Mä tarvisin vähän neuvoja äideiltä, siis oikeilta äideiltä, näihin muutamiin pikkuongelmiin.
Mä oon 18-vuotias tyttönen. Asun isäni ja pienempien sisarusten kanssa kotona, kaksi vanhempaa sisarusta asuu jo kaukana (400km:n päässä) opiskelemassa.
Pienempien äiti sairastui lokakuussa -02 skitsofreniaan, joutui 100km:n päähän mielisairaalaan, eikä sieltä ainakaan puoleen vuoteen pääse ulos käymään. Sairaus puhkesi nuorimman synnytyksen jälkeen. Parantumisen tai edes paremmaksi tulemísen ennusteet on tosi huonot tällä hetkellä.
Isä yrittää maksaa vn -01 rakennettua taloa, mun opiskeluja ja lasten päivähoitoja. Tekee kahta työtä ja silti raha on välillä tiukassa.
Mitään tukiverkkoa meillä ei ole, isän vanhemmat asuu Lapissa, kaukana ja pienten lasten äidin vanhemmat Ruotsissa.
Mä olen käytännössä yksin tämän asian kanssa. Isän kanssa ollaan yritetty puhua, mutta mä tiedän, että mun on vain pakko kestää. Sosiaalineuvojan luona ollaan käyty ja se vain sanoi, että on niitä muitakin yksinhuoltajaperheitä!
Mulla on huolehdittavana neljä nuorempaa sisarusta. 10v. tyttö, 7v. poika, 5v. tyttö ja 1,5v. tyttö.
Lisäksi mä tietenkin teen kotityöt, pyykkään, siivoan, ruuat ym. Yritän hoitaa lukiotani kunnialla loppuun päin (venytin lukion neljään vuoteen) ja yritän kasvattaa näistä lapsista jotenkin kunnollisia, ettei jäisi mitään traumoja, kun äitiä ei ole.
Nyt kun joulu tulee on vähän puhti lopussa. Saa ravata ostamassa joululahjoja, leipoa pipareita ym. Onneksi sentään isotsiskot (25&20v.) tulee käymään, mutta niistä ei arkielämässä ole käytännön apua.
Onko jotain vinkkejä jaksamiseen ja kasvatusjutuissa?
Sori, kun tuli tosi pitkä! Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Mä oon 18-vuotias tyttönen. Asun isäni ja pienempien sisarusten kanssa kotona, kaksi vanhempaa sisarusta asuu jo kaukana (400km:n päässä) opiskelemassa.
Pienempien äiti sairastui lokakuussa -02 skitsofreniaan, joutui 100km:n päähän mielisairaalaan, eikä sieltä ainakaan puoleen vuoteen pääse ulos käymään. Sairaus puhkesi nuorimman synnytyksen jälkeen. Parantumisen tai edes paremmaksi tulemísen ennusteet on tosi huonot tällä hetkellä.
Isä yrittää maksaa vn -01 rakennettua taloa, mun opiskeluja ja lasten päivähoitoja. Tekee kahta työtä ja silti raha on välillä tiukassa.
Mitään tukiverkkoa meillä ei ole, isän vanhemmat asuu Lapissa, kaukana ja pienten lasten äidin vanhemmat Ruotsissa.
Mä olen käytännössä yksin tämän asian kanssa. Isän kanssa ollaan yritetty puhua, mutta mä tiedän, että mun on vain pakko kestää. Sosiaalineuvojan luona ollaan käyty ja se vain sanoi, että on niitä muitakin yksinhuoltajaperheitä!
Mulla on huolehdittavana neljä nuorempaa sisarusta. 10v. tyttö, 7v. poika, 5v. tyttö ja 1,5v. tyttö.
Lisäksi mä tietenkin teen kotityöt, pyykkään, siivoan, ruuat ym. Yritän hoitaa lukiotani kunnialla loppuun päin (venytin lukion neljään vuoteen) ja yritän kasvattaa näistä lapsista jotenkin kunnollisia, ettei jäisi mitään traumoja, kun äitiä ei ole.
Nyt kun joulu tulee on vähän puhti lopussa. Saa ravata ostamassa joululahjoja, leipoa pipareita ym. Onneksi sentään isotsiskot (25&20v.) tulee käymään, mutta niistä ei arkielämässä ole käytännön apua.
Onko jotain vinkkejä jaksamiseen ja kasvatusjutuissa?
Sori, kun tuli tosi pitkä! Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Isäsi on se yksinhuoltaja, et sinä, mutta kirjoituksestasi päätellen sinä olet se, joka kantaa päävastuun kodista ja perheestä. Tuli mieleen, että kun sinä parin vuoden kuluttua kirjoitat ylioppilaaksi ja muutat pois kotoa, siirtyykö se vastuu silloin vanhimmalle pikkusiskollesi, joka on tuolloin laskujeni mukaan 12v.?
Siis, isäsi käy vain töissä, ja sinä hoidat talon? Huhhu. Ko. "isä" saisi kyllä tehdä myös itse joitakin hommia.
Todellisuus on se, että jos perheestä puuttuu äiti niin kodin hommat siirtyvät lapsille.
Minun äitini kuoli kun olin 16v ja vastuu huushollista lankesi minulle 17 vuotiaana. Isä kävi kaupassa lähes aina, minä kirjoitin kauppalistat ja seurasin tarjoukset sanomalehdestä. Kokkasin jonkin verran, kovin hyvä en siinä ollut. Pyykkäsin, tein viikkosiivouksen. Katsoin pikkusiskon 13 v perään.
Isäni sentään teki vain yhtä työtä.
Alkuperäisen isä tekee kahta työtä elättääkseen tuon lapsilauman ja maksaakseen asuntoa. Uskon sen, yhden ihmisen palkalla ei pitkälle pötkitä, päällä kun on vielä vaimon sairaalamaksut.
Millä ajalla isä huolehtisi siis huushollin pyörittämisestä ja lapsista? Hänähän on töissä.
Sosiaalitoimesta ei saa apua, toimeentulotuki on "varattu" syrjäytyneille, ei työssäkäyville, jotka tarvitsevat tilapäisesti taloudellista apua ja tukea.
Seurakunnalta voi kysyä apua.
Mistähän sitä aloittaisi!?! No, ensinnäkin
isäsi todellakin on se perheen yksinhuoltaja,
mutta ei ole mitenkään tavatonta, että perheen
arjen pyörittäminen jää naisväen harteille iästä
ja asemasta riippumatta. Koska hän ei ole asiaa
hoitanut tai tiennyt miten se hoidetaan, voit
myös sinä tehdä sen. Etsi puhelinluettelosta
kuntasi/kaupunkisi kotipalvelun numero ja selosta
tilanne ja kerro, että apua tarvitaan. Kotipalve-
lun työntekijä tulee käymään kotonasi ja neuvotte-
lee tuen tarpeesta ja laadusta (esim. ruuanlaitto,
lasten kanssa puuhaaminen, mutta ei siivous).
Kotipalvelun työntekijät toimivat usein virasto-
aikana (olisko 8-16?) ja käyvät tarpeen tullen
vaikka päivittäin "pyörähtämässä". Pitempiaikaisen
avun tullessa kyseeseen tehdään myös suunnitelma
siitä, miten perhe lopulta tulisi toimeen ilman
kotipalvelun apua.
Ensimmäinen iso askel on uskaltaa soittaa sinne
kotipalveluun ja toinen on saada isäsi mukaan
keskusteluun. Monet aikuiset kun ovat sitä mieltä,
että ulkopuolista apua on häpeä pyytää, varsinkin
silloin, jos kyse on mielenterveysongelmista.
Toiseksi, et muutu pikkuisten äidiksi, vaikka
tekisit mitä. Sinunkin on tärkeää jaksaa, eikä
ketään hyödytä, jos sinä poltat itsesi loppuun.
Ja lopuksi: et ole suinkaan ainut, jolla on
tuollaisia kokemuksia, niistä ei vain yleensä
uskalleta puhua ääneen. Omista lukioajoistani,
jolloin meillä oli samoja ongelmia, on jo 15 v.
Olisinpa vain tiennyt asioiden hoidosta saman
kuin nyt! Niin että tsemmpiä... ja jos nyt jotain
positiivista voin kokemuksesta sanoa, niin sen
jälkeen minkä tahansa asian järjestäminen tuntuu
ihan pikku jutulta...