Rakennettiin liian lähelle Laustea ja Varissuota.
Tämä merkitsee sitä että maahanmuuttajalaumat ja muut hyvää kotia vailla olevat teiniporukat jää sinne hengailemaan. Kaikki jotka olivat paikalla 17.4 - 19.4 välisenä aikana Skanssissa niin huomasivat että Skanssissa oli enemmän hengailijoita jotka löhöilivät käytävillä ja veivät istumapaikat ravintoloistakin, kuin todellisia asiakkaita riihikuivan rahan kanssa.
Tämä on huono asia jos ajatellaan kauppakeskuksen viihtyvyyttä. Jos siellä oikesti tulee olemaan noin paljon nuorisokakaroita jotka siellä vain huutelevat ja räjäyttelivät trip-purkkeja astumalla niiden päälle niin ei siellä kukaan jaksa käydä.
Noh, ehkä nyt kaikki riiviöt siirtyvät Hansasta Skanssiin hengailemaan. Tulee Hansasta kertaheitolla paljon parempi paikka.
Myllyssä on se hyvä puoli ettei sijaitse välittömässä läheisyydessä slummien kanssa, siksi siellä onkin niin rauhallista eikä koko tavaratalo muistuta mitään nuorisotaloa.
Aika näyttää millaiseksi paikaksi Skanssi muodostuu.
Skanssi ei menesty
valitettavasti
472388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kuten olen sanonut, tosiostajat liikkuu omalla autolla. Pyöräilijät ja julkisilla kulkevat ovat näitä tyhjätaskumaleksijoita.
Ei ne tosiostajatkaan ihan täyspäisiä ole! Ihmmiset olivat täytttäneet hautausmaan parkkipaikat ääriään myöten, niin ettei huonjalkaiset mummutkaan haudoille päässyt! Myös hautausmaan parkkialueiden viereiset nurmikot olivat täynnä soppailijioiden maastureita! Nyt sitten tedetään mihin kaupunkimaastureita tarvitaan. Ajelemaan pitkin puistoja ja nurmikoita, kun kierretään liikennesääntöjä!
Hyvää tekisi jokaisen autoilijan heittää tunnin keikka Turun keskustassa ja sen lähiympäristössä. Nousi vähän kunnioitus pyöräilijää kohtaan, ja ehkä oma järkikin kasvaisi suhtautumisessa pyöräilijöihin. Henkensä kaupalla saa päivittäin liikkua pyörällä ylimielisten autoilijoiden joukossa. Se aika on ohi, kun auto oli pyhälehmä! On noloa huristella autolla lähiliikenteessä, kun kävellen ja pyörällä pääsee!
Olen pyöräillyt paljon ja ajan Citymaasturilla. Arvostan kyllä pyöräilijöitä, mutta en niitä jotka haluavat kateuden vuoksi muille rajoituksia.
Sillä voin kuljettaa kätevästi kymmenen kilon perunasäkin ja toisen mokoman muita ostoksiani eri hypermarkettien päiväntarjouksista kotiin. Kärryni on varustettu sateen varalle kätevällä kuomulla. Ei hajoa perunasäkkikään.
käyn shoppailemassa, parikin koria fillarissani takaa sen että mahtuu sitä kuljetettavaa mukanani aika paljon. Voin sanoa että ostan välillä jopa enemmän kuin mitä autolla ajaessani. Autolla haen yleensä vain isot erät, esimerkiksi vessapaperia.
En minä autolla liikkuessani sen enempää ostaisi! Fillaristi säästää iso summan vuositasolla, kun ei ole vakuutuksia, katsastuksia, remontteja, bensalaskua, lyhennyksiä,.. säästyneellä summalla voi hemmotella itseään ostamalla jotain ihan muuta.
Meillä normireissu markettiin tarkoittaa sitä että ostettavaa tulee noin ostoskärryllinen, eli 3-5 ostoskassillista (100-200).
senverran kuin syödään, meillä ei tuhlailla kuten teillä. Johan sekin että ajat maasturilla kertoo sen miten välität yleensäottaen koko maailman tilanteesta. Joka on hapenpuutteeseen kohta kuolemassa. Mitä jätät lapsillesi? Millaisen maailman siis?
Hommaa kori! Tai laatikko sinne mersun perseeseen. Kärysstä pakkaat suoraan sinne.
Ostokset tehdään ennalta suunnitellun ostoslistan mukaan ja täydennetään hyvillä tarjouksilla, jos sattuu olemaan.
Olen miettinyt asiaa ja todennut että on kaikkein fiksuinta kantaa ruokaostokset kotiin kaupasta ostetuissa muovipusseissa, jotka kierrätetään, eli käytetään roskapusseina ja esimerkiksi palautus pullojen ja tölkkien kuljettamiseen. Meillä on kyllä myös kangaskasseja joita käytetään silloin kun pusseja on jo kotona riittäväasti. En oikein usko että kannatte roskia repussa jäteastialle, vaan ostatte niitä varten roskapusseja. Entäs pantitit? Jos laittaa repun täyteen esimerkiksi tyhjiä tölkkejä, niin niistä aina valuu muutama tippa sinne reppuun. Miltä tuntuu sen jälkeen laittaa sinne märkään reppuun ostoksissa oleva leikkelekääre?
Tuo on älyttömin perustelu, mitä kuulee muovipussin ostolle: käy roskapussista! Varmasti käy, mutta on siihenkin paljon fiksumpia vaihtoehtoja. 25 oikeaa roskapussia saa eurolla ja materiaalia niissä on murto-osa oikeasta muovikassista. Muovikassin osto on perusteltua vain, jos sen viikkaa ja käyttää uudelleen seuraavalla ostoskerralla ostoskassina ja taas seuraavalla kerralla ja taas. Hyvin pidettynä yksi kassi kestää kymmeniä kauppareissuja. Ei mitään järkeä ostaa joka reissulla uutta pussia! Kai sun mersuun nyt muutama pussi jonnekin mahtuis?
Ei oo tollasta vaihtoehtoa mieleen tullut? Roskapussikin voi olla monikäyttöinen ja kierrätettävä!
Harvoin oikeasti tarvitsee ostaa roskapusseja, kun homman miettii. Moni täyttää roskapussit roskapusseiksi kelpaavilla pusseilla ja pakkauksilla. Ehkä joutuu jonkun kerran useammin juoksemaan roskiksella, jos käyttää reissumiehen pussia roskiksena, mutta voihan noita pusseja olla useampi yhtä'aikaa siinä roskaämpärissä ja tyhjätä sitten laakista koko ämpäri. Kesäaikaan jokatapauksessa on roskat vietävä ulos päivittäin. On ihan tyhmää kantaan roskiin puolityhjiä isoja roskapusseja, kun voi hyödyntää pieniä pakkauspusseja.
Eli erotukseksi jää roskapussin ja kauppakassin erotus... ei kovin paljon. Mistä olet saanut päähäsi että maasturini olisi muka mersu?
Jo vitsin lykkäsit! Mikä kukkakeppi sinä olet? Hanki vähän hapaa, niin kyllä sä sen paketin jaksat tarikalla kotiin polkea! 'Jos joku Suomessa on helppoa, niin vessapaperin osto!'
"Ongelmallisimpia ympäristön roskaantumisen kannalta ovat läpinäkyvät ja ohuet, rullasta irrotettavat pienet muovikassit tai oikeammin muovipussit, joita Suomessa käytetään hedelmien pakkaamiseen ruokakaupoissa. "
Roskapussit on niin ohuita, että niitä joutuu tyhjentämään useammin. Jos kauppakassi menee roskapussina kome päivää, niin roskapussin saa tyhjentää joka päivä. Siinäpä se säästö sitten menikin sekä muovin että rahan osalta.
Lähdeviite puuttuu.
sitä paperia kerralla niin paljon että sitten riittää, samalla tietenkin paljon muuta sellaista mitä fillarilla ei yleensä tuoda. Revi siitä sitten vitsiä. Kasva aikuiseksi sinäkin. Ne on kuule aika suuria ne rullapaketit, molemmissa, vessapaperissa ja talouspyyhkeessä. Mutta ethän sitä sinä voi tietää kun et ole koskaan niitä ostellutkaan.... Ei kuule millään viitsi aina sitä paperia olla ostamassa kun loppuu, jos ostaa paljon niin sitten ei lopu kesken, you know.
Onko sulla joku krooninen ripuli vai mikä hätä?
jos tahdot niin senkun vaan. Mutta minä se haen niitä edelleenkin autolla, en ihan kuule leikkiäkään viitsi. Sulla se taitaa olla isokin ongelma siitä mitä joku toinen tekee tai ei tee? :D
sille autolle muutakin käyttöä ettei sen puoleen, tuo pyöräily vaan on sellainen hyvä harrastus joka vähemmän saastuttaa ja siitä saa sitten päivän annoksen sitä kuntoiluakin sitten samalla. Suosittelen. Kortittomille pelkkää kävelyä tai fillarointia, olisi kuitenkin hyvä osata ne liikennesäännöt vaikkei korttia olekaan. Ihan vaan edelliselle vastaajalle tiedoksi. Hätä on sulla, ei mulla.
Ihan rekallista en silti kerralla raahaa pönttöpaperia kotiin. Sä voisit tilata kiintolinjalla tallin täyteen kerralla vuoden tarpeiksi ja myydän sen maasturin.
ei minulla sitä maasturia ollut ja en todellakaan kulje autolla kuin tosi harvoin, laina sellaisella :) Fillarilla menen kun ja jos menen, ellen sitten kävele.
Myönnetään, myönnetään.. aina silloin tällöin, ehkä kerran kaksi kolmekin vuodessa, on jotain mitä ei oikein saa fillarilla kulkemaan ja bussikin on epäkelpovaihtoehto. Taksinkaan kyytiin ei kaikkea saa. Joten ois kiva, että ois kaveri jolla ois se pirssi, millä roudata kamaa. Vessapareista selviän itse. Viimeksi vonkasin kyytiä, kun kissojen kanssa piti päästä eläinlääkärissä rokotuksilla käymään. Ei oikein sovi bussireitit ja liian pelottaviakin ovat nuo bussireissut siihen tottumattomille kissoille. Taksit ei mielellään ota. No, onhan se eläintaksi Turussa. Mutta onneksi sain turvallisen kyydin kumminkaimanserkun tuttavalta.. ja saatiin vielä sama kyyti tehosterokotteille, kun osattiin käyttäytyä. Ei kehitetty tässä kyydissä autokammoa, joten ehkä minä ja kissamme päästään joskun jonkun muunkin kyydissä reisuun..
ja häätämään ne lorvijat ja paikkoja sotkevat heti pois, jos ei tapahdu äkkiä niin ottavat paikan kohta kantapaikakseen kun huomaavat että voi tehdä mitä vaan. Ei ole kaupoillekaan hyväksi että varastelevat pennut juoksee kauppakeskuksissa. Kova kovaa vastaan vaan ja nopeasti että loppuu heti alkuunsa moinen meno. Muuten jää maksavat asiakkaat pois, pelkäävät moista menoa siellä. Taikka sitten Poliisit valvomaan aluetta ensi alkuun ainakin.
Laki kieltää kaikenlaisen rasismin. Ei yksin nuorisoa voi ajaa pois kaupasta! Skanssisa kokeiltiin jo sitä, etteivät kaikki asiakkaat olisi voineet ottaa osaa avajaiskilpailuihin? Syteen mentiin.
Eletäänkö Skanssissa tätäpäivää ja onko tajuttu, että pyöräilevien asiakkaiden joukko on yhä kasvamaan päin? Pääseekö kauppa-alueella sujuvasti ja turvallisesti liikkumaan pyörällä? Löytyykö tilaa ja riimuparkkeja riittävästi?
Skanssin sunnuntaiaukiolo vei jo väen silakkamarkkinoilta. Eikä ihme. Onhan sisällä lämpimässä kivampi shoppailla kuin pakkasviimassa jokivarressa! Autollakin pääsee ihan liki. Samoin tulee käymään koko keskustassa, ainakin ellei lämmintä toriparkkia saada ja pian! Töihin puuhamiehet ja heti!
opastus oli puutellista ja piha pöllysi. autoilu parkki-talossa riitti. vaikutti koko paikka kesken eräiseltä.
muista sinäki ite olit nuori henkaili torila ja iha kiva kanssi on minun mielipidekansista on erilainen ei saa rasismi
Miten Skanssi rakennettiin liian lähelle Laustetta ja Varissuota? Tilaa ei ollut muualla ja kyllä paikka on melko hyvä moottoritien varessa Turun ja Kaarinan rajalla eli niin kaarinalaisilla kuin turkulaisilla hyvät yhteydet Skanssiin. Mutta, Lausteen ja Varissuon suunnalta saattaa todellakin tulla porukkaa notkumaan Skanssiin. En ole vielä käynyt Skanssissa mutta olettaisin että kauppakeskus ottaa tiukan linjan lorvijoihin ja häätää heidät ulos. Ja turhaa täällä itkette lorvijoista, laittakaa palautetta suoraan skanssiin! www.skanssi.fi
Myllyssä ei juuri vetelehtijöitä näy, kun kävelymatkan päässä ei ole mitään vuokrakasarmeja.
Pääosa Turun naapurikunnista on tehnyt tiukan päätöksen, että niihin ei pakolaisia vapaaehtoisesti oteta! Se on rehtiä puhetta päättäjiltä! Muistellaanpa sota-aikoja, jolloin suomalaislapset olivat turvapaikanhakiojita Ruotsissa! Onneksi silloin ei puhuttu rasismista! Tai muistellaanpas aikoja sotiemme jälkeen, jolloin suomalaiset sankoin joukoin lähtivät elintasopakolaisiksi Ruotsiin tai jopa Ameriikkaan asti "kultaa vuolemaan"! Ei noista tapahtumista niin kauaa ole!
tiedon väärtti, eikös juu? Raisio vastaanottaa pakolaisia, tietysti suhteellisesti vähempi kuin Turku, jo väkilukunsa puolesta.
Näin joku taannoin iloitsi oman kuntansa toimia verrattuna Turun maahanmuttajapolitiikkaan... Veronmaksajain kannalta joka tapauksessa hyviä valintoja kotikunnaksi molemmat!
Minä en ole koskaan pitänyt Myllystä, siellä on ollut aivan samat liikkeet, mitä Hansassa, Länkkärissä ym. Skanssi vaikutti paljon paremmalta ja viihtyisämmältä paikalta, kauppojen ja ravintoloiden tarjonta poikkesi tylsästä Myllystä. Tästä lähin meikäläisen auto suunnistaa Myllyn sijasta Skanssiin, Myllyssä ei ole mitään sellaista kauppaa, että sinne pitäisi varta vasten lähteä. Samat Prismat, Andiamot, Seppälät, Lindeksit, Onlyt, Sokokset ym. löytyvät muualta. Sen kyllä myönnän että Skanssissa oli tosi paljon äänekkäitä ulkomaalaisia nuoria, johtuen tietysti kauppakeskuksen sijainnista. Tosin eivät he ainakaan vielä mitään häiriötä tuntuneet aiheuttavan. Plussaa myös Skanssin autoparkista, vihdoin viimein Turkuun tuli fiksu parkkitalo. On todella kätevää, että tauluilla ilmoitetaan, kuinka monta paikkaa on missäkin vapaana. Lisäksi vihreä valo kertoo jo kaukaa, että tuolla on vapaa parkkipaikka.
Jaa, minä kyllä ajatteelen niin päin että Myllyssä on kaikki mitä muuallakin, joten eipä tarvi lähteä mihinkään muualle kun Myllystä saa kaiken mitä tarvitsee.
"Muistellaanpa sota-aikoja, jolloin suomalaislapset olivat turvapaikanhakiojita Ruotsissa!"
Muistanko oikein, vai oliko jopa sellaisia tapauksia joissa ruotsalaiset eivät suostuneet antamaan lapsia takaisin oikeille vanhemmilleen? Monet lapset unohtivat jopa suomen kielen taitonsa sotavuosien aikana. Aika lailla yleisesti tuota lasten roudaamista naapurimaahan on pidetty huonona menettelynä nykyään.
Olen käynyt Skanssissa nyt 4 kertaa ja näyttäisi siltä, että maleksivaa nuorisoa tai häiriköiviä joukkioita ei ole enää näköpiirissä entiseen malliin. Skanssin vartiointi on toiminut ja kauppakeskuksessa on viihtyisä asioida.
Asun melko lähellä ja keskuksessa tulisi käytyä useammin jos sieltä saisi kaiken mitä tarvitsee.
Erikoisliikkeiden tarjonta on mulle nuorena miehenä heikko. Esim urheiluliikkeiden valikoimat on erittäin suppeat, apteekkia ei ole. Muutenkin kaupat on pitkälti samat kuin keskustassa ja myllyssä.
Ehkä jos olisin citymarketin vakioasiakas tulisi käytyä useammin, mutta tällä hetkellä prisma on se kauppa josta tulee pt-tavarat hommattua viikottain.
Oikein viihtyisä keskus itselleni hyvällä paikalla, mutta kysyntä ja tarjonta ei kohtaa! ;)
perseeseenne kaikki wc paperit ja muuttakaa skansiinne asumaan.Läyhäpäitä koko sakki!
viestin informaatioarvo jäi hieman vajaaksi.
siellä on?
Kävin kolme kertaa ennen avajaisia.
Sinne sai kävellä ihan mistä ovesta vaan sisään.
Seikkailin vahingossa muutamissa huoltokäytävissa eikä
kukaan kysellyt mitään.
Se oli tietysti rakennusvaiheen aikaista, mutta
kyllä se ihmetytti.
ihan tavallista. kyllähän tuollaisissa keskuksissa tautsatiloissa ravaa kaikenmaailman porukkaa ilmna mitään tunnistelappuja. ei liity vartiointiin mitenkään. jos ovet on auki niin ovia ei voi vartioida mitenkään.
tuli mieleen sekin että silloin ennen avajaisia ei välttämättä ollut vielä vartiointia paikalla. ne kun on niitä viimeisiä asioita joista huolehditaan.