. On se näin.
se niitä ainoita jäljellä olevia alkuperäisiä viettejä; naisessa kai asuu pieni lapsi tai äiti.
että oikeaan kainalokuoppaan olisi mukava pujahtaa, vaan on myös niin, ettei sellaisia kuoppia ole tarjolla kuin unelmissa. Varmaan minä olen juuri tuollainen omituinen mies, ja meitä on monta samanlaista, niin monta, että päät kolisevat yhteen. Ja monta on naista, jotka ovat pettyneet meidänlaistemme suhteen ja tulevat pettymään sukupolvesta toiseen.
Naisessa asuu pieni lapsi, joka haluaa turvaa. Naisessa asuu äiti, joka halajaa perhettä, jota hallinnoida, kasvattaa uutta sukupolvea ja saada tähän tuki mieheltä, joka myös osaa rakastaa. Ja nämä vietit asuvat naisessa senkin jälkeen kun lapset ovat maailmalle lähteneet, eikä rakkautta ja turvallisuutta tarjoavaa miestä riitä kuin erittäin harvalle. Eikä näistä ole ollut tukea kasvatusvastuussa, ei kuuntelijana, ei lohduttajana, ei rohkaisijana, ei myötä- ja vastoinkäymisten jakajana, ei lämmön ja turvan antajina, perheyhteisön johtajina kuin jossain ääriharvassa tapauksessa ja lyhyen ajan.
...kaikki eivät sentäs ole semmosia, kuin sinä. Te pään kolisuttelijat, teidän pitäis pysyä jossakin nurkas tai pusikos ja antaa kunnon miesten hoidella naiset. Eiks siinä jossakin laulussakin puhuta Omituisten kerhosta? Olikohan Rölli-peikko :) Sinne kerhoon vaan kaikki semmoset, joilla ei joko ole olemassakaan kainaloa tai jotka eivät halua sinne ketään tai ovat muuten naisia vieroksuvia tms. Usko nyt hyvän sään aikana, että ihan oikeita kainalokuoppia ON olemassa. Ei vain unelmissa, vaan ihan ihan ihan oikeita kuoppia.
tyytyväisenä nurkassa ja annan kunnon miesten hoidella naiset. En pyri päästä osingolle, en tuppaudu kenenkään seuraan, ja mikäli joku erehtyy minun seuraani tunkemaan, häädän hänet kohteliaasti pois. Minä en halua ketään kainalooni, ja luulen että seuraani jonnekin nurkkaan tai pusikkoon ilmestyy moni mies, joka uskoi kainalonsa kelpaavan ... kunnes totuus paljastuu.
kun eivät älyä omaa hyväänsä. :/
miehet ja naiset.
Puhu sinä, niin minä pirän hevoosta. (Sanonta lapsuudesta, jos haluttiin ilmaista toiselle osapuolelle, että en mää nyt oikein usko sun höpinöitäs :))